Jeesus opettanut ihmisille että pelastus on juutalaisuudesta ja Jeesus Juutalaisten Kuninkaana ja Jumalan valtakunnan ainoana Herrana on Daavidin Juurivesa ja Juudan Leijona ja näin Jumala antanut pelastuksen juutalaisuudesta, kun Jeesus lihansa ja verensä kautta ristillä sovitti kaikkien ihmisten synnit ja sai kaiken vallan Jumalalta ja tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen valtakuntaansa ja toki tämä edellyttää ihmiseltä parannusta eli uudistumista ristinsä kantamiseen ja Jumalan kunnioittamiseen ja rakastamiseen ja pyhitykseen totuudessa. Ihminen saa Jeesuksessa anoa ja ottaa vastaan sen hyvän Jumalan armon ja rakkauden.
Tässä maailmassa Jumalan vastustaja pyrkii ihmiset hukuttamaan synteihinsä ja samoin pyrkii tuottamaan kärsimystä ja pahaa kaikin eri tavoin ja valheita levittää Jumalasta ja Jeesuksesta ja evankeliumista ja Raamatun pyhästä ilmoituksesta. Mammonan kautta Jumalan vastustaja pyrkii myös tuomaan sen Raamatussa esitetyn pedon merkin ihmisten otsaan tai oikeaan käteen, ja siinä merkissä on pedon nimi tai sen nimen luku 666. Tietysti tämä vasta ajallaan tulee ja silloin Saatana on voitettu taivaassa ja heitetty alas maan päälle ja paha tuottaa hävityksen kauhistuksen Jumalan pyhille ihmisille, sillä vihaa Jumalaa ja Jeesusta ja niitä ihmisiä, jotka eivät ota pedon merkkiä, ja toki samoin vihaa kaikkia ihmisiä, sillä tietää olevansa tuomittu kadotukseen ja tahtoo kaikkien ihmisten myös joutuvan siihen kärsimyksen paikkaan tuomittuina. Jokaisen ihmisen kannattaa etsiä Jumalan valtakuntaa ja Jeesuksen vanhurskautta ja hyvää elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahja ottaa vastaan ja annetaan jokaiselle anovalle.
Jumala antaa pelastuksen ihmisille Jeesuksen kautta juutalaisuudesta ja Jumalan valtakunnan olemus on sitä samaa minkä Jumala antoi Mooseksen kautta Israelin jumalanpalveluspyhäkölle, sillä oli taivaallisen Jumalan valtakunnan mukaan tehty tuo maanpäällinen temppeli. Jumalan valtakunta on sama ollut luomisen alusta asti ja Jeesus myös sen valtakunnan Herrana ja Kuninkaana valtaistuimella ihan alusta eli Aadamista asti näin ihmisen luomisen suhteen. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja tästä syystä Jeesus Immanuelina syntyi myös Ihmisen Pojaksi vaikka sikisi Pyhästä Hengestä synnyttäjänsä Marian kohtuun. Maria synnytti Jeesuksen ollessaan neitseellisessä tilassa sillä vasta Jeesuksen syntymän jälkeen yhtyi Joosefin kanssa ja synnytti näin Jeesukselle veli- ja sisaruspuolia Joosefista. Myös tässä ajassa voi olla paljon näitä Marian ja Joosefin jälkeläisiä keskuudessamme.
Jumala antaa hyvän juutalaisuudesta
Raamatussa_evankeliumi
1
82
Vastaukset
- 37444444
se on niin ja amen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka662382- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww651115EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41077- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82650- 43648
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27571