L I F E (2017)

Petollisen yksinkertaiseen tyyliin nimetty Life on tieteiskauhujännäri, jossa ei sinänsä pitäisi olla mitään yllätyksellistä, mutta joka silti onnistuu yllättämään ja olemaan paikoin hyvinkin intensiivinen kokemus. Tämän tyyppisten filmien ystäville on tietenkin alusta pitäen varsin selvää, että homma menee lopulta pahasti tuulettimeen, mutta elokuva onnistuu leikittelemään katsojan odotuksilla kiitettävän kauan ennen kuin varsinainen kauhuvyörytys toden teolla alkaa. Kaikenmoiset halvat jump-scare säikyttelyt on tässä elokuvassa kuitenkin jätetty ehdottomaan minimiin ja Life nojaakin vankasti nimenomaan ahtaan ja suljetun tapahtumaympäristönsä muodostamaan painostavaan atmosfääriin. Elokuva tarjoilee niinikään myös hiuskarvat nostattavaa ja aidosti häiriintynyttä genre-kuvastoa, josta voi vetää mielleyhtymiä muunmuassa ensimmäiseen Alieniin kuin myös vuoden 1997 Event Horizoniin, joskin viimeksi mainitusta poiketen Life on vähemmän tyylitelty eikä oikeastaan sisällä mitään ''yliluonnollista pahuutta''. Kuvat päähenkilöiden kohtaamasta muukalais-organismista on suurelta osin rajattu pois kaikista elokuvan ennakkomainoksista, mikä oli harvinaisen fiksua, sillä se lisää jotakin itse elokuvakokemukseen, koska ensikertaa vasta elokuvassa nähtynä olento on iholle ja sen alle päästessään hyvinkin elävän oloinen ja huolella toteutettu. Kuten myös tapahtumapaikkana toimiva ja Gravitystäkin tuttu ISS avaruusasema, unohtamattakaan avaruuden ääretöntä kaikkeutta.

Myös näyttelijät kautta linjan antavat oman uskottavan panoksensa elokuvan sinällään simppeliin ja ''jo nähtyyn'' tarinaan nostaen sen piirun keskimääräistä ylempään kastiin. Jopa uransa alkuvaiheessa vahvasti komediallisiin osiin profiloitunut Ryan Reynolds onnistuu tuomaan hahmoonsa inhimmillistä syvyyttä ja jatkaa näin ollen vakuuttavasti vakavempiin roolitöihin syventymistä.

Life on ehkä loppujen lopuksi muutamine juonitwisteineenkin jokseenkin ennalta-arvattava elokuva, mutta mitään aivan tämän kaltaista ja näin hyvin toteutettua ei siltikään ole vuosikausiin tullut nähtyä...

4/5
0154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Juniorfan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu