Maihinnousujen torjunta ei ollut saksalaisten ydinosaamista. Sisiliassa, Anziossa ja etenkin Normandiassa tappioon oli jo jotenkin etukäteen orientouduttu. Ja ainakaan Normandiassa ei oikein voi puhua joukkojen vähyydestä kun siellä oli 36 divisioonaa, kaksi kertaa enemmän kuin Suomen 1941 liikekannallepanon vahvuus. Panssaridivisioonista mukana oli kovimmat nyrkit LSSAH, Das Reich, Hitlerjugend, Hohenstaufen jne. Silti jo toisen maihinnousupäivän lopussa oli tappio selvä.
Saksalaisten avuttomuus maihinnousuissa
MistäJohtui
27302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
"Ja ainakaan Normandiassa ei oikein voi puhua joukkojen vähyydestä kun siellä oli 36 divisioonaa, kaksi kertaa enemmän kuin Suomen 1941 liikekannallepanon vahvuus."
Täsmällisesti katsoen vajaat kolmekymmentä oli läsnä täysinä divisioonina, koska muiden armeijoiden lohkoilta saapuvat divisioonat olivat muutamissa tapauksissa lähettäneet vain liikkuvista osistaan muodostetun taisteluosaston. Se alkaa tavallaan jo muodostaa osittaista vastausta kysymykseesi...
"Panssaridivisioonista mukana oli kovimmat nyrkit LSSAH, Das Reich, Hitlerjugend, Hohenstaufen jne. Silti jo toisen maihinnousupäivän lopussa oli tappio selvä."
Oikeastaan divisioonat kuten LAH ja DR odottivat noina päivinä vieläkin loppuja uudesta kalustostaan, joten niillä meni vielä aikaa päästä edes rintamalle ;)
Vastapainona mukana oli mm. divisioona Pantzerlehr joka ei koostunut mistään alokkaista vaan panssarikoulujen kouluttajista ja sillä oli käytössään kaikista uudenaikaisin kalusto.
Tuo on oikeastaan aika ironinen valinta, koska se on paras esimerkki vahvistamaan pointtiani. Guderianin hölmöilemä creme de la creme divisioona oli todellakin perustamisessaan niellyt suhteettomasti resursseja, mutta siltä puuttui vieläkin maihinnousun tapahtuessa jopa niin tärkeä komponentti kuin oma Pantteriosasto. Divisioonalle täytyi kiireellä taktisesti alistaa yksi itärintamalle tarkoitettu sellainen, jotta se oli valmis mihinkään vastaiskuun. Tästä oli vielä lisähauskuutena se, että itärintaman divisioonat menettivät niille tarkoitettuja arvokkaita Panttereita, joiden saapuminen sinne oli muutenkin pahasti myöhässä ja juuri NL:n tulevan offensiivin alla.
Jopa Saksan asevoimien parhaista parhain siis kärsi siitä, että maalla oli valtava armeija, jota se ei pystynyt varustamaan kunnolla ;)
Mestarirotu ei hallinnut vesileikkejä sen enempää kuin ali-ihmiset idässä. Rantoja ei osattu puolustaa muualla kuin Viipurinlahdella ammattimiesten kanssa. Länsi tuli läpi yhdellä rysäyksellä ja jyräsi muutamassa kuukaudessa Reinille. Wittmannin menetys oli korvaamaton.
"itärintaman divisioonat menettivät niille tarkoitettuja arvokkaita Panttereita, joiden saapuminen sinne oli muutenkin pahasti myöhässä ja juuri NL:n tulevan offensiivin alla.
Jopa Saksan asevoimien parhaista parhain siis kärsi siitä, että maalla oli valtava armeija, jota se ei pystynyt varustamaan kunnolla ;)"
Aika ilkeilyä aseveljelle tuollainen... eihän huonolle tuurille kukaan mitään voi eikä kaikkiin yllätyksiin mitenkään voi varautua!
Onneksi hyökkäys meidän rintamilla alkoi sen verran aikaisemmin kuin Valko-Venäjällä, että ehdittiin saada divisioona, prikaati ja lento-osasto avuksi. Meinaan ei varmaan olisi sakemanni niitä sitten siirtänyt, jos olisi jo omat rintamat olleet romahtamassa.
Toisilla vaan käy mäihä ja toisilla ei. Mistä sitten johtunee. Suomalaiset kyllä rikkoivat vähemmän Jumalan tahtoa vastaan sotatoimissaan, että liekö sitten se vaikuttanut?
Varsinaisesti Saksan Länsiarmeija ei ole aseveljiäni ja toiseksi asiassa on muutakin kuin tuurikysymys. Pantteriin liittyvien normaalien koulutus- ja valmistuskysymyksien lisäksi mutkia matkaan toivat tarkastaja Guderianin henkilökohtaiset kokeilut "täydellisen" ps-organisaation luomiseksi. Hänen kokeelliset yksikkönsä eivät olleet pelkästään vieneet oikeilta rintamayksiköiltä osaa kalustosta ja miehistöstä, vaan myös suolistaneet panssarivoimien koulutusorganisaation kuorimalla parhaat päältä.
Niin mutta jos venäläisten hyökkäys ei olisi sattunut niin pirskatin hankalaan aikaan, niin eihän tuo olisi haitannut mitään.
Meinaat, että NL olisi jättänyt käyttämättä kesäoffensiivilleen ilmeisimmän vuodenajan ja olisi kieltäynyt koordinoimasta toimintaansa länsiliittoutuneiden kanssa, vaikka siitä saattoi olla molemmille vain etua? Se vasta olisi ollut yllättävää ;)
Ongelma saksalaisten puolella ei ollut pelkästään se, että he saattoivat odottaa joutuvansa kahden tulen väliin keskeneräisellä varustuksella, mutta heidän arvionsa noiden uhkatekijöiden ilmenemismuodoista osuivat hieman huti. Lännessä saksalaiset odottivat paljon massiivisempaa iskua useamman maihinnousun/maahanlaskun muodossa ja idässä vahvimmat panssarireservit oli keskitetty vahtimaan Ukrainan rintamalla odotettua NL:n kesäoffensiivia.
Lisäksi liittoutuneiden täydellinen ilmaherruus ja rannikkon edustalla olevat tuhannet laivatykit tarjosivat melkoisen edun hyökkääjälle!
Oli laivoissa tykkejä mutta niin oli helvetillisissä rannikon betonibunkkereissakin.
Maihinnousun ensimmäisessä vaiheessa jo vallattiin sen lohkon rannikkon betonibunkkerit! Liittoutuneilla oli tuhansia laivoja ja maihinnousualukset poislukien he eivät menettäneet rannikkotykistön toimesta kai yhtäkään alusta!
täydellinen. Saksan tiedustelun ehkä suurin epäonnistuminen mahdollisti osaltaan maihinnousun onnistumisen.
Lisäksi Hitler ja Rommel uskoivat viikkokausia todellisen yrityksen olevan vasta tulossa Calaisin kohdalla.
Saksan meri- ja ilmavoimat olivat täysin kyvyttömiä ja maavoimiakin johdettiin heikolla otteella Saksan typerästä johtamisjärjestelmästä johtuen.
Ei pärjänneet Japanilaisetkaan. Yksikään jenkkien maihinnousu ei epäonnistunut, japanilaiset sentään taistelivat puolustajalle helpommissa maastoissa ja käytännössä viimeiseen mieheen ja pistimeen.
Saksalaiset taas perääntyivät mieluummin kun taistelivat viimeiseen patruunaan ja olisivat lopuksi tehneet pistinhyökkäyksen.
Ryssät eivät pärjänneet maihinnousuissa Viipurinlahdella, Syvärillä tai missään muualla tuhansien järvien maassa. Suomalaiset ja saksalaiset ampuivat paskaksi Ford GPA romut ja muut puulautat. Saatana yrittivät yhdessä kohtaa päästä VTK-linjalle melomalla.
Mannerheimiläinen, teidät on määrätty poistumaan palstalta. Ei auta vaikka olisitte miten raskaana, vauva.fi-palstalle siitä nyt mars!
Pärjäsi ne liiankin hyvin Tuuloksessa. Oli siinä ja tässä ettei koko Syväriltä peräytyvä Karjalan armeijä jäänyt mottiin.
Eikä johdossakaan ollut ihan töpinän vääpeleitä vaan Rundstedt ja Rommel. Silti lätty lätisi alusta asti.
Hitler. Rundstedt oli lähinnä keulakuva.
Rommel ei pääsyt toteuttamaan ajatuksiaan. Maihinnousu repi hänen suunnitelmansa hajalle heti ensi päivänä.
Rommelilla ei ollut käskyvaltaa panssaridivisiooniin. Lisäksi hän uskoi kyseessä olevan harhautus.
Lännellä oli murskaava ilmatuki siinä missä neukulla tuuloksessa.
Heheh. Tuuloksessa ryssät pääsivät maihin kun siellä ei ollut suomalaisia joukkoja kun joku vartiosto. Päämaja mokasi asian täysin, maihinnousua oli mietitty ja paikkakin sattui aika hyvin oikein mutta sitten unohdettiin laittaa joukkoja sinne.
Päämaja mokasi syvärillä ja Aatu Normandiassa.
Tuuloksessa Neuvostoliitolla oli suunnilleen yhtä vahva ilmavoimien tuki kuin lännellä Normandiassa. Mottiin joutumisen riskiä ei suomalaisilla ollut. Saksalaisilla oli tietenkin vahvemmat joukot Normandian rannoilla kuin mitä suomalaisilla Syvärin korvessa.
Suomalaiset joutuivat rakentamaan tietä raakaan korpeen Syväriltä paetessaan. Mottiin joutuminen oli kouriintuntuva uhka.
Jos Rommel uskoi että maihinnousu on harhautus vielä sen jälkeen kun puoli miljoonaa vihollissotilasta on 16x10 km sillanpääasemissa niin ohhoh.
Suomalaiset EIVÄT JOUTUNEET RAKENTAMAAN tietä korpeen Tuuloksen maihinnousun yhteydessä vaan kiertotie oli rakennettu edellisenä vuonna ja sen avulla joukot vetäytyivät kalustoineen maihinnousukohdan ohi!
"Jos Rommel uskoi että maihinnousu on harhautus vielä sen jälkeen kun puoli miljoonaa vihollissotilasta on 16x10 km sillanpääasemissa niin ohhoh."
Kannattanee muistaa, että saksalaiset eivät tienneet liittoutuneiden vahvuudesta sitä, minkä sodanjälkeiset kirjoitukset sittemmin kertovat. Saksalaisten uskomuksen mukaan liittoutuneilla oli takataskussa vähintään saman verran divisioonia kuin heillä itsellään muutamissa maihinnousukäskyä odottavissa (feikki)armeijoissa. Näin ollen saksalaisilla oli näennäisen reaalinen pelko kahdesta tai jopa kolmesta maihinnoususta ja päälle päätteeksi massiivisesta maahanalaskuarmeijasta, jotka olivat valmiina heittäytymään heidän niskaansa.
Lisäksi saksalaiset uskoivat tuon valearmeijan olemassa oloon Englannissa.
Oikeastaan valearmeijoiden ja se on avainpointti asiassa. Saksalaiset saattoivat pelotella itseään kauhuskenaariolla, että Normandian taistelualue oli vain mittava strateginen hämäys, heidän oman vm. 1940 menettelynsä tapaan, jonka tarkoituksena olisi vetää kaikki Länsiarmeijan liikkuvat yhtymät siihen suuntaan ja vasta sitten päämaihinnousu pohjoisempana tulisi ajankohtaiseksi. Tällöin pelkona olisi hyvinkin koko Saksan länsiarmeijan vahvuuden käsittävä laaja saarrostus ja tuhoamistaistelu, mikä olisi epäilemättä lopettanut sodan lännessä.