Nääsvillessä kaikki hyvin vai onko?

Kun pormestari Ikosen sydämeen käyviä vaalijuttuja lukee, tulee vakuuttuneeksi siitä, että Ikonen ei ole tehnyt ikinä yhtään virhettä ja Nääsvillessä on kaikki hyvin. Jättimäinen nuorisotyöttömyyskin on vain näköharhaa, samoin 21 miljoonan euron alijäämä Nääsvillen taloudenpidossa.

Jos pormestarin jutut ja toimet pysyvät yhtä "vakuuttavina", niin lähtitulevaisuudessa Nääsville on rahaton, hajuton ja mauton kaupunki, josta kaikki lähtevät kiireesti karkuun.
13155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Todellinen alijäämä on aivan jotain muuta; se on kikkailulla saatu näyttämään noin "pieneltä".

Kokoomus mainostaa oikein telkkarissa olevansa "Vastuunkantaja" mm. Ikonen ja Kostiainen etunenässä. Mistähän hekin vastuuta kantavat, kohtuuttomasta veronmaksajien rahan haaskaamisesta utopioihin, vai?

Äänestä

Ei vaan tänne ryntää jatkossakin bussilasteittain työttömiä, juoppoja ja narkkareita elävöittämään kaupunkia sillä Tre on heille paratiisi. Sossu maksaa keskustakämpät ja antaa rahaa ruokaan ja viinaan. Hämppi on alamaailman hallussa joten sekaan vaan.

Ikonen ei ole tainnut käydä koskaan iltaisin keskustassa katsomassa missä alennustilassa kaupunki on. Roskia, juoppoja, autorallia, oksennusta, tyhjiä liiketiloja, avohoitopotilaita......

Äänestä

Niin on! Tampere, entinen Manse (Suomen Manchester) on tänään niitten paljon puhuttujen väliinpudonneitten poikein ja miesten paratiisi. Hakevat sossun luukuilta elinvoimaa.

Äänestä

Kyllä tämä pormestarikausi jää Tampereen historian tähän mennessä surkeimmaksi. Voi olla, että menee vielä surkeammaksi. Miettikää jos seuraava johtotroikka on Marin- Ikonen - Heinämäki? Ei siitä mitään hyvää voi tulla.

Äänestä

Nykyisen politiikan kulmakiviä ovat:
1. Kaikki mahdollinen ja mahdoton maa pitää saada rakennuskäyttöön
2. Mikään ei maksa mitään koska kaikesta mitä tehdään tulee rahat tuplana takaisin
3. Kun kasvatetaan tarpeeksi työvoimareserviä niin kyllä tänne yrityksiäkin tulee
4. Yksityisautoilua pitää haitata kaikin mahdollisin keinoin.
5. Tampereen suurin ongelma on se, että ihmiset ei pääse tarpeeksi nopeasti Hervannasta keskustaan.

Äänestä
  • 6. Kun rakennetaan lisää toimistotiloja, niin kyllä niihin työpaikkoja syntyy. Ei haittaa vaikka keskusta on jo täynnä tyhjiä toimistotiloja.
    7. Kun rakennetaan uusia asuntoja ratikan varteen, niin työpaikkoja syntyy ja kaikki ihmiset ja yritykset haluavat Treelle.

    Äänestä

Tampere lämpiää sisäänpäin. Asuntoja ja liikenneyhteyksiä niiden välille vain rakennetaan. Teollistamiseen ja teollisuusalueisiin ei satsata, vaikka se on se suuntaus, joka tuo kaupunkiin yrityksiä ja sitä kautta elinvoimaa. Tampereen pitää ajatella asiassa itsenäisesti, koska sillä on alueita, joita voi kehittää teollisuutta silmällä pitäen. Ne alueet ovat Aitolahdella ja Teiskossa. Siellä on maa-alueita ja tilaa. Turha on liiallinen yhteistyö Pirkkalan ja Lempäälän kanssa. Ne kunnat haluavat pysyä itsenäisinä. Liiallinen yhteistyö niiden kanssa on vain voimavarojen imemistä Tampereelta.
Olennaisiin asioihin pitää keskittyä. Ei sellaisesta sekamelskasta ja asioiden vyörytyksestä, jota pormestari tänään esitti koskikeskuksessa puolueiden puheenjohtajien tentissä, saa mitään selvää. Samanlaista vyörytystä kuin yleensä on tapana vihreät-puolueen esittää. Paljon puhetta, mutta vähän villoja eli teollisuutta ja työpaikkoja, joilla pärjätään maailmanmarkkinoilla.

Äänestä

Nyt suut suppuun läskit, Ikoska on hyvä ja hyvin verkostoitunut pormestari, skål Ikoselle.

Äänestä
  • Millähän sen "täydellisyyden" sais muuttamaan pois Tampereelta! Menis vaikka.......!

    Äänestä

  • terve-menoo kirjoitti:

    Millähän sen "täydellisyyden" sais muuttamaan pois Tampereelta! Menis vaikka.......!

    voi luoja.... ota jo tuo Ikonen pois

    Äänestä

  • Grynderit kiittävät ja skoolaavat samppakaljalla. Heille Ikonen is best.

    Äänestä

  • Jos olisin grynderi niin ostaisin omalla rahalla Ikoselle Aamulehden etusivun vaalimainokseksi. Niin hyvin se niiden etuja on ajanut.

    Äänestä

On sellainen kutina, että Kummola saa eniten ääniä Kokoomus-puolueessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Kun pormestari Ikosen sydämeen käyviä vaalijuttuja lukee, tulee vakuuttuneeksi siitä, että Ikonen ei ole tehnyt ikinä yhtään virhettä ja Nääsvillessä on kaikki hyvin. Jättimäinen nuorisotyöttömyyskin on vain näköharhaa, samoin 21 miljoonan euron alijäämä Nääsvillen taloudenpidossa.

Jos pormestarin jutut ja toimet pysyvät yhtä "vakuuttavina", niin lähtitulevaisuudessa Nääsville on rahaton, hajuton ja mauton kaupunki, josta kaikki lähtevät kiireesti karkuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu