Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset.
Sapatti on merkkinä liitosta, sen tulee olla teille pyhä. Kuutena päivänä viikossa tehkää työtä, mutta lauantai on sapatti, Herran pyhä lepopäivä. Joka seitsemäntenä päivänä tekee työtä häpäisee sapatin. Joka ei polje tomuun sapattia, eikä aja omaa etuaan Herran pyhänä päivänä, joka nimittää sapattia ilon päiväksi, ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, joka kunnioittaa sitä niin ettei kulje omilla asioillaan, käy kauppaa tai aja omaa etuaan, saa iloita Herrasta. Silloin hän antaa sinun kulkea kaikkien vuorten yli, ja tulet saamaan osasi Jaakobin perintömaasta. Näin on Herra puhunut.
1. Seitsemäs päivä on Herran sapatti, silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun perheesi, ei alaisesi eikä ystäväsi, ei kotieläimesi eikä lemmikkisi, tai kukaan muukaan joka asuu kaupungissasi. Näin saavat alaisesi ja muutkin levätä kuten sinä itsekkin.
2. Pidä lepopäivä mielessäsi, niin kuin Herra on sinua käskenyt. Sillä kuutenapäivänä Harra teki taivaan ja maan, sekä kaiken muun, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen. Muista Israelin orjuutta Egyptissä, kun Herra korotti voimallisen kätensä ja johdatti kansansa pois sieltä. Sen tähden Herra käskee sinua viettämään sapattia.
3. Seitsemänneksi päiväksi lopeta kaikki työnteko, myös kyntöjen ja elonkorjuun aikana. Älä silloin rakenna, älä kaiva, äläkä polje viinikuurnassa viiniä.
4. Pitäkää huoli siitä, ettette kanna sapattina mitään kantamusta ettekä tuo mitään sisään porteista. Älää sapattina kantako mitään ulos taloistanne älkääkä tehkö mitään työtä.
5. Jos muut ihmiset tuovat sapattina viljaa ja muita tuotteita myytäväksi, älkää ostako heiltä, älkää sapattina, älkääkä muinakaan päivinä.
6. Älkää sytyttäkö sapattina tulta, (älkääkä sytyttäkö valoja, puhelimia, mitään sähkölaitteita, tai moottoroituja ajoneuvoja), missä sitten asuttekaan.
7. Seitsemäntenä päivänä teidän tulee pitää pyhä juhlakokous, ylistäkää, laulakaa, rukoilkaa, opettakaa ja siunatkaa, mutta silloinkaan ette saa tehdä mitään työtä.
Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä, Herra kirkastakoon teille kasvonsa ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puolenne ja antakoon teille rauhan. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen: Amen!
Seitsemän sapattikäskyn määräykset.
5
170
Vastaukset 5
>> 6. Älkää sytyttäkö sapattina tulta, (älkääkä sytyttäkö valoja, puhelimia, mitään sähkölaitteita, tai moottoroituja ajoneuvoja), missä sitten asuttekaan. <<
Sähkö ei ole tulta, kyse on juutalaisten perinnäissäännöstä. Tietysti sähkölaitteita saa käyttää sapattina, sillä ei ole tulen kanssa mitään tekemistä.- PyhänSapatinSakramentti
S
ä
h
k
ö
o
n
m
y
ö
s
t
u
o
t
e
/
t
a
v
a
r
a
j
o
t
a
v
o
i
d
a
a
n
m
y
y
d
ä
.
Ä
l
k
ä
ä
o
s
t
a
k
o
v
i
ljaa tai muitakaan tuotteita sapa
t
i
n
r
i
k
k
o
j
i
l
t
a
.
- silleen
Ha ha ! Et enä puhunut että meidän tulis pyhittää sapatti ja olla oma Pyhittäjä elämässä ! Siis annetaanko potkut Jeesukselle ??
- Finne2
Ilm.22:18-19
18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. - Finne2
Älä vääristä ja muokkaa Jumalan sanaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491135- 16785
- 63715
- 68712
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69668Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131595Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31575Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9530Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45488Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8480Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24453- 4452
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113424Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 33398
- 13390
- 30385
Turhaa "pelottelua"
Toivottavasti te pelottelijat katsoitte alueuutiset. Siinnä selvästi kerrottiin et palvelut säilyy mitkä täytyy joka ku28369