Mihin Pietarsaaren 39 milj. valtionosuudet

käytetty? Viime vuonna 39 miljoonan tukiaiset peruspalveluiden järjestämiseen. Tänä vuonna tulossa saman verran.
Suomenkielinen 37%:n vähemmistö on hätää kärsimässä. Edes hoitohenkilökunta ei tulkkaa Ruotsista palkattujen ummikkolääkärien vastaanotolla. Myös neuvoloissa katastrofaalinen tilanne, suomenkielisiä kouluja ei ole.
Valitukset ovat kaikuneet kuuroille korville vuosien ajan.
6115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miksi valtamedia on pimittänyt syrjinnän jo vuosien ajan?
Pietarsaari saa pelkästään peruspalveluiden järjestämiseen valtion tukiaisia liki 2000 euroa asukasta kohden ja muutkin Pohjanmaan kunnat keskimäärin 2000-3000 euroa asukasta kohden. Tämä maksetaan kunnallisverotuksessa kerättyjen verotulojen päälle.
Joillakin on oikeuksia, joillakin vain velvollisuuksia.

Äänestä

Nii tota määki ole ihmetelly nii helvetisti.

Äänestä

Maikkarilla alkaa puheenjohtajatentti kohta. Jospa RKP:n puheenjohtaja Henriksson osaa vastata. 39 miljoonaa on paljon rahaa. Ja tänä vuonna toiset 39 miljoonaa peruspalveluihin lisää. Henriksson on ollut kaupunginhallituksen puheenjohtaja vuodesta 2001 ja valtuuston puheenjohtaja vuodesta 2009. Henriksson, jos kuka osaa vastata.

Äänestä

Tuo on vähemmän mitä Ilmajoki sai maataloustukina ja Altian monopoliasemasta, vaikka sammoo paskooha maalsisruotsalaiset on.

Äänestä
  • Pelkästään peruspalveluiden valtionosuuksia Pietarsaareen 39 miljoonaa. Pietarsaari Pedersöreen elinkeinotuet päälle. Pedersöre sai peruspalveluiden valtionosuuksia henkeä kohden enemmän kuin Pietarsaari.

    Äänestä

RKP:n uusi puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on johtanut yhtäjaksoisesti Pietarsaaren kaupunkia vuodesta 2001 tähän päivään - ensin kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja sitten valtuuston puheenjohtajana.
Suomenkielisen vähemmistön jatkuvassa syrjinnässä näkyy Henrikssonin kädenjälki.
Valtamediaa asia ei ole kiinnostanut. Suomenkielisten asukkaiden syrjintä ja huono kohtelu nousi lyhyesti esille YLEn puoluejohtajatentissä. Henriksson osasi varautua siihen, ja väitti "juuri eilen" tarkistaneensa, että tilanne on parantumassa. - Ehkä tilanne oli parantumassa "eilen", mutta ei enää tänään?
RKP:n Henriksson on toiminut jopa oikeusministerinä edellisessä hallituksessa. Puolueen puheenjohtajakisan tämä hävisi Carl Haglundille, mutta Haglundin yllättävän eropyynnön jälkeen koitti Henrikssonille uusi tilaisuus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TutkintaanJaÄkkiä kirjoitti:

käytetty? Viime vuonna 39 miljoonan tukiaiset peruspalveluiden järjestämiseen. Tänä vuonna tulossa saman verran.
Suomenkielinen 37%:n vähemmistö on hätää kärsimässä. Edes hoitohenkilökunta ei tulkkaa Ruotsista palkattujen ummikkolääkärien vastaanotolla. Myös neuvoloissa katastrofaalinen tilanne, suomenkielisiä kouluja ei ole.
Valitukset ovat kaikuneet kuuroille korville vuosien ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu