Avioliitto voi perustua vain etiikaan ja luomiseen

"Professorit: Avioliitto ei voi perustua vain etiikkaan, avioliitolla on luterilaisuudessa luomisteologinen perusta.

Piispa (emer.) Mikko Heikka ja kirkolliskokoukselle avioliittokäsityksen laajentamista koskevan aloitteen tehneet edustajat esittävät (Kotimaa 16.3.) kannanotostamme (Kotimaa 9.3.) kommentteja, jotka vaativat muutamia jatkohuomautuksia.

Kuten aiempi kannanottomme myös nämä huomautukset koskevat kysymystä, miten luterilaisessa teologiassa perustellaan avioliittokäsitystä.

Mikko Heikka pyrkii puolustamaan kantaa, jonka mukaan avioliitto instituutiona kuuluu etiikan ja luonnollisen järjen moraalisen harkinnan alueelle. Näemme hänen perusteluissaan ongelmia.

Ensinnäkin luomisen teologia ja etiikka samastuvat oudosti. Heikka kaventaa olennaisella tavalla luomisteologiaa supistamalla sen etiikkaan. Luomisen teologiahan ilmaisee uskomme siihen, miksi mitään on ylipäätään olemassa. Etiikka on tämän perustavan uskon käytännöllinen sovellutus, jonka periaatteet Luoja on kirjoittanut järjelliseen omaantuntoomme ja ilmaissut Raamattuun tallennetuissa käskyissään.

Toiseksi Heikka näyttää olettavan, että moraalinen harkinta eli luonnollinen moraalilaki ja järki ottavat sisältönsä suoraan kulloinkin vallitsevasta moraali-ilmastosta. Esimerkiksi avioliittokysymyksessä nykyinen moraalitaju edellyttää sukupuolineutraalin avioliiton, ja Heikan käsityksen mukaan luterilaiset kirkot oman etiikkansa mukaisesti omaksuvat tämän käsityksen. Tämä tuskin kuitenkaan on luterilaisen teologian alkuperäinen näkemys.

Ihmisen järki ei ole vailla tiettyä sisältöä, joka sanoo jotakin siitä, mikä on luonnollisen järjen mukaista. Lutherin näkemys on juuri se, että avioliitto asetetaan Jumalan luoman inhimillisen elämän jatkamiseksi, ylläpitämiseksi ja suojelemiseksi. Avioliiton tehtävä ulottuu maallisesta fyysis-psyykkisestä ja yhteisöllisestä elämästä aina tulevaan, ikuiseen elämään asti, kuten Luther Genesis-luennoissaan selittää.

Vaikka uskon ja rakkauden ”korien” välillä tulee tehdä distinktio, ne eivät ole irti toisistaan: Rakkauden toteutuminen edellyttää uskoa, joka ottaa vastaan Jumalan lahjoittaman elämän ja tunnustaa sen Jumalalalta tulevaksi. Vastaavasti avioliitto, puoliso ja lapset ovat Jumalalta tulevia lahjoja, joiden tunnistaminen ja tunnustaminen sellaisiksi edellyttää uskoa.

Soveltamalla luterilaisia peruserotteluja uskon ja rakkauden sekä Jumalan hengellisen ja maallisen hallinnan välillä on varsin vaikeaa muotoilla vakuuttavaa perustelua sukupuolineutraalille avioliitolle. Sitä ei voida perustella historiallisesti eikä teologisesti Lutherilla.

Kun maallinen valta nyt on tehnyt toisenlaisen ratkaisun erilaisessa historiallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa, vetoaminen kirkossa sen puolesta Lutheriin on epähistoriallista. Asianmukaista olisi luopua vetoamasta Lutheriin tässä asiassa.

Kirkolliskokousedustajat toteavat: ”Luomisteologiaan sidottu avioliittoteologia kapeuttaa avaimenreiän tavoin todellisuutta. … Tämä rajoittuminen ei ole älyllisesti eikä eettisesti kestävää. … Luomiskertomusta ei ole syytä lukea kertomukseksi avioliiton asettamisesta.”"
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/professorit-avioliitto-ei-voi-perustua-vain-etiikkaan-avioliitolla-luterilaisuudessa-luomisteologinen-perusta/

Hienoa ja selvää teologiaa.
41457
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

"Näin kirjoittajat itsekin puolustavat näkemystä, että koko elollinen luomakunta jakaantuu feminiinisiin ja maskuliinisiin olentoihin, jotka toteuttavat Luojan niille antamaa tehtävää jatkaa elämää."

Ovatko nämä proffat impanneet biologian tuntinsa, kun eivät ole kuulleet suvuttomasta lisääntymisestä?

3Äänestä

Oletko sinä Räyhis teistä siis mies vai vaimo? Luomisjärjestyksen mukaan et voi olla molempia.

2Äänestä
  • Mitä sinä Repe Mussukainen taas täällä räyhäät?
    Mies on mies ja nainen on vaimo. Yhdessä ovat mies ja vaimo. Mikä siinä nyt sinulle niin vaikeaa on?

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Mitä sinä Repe Mussukainen taas täällä räyhäät?
    Mies on mies ja nainen on vaimo. Yhdessä ovat mies ja vaimo. Mikä siinä nyt sinulle niin vaikeaa on?

    Eli kopsasit avauksen yhdessä jonkun toisen henkilön vaimon tai miehen kanssa? Ei sellaista toki ole missään kielletty.

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Eli kopsasit avauksen yhdessä jonkun toisen henkilön vaimon tai miehen kanssa? Ei sellaista toki ole missään kielletty.

    En minä ole mitään kopsannut mutta sinä olet huvittava, Mussukainen :D. Olet lapsellisempi jopa kuin torre :D

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    En minä ole mitään kopsannut mutta sinä olet huvittava, Mussukainen :D. Olet lapsellisempi jopa kuin torre :D

    Toki kopsasit ja aloit heti päivystää vastauksia. Sokea kanakin sen näkee.:)

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Toki kopsasit ja aloit heti päivystää vastauksia. Sokea kanakin sen näkee.:)

    Ole huoleti Repeliini Mussukainen en ole viemässä sinun ainoaa työpaikkaasi :D

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    En minä ole mitään kopsannut mutta sinä olet huvittava, Mussukainen :D. Olet lapsellisempi jopa kuin torre :D

    Olen joo "lapsellinen". Luen ja otan kaikki aina niin kirjaimellisesti.

    Aloituksessa kävi ilmi, ettei luomiskertomus ole samaa kuin avioliiton asetus.

    1Äänestä

  • Mikä työpaikka Repellä muka on?

    1Äänestä

  • Mikset käytä taaskaan rekattua nikkiäsi, Räyhis?

    1Äänestä

  • Nuppieläkeläinen.se.on kirjoitti:

    Mikä työpaikka Repellä muka on?

    >Mikä työpaikka Repellä muka on?

    Annan sinulle Räyhis kymmenen pisteen vinkin. Kun käyt läpi kaupallisten kirjankustantamojen tämän vuosituhannen tuotannon, löydät nimeni tekijöistä ennen kuin arvaatkaan. Et vain tiedä mikä se niistä kaikista on. Sori siitä ihan vitusti. ;)

    1Äänestä

  • Miksi et käytä kaappihomoilusi peittelyksi tehtailemaasi räävittömään palstakäyttäytymiseen nimimerkkiäsi usko.vainen? Sillähän ainakin yleensä peukuttelet typeriä juttujasi joka tapauksessa, eli olet kirjautuneena paikalla.

    Äänestä

  • Löydät tekijöistä, Räyhis. Siis niistä nimistä jotka mainitaan kannessa. Et taida olla paljon kirjoja lukenut?

    Vai meinaatko että kun vaikkapa Ahvion nimi lukee kirjan tekijänä, se tarkoittaa että hänestä on tehty homotutkimus? Voi toki olla, mutta ei siinä kirjassa. :D

    1Äänestä

Jeesuken ja seurakunnan suhdetta verrataan Raamatussa myös avioliittoon.
Avioliiton raiskaaminen homoliitoksi solvaa myös tätä vertaista.

1Äänestä
  • Ensin raiskasivat sateenkaaren ja nyt avioliiton ja perheen.

    1Äänestä

  • Homoagendaa kirjoitti:

    Ensin raiskasivat sateenkaaren ja nyt avioliiton ja perheen.

    Mutta siitä huolimatta on ihanaa olla avioliitossa; olemme todella onnellisia.

    Äänestä

  • Homoagendaa kirjoitti:

    Ensin raiskasivat sateenkaaren ja nyt avioliiton ja perheen.

    Homoilla ei ole mitään omaa kaikki pitää vatastaa muilta.

    1Äänestä

  • Piraattia kirjoitti:

    Homoilla ei ole mitään omaa kaikki pitää vatastaa muilta.

    Avioliitto määriteltiin tosiaan vain mies-nainen- pareille. Ja homot ovat nyt "vatastaneet" sen. Voi tätä! Olisi pitänyt jättää avioliitto muille.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Avioliitto määriteltiin tosiaan vain mies-nainen- pareille. Ja homot ovat nyt "vatastaneet" sen. Voi tätä! Olisi pitänyt jättää avioliitto muille.

    Senkin vatas!

    Äänestä

Nostetaan hyvä aloitus.

Äänestä

Avioliitto on oikeustoimi, pelkkä sopimus. Mitä siitä jaksetaan kouhkata maailman tappiin.

Äänestä
  • Huokaus, niinpä.

    Äänestä

Homous on mahdollista hoitaa eheytys hoidoilla.

1Äänestä
  • Alapas sitten hoitamaan minua kyseisellä tavalla. Katsotaan sitten miten käy.

    Äänestä

  • Ai homon pitää itse eheytyä tuosta linkistä?

    Äänestä

Miksi IHMEESSÄ tästä avioliittoasiasta edelleenkin jankutetaan? Kyseessä on kuitenkin tosiasiassa vain juridinen sopimus. Kaikki muu on lähinnä koristetta.

Äänestä
  • Joittenkin kaaliin se vaan ei mahdu. Voi olla kyllä jankuttajissa sairaita tai muuten vain ilkeitä trollejakin.

    Äänestä

  • sage8 kirjoitti:

    Joittenkin kaaliin se vaan ei mahdu. Voi olla kyllä jankuttajissa sairaita tai muuten vain ilkeitä trollejakin.

    Homous on edelleenkin synti ja avioliitto vain naisen ja miehen liitto.
    Ei ne lakimuutoksilla muutu joten pidämme ikuisesti asian esillä.

    1Äänestä

  • eisemuutu kirjoitti:

    Homous on edelleenkin synti ja avioliitto vain naisen ja miehen liitto.
    Ei ne lakimuutoksilla muutu joten pidämme ikuisesti asian esillä.

    Raamatun Sanan mukaan homous ei ole synty.

    Lakimuutos tietysti tarkoittaa että jokin asia, esim. avioliitto muuttuu.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Raamatun Sanan mukaan homous ei ole synty.

    Lakimuutos tietysti tarkoittaa että jokin asia, esim. avioliitto muuttuu.

    Korjaus synty=synti.

    Äänestä

  • eisemuutu kirjoitti:

    Homous on edelleenkin synti ja avioliitto vain naisen ja miehen liitto.
    Ei ne lakimuutoksilla muutu joten pidämme ikuisesti asian esillä.

    Otetaan huomioon kuitenkin, että lakimuutoksella mies ja nainen saivat luvan mennä avioliittoon. Suomessa oltiin 500 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä.

    Ja sitäkin, että ainakaan Raamatussa ei ole homoutta sanottu synniksi.

    Äänestä

Tätä ei voi kuin kristityt sovittaa itseensä ja omiin avioliittoihinsa.

”Rakkauden toteutuminen edellyttää uskoa, joka ottaa vastaan Jumalan lahjoittaman elämän ja tunnustaa sen Jumalalalta tulevaksi.”


”Vastaavasti avioliitto, puoliso ja lapset ovat Jumalalta tulevia lahjoja, joiden tunnistaminen ja tunnustaminen sellaisiksi edellyttää uskoa.”

Yhteiskunnan pitää ottaa huomioon MYÖS muun uskoiset sekä uskonnottomat, joilla on erilainen käsitys näistä asioista. Siksi lainsäädäntö menee aina yhteiskunnan mukaisesti, ei jonkun uskonnon näkemysten mukaisesti – jos elämme demokraattisessa ja vapaassa yhteiskunnassa.

”Kirkolliskokousedustajat toteavat: ”Luomisteologiaan sidottu avioliittoteologia kapeuttaa avaimenreiän tavoin todellisuutta. … Tämä rajoittuminen ei ole älyllisesti eikä eettisesti kestävää. … Luomiskertomusta ei ole syytä lukea kertomukseksi avioliiton asettamisesta.”

Aivan, luomiskertomus ei ole avioliiton asettamisen kertomus. Se on parisuhteen – kahden ihmisen välisen suhteen – asettamista. Siksi sitä ei vuosisatoihin otettu mitenkään huomioon edes kristinuskossa.

Vasta kun ongelmia tuli näistä parisuhteista eli nykykielellä käännettynä avoliitoissa, alettiin niitä kontrolloida. Valtiot tulivat aika myöhään tässä kuvioon.

”…jakaantuu feminiinisiin ja maskuliinisiin olentoihin, jotka toteuttavat Luojan niille antamaa tehtävää jatkaa elämää.”

Ja kuten me tiedämme, siihen EI tarvita avioliittoa, vaan se onnistuu vallan mainiosti ilman sitäkin.

Äänestä

Kirkolla papistoineen ja avioliitolla ei ole mitään yhteistä "ihmisyyden Jumalallisuuden" kanssa!

FAKTAA:
Jeesuksen aikaan häät oli kahden suvun tilaisuus jossa avioituneiden suvut ja kutsutut häävieraat olivat todistamassa kahden, toisilleen antaman Pyhän lupauksen yhteisestä Pyhästä liitosta.
HUOM!
Siihen tilaisuuteen ei tarvittu oppeja Jeesukselta eikä rikollisen kristinuskon papistolta!

Tuo tieto perustuu mm siihen selvyyteen, että Jeesus oli hääjuhla vieraaksi kutsuttuna Kaanan häissä JA JEESUSKAAN EI AVIOLIITTOA ASETTANUT.

Äänestä
  • Tavallaan olet tuossa väittämässä ihan oikeilla jäljillä.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Tavallaan olet tuossa väittämässä ihan oikeilla jäljillä.

    Missään Raamatussa ei tunneta kahden miehen tai kahden naisen avioliittoa, eihän?

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Missään Raamatussa ei tunneta kahden miehen tai kahden naisen avioliittoa, eihän?

    Missään Raamatussa ei tunneta myöskään sananvapautta tai uskonnovapautta, eihän?

    Kuitenkin sinä käytät niitä molempia tällä palstalla kirjoittaessasi.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Missään Raamatussa ei tunneta myöskään sananvapautta tai uskonnovapautta, eihän?

    Kuitenkin sinä käytät niitä molempia tällä palstalla kirjoittaessasi.

    Hyvä huomio. Raamattu tosin tuntee insestin sekä moniaviosuuden ym. paljon muuta, mitä ei nykyään oikein suosita.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Hyvä huomio. Raamattu tosin tuntee insestin sekä moniaviosuuden ym. paljon muuta, mitä ei nykyään oikein suosita.

    Ja Raamattu puhuu moniavioisuudesta myönteiseenkin sävyyn.

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Missään Raamatussa ei tunneta kahden miehen tai kahden naisen avioliittoa, eihän?

    Tulisiko sananvapautta ja uskonnonvapautta vastustaa tänä päivänä siksi että niitä ei mainita Raamatussa?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Tulisiko sananvapautta ja uskonnonvapautta vastustaa tänä päivänä siksi että niitä ei mainita Raamatussa?

    Ainakin uskonnonvapautta koska se on selkeästi myös kymmenen käskyn ensimmäisen käskyn vastainen.

    Äänestä

  • TotuusSattuu kirjoitti:

    Ainakin uskonnonvapautta koska se on selkeästi myös kymmenen käskyn ensimmäisen käskyn vastainen.

    Näin se on. Joten, nuo käskyt kuuluvat vain krisityille. Yhteiskunnassa kun asuu paljon muitakin, ja meidän on osattava elää heidän kanssaan rauhassa, tulee salli heille heidän näkemyksensä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mies.ja.Vaimo kirjoitti:

"Professorit: Avioliitto ei voi perustua vain etiikkaan, avioliitolla on luterilaisuudessa luomisteologinen perusta.

Piispa (emer.) Mikko Heikka ja kirkolliskokoukselle avioliittokäsityksen laajentamista koskevan aloitteen tehneet edustajat esittävät (Kotimaa 16.3.) kannanotostamme (Kotimaa 9.3.) kommentteja, jotka vaativat muutamia jatkohuomautuksia.

Kuten aiempi kannanottomme myös nämä huomautukset koskevat kysymystä, miten luterilaisessa teologiassa perustellaan avioliittokäsitystä.

Mikko Heikka pyrkii puolustamaan kantaa, jonka mukaan avioliitto instituutiona kuuluu etiikan ja luonnollisen järjen moraalisen harkinnan alueelle. Näemme hänen perusteluissaan ongelmia.

Ensinnäkin luomisen teologia ja etiikka samastuvat oudosti. Heikka kaventaa olennaisella tavalla luomisteologiaa supistamalla sen etiikkaan. Luomisen teologiahan ilmaisee uskomme siihen, miksi mitään on ylipäätään olemassa. Etiikka on tämän perustavan uskon käytännöllinen sovellutus, jonka periaatteet Luoja on kirjoittanut järjelliseen omaantuntoomme ja ilmaissut Raamattuun tallennetuissa käskyissään.

Toiseksi Heikka näyttää olettavan, että moraalinen harkinta eli luonnollinen moraalilaki ja järki ottavat sisältönsä suoraan kulloinkin vallitsevasta moraali-ilmastosta. Esimerkiksi avioliittokysymyksessä nykyinen moraalitaju edellyttää sukupuolineutraalin avioliiton, ja Heikan käsityksen mukaan luterilaiset kirkot oman etiikkansa mukaisesti omaksuvat tämän käsityksen. Tämä tuskin kuitenkaan on luterilaisen teologian alkuperäinen näkemys.

Ihmisen järki ei ole vailla tiettyä sisältöä, joka sanoo jotakin siitä, mikä on luonnollisen järjen mukaista. Lutherin näkemys on juuri se, että avioliitto asetetaan Jumalan luoman inhimillisen elämän jatkamiseksi, ylläpitämiseksi ja suojelemiseksi. Avioliiton tehtävä ulottuu maallisesta fyysis-psyykkisestä ja yhteisöllisestä elämästä aina tulevaan, ikuiseen elämään asti, kuten Luther Genesis-luennoissaan selittää.

Vaikka uskon ja rakkauden ”korien” välillä tulee tehdä distinktio, ne eivät ole irti toisistaan: Rakkauden toteutuminen edellyttää uskoa, joka ottaa vastaan Jumalan lahjoittaman elämän ja tunnustaa sen Jumalalalta tulevaksi. Vastaavasti avioliitto, puoliso ja lapset ovat Jumalalta tulevia lahjoja, joiden tunnistaminen ja tunnustaminen sellaisiksi edellyttää uskoa.

Soveltamalla luterilaisia peruserotteluja uskon ja rakkauden sekä Jumalan hengellisen ja maallisen hallinnan välillä on varsin vaikeaa muotoilla vakuuttavaa perustelua sukupuolineutraalille avioliitolle. Sitä ei voida perustella historiallisesti eikä teologisesti Lutherilla.

Kun maallinen valta nyt on tehnyt toisenlaisen ratkaisun erilaisessa historiallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa, vetoaminen kirkossa sen puolesta Lutheriin on epähistoriallista. Asianmukaista olisi luopua vetoamasta Lutheriin tässä asiassa.

Kirkolliskokousedustajat toteavat: ”Luomisteologiaan sidottu avioliittoteologia kapeuttaa avaimenreiän tavoin todellisuutta. … Tämä rajoittuminen ei ole älyllisesti eikä eettisesti kestävää. … Luomiskertomusta ei ole syytä lukea kertomukseksi avioliiton asettamisesta.”"
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/professorit-avioliitto-ei-voi-perustua-vain-etiikkaan-avioliitolla-luterilaisuudessa-luomisteologinen-perusta/

Hienoa ja selvää teologiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu