USA auttoi mittavasti Neuvostoliittoa toisessa maailmansodassa. Venäjä ei ole maksanut velkaansa USA:lle. Trump voisi ryhtyä vaatimaan maksua.
Venäjällä on vielä velat maksamatta USA:lle
venäjä.maksamaan
76678
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Mistä tiedät, ettei ole maksanut? Vaikuttaako se paljonkin Suomen kansantalouteen? Entä sinun talouteesi, siksikö saat sossusta niin vähän rahaa, kun Venäjä on velkaa USAlle?
Milloin Venäjä mitään on maksanut? Onko maksanut Krimistä Ukrainalle? Entä Abhasiasta tai Etelä-Ossetiasta Georgialle? Käsittämättömän suuresta aseavusta USAlle? Ei mitään, vaan syytänyt sanallista saastaa noille maille.
Venäjä on maksanut kaiken hyvän kaupankäyntitavan mukaisesti. Usa on tosin yrittänyt useaan kertaan karhuta jo maksettuja rahoja uudestaan, kun on kuvitellut että Venäjällä olisi kirjanpito tuhoutunut vuoden 1989 vallankaappausyrityksessä.
Usa on karhunnut Suomeltakin takaisin ns. Marshall-apua, joka vuosina 1942-45 oli arvoltaan noin 200.000 mk, ja josta Usa on yrittänyt karhuta takaisin yli 200 miljoonaa euroa!!!
Melko härskiä toimintaa Usan presidentti George W. Bushilta, vai mitä sanotte porvarin pennut?
Mitä vittu sä selität? Kaupankäynti ei poist Venäjän korvausvelvollisuutta siitä, että USA ase- ja materiaalitoimituksillaan pelasti Neuvostoliiton olemassaolon.
Ja Suomi ei mitään Marshall-apua koskaan ole saanut, koska Neuvostoliitto esti meitä vastaanottamasta sitä, vaikka kipeästi olisi tarvittu Neuvostoliiton runneltua meitä sodalla vuosikausia.
Mitä vittua sä valehtelet.
Koita nyt vitun pentu lukea ensin suomalaista historian kirjoitusta. Kyllä siellä Marshall-suklaata syödään, vittu!
Ja kuunnellaan Marshall-radiota, saatana.
Ei tuo USA:n apu ollut pyyteetöntä. Jos Neuvostoliitto olisi romahtanut Olisi Saksa pyyhkinyt länsi-liittoutuneet mennen tullen.
Tästä syystä Churchill ja Roosevelt laskeskelivat, että Stalinille pitää antaa aseita.
Ja Stalinhan soti mielellään.
ja btw....
Venäjä maksoi Neuvostoliiton viralliset velat. Mukaan lukien, niin Ukrainan kuin Georgian yms. osuudet veloista.
Taisi olla 2013 , kun Suomi sai osuutensa noista saatavista.
"Ei tuo USA:n apu ollut pyyteetöntä."
Tämä ei muuta sitä tosiasiaa, että Venäjä pelastui länsiliittoutuneiden, etupäässä USA:n suuren avun ansiosta.
Venäjä penää korvauksia itse aloittamistaan sodista. Venäjältä voi odottaa aivan mitä härskeilyä hyvänsä, vain mielikuvitus rajana.
Mitä ja milloin Venäjä on maksanut Georgialle ja Ukrainalle? Lähteitä esiin. Venäläiset trolleineen valehtelevat aina, joten mikäli lähteitä ei ole esittää niin pravdaa siinä taas vain ulostellaan.
Venäjän toisen maailmansodan "voitto" oli täysin USA:n ansiota.
Putin kaivakoon kuvetta ja maksakoon velkansa USA:lle! Niin ja sotakorvauksia Ukrainassa riehumisestaan.
voittanut sodan ilman mitään apujakin.
Tuskin, ja vaikka olisikin, olisi Venäjä menettänyt kymmeniä miljoonia ihmishenkiä enemmän kuin mitä se nyt menetti.
Ilman Neuvostoliiton voimakasta toimintaa itärintamalla, ei Usa koskaan olisi voinut tehdä Normandian maihin nousua. Nytkin se oli vertaansa vailla olevaa teurastusta, jossa saksalaiset suolasivat jenkki-sotilaita rantahiekalle kuin sillejä tynnyriin.
Jenkki-propaganda yritää yhä saada Normandian maihinnousun vaikuttamaan loistavalta operaatiolta, vaikka se oli typeryydessään mitä härskeintä omien joukkojen teurastusta.
"Nytkin se oli vertaansa vailla olevaa teurastusta, jossa saksalaiset suolasivat jenkki-sotilaita rantahiekalle kuin sillejä tynnyriin."
Noin paljon amerikkalaiset uhrasivat pelastaaksen idän diktatuurin, joten korvaussumman tulisi olla valtava. Mitään muuta kuin vittuilua USA:n suuntaan ei idästä kuitenkaan kuulunut sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Ja sama perseily vain jatkuu.
Jenkkien taitamaton sodanjohto tapatti omia sotilaita ihan turhaan, ja yritti vielä vääntää teurastuksen muka välttämättömäksi.
Venäjäfanina pitäisin turpani kiinni kenenkään taitamattomasta sodanjohdosta.
No kyä sun sitte tarttee pitää se kiini.
Paljonkos köyhä Suomi joutui ryssälle sotakorvauksia maksaa hengellä ja verellä ? Tfyi saatana sitä maailman menoa !
Venäjän on myös maksettava Baltian maille korvaukset 50 vuoden laittomasta miehityksestä, sekä neuvostovallan aikana kadonneiden balttien omaisille niin ikään korvaukset.
Tuo varmaan pitää paikkansa, mutta usa on saanut kyllä korvauksen etukäteen, sai pilkkahintaan Alaskan. Joten eiköhän jenkit tunne olevansa tuossa suhteessa "voiton puolella".
Viron ongelma on tietysti se että suostuivat miehitykseen. Suomi on kyllä reilusti saamapuolella, mutta aikuisten oikeasti ei niitä koskaan makseta, joten parempi mennä eteenpäin katkeroitumatta jo senkin takia etteivät nuo ajat enää meitä koske, muuten kuin siten ettei meistä ketään olisi olemassa ilman noita tapahtumia.
"Tuo varmaan pitää paikkansa, mutta usa on saanut kyllä korvauksen etukäteen, sai pilkkahintaan Alaskan."
On Venäjän omaa idioottimaisuutta, jos myy maitaan pilkkahintaan. Mikään korvaus Alaskan osto ei ollut, vaan erittäin hyvä kauppa USA:lle ja totaalista tyhmyyttä venäläisiltä.
niinpä, mutta jenkit ovat kokonaisuuteen tyytyväisiä, M.O.T siitäoli kysymys.
Kukapa ei olisi hyvään kauppaan tyytyväinen. Mitään tekemistä minkään korvauksen kanssa ei kuitenkaan Alaska-kaupalla ollut. Tietenkin sinua tiltuna hävettää venäläisten tyhmyys, kun myivät luonnonvaroista rikkaan Alaskan naurettavaan hintan jenkeille. Heh.
maksaa Saksalle korvauksia 70 vuotta kestäneestä miehityksestä. USAn joukot Saksassa ovat aiheuttaneet mittavia kärsimyksiä Saksalle.
no no, ei korvausvaatimuksia/velvoitteitakaan oikeasti ole olemassa, pöljä. Kyse oli lend-lease sopimuksesta jota jenkit tyrkyttivät ihan itse.
Taidat olla idiootti.
Stalin aneli moneen kertaan, että länsiliittoutuneet avaisivat länteen rintaman. Lopulta siihen suostuttiin, ja hinta oli kova idän diktatuurin pelastamisesta. Mittavat korvaukset on vähintä, mitä Venäjä voisi tehdä osoittaakseen kiitollisuuden siitä, että sai mahdollisuuden selvitä sodasta.
USA:n ei olisi ollut mikään pakko puuttua Euroopan asioihin, kun oli turvassa omalla mantereellaan, mutta päättivät silti pelastaa muiden maiden ohella Venäjänkin. Mitä USA on saanut kiitokseksi länsirintamalla kaatuneista sotilaistaan ja valtavasta materiaaliavusta? Pelkkää paskaa niskaansa Venäjän suunnalta.
USA:n joukkoja suorastaan pyydetään omalle maankamaralle turvaksi, kuten NATO-maat tekevät.
Venäjän sotilaita ei halua maaperälleen kukaan.
Itä-Euroopan epäitsenäiset hännystelijävaltioiden poliitikot haluavat Nato-sotilaita maahansa. Saksassa kukaan ei halua USAn sotilaita maaperälleen, mutta ne ei lähde Saksasta pois kulumallakaan.
Muista että jo Tsekkoslovakia pyysi vuonna -68 Neuvosto-sotilaita turvaamaan demokratian. Samoin Unkari pysiapua Neuvostoliitolta.
Viimeisin avunpyyntö on tullut Ukrainalta, joka pelkäsi islamilaista vallankaappausta, jota nato pääorganisaattorina oli ajamassa Ukrainaan.
Aha nyt puhut kiitoksesta, ensin korvauksista. Kiitostako ne jenkit kaipaavat ei kai ne sentään niiiiin lapsen asteella ole.
USA voisi korvata Suomelle, koska niitten takia Suomi ja Saksa hävisi Sodan ja menetimme maa-alueita ja jouduimme vielä maksamaan jenkkien takia sotakorvauksia Neuvostoliitolle.
Ehkä Venäjän asettamat kommunistiset nukkehallitsijat pyysivät johinkin maihin "liittolaisensa" Neuvostoliiton joukkoja, mutta Unkarissahan näin ei tapahtunut. Sinne Hrustsev änkesi täysin pyytämättä, siis edes Unkarin kommunistihallinto ei halunnut vanjaa maaperälleen.
Ukraina-osuus oli taas sellaista paskaa mihin ei viitsi mitään edes kommentoida.
Olen puhunut koko ajan korvauksista ja toivottavasti Trump ryhtyy vaatimaan sellaisia, sillä kaikki syyt vaatia sellaisia ovat olemassa.
Korvauksien vaatimiselle ei ole perusteita, ei sitten minkäänlaisia. toki voi jenkit pyytää, mutta itsepä lendleasea tyrkyttivät, joten se siitä.
"Jos itse naapurille apuaan tyrkyttää, ei siitä jälkeen päin voi palkkaa vaatia."
Kansainvälisessä politiikassa eivät mitkään kansanomaiset kyläyhteisösäännöt päde. Trump voisi aivan hyvin vaatia korvauksia jälkikäteen. Vastaavaa on valtioiden välillä nähty monet kerrat.
Vastaavia on nähty? kerropa esimerkki ja paljonko on maksettu? Olet tuuleen huutelija.
Ilman sopimuksia ei korvauksiakaan ole olemassa, joten esitä kirjallinen allekirjoitettu sopimus missä lendleasesta vaaditaan takaisin maksu: Jos ei löydy, häivy täältä takavasemmalle häpeämään.
Kreikka vaati sotakorvauksia Saksalta vuosikymmeniä sodan jälkeen. Bolivia on vaatinut Chileltä hiljattain korvauksia 1800-luvun lopun sodasta, jossa Bolivia menetti rantaviivansa tyynellemerelle jne. Maksettu ei ole, mutta USA:lla on aivan erilaiset muskelit vaatia korvauksia kuin em. mailla. Enkä tarkoita pelkästään asevoimaa, vaan myös taloudellista voimaa ja vaikutusvaltaa. Hollannin kokoinen talous ei ole minkäänlainen vastus USA:lle.
Sopimuksista älä sinä änkytä mitään, kun ei Venäjäkään sellaisia noudata, jos ne eivät sovi sen intresseihin.
Olipa säälittävä räpellys, ei liity mitenkään USa-Venäjä keissiin, katsos kun Venäjä ja usa eivät olleet keskenään sodassa, eikä Venäjä vienyt usalta neliösenttiäkään alueita.
Joten häivy täältä takavasemmalle änkyttämästä, onneton rupu.
Sinä pyysit esimerkkiä jälkeenpäin vaadituista korvauksista ja minä annoin sellaisen, mutta eihän tiltulle mikään fakta kelpaa jos ei sovi putinistiseen agendaan.
Pyysin esimerkkiä toista omasta aloitteestaan auttanutta, joka on jälkeenpäin korvauksia halunnut. annoit esimerkin valtioista jotka ovat olleet keskenään sodassa. Ei siis kelvannut. Joten pysykin siellä takavasemmalla.
Minua ei kiinnosta paskaakaan, mikä venäjätrollille kelpaa ja mikä ei.
Hehheh, olet surkea tapaus, säälittävä ruikuttaja. Pääasia että pysyt poissa jaloistani pyörimästä. Tämä oli hyvä oppitunti sinulle, ettei kannata viisaampiensa kansa lähteä väittelemään.
Jäit jalkoihin,,jouduin potkaisemaan, syytä itseäsi, luuseri.
Rumppi voisi mennä hakemaan rahansa Venäjältä, jos haluaa. Putiini varmasti toivottais vieraan tervetulleeksi kylään. Tittelit pois...
Jos katsotaan maiden asebudjetteja, niin kyllä Venäjä maksaa ihan kiltisti jos USA todella niin haluaa.
Lapsellisia mielipiteitä, onko pojilla kaikki manet raveissa
Mitä lapsellista on, jos ehdottaa korvausta mittavasta materiaaliavusta ja siitä, että sotilaita kuolee toisen maan puolesta? Trumpilla olisi kaikki syyt vaatia Venäjältä korvauksia.
Suomi oli lopullinen avustusten sijoituskohde ja siten NETTOSAAJA.
Kysymyksessä oli siis kolmiodraama. Rakastunut USA auttoi rakastettuaan Neuvostoliittoa sen terrorismin vastaisissa taisteluissa maata nimeltä Suomi vastaan.
Suomi pannaan nyt maksamaan USA:lle sen Neuvostoliitolle antama sotilaallinen ase- ja tarvikeapu.
Trumppi ja USA tulevat katsastamaan ja mittaamaan jaettavan Suomen oikein paikanpäälle, ennekuin isojako alkaa. Eteläinen Suomi Pori-Joensuu linjalta alaspäin jäänee Neu-, anteeksi Venäjän haltuun. USA saa Pohjoisen Suomen Ruotsin ja NATO Norjan puskuriksi.
Neuvostoliittohan murskasi Natsi-Saksan, joka oli todella varteenotettava kilpaiöija nousemaan koko läntisen maailman herruuteen. Venäjän omia sotilaita kuoli 20 miljoonaa, amerikkalaisia koko 2-maailmansodassa alle puoli miljoonaa.
Ilman Venäjää olisi kaatunut 5 miljoonaa amerikkalaista Länsi-rintamalla.
Sodan jälkeen USA nousi kiistattomaan teknologiseen ja poliittiseen maailmanvatiutueen, joka on pysynyt nykypäiviin saakka. Tämä on se palkkio jonka USA sai sota-avustansa Neuvostoliitolle.
Ei mikään pöllämpi sijoitus. USA ei ole rahojansa takaisin pyytänyt, eikä pyydä.
Suomi maksoi sotakorvaukset Neuvostoliitolle ja nyt USA karhuaa saataviaan.
"Neuvostoliittohan murskasi Natsi-Saksan"
Yes, USA:n ja muiden länsiliittoutuneiden tuella. Ilman tuota tukea NL ei olisi nujertanut ketään. Olisikohan sitä olemassakaan?
"Venäjän omia sotilaita kuoli 20 miljoonaa, amerikkalaisia koko 2-maailmansodassa alle puoli miljoonaa."
Kertoo etupäässä ko. maiden sodanjohtotaidoista.
"Ilman Venäjää olisi kaatunut 5 miljoonaa amerikkalaista Länsi-rintamalla."
USA:n ei olisi ollut mikään pakko tulla Neuvostoiiton avuksi, koska oli ihan hyvässä suojassa omalla mantereellaan.
"Sodan jälkeen USA nousi kiistattomaan teknologiseen ja poliittiseen maailmanvatiutueen, joka on pysynyt nykypäiviin saakka."
Kyllä, ja tämän se on tehnyt siitä huolimatta, että pisti paljon resursseja Neuvostoliiton auttamiseen toisessa maailmansodassa. Kunnioitettava suoritus. NL ei supervallaksi kyennyt nousemaan koskaan.
"USA ei ole rahojansa takaisin pyytänyt, eikä pyydä."
Eikä Trumpistakaan pitänyt koskaan tulla presidenttiä. Ja Neuvostoliitonkin piti olla ikuinen.
> USA:n ei olisi ollut mikään pakko tulla Neuvostoiiton avuksi, koska oli
> ihan hyvässä suojassa omalla mantereellaan.
No ei USA:n ollut pakkoa tulla Britannian ja Ranskankaan avuksi, turvassa omalla mannerlaatallaan kun olivat. Koko toisen maailmansodan ajan USA piti nimenomaan Saksaa monta kertaa vaarallisempana ja vahvempana vihollisena kuin Japania.
Saksan murskaaminen oli niin tärkeää USA:lle, että se liittoutui sen ajan pahimman kommunistivaltion NL:n kanssa Saksaa murskaamaan. USA ja sen laivaliikenne ei ollut millään lailla turvassa, kun Saksan U-bootit upottivat lähes 3.000 alusta, joista useat amerikkalaisia. Pelkästään vuonna 1942 yli 1.000 laivaa.
Toki lentyoaseen kehitys myöhemmin vei sukellusveneiltä edun, mutta ei sitä 1941 vielä tiedetty tapahtuvaksi.
Saksan herruus olisi kyllä laajentunut ja lillunut USA:n maaperällle saakka. Siellä oli oma natsimyönteinen väestönsä, Walt Disneytä ja Henry Fordia myöten.
USA:n oli järkevää OMAN puolustuksensa ja turvallisuutensa vuoksi aseistaa Stalinin Neuvostoliittoa, ja laittaa se miesvoimallaan ja miestappioilla murskaamaan saksalaiset.
"No ei USA:n ollut pakkoa tulla Britannian ja Ranskankaan avuksi "
Nuo maat olivat USA:n ikiaikaisia liittolaisia. Neuvostoliitto ei ollut, mutta silti USA näki valtavasti vaivaa pelastaakseen Venäjänkin.
"Saksan herruus olisi kyllä laajentunut ja lillunut USA:n maaperällle saakka. "
No ei varmasti olisi. Merentakainen jättivaltio USA , jolla oli maailmassa tuohon aikaan täysin ylivoimainen infra ja sotakoneisto , olisi ollut Natsisaksalle täysin mahdoton kohde vallata, vaikka Euroopan johtava sotilasvalta olikin.
Oikeastaan sillä ei ole edes mitään väliä, mitkä olivat USA:n lopulliset motiivit pelastaa Neuvostoliitto. Fakta on, että USA pelasti Neuvostoliiton suuria uhrauksia tehden, ja näin ollen Venäjän korvausvelvollisuus on tosiasia, jos Trump vain sellaista päättäisi pyytää.
>> No ei varmasti olisi. Merentakainen jättivaltio USA , jolla oli maailmassa tuohon aikaan täysin ylivoimainen infra ja sotakoneisto , >>
No enpä tiedä oliko se niin ylivoimainen tuohon aikaan. Saksalla oli sekä panssareita, sukellusveneitä että lentokoneita enemmän kuin USA:lla. Yhdysvaltain teollinen asevoima alkoi kasvaa räjähdysmäisesti vasta Pearlin hyökkäyksen jälkeen.
Aatu vollotti Marskille täällä käydessään, että Saksa ei voinut uiskoa että Neuvostoliitolla on 35.000 panssarivaunua. Aatu väitti heidän tuhonneen niistä jo 34.000, mutta uusia syntyy tehtailla tuhoamistahtia nopeammin lisää.
Neuvostoliitto ei ollut niin heikko kuin Stalinin puhdistusten perusteella luulotellaan. Saksa olisi todennäköisesti kukistunut Venäjän voimin ilman USA:n apuakin, mutta olisi vienyt 2 vuotta pidemmän ajan. Stalinin joukot eivät olisi vaivautuneet pysähtymään Berliiniin, vaan olisivat jatkaneet Ranskaaan ja Atlantin rannalle saakka.
>> USA olisi ollut Natsisaksalle täysin mahdoton kohde vallata, vaikka Euroopan johtava sotilasvalta olikin.>>
Mikään ei ole mahdotonta. Saksalla oli vahvoja sotilaallisia ystävyyssuhteita Aegentiinaan ja Meksikoon. Siitä ei ol rajan yli enää kuin yksi humaus, kun siirtyy USA:n maaperälle. Ei mikään maa valloittamaton ole.
Ydinaseita ei silloin ollut, ja kaikilla suurvalloilla oli mahdollisuuksia vallata alueita ja lyödä toinen tosiansa rintamalohkoilla.
"No enpä tiedä oliko se niin ylivoimainen tuohon aikaan. "
Oli se, täysin ylivoimainen. Käytännössä ratkaisi toisen maailmansodan voiton, vaikka joutui operoimaan vierailla mantereilla niin Euroopassa kuin Aasiassakin. Vain täysin ylivoimainen sotilasmahti muihin nähden kykenee sellaiseen. USA oli myös WW2:n aikana ainoa ydinasevaltio. Vain idiootti tai trolli (trolli=idiootti) kyseenalaistaa USA:n ylivoimaisuuden tuohon aikaan.
"Saksa olisi todennäköisesti kukistunut Venäjän voimin ilman USA:n apuakin"
En usko. Joka tapauksessa uhrimäärä olisi ollut karmea, jos NL olisi jäänyt yksin Saksaa vastaan. Nytkin NL menetti 20-30 miljoonaa kaatuneina, tuo määrä olisi voinut olla hyvinkin kaksinkertainen ilman USA:n antamaa ase- ja varusteapua sekä länsirintamaa, joka helpotti paineita Venäjän rintamalla.
" Stalinin joukot eivät olisi vaivautuneet pysähtymään Berliiniin,"
Eivät olisi päässeet lähellekään Berliiniä raiskaamaan siviiliväestöä omin voimin.
"Mikään ei ole mahdotonta. Saksalla oli vahvoja sotilaallisia ystävyyssuhteita Aegentiinaan ja Meksikoon"
No kas kun Saksa ei sitten niitä hyödyntänyt, varsinkin siinä vaiheessa, kun sodan häviäminen alkoi näyttää mahdolliselta.
"Ydinaseita ei silloin ollut"
Oletko ikinä kuullut Hiroshimasta ja Nagasakista?
Osui ja upposi. Ainakin aloituksesta nousseesta mölinästä päätellen.
Jees, tiltut paniikissa änkyttämässä taas mustaa valkoiseksi.
Suomi joutuu maksamaan Venäjälle korvausta Viipurin ja Itä-Karjalan miehityksestä yli 30-vuoden ajan, vuodesta 1917 aina vuoteen 1939 saakka.
Oletpa isänmaallinen tyyppi. Veteraanit on varmaan ylpeitä susta.
Ai ne veteraanitko jotka henkensä uhalla puolustivat suomalaisten ökyjen omaisuutta, ja joista nämä ökyt lakeijoineen puhuivat aina juhlapuheissa niin koskettavasti... ja kauniisti... vinosti hymyillen?
Puolustivat ihan perheitään jo kotitilojaan.
Sinä olet valmis puolustamaan Putinin rosvoklaanin jättiomaisuuksia. Hyi saatana.
Venäjä saa totisesti kiittää olemassaolostaan Yhdysvaltoja.
Heti kun USA oli pelastanut Neuvostoliiton ja itänaapurin olemassaolo oli varmistunut, alkoi pottuilu omille pelastajille ja kylmä sota. On siinäkin...
Venäläiset lienevät se oksettavin luku velallisten historiassa. Eivät ymmärrä olevansa velkaa ja alkavat nimitellä avunantajaa. Tämä on jatkunut pari sataa vuotta ja aina sama vinkuja.
USA on käytännössä Venäjän isäntä. Venäjän velka USA:lle on ikuinen, tai siis niin kauan se kestää, kun Venäjä on olemassa. Sitä velkaa ei mitata rahassa.
Viro, Latvia ja Liettua eivät liittyneet Neuvostoliittoon, vaan Venäjä silloinkin rikkoi sopimuksensa, kuten se tehnyt aina, viimeksi Krimillä sijaitsevan Sevastopolin laivastotukikohdan tapauksessa. Venäjä miehitti laittomasti koko Krimin niemimaan kuin varas.
Venäjän pitäisi maksaa korvauksia toisessa maailmansodassa Euroopassa kaatuneiden amerikkalaissotureiden omaisille. He taistelivat Venäjän puolesta, he pelastivat Venäjän hengellään, kun Venäjä ei itse olisi kyennyt itseään pelastamaan.
Tuo olisi kyllä ryhdikäs ele Venäjältä.
Ele, jota varmasti saadaan odottaa. Ja odottaa... [huokaus]
Venäjällä on velat maksamatta myös Suomelle lähialueyhteistyöstä (jätevedenpuhdistukset jne.), jotka Suomi on pääosin itse kustantanut Venäjän rakentaessa samaa aikaan aseitaan.
Venäjällä on myös maksamatta Suomelle sotakorvaukset takaisin vuonna 1939 hyökkäyksellään aloittamasta sodasta, sekä vahingot, mitä tuo sota aiheutti kestäessään vuoteen 1944.
Venäjä ratkaisi sodan liitoutuneiden eduksi 1944-1945 Itä-rintamalla. Siinä syy. Miksi se oli myös voittajien puolella. Ja muilta sotakorvauksia vaatimassa.
Länsiliittoutuneet ratkaisivat sodan Neuvostoliiton eduksi länsirintamalla. Sen saman sodan, jonka Neuvostoliitto aloitti Natsi-Saksan kanssa yhdessä.
Venäjän pitäisi maksaa kaikille toiseen maailmansotaan joutuneille maille korvauksia.
Venäjän budjetti ei kestäisi sitä velanmaksua, mitä Venäjä on velkaa eri puolille maailmaa.
Venäjä voisi lopettaa sotimiset ja keskittyä velvollisuutensa, eli velanmaksun hoitoon. Myös Venäjän miehityksistä kärsineet maat odottavat korvauksiaan.