lukukausimaksuista koskien myös suomalaisia opiskelijoita.
Tässä on kaikessa räikeydessään nähtävissä kokoomuksen harjoittama politiikka. Puolue itse pyrkii olemaan lempeä ilmaisten palvelujen tuottaja kuten esim. varhaiskasvatuksessa.
Mutta toisaalta suunnitellaan yliopistoihin lukukausimaksua, esim. 2000 euroa lukukausi. Tällöin opiskelemaan valikoituisi pääasiassa varakkaiden perheiden lapsosia, siis oikeistolaisia.
Tämä ehdotus johtaa lukukausimaksujen perimiseen. Siksi sitä on ehdotettu.
Tätä on pedattu oikeistolaisin voimin valtiovarainministeriössä vähentämällä valtion tukia yliopistoille. Sitten kun pää tuli vetäjän käteen, ehdotetaankin opiskelijoiden rahastamista.
Tämä on sanoinkuvaamattoman halveksittavaa politiikan tekoa kokoomukselta. Heillä on käytettävissään opetusministeri, joka tekee, mitä käsketään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
lue
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/217617-nyt-tuli-ehdotus-lukukausimaksu-korkeakouluihin-myos-suomalaisille-opiskelijoille
Kokoomus muka vastustaa lukukausimaksuja ja ottaa tälläkin kikalla ääni tyhmimmiltä. Todellisuudessa nimenomaan kokoomus on Etlalta tilannut tämän korkeakoulujen lukukausimaksuajatuksen jota se koittaa edistää jotta eliitin lapsille saadaan lisää korkeakoulupaikkoja verrattuna pienituloisten perheisiin.