Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan evoluution pari pahinta ongelmaa on nyt selvitetty juuriaan myöten. Cernin tutkijat löysivät atomien kvanttitilasta uudella tavalla lomittuvan hiukkasen, joka antaa aineelle informaatiota synnyttävän ominaisuuden. Massaltaan hiukkanen sijoittuu leptonien ja mittabosonien väliin, mutta lomittuu neljännen ulottuvuuden kautta ja sen vuoksi hiukkasta ei ole havaittu, vaikka massan puolesta sen pitäisi olla helposti havaittava. Lomittumisen kautta myös tietoisuus kytkeytyy koko maailmankaikkeuteen ja on osa sitä.
Hiukkasia on runsaasti ja vaikuttaa siltä, että nyt löydetyt hiukkaset selittävät pimeän aineen ja energian arvoituksen. Mutta tämä osuus tarvitsee lisätutkimusta ja uusia teoreettisia malleja.
Hiukkasen informaatiota tuottava ominaisuus selittää abiogeneesin lisäksi myös tietoisuuden synnyn ja sen että maailmankaikkeus poksahti esiin tyhjästä.
Hiukkanen pystyy nimittäin luomaan olemattomuudesta itsensä ja tarvitseman informaation ilman alkusyytä. IDfunpartiksi nimetty hiukkanen voi toimia myös muiden alkeishiukkasten syynä ja siten se on synnyttänyt alkuräjähdyksiä.
Suuri kysymys onkin, miksi on havaittu vain yksi alkuräjähdys, vaikka IDfunpart vaikuttaisi pystyvän synnyttämään äärettömän määrän alkuräjähdyksiä tässä meidän maailmankaikkeudessakin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Syöpä itse sillisi, kiitos.
>Suuri kysymys onkin, miksi on havaittu vain yksi alkuräjähdys, vaikka IDfunpart vaikuttaisi pystyvän synnyttämään äärettömän määrän alkuräjähdyksiä tässä meidän maailmankaikkeudessakin.
Ääretön määrä alkuräjähdyksiä vaatisi enemmän kuravesi- ja sillimolekyylejä jotta IDfunpart hiukkanen pääsisi täyteen potentiaaliinsa.