Sotahistoriantutkija Veikko Huuska kirjoitti hyvän artikkelin Suomen kaartin vähemmän kunniakkaasta sotaretkestä Venäjän armeijaa avustamassa 1854-56.
”Oolannin sodan” uhatessa 1854 keisari Nikolai I epäili suomalaisten joukko-osastojen uskolli-suutta Venäjälle, josta syystä hän keväällä 1854 marssitutti Helsingistä Suomen kaartin noin 1000-henkisen porukan sisä-Venäjälle. Tilalle Suomea puolustamaan mm. Viaporin ja Bomarsundin varuskuntiin tuotiin venäläisiä sotilaita.
Suomen kaartin joukot passitettiin lopulta Venäjän keisarikunnan länsirajaa vartioimaan nykyisen Liettuan alueella Wilkomirin (nyk. Ukmerge Vilnan pohjoispuolella) kaupunkiin.
Yhteenkään sotatoimeen tämä suomalaisosasto ei tällä passiivisella rintamalla joutunut, mutta osaston miehistötappiot olivat valtavat. Pilkkukuume, kolera ja lavantauti tappoivat talvena 1854-1855 Ukmergen leirissä satoja suomalaisia. Paikalle pystytettiin muistokivi tekstillä: ”Tässä lepää 220 miestä Suomen henkiwarjelustarkk´ampujasta pataljoonasta, murhaawan taudin uhrina w:na 1854,1855. Muistopatsas on surevain kumppanien toimittama”. Sodan loppuun mennessä 1856 osasto oli menettänyt tauteihin kuolleina 3 upseeria, yhden sotilasvirkamiehen ja 654 suomalaista tarkk´ampujaa.
Historioitsija Väinö Voionmaa kirjoittikin tapahtumasta: ”Mutta kun tässä taistelussa ei saavutettu suurta kunniaa, ei se herättänyt yleisempää huomiota eikä osanottoa”.
Vieläkö lienee Ukmergessä suomalaisten kaartilaisten muistomerkki pystyssä? Vieläkö muistetaan Suomenlinnan Kuninkaanportin viisaus: "Seiso tässä omalla pohjallasi..."
”Oolannin sodan” uhatessa 1854 keisari Nikolai I epäili suomalaisten joukko-osastojen uskolli-suutta Venäjälle, josta syystä hän keväällä 1854 marssitutti Helsingistä Suomen kaartin noin 1000-henkisen porukan sisä-Venäjälle. Tilalle Suomea puolustamaan mm. Viaporin ja Bomarsundin varuskuntiin tuotiin venäläisiä sotilaita.
Suomen kaartin joukot passitettiin lopulta Venäjän keisarikunnan länsirajaa vartioimaan nykyisen Liettuan alueella Wilkomirin (nyk. Ukmerge Vilnan pohjoispuolella) kaupunkiin.
Yhteenkään sotatoimeen tämä suomalaisosasto ei tällä passiivisella rintamalla joutunut, mutta osaston miehistötappiot olivat valtavat. Pilkkukuume, kolera ja lavantauti tappoivat talvena 1854-1855 Ukmergen leirissä satoja suomalaisia. Paikalle pystytettiin muistokivi tekstillä: ”Tässä lepää 220 miestä Suomen henkiwarjelustarkk´ampujasta pataljoonasta, murhaawan taudin uhrina w:na 1854,1855. Muistopatsas on surevain kumppanien toimittama”. Sodan loppuun mennessä 1856 osasto oli menettänyt tauteihin kuolleina 3 upseeria, yhden sotilasvirkamiehen ja 654 suomalaista tarkk´ampujaa.
Historioitsija Väinö Voionmaa kirjoittikin tapahtumasta: ”Mutta kun tässä taistelussa ei saavutettu suurta kunniaa, ei se herättänyt yleisempää huomiota eikä osanottoa”.
Vieläkö lienee Ukmergessä suomalaisten kaartilaisten muistomerkki pystyssä? Vieläkö muistetaan Suomenlinnan Kuninkaanportin viisaus: "Seiso tässä omalla pohjallasi..."
Vastaukset 2
Vanhimmat
Loistava artikkeli. Mihin sitä vihollista enää tarvitaan, tappioita kun näyttää syntyvän ihan omasta takaa. Ja tsaarilla tuskin oli enää aihetta epäillä suomalaisten uskollisuutta, niin moni kuoli äiti Venäjän puolesta.
Kävin viime kesänä Ukmergessä, mutta en siellä
mitään muistomerkkiä nähnyt, en tosin sitä tien-
nyt etsiäkään.
Sensijaan Riianlahden rannalla on korsujen ja
taisteluhautojen jäänteitä ja suomalaisten jää-
käreitten muistomerkki, sekä haudat v. 1916
taisteluista.