HS on julkaissut tällä viikolla Helsingin, Espoon ja Vantaan puoluekannatukset.
Kaikissa niissä on vihreillä alempi kannatus kuin Ylen aiemmin julkaisemissa po. kaupunkien puoluekannatuksissa.
Kepun kannatus on eduskuntavaaleihin verrattuna puolittunut po.kaupungeissa, josta voi päätellä, ettei kepu ole anaaan suurin puolue kuntavaaleissa.
Kaikissa niissä on vihreillä alempi kannatus kuin Ylen aiemmin julkaisemissa po. kaupunkien puoluekannatuksissa.
Kepun kannatus on eduskuntavaaleihin verrattuna puolittunut po.kaupungeissa, josta voi päätellä, ettei kepu ole anaaan suurin puolue kuntavaaleissa.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Liikaa Vihreillä, Vasureilla ja varsikin Demareilla on vieläkin kannatusta. Kyllä noilla luvuilla varsinkin stadista tulee Islamilainen kalifaatti.
Onhan siellä vihreissä valtakunnan akkamaisin puheenjohtaja Ville Niinistö. Loikkaaja on kovasti touhussa, kuka tuollaisen kanssa haluaa yhteistyötä, loikka on tulossa aina.
Samanlainen loikkalasse kuten Arhinmäki tuskin isoja puolueta jatkossa kiinostaa yhteistyö tälläisten luusereitten kanssa jatkossa .
Ehdokkaana Helsingissä on myös Leo Stranius, jonka leveillä vankoilla hartioilla lepää Luontoliiton toiminnanjohtajan raskaat työt.
Laskusuunta näkyy kaikissa maaliskuun gallupeissa
HS+saa+vihreille+säännöllisesti+noin+2+%+alemman+kannatuksen+kuin+Yle,+joten+enpä+olisi++kovin+varma+vihreiden+kannatuksen+laskusta+pk-seudulla.+Ylen+valtakunnallinen+toki+osoitti+vihreille+0,4+%+laskua+edelliseen+ja+se+on+mielestäni+parempi+peruste+olettaa+vihreiden+kannatuksen+laskeneen.+Mutta+ei+tuolla+mitään+kovin+merkitsevää+laskua+näyttäisi+tapahtuneen.+Demareille+tuo+gallup+sen+sijaan+povasi+isompaa+laskua+ja+persuille+isompaa+nousua+ja+näitä+muutoksia+itse+pidän+jo+merkitsevinä.
Toinen+huomioni+liittyy+ennakkoäänestykseen,+jossa+naiset+ovat+äänestäneet+melko+selvästi+miehiä+aktiivisemmin.+Tämä+mielestäni+povaa+vihreille+hyvää,+sillä+naisissa+vihreiden+kannatus+on+paljon+suurempaa+kuin+miehissä.+Jos+oikein+muistan,+niin+edellisissä+eduskuntavaaleissa+vihreät+oli+jopa+suosituin+puolue+naisten+keskuudessa.+Päätelmäni+siis+on,+että+naisten+aktiivinen+äänestäminen+sataa+nimen+omaa+vihreiden+laariin.
Eli kokoomusta äänestämään ettei junantuomat viherkommarit valtaa stadia.......
Vain varakas äänestää kokoomusta, tulot 6000e/kk. Parempi vaihtoehto on perussuomalaiset.
Se nauraa taas parhaiten, joka nauraa viimeisenä. Vihreillä on ollut hätä ja ovat ennakko äänestäneet viherpäissään. Vaalipäivänä äänestäneet ratkaisee nämäkin vaalit. Ennakkoäänten jukaisu saa Viher Ville hymyn leveäksi, mutta äänestyspäivän äänien laskennan edetessä takaovi kutsuu taas.
Voihan noinkin käydä, mutta kaikissa aiemmissa vaaleissa, mihin vihreät on osallistunut, he ovat saaneet vaalipäivänä selvästi paremman tuloksen kuin ennakkoäänissä. Siksi epäilen Villen hymyilevän vielä vaalipäivänkin äänien laskennan jälkeem, jos nimittäin sattuu hymyilemään jo ennakkoäänten julkistamisen jälkeenkin.
Hyvin ymmärrettävää ,että toimeentulo on tärkeempi asia ,kuin persekiima.
Ehkäpä Stadilaiset eivät ole innoissaan suurmoskeijasta, jota vihreät, vasurit ja sdp kannattavat.
Käy samoin kuin Tanskassa:
Ulkolinja: Sharialakia Tanskassa
http://areena.yle.fi/1-3869235
No sehän on juuri näiden Viherkommareiden ja Demareiden kehitysmaa muslimi unelmaa Islamilaisesta Suomesta. Tämän unelman puolestahan Viherkommarit ja Demarit marssivat ja järjestävät unelmakonsertteja kehitysmaamuslimi unelmansa tueksi.
Onneksi viherhörhöjen kannatus loppuu kehäkolmosen kohdalla.
Tottakai vihreiden kannatus on laskussa. Vihreät eivät osaa vähääkään matematiikkaa, mitä pakolaisperäinen maahanmuutto maksaa veronmaksajille.
Ainoa vihreä, joka osaa laskea on Osmo Soininvaara, mutta se on kai jo eläkkeellä. Ei sitten muistanut opettaa laskentoa muille vihreille.
Olen ollut Osmon oppilaana joskus kauan sitten Helsingin yliopistossa. Hän muuten pyöräili jo siihen aikaan, taisi olla ihan 70-luvun loppupuolella. Oppiaineena ei todellakaan ollut politiikka tms.
Osmohan on nyt ehdokkaana Helsingin kunnallisvaaleissa, Vihreissä. En äänestänyt tuttua miestä.
"Vihreät eivät osaa vähääkään matematiikkaa, mitä pakolaisperäinen maahanmuutto maksaa veronmaksajille."
Itse asiassa eräs yleisönosastokirjoittaja Hesarissa juuri laskeskeli, että kantasuomalaisena hänestä itsestään on ollut valtiolle ja kunnalle mittavat kustannukset.
On ollut äitiysneuvoloita, terveydenhuoltoa, päiväkotia, peruskoulua - yhteiskunnalle tuottavaan ikään kansalainen pääsee vasta siinä 25 ikävuoden jälkeen.
Tältä pohjalta voisi laskea, että koulutettu Suomeen muuttava ihminen on Suomelle lottovoitto: joku muu on huolehtinut hänestä koituvat koulutuskustannukset siihen saakka. Suomessa hän voi ryhtyä heti töihin ja tienata verorahoja valtiolle. Jos oikein opportunistisia oltaisiin, valikoitaisiin vain terveitä 25-45-vuotiaita tulijoita, joille olisi heti työpaikka.
Pienenä miinuksena aluksi tosin kielimuuri. Tulokkaan on ensin paneuduttava Suomen kielen osaamiseen voidakseen täysipainoisesti työskennellä Suomessa. Tällainen kynnys esimerkiksi englantia äidinkielenään käyttävillä mailla ei toisesta vastaavasta tulleelle ole.
Vihreiden kannatus saattaa olla sellaista "painostuksessa vastaan mukavasti etten saa ns. rasistin leimaa" -suuntaista.
Oikeasti uskon, että suomalaiset naiset arvostavat asemaansa, sekä sitä, että myös uusien sukupolvien tyttärillä on aito ja vapaa tulevaisuus, sekä valtaa! Eikä jotain menneiden vuosikymmenten keittiöönpalautusta tai menneiden vuosisatojen äänioikeudettomuutta.
Tämä päätös näkyy sitten vaalilipulla. Turha sitä on vängätä yli-innokkaan katuhaastattelijan kanssa, jolla on kenties aisaparina vielä matuhaastattelija, että tulijoiden arvomaailman muokkaus vie todennäköisesti 50v. Ja jos tulijoita on liian monta ja liian tiiviisti, muutosta 50v:ssa ei tapahdu, vaan muodostuu Rinkeby:n tai Iso-Britannian lähiöiden kaltaisia seutuja.
Onkos joku kysynyt suurmoskeija-aktiiveilta, ihan esimerkiksi, pääsevätkö seksuaalivähemmistön edustajat visiitille minareettiin, ja jos kyllä, pääsevätkö ihan portaita alas?
FAKTAT:
1.+Helsingin+vaaleissa+ennakkoäänestysprosentti+nousi+edellisten+kuntavaalien+19,7%+peräti+26,2%.+Nousua+siis+peräti+6,5%.+
2.+Naisten+osuus+ennakkoäänestäjissä+on+ennätyksellisen+korkea+ja+naisten+äänestysprosentti+Helsingissä+on+jo+tässä+vaiheessa+28,4%.+Miehillä+lukema+on+24,2%.+Eroa+siis+naisten+eduksi+4,2%+jo+tässä+vaiheessa.
3.+Edellisissä+kuntavaaleissa+varsinaisen+vaalipäivän+äänestysprosentti+oli+37,4%.+Jos+se+pysyisi+saman+suuruisena+(tuskin+ainakaan+tulee+alenemaan,+koska+ennakkoäänestyksen+äänestysaktiivisuus+on+korreloinut+vaalipäivän+äänestysaktiivisuuden+kanssa),+niin+tällöin+Helsingin+Helsingin+äänestysprosentti+tulisi+olemaan+63,6%+eli+juurikin+tuon+ennakkoäänten+kasvun+eli+6,5%+edellistä+kuntavaalia+korkeampi.+
4.+Naisten+äänestysaktiivisuus+edellisissä+Helsingin+kuntavaaleissa+oli+4,1%+korkeampi+kuin+miesten.+Nyt+tuo+ero+on+jo+4,2%+ja+tämän+tulee+vielä+vaalipäivänä+syntyvä+lisäero+päälle.+
PÄÄTELMIÄ:
1+Kun+vaalipäivänä+annetaan+joka+tapauksessa+merkittävästi+enemmän+ääniä+kuin+mitä+ennakkoääniä+on+kertynyt,+voi+helposti+olettaa+sukupuolten+aktiivisuuseron+vielä+vähintäänkin+tuplaantuvan.+Jos+vaalipäivänäkin+sukupuolet+äänestäisivät+samassa+suhteessa+kuin+ennakkoäänissä+ja+yhtä+aktiivisesti+kuin+edellissä+kuntavaaleissa,+niin+naisten+lopullinen+äänestysprosentti+olisi+peräti+10,2%+miehiä+korkeampi.+Ihan+tuohon+en+kuitenkaan+usko,+mutta+jotain+8,4%+ja+10,2%+välillä+tuo+ero+todennäköisesti+tulee+olemaan.
2.+Lopullinen+äänestysprosentti+tulee+nousemaan+Helsingissä+todella+merkittävästi,+vähintäänkin+tuon+ennakkoäänten++6,5%,+mutta+hyvin+todennäköisesti+vielä+jonkun+verran+enemmänkin.+Realistisena+arviona+pitäisin+lopullisessa+äänestysprosentissa+n.+8%+nousua+ja+optimisesti+se+voi+nousta+jopa+yli+10%.
3.+Naisten+äänestysaktiivisuus+tulee+olemaan+poikkeuksellisen+paljon+miehiä+korkeampi.+Jo+nyt+se+on+4,2%+ja+kaikki+ero,+mitä+vaalipäivänä+tulee,+kasvattaa+eroa+edellisiin+vaaleihin+verrattuna.++Lopullinen+ero+tulee+olemaan+hyvin+todennäköisesti+vähintäänkin+6-7%,+joten+naisten+äänestysaktiivisuus+tulee+kasvamaan+edellisiin+vaaleihin+verrattuna+vähintäänkin+2-3%,+mahdollisesti+jopa+selvästi+tätäkin+enemmän.
4.+Korkea+äänestysprosentti+ja+naisäänestäjien+poikkeuksellisen+suuri+suhteellinen+osuus+äänestäjistä+ovat+molemmat+vihreille+erittäin+hyviä+ennusmerkkejä,+koska+vihreiden+kannatuksesta+n.+70%+tulee+naisilta+ja+vihreillä+on+usein+ollut+vaikeuksia+saada+kannatajiaan+äänestämään.
Olenko+väärässä,+jos+ennakoin+vihreille+jättipottia+Helsingissä?
Olenko+väärässä,+jos+ennakoin+vihreille+erittäin+hyvää+valtakunnallistakin+tulosta?
Myös+muissa+suurissa+kaupungeissa+(esim.+Tampere+ja+Turku)+äänestysprosentti+on+nousemassa+poikkeuksellisen+korkeaksi+ja+pikkukunnissa+taas+äänestysaktiivisuus+taas+ei+näytä+yhtään+nousevan+verrattuna+edellisiin+kuntavaaleihin.
Olet väärässä, vihreitä äänestävät laskutaidottomat. Persuja tai kok äänestävät ne, jotka osaavat laskea.
Mistä vihreät leikkaavat, että pakolaisten takia otetut velat (viimevuonna n.700milj) saadaan maksettua pois.
Pelkät vastaanottokulut olivat 1.85mil euroa yhdesssä päivässä.
Vihreät nostavat polttoaineen hintaa ja leikaavat tiestön rahoituksesta. Maatalouden tuet pois ja päästöverotusta voi nostaa reippaasti.
Kyllä+laskutaidotonkin+saa+äänestää+vaaleissa+ja+lisäksi+myös+laskutaidottomien+vihreidenkin+äänet+lasketaan+ihan+samanarvoisina+kuin+muidenkin,+jotka+sen+äänen+vaaliuurnaan+käyvät+työntämässä.
Toisekseen+ei+vihreiden+tarvi+välttämättä+leikata+mistään,+kun+voivat+myös+nostaa+veroja.
Minusta+sinun+esittämät+perustelut+eivät+vaikuta+mitään+itse+äänestykseen+ja+sen+tulokseen.+Kun+nyt+näyttää,+että+erityisesti+isojen+kaupunkien+naiset+äänestävät+aiempaa+oleellisesti+aktiivisemmin+ja+muut+ryhmät+suurinpiirtein+samalla+tavalla+kuin+ennenkin,+niin+ei+kai+tässä+voi+muuta+kuin+vihreille+isoa+vaalivoittoa+povata,+vaikka+en+sitä+itsekään+erityisesti+toivo.+
Yllätyn,+jos+vihreistä+ei+tule+Helsingin+suurinta+puoluetta+ennakkoäänestäjän+sukupuolijakaumassa+tapahtuneen+muutoksen+jälkeen+erityisesti+siksi,+koska+tuo+muutos+johtuu+merkittävästi+kohonneesta+(6,5%!)+äänestysaktiivisuudesta.+Naiset+ovat+todella+aktivoituneet+äänestämään+ja+naisten+keskuudessa+vihreiden+kannatus+on+järkyttävän+suurta+Helsingissä.+Kokoomus+on+kutakuinkin+kerännyt+perinteiset+äänensä+(edellisissä+vaaleissa+26,9%),+mutta+vihreät+ovat+tempomassa+6,5%+tai+todennäköisesti+jopa+hiukan+enemmän+lisää+(22,3%+=>+28,8+%).
Niinistö töppäsi Vihreiden kannatuksen sikiöpakolaisista. Valhe paljastui.
Vaikuttaakohan tuo mitenkään ihmisiin, jotka miettivät vihreiden äänestämistä? Tai jos vaikuttaakin, niin mihin suuntaan se vaikuttaa?
Maahanmuuttoasiat eivät välttämättä ole vihreiden äänestämistä miettivälle porukalle keskimäärin niitä kovin keskeisiä juttuja. Mamu-kriittisille tämä voi olla iso asia, mutta ei vihreiden potentiaalisille äänestäjille, joten tuskin kauheasti hetkauttaa tätä ryhmää.
Tai on vihreiden potentiaalisissa äänestäjissä äärisuvakkejakin, joille maahanmuutto on iso asia. Ja tälle porukalle taas, joka mahdollisesti miettii vihreiden ja vassareiden välillä, tämä Niinistön viestittely saattoikin olla ratkaiseva juttu ja kääntää noita ääniä vielä lisää vihreiden suuntaan.
Eli varaudun edelleen henkisesti vihreiden jättipottiin.
Kuka nyt tuollaisia kansankiihottajia voi äänestää. Tuomiolle niiden johto pitäis panna. Syy: kiihottaminen oikeuden päätöksiä ja kansan osaa vastaan.
Vihreiden politiikalla yhteiskunnan kustantamien asukkaiden määrä kasvukeskuksissa lisääntyy. Pienipalkkaiset, mutta työssäkäyvät maksavat vuokranantajien luksus elämän katkerasti.
Kenellä on enää varaa asua Helsingissä omalla kustannuksella?
Mielestäni 1000€ yksiöstä on riistoa.
Onneksi tässäkin ketjussa on muutama fiksu argumentti. :)
Vihreiden todellisuus alkaa onneksi hahmottua ainakin pk-seudun äänestäjäkunnassa. Minua ei niin haittaa jos poliitikko valehtelee(nehän tekee sitä suurin osa! ), mutta se käsittämätön vallan - ja rahanhimo jonka eteen kieroillaan ja käännetään takkia yms. Se ketuttaa. Olisipa meillä "liisakulhioita " politiikassa niin maan asiat rullaisi paremmin.
Vihreiden häikäilemätön vallanhimo Stadissa ja utopistiset "vihreät " hankkeet vetävät pk-seudun taloutta rajusti alaspäin. Heidän valtansa on pilannut monet hienot toimivat asiat kuten kulkuväylien joustavuuden kun yksityisautoilua hankaloitetaan. Siellä sitten seisoo tyhjäkäynnillä autojonot turhanpäiten vaikka ei tarvitsisi. Kaikki, esim lapsiperheet, eivät voi joka paikkaan joka aika kulkea polkupyörillä!
Vihreiden ajama "tiivis kaupunkirakentaminen " bulevardeineen ja raitiolinjoineen sekä arvokkaiden viheralueiden kaavoittaminen kerrostalolähiöiksi on hullu hanke jota ei kukaan halua. Missä meidän lähimetsät ja luonto on tulevaisuuden Helsingissä jos nyt tuhotaan se mikä on korvaamattoman arvokasta? !? Ulkoilu kaikissa mahdollisissa muodoissaan on stadilaiselle tärkeää, metsät ja merenrannat!
Rakennusmaata on pilvin pimein Helsingissä jos oikeasti halutaan lisää asuntoja, onvaan tahdon asia että tyhjät rupukiinteistöt ja turhat tontit kaavoitetaan asuinalueiksi ja luonto säästetään.
Vihreillä on myös kumma vimma nuoleskella vierasmaalaisia ja kalastella heidän ääniään, mm. moskeijahanke hyvä esimerkki tästä. Edes muslimit eivät suurmoskeijaa toivo, heillä on jo nyt tiloja missä harjoottaa uskontoaan eivätkä tule kaikki saman suuntaisista uskonhaaroista joten oppiriitoja on jo nyt paljon.
Mikäli harjoitettaisiin järkevää asuntopilitiikkaa, niin pelkällä sosiaalituella elävät siirrettäisiin kuntiin, jotka kärsivät asukaspulasta.
Helsingissä nuoret opiskelijaat ja uransa alussa olevat ihmiset joutuvat ahtautumaan pieniin koppeihin. Toisaalta suurissa lukaaleissa asuu vanhoja eläkeläisiä vuosikymmeniä yksinään. Eläkeläiset pitäisi saada luopumaan asunnoistaan ajoissa ja luovuttaa ne aktiiviväestölle.
http://yle.fi/uutiset/3-9550890
Tuosta uutisesta löytyy lisätukea aiemmille kirjoituksilleni koskien ennakkoäänestysdataa. Vihreät on poikkeuksellisen ahkerasti liikkeella näissä vaaleissa ja tulevat ottamaan Helsingin suurimman puolueen paikan ja vieläpä selvällä erolla.