sillä aikaa kun tehdään sosiaalipoliittisia ponnisteluja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseksi.
"Tolppanen esitti hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, voisiko munintakanoja jakaa ruoaksi leipäjonoissa. Suomessa on Tolppasen mukaan noin 3,5 miljoonaa munintakanaa, jotka vaihdetaan vuosittain. Noin vuoden muninnan jälkeen kanat lopetetaan ja käytetään pääosin rehuksi turkiseläimille tai poltetaan jätteenä, kansanedustaja kertoo. Syötävää lihaa niissä on Tolppasen mukaan noin 3,5 miljoonaa kiloa.
Hallituspuolue perussuomalaisista oppositiopuolue SDP:hen siirtynyt Tolppanen kertoo, että eri toimijat ja järjestöt ovat jo selvittäneet kanojen mahdollista käyttöä ruoka-apuna. Niiden laatukin olisi kansanedustajan mukaan varmistettu ja mukana toimitettu ruokaohjeita.
– Kustannustehokkaita polkuja kanaloista ruokajonoihin on jo selvitetty, ja toimintaa viritellään alkurahoituksen toteutuessa. Laskelman mukaan ensimmäisen erän, 6 000 kanaa à 3 euroa, toimittaminen ruoka-apujärjestöille maksaa 18 000 euroa, Tolppanen toteaa kirjallisessa kysymyksessään hallitukselle.
Tiilikainen ei ajatusta hyväksy, eikä suostu myöntämään sille Tolppasen vaatimaa rahallista tukea. Ministeri ei kutsu munintakanoja suoraan syömäkelvottomiksi, mutta korostaa, että ruoka-apuun käytettävän ruoan tulee olla turvallista, ja että syömäkelpoinen ruoka tulee saattaa lautasille sekä sivuvirrat käyttää tehokkaasti.
Tolppasta tyrmistyttää kuitenkin Tiilikaisen vetoaminen sosiaalipolitiikkaan. Ministerin mukaan ”lahjoitetut elintarvikkeet eivät saa korvata sosiaalipoliittisia ponnisteluja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseksi”.
– Ruoka-aputoiminnan edistämiseksi toivotaan kattavampaa yhteistyötä, jossa yhteisesti sovitaan lahjoitusten laadusta, noudosta ja yhteistyön säännöllisyydestä. […] Vapaaehtoisjärjestöt eivät kuitenkaan voi olla vastuussa herkkien kohderyhmien, kuten vähävaraisten, ruokahuollosta, vaan sitä varten tarvitaan toimivaa sosiaalipolitiikkaa, Tiilikainen vastaa."
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/217658-35-milj-kanaa-paatyy-jatteeksi-ja-rehuksi-kansanedustaja-jakaisi-leipajonossa

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hologeri käski kansan syödä silahkoita, nyt nekin on jo niin dioksiinilla maustettuja, jotta lapset ja vanhukset eivät saisi syödä niitä ollenkaan!
Maailma on menossa siihen jotta ostoruokaa ei uskalla enään syödä, Oulussa on jo kalaliike Vihiluodon kala joka tekee kaikki käsin, kalatkin !
Onneksi minulla on vielä maatila jäljellä, jossa voin kasvattaa potut ja kinkut!
Late Lapista. SSSS Ry!