Vihreät poliitikot kannustavat sekaisia

feministejä laittomuuksiin.

Tuo Metsälän vokin tapaus hyvä juttu tuubilla, kun siinä se eräs naispappi möykkää poliiseille ja näyttelee jotain paperia, yrittäen näin estää poliisiautojen lähdön. Poliisit sitten työntelevät häntä syrjään. Vaikuttaa suoraan sanoen henkisesti sairaalta.

Siis aivan vauhkoa sakkia nämä vihervasurien suvakkinaiset. On selvää että missä sakissa ne todella fanaattiset ihmiset ovat.
375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Melko törkeää toimintaa vihreiltä.

Äänestä

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) pitää kielteisten turvapaikkapäätösten aiheuttamia mielenosoituksia punavihreänä rähinöintinä.

Niinistö syyttää blogissaan, että demarit, vasemmistoliittolaiset ja etenkin vihreät ovat agitoineet joukkojaan barrikadeille muun muassa levittämällä valheellisia tietoja.

Mielenosoitukset koskevat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten lennättämistä Afganistaniin eilen. Mielenosoituksia järjestettiin eilen Pasilan poliisitalolla Helsingissä ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Tänään mielenosoitukset ovat jatkuneet Helsingin Kansalaistorilla ja sisäministeriössä.

STT

Äänestä

Olen ollut pitkään sitä mieltä että suomessa on ollut järjestelmällinen mediassa käyvä sodankäynti omia vastaan ja omiensa puolesta tapahtuva toiminta. Tätä usein perustellaan kauhealla mölinällä venäjän informaatio sodaksi, mutta venäjä on helppo savuverho omien toimien peittämiseksi.

Mutta tämän aikataulu että tulivat näin aikaisin esiin kehottamalla vastustamaan viranomaisten mielivaltaa oli yllätys, tiesin kyllä että se päivä tulee mutta en että tuli jo nyt.

Niinistö näki tilaisuutensa ja käytti sen mutta ei huomannut että tästä ei tullut se muheva noste joka oli tarkoitus ja nyt pyytelee anteeksi. Hän ei pyydä anteeksi ulostuloaan vaan suoranaista ja vaarallista provokatiivista kiinnijäämistä. Niinistö on mies joka ei pyydä anteeksi kuin paikatakseen käteen mennyttä operaatiota, mutta tämän jälkeen ehkä suomalaiset osaavat toivoakseni olla myös omien suhteen varuillaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


just.joo kirjoitti:

feministejä laittomuuksiin.

Tuo Metsälän vokin tapaus hyvä juttu tuubilla, kun siinä se eräs naispappi möykkää poliiseille ja näyttelee jotain paperia, yrittäen näin estää poliisiautojen lähdön. Poliisit sitten työntelevät häntä syrjään. Vaikuttaa suoraan sanoen henkisesti sairaalta.

Siis aivan vauhkoa sakkia nämä vihervasurien suvakkinaiset. On selvää että missä sakissa ne todella fanaattiset ihmiset ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu