Teille joiden mielestä homojen päästä virallistamaan suhteensa avioliiton muodossa:
ymmärrän teitä siinä että käsitätte homot väärin ja epätasa-arvoisesti kohdelluiksi, koska heille ei olla suotu samaa statusta kuin heteropareille. Tiukan juridisessa mielessä asia saattaa olla juuri näin.
Vaaditte kuitenkin samaan aikaan myös kirkon ihmisiä vihkimään homoja kirkossa. Perustelette asiaa monilla eri tavoilla. Osa niistä on ymmärrettäviä osa ei.
Yksi ikävimmistä ja oman asianne kannalta surkeimmista tavoista perustella asiaanne on väittää, ettei Raamatussa olisi koskaan sanottu homoutta synniksi. Osa teistä ei perustele edes väitettä mitenkään. Osa teistä viittaa joihinkin hyvin kyseenalaisiin "tutkimuksiin" ja Raamatun selityksiin, jotka eivät ole missään tapauksessa linjassa kirkollisen tradition kanssa.
Kirkollista traditiota ei voi ohittaa merkityksettömänä tässä suhteessa, koska kirkollinen vihkiminen on ihan samalla tavalla osa tätä traditiota!
En itse siis kannata samaa sukupuota olevien avioliittoa. Mutta on samaan aikaan minulle ihan ok, että ihmiset vaativat yhdenmukaisuutta lain edessä - siinä ei ole mitään väärää - mutta en vain käsitä miten yhden erityisen seksuaalisen vähemmistön edustajien vihkiminen avioliittoon edistää mitään todellista yhdenmukaisuutta.
Kun ihmiset väittävät asioita jotka eivät ole ollenkaan totta, he ampuvat itseään jalkaan. Näin tuhotaan pohja kaikelta järkevältä keskustelulta. On turha vaatia asiallisuutta uuden avioliittolain vastustajilta asiallisuutta, jos ei halua itse pysyä tosiasioissa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kaikki me syntisiä ollaan.
Jopa homojen perässä nenät homojen peräreijissä kulkevat jeesustelijat.
Jostain syystä minua ei homojen tekemiset kiinnosta.
Jos nyt jotkut harvat naimisiin haluavat mennä, siitä onnelliseksi tulisivat, niin eipä se minuun ja vaimooni ja avioliittoomme mitenkään vaikuta.
Homoutta noissa kohdissa tosin ei mainita.
Haluan vielä sen, että laittaisit niitä paikkoja, joissa homous ja lesbous kielletään.
Ja en ole huomannut,että homot vaatisivat kirkkohäitä.
Tehosiko viikon intensiivihoito?
Hyvä ja asiallinen aloitus. Kiitos!
"mutta en vain käsitä miten yhden erityisen seksuaalisen vähemmistön edustajien vihkiminen avioliittoon edistää mitään todellista yhdenmukaisuutta."
Miten se ei edistäisi todellista yhdenmukaisuutta?
"Yksi ikävimmistä ja oman asianne kannalta surkeimmista tavoista perustella asiaanne on väittää, ettei Raamatussa olisi koskaan sanottu homoutta synniksi."
Sellaista kohtaa ei Raamatussa ole missä homous sanottaisiin synniksi.
Menepä taas sinne hoitoon!
Sinua ei kukaan kaipaa tänne jankutamaan samoja jankutuksiasi!!!!
No, kukahan tässä sen "samojen jankutukset" aloitti. Muistan nähneeni tuon litanian noin 100 kertaa.
Nostetaan hyvä aloitus.
"Vaaditte kuitenkin samaan aikaan myös kirkon ihmisiä vihkimään homoja kirkossa."
Ketkä vaativat?
En minä ainakaan vaadi kirkolta tuommoista mitä väität. En vaadi kirkolta mitään muutakaan, vaan olen kirkon touhuista piittaamaton uskonnoton sekularisti. En vaatimalla vaadi maalliseltakaan yhteiskunnalta mitään, vaan kannatan tai olen kannattamatta asioita. Kannatan, että valtion kannalta kaikki ovat tasa-arvoisia.
Jos uskontokunnat eivät halua toimia tasa-arvoisesti, niin se on ihan heidän edustajiensa oma asia ja siten oma päätöksensäkin, niissä puitteissa kun se heidän toimintansa ei ole ristiriidassa lain edellyttämän tasa-arvon kanssa. Missään nimessä siis en ole vaatimassa, että kirkon tulisi tehdä yhtään mitään.
Kirkko siis päättäköön omista asioistaan, ja vastatkoon päätöksistään kannatuksessaan. Voi toki olla niinkin, että kirkkoa koskee jokin valtiollinen lainsäädäntö, mikä velvoittaa kirkon toimimaan myös avioliittoasian osalta tasa-arvoisesti, vaikka se ei sitä itse haluaisi tehdä - minä en kuitenkaan ole sellaisia lakeja laatinut, enkä tosiaankaan vaadi niidenkään perusteella kirkolta mitään.