Mistä lienee johtunee rikkaitten tunnettu kateus

ja viha köyhiä kohtaan. Mieleeni tulee aina kotikaupungissani kakarana kuulemani juttu eräästä sikäläisestä lääkäristä. Hän oli sotien jälkeen 1940-50 luvuilla alkanut antaa vähävaraisille alennusta vastaanottomaksusta tai jopa ettei ottanut maksua ollenkaan. Kun tämä tieto levisi kaupungin ns. parempiin piireihin niin hepä lakkasivat sillä lääkärillä käymästä vaikka hän peri rikkailta saman maksun kuin muutkin lääkärit.

Selitys oli kuuleman mukaan ollut, että ei me ruveta toisten puolesta maksamaan. Jossain 1950-luvun lopulla hän oli sitten muuttanut pois kun viha yltyi muutenkin kuin vain boikottina.
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Stallarin päiväyrjöt jatkuu. Osa 32324.
Ja, minä en todellakaan ole kateellinen avaajalle. Minkä helevetin takia olisin???
Eiköhän osat ole toisinpäin, kuten pitääkin :)

Äänestä

Toiminta vaikutti kauhealta kommunismilta. Olla nyt köyhien puolella vaikka oma sääty velvoittaa muuhun. Ja köyhä on viallinen ja vajaa koska ei ole rikas.

Äänestä

Ei kai köyhiä pidä hoitaa millään rahalla, parempi kun kuolisivat vähemmiksi. Mutta ei kuitenkaan ihan kaikki, kukas sitten rikkaitten työt tekisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuka-selittäisi kirjoitti:

ja viha köyhiä kohtaan. Mieleeni tulee aina kotikaupungissani kakarana kuulemani juttu eräästä sikäläisestä lääkäristä. Hän oli sotien jälkeen 1940-50 luvuilla alkanut antaa vähävaraisille alennusta vastaanottomaksusta tai jopa ettei ottanut maksua ollenkaan. Kun tämä tieto levisi kaupungin ns. parempiin piireihin niin hepä lakkasivat sillä lääkärillä käymästä vaikka hän peri rikkailta saman maksun kuin muutkin lääkärit.

Selitys oli kuuleman mukaan ollut, että ei me ruveta toisten puolesta maksamaan. Jossain 1950-luvun lopulla hän oli sitten muuttanut pois kun viha yltyi muutenkin kuin vain boikottina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu