Sotea pukkaa sitä ei usko kukkaan paitsi

sijoittajat jotka nauraa partaansa., kyllä näitä on HELPPO höynäyttää POJUKI liekeissä siellä LONTOOSSA yhdessä Stubbilon kanssa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen väkisin tehty sote-uudistus tuo todellisuudessa enemmän pakkoa kuin vapautta. Tämä alkaa olla selvä jo lähes kaikille alan asiantuntijoille, mutta myös yhä useammalle Suomen kunnalle, jotka ovat lausuneet kantansa asiasta.

Sote-uudistuksen ”valinnanvapaus” on todellisuudessa koodinimi julkisten palveluiden pakkoyhtiöittämiselle, yksityistämiselle ja markkinoille repimiselle.

Suurilla paikkakunnilla valintoja voi tehdä jo nyt esimerkiksi terveyskeskusten välillä. Yksityisellekin voi mennä ja saada siitä kela-korvauksen. Pienille paikkakunnille valinnanvaraa ei tule yhtään lisää.

Flunssalääkäri on toki mukava valita, mutta millaisia valintoja tekevät jatkossa vaikeavammaiset henkilöt, muistisairaat vanhukset tai huostaan otetut lapset, kun myös heidän palvelunsa avataan markkinoiden vapaudelle?

Sote-uudistuksessa yhdistyykin kepulainen valtapeli kokoomuslaisiin bisnesintresseihin. Perussuomalaisten hallituspolitiikan ytimessä ovat olleet ennen muuta henkilökohtaisiin ”hillotolppiin” ja ”tilipäiviin” liittyvät syyt. Siksi heille ei ole niin väliä, onko sotella melonin vai omenan lippalakki.

Siitä mistä kokoomuksen kannalta oikeasti on kyse, kertoo puolueen huippuvaikuttajien siirtyminen yksityisten sairausjättien johtotehtäviin hoitamaan nimenomaan konsernien ulkoistamisliiketoimintoja.

Kokoomuksen sote-ajattelussa sydämen kohdalla kahisevat setelit. Puolue onkin lanseerannut niin sanotun palvelualoitteen, jossa yksityinen yrittäjä saa koska tahansa esittää ottavansa julkisen palvelun hoidettavakseen. Entäpä jos luotaisiin aloite, jossa valtio tai kunta voisi esittää ottavansa yksityisen firman liiketoiminnan itselleen?

Soteuudistus onkin suurten sairausjättien märkä uni. Jo ennen uudistusta ne ovat syöneet markkinoilta pois pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja sulauttaneet ne itseensä. Juuri yrityskauppojen kautta Suomeen on saatu jo nyt edustava joukko sote-miljonäärejä, jotka ovat hoiva- ja hoitobisneksellä luoneet miljoonien tai jopa kymmenien miljoonien eurojen omaisuuden.

Kasvava ala on erityisesti vanhusten hoito ja hoiva. Sen on oivaltanut etenkin ylikansallinen Attendo, joka laajentaa liiketoimintaansa yritysostoilla nimenomaan vanhustenhoidossa. Konsernin toimitusjohtaja ja toiseksi suurin osakkeenomistaja Pertti Karjalainen oli viimeisten verotietojen mukaan alan tulokuningas 2,1 miljoonan euron vuosituloilla.

Rahastamalla vuokralääkärifirmansa MedOnen Karjalainen ja hänen kolme liikekumppaniaan ovat saaneet verotietojen mukaan lähelle sataa miljoonaa euroa nousevat tulot.

Toinen terveyden ja sairauden markkinoilla isosti rikastunut henkilö on pörssiyhtiö Pihlajalinnan hallituksen varapuheenjohtaja ja suurin henkilöomistaja Leena Niemistö. Hän oli 23 miljoonan euron tuloillaan Suomen verotilastojen ykkönen vuonna 2013 myytyään Pihlajalinnalle suuren osakepaketin lääkärifirma Dextrasta. Pihlajalinna on erikoistunut kokonaisulkoistuksiin, joissa kuntien kaikki sote-palvelut siirretään yhtiön pyöritettäväksi.

Näin Pihlajalinna on onnistunut pörssittämään julkisia palveluita ja ohjaamaan suomalaisten terveyteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin ohjatut menot voitoksi omistajiensa taskuun.

Jopa lasten huostaanotto on kasvava bisnes, sillä verotiedot kertovat jo ensimmäisistä lastensuojelumiljonääreistä.

Juuri tätä on luvassa lisää, jos hallitus saa sote-mallinsa läpi. Silloin todennäköistä on, että saamme keskuuteemme yhä uusia sairaus- ja sosiaalimiljonäärejä.

Tulevissa kuntavaaleissa äänestäjän onkin hyvä kysyä, kumpaa Suomi enemmän tarvitsee? Hyviä sote-palveluita vai pelkästää vain lisää sote-bisnestä?

Äänestä

Mehän ollaan jo valmiiksi KELAN suurin asiakas ja nyt tuloo lissää= SOTE. Asumistuista suurin osa tuloo ja lääkekorvauksista on se mahtavaa sanno Juhakin Kempeleestä.

Äänestä
  • Kela menee tukkoon Sotessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


gnhuy76 kirjoitti:

sijoittajat jotka nauraa partaansa., kyllä näitä on HELPPO höynäyttää POJUKI liekeissä siellä LONTOOSSA yhdessä Stubbilon kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu