Jos sota tulee, valtio pakko-ottaa kalustoa ja tavaraa ihmisiltä, tosin kuittausta vastaan.
Valtio voi myös ostaa tätä omaisuutta, siitä voidaan maksaa käypä hinta jolloin kyseessä ei ole pakko-otto.
Valtio on tehnyt useita ostosopimuksia mm. monista kartanoista, kesähuviloista ja maatiloistakin.
Esimerkiksi eräästä keskellä saaristoa sijaitsevasta merenrantahuvilasta valtio on luvannut maksaa yli kolme miljoonaa. Myös länsirannikon tuntumassa olevista omakotitaloista ja huviloista on tehty miljoonien eurojen ostosopimuksia. Kaikki ostot tehdään "sotatarvekäyttöön".
Voi tosin miettiä, mitä käyttöä näillä mainituilla on sodassa, mutta kenties se kuuluukin sotasalaisuuksiin. Kuten myös se, mitä kaikkea valtio ostaa ja mitä se vain ottaa.
Kiinteän omaisuuden lunastukseen on joka tapauksessa varattu rahaa useita satoja miljoonia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.