Punavihreiden kannatus kasvaa ja muiden ei kasva

Kuntavaalien kannatuskyselyitä on laadittu viime syksystä alkaen yhteensä kahdeksan. Näistä neljä on tehnyt Tietoykkönen Alma-Medialle, kaksi TNS-Gallup Hesarille, yhden Taloustutkimus Ylelle ja yhden Accuscore vedonlyöntitarkoituksiin.

Ville Niinistön johtama Vihreät ja Li Anderssonin johtama Vasemmisto ovat ainoat puolueet, joiden kannatus jokaisessa kuntavaalikyselyssä viime syksystä tähän kevääseen on ollut viime kuntavaaleja korkeampi.

Toista äärilaitaa edustavat Kokoomus ja Perussuomalaiset, joiden kannatus jokaisessa kuntavaalikyselyssä viime syksystä tähän kevääseen on ollut viime kuntavaaleja matalampi.

Vihreät ja Vasemmisto ovat varmoja voittajia. Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat varmoja häviäjiä. Muiden puolueiden kannatus on koko ajan sahannut viime vaalien tuloksen molemmin puolin.
11125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mikään ei ole varmaa ennen ääntenlaskua. Mutta vahva on tunne että opositiopuolueet nousevat ja erityisesti persut romahtavat.. joka on tietysti suomen kannalta vain hyvä. Typeryys politiikan aika on mennyt...

Äänestä

Menkää jo somepaastoamaan yhteiskunnan tuilla eläjät. Ei raha kasva puissa. Töihin siitä paskan jauhajat.

Äänestä
  • Juu niin, kun todelliseen totuuteen niin kyllä vihreät ja vasemmisto on laskussa, eikö teillä ole ymmärrystä vai ettekö osaa lukea??. Se aika kumma juttu kun muualla tämän päivän gallupeissa on laskua, niin täällä se kannatus on nousussa??? Ettekö todella osa lukea?? vai eikö mene ymmärrys perille?? suosittelen käymään edes peruskoulun loppuun.

    Äänestä

Ville Niinistölle ja Li Anderssonille suositeltiin SOME-paastoa.

Raukat päästelevät SOME-valheita solkenaan.

Nämä viher-vasuri-göppelsit eivät vaivaudu edes tarkistamaan faktoja, kun paskaiset valheet lentelevät ympäriinsä.

Äänestä

Miksiköhän minkään muun puolueen kannattajat eivät harrasta tälläistä epätoivoista spämmäystä? Niin noloa ja kertoo vain teidän vasukkien yleisestä älykkyystasosta.
Olen jo äänestänyt, enkä tietenkään teitä.

Äänestä

Tänään julkaistiin yhdeksäs kuntavaaligallup.

Vasemmisto ja Vihreät ovat ainoat puolueet, joiden kannatus on ollut kaikissa yhdeksässä gallupissa viime vaaleja korkeampi.

Perussuomalaisten ja Kokoomuksen kannatus kaikissa yhdeksässä gallupissa on ollut viime vaaleja matalampi.

Äänestä
  • Niinhän tuo nousee, latvalahojen pään yläpuolelle, se on harmi kun näitä ei pystytä hoitaa edes niuvanniemessä, ei ole kuulema sellaista hoitolaitosta keksitty missä nämä saisivat sellaista hoitoa että palaisivat normaaliin "elämään".

    Äänestä

Oikeisto ei kykene kuin häirintään. Omassa itsetuhoisuudessaan se on samalla tuhoannut oman uskottavuutensa poliittisena toimijana. Näkyy tästäkin ketjusta.

Punavihreät ovat kuntavaalien ainoat merkittävät voittajat, se tiedetään jo nyt.

Äänestä

Punavihreät+ovat+heikoilla+jäillä+näissä+vaaleissa.+Pietarin+ja+Tukholman+teroristi+iskut+saa+tavalliset+äänestäjät+liikkeelle+sunnuntaina.+Alkaa+olla+sellainen+tilanne,+että+suomalaiset+äänestävät+turvallisuudenq+puolesta.+Kuntavaalien+äänestysprosentti+nousee+yli+70+%,+Kansa+näyttää+kyllä+kaapin+paikan+haihattelu+politikoille.

Äänestä

Pietarin ja Tukholman terrori-iskut ovat putinistien peiteoperaatio ja johdettu Venäjän ja Trumpin tahoilta. Äärioikeiston reaktioista huomaa, miten he nauttivat ruumiista, koska voivat kuvitella hyötyvänsä haaskalla olemisesta poliittisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

Kuntavaalien kannatuskyselyitä on laadittu viime syksystä alkaen yhteensä kahdeksan. Näistä neljä on tehnyt Tietoykkönen Alma-Medialle, kaksi TNS-Gallup Hesarille, yhden Taloustutkimus Ylelle ja yhden Accuscore vedonlyöntitarkoituksiin.

Ville Niinistön johtama Vihreät ja Li Anderssonin johtama Vasemmisto ovat ainoat puolueet, joiden kannatus jokaisessa kuntavaalikyselyssä viime syksystä tähän kevääseen on ollut viime kuntavaaleja korkeampi.

Toista äärilaitaa edustavat Kokoomus ja Perussuomalaiset, joiden kannatus jokaisessa kuntavaalikyselyssä viime syksystä tähän kevääseen on ollut viime kuntavaaleja matalampi.

Vihreät ja Vasemmisto ovat varmoja voittajia. Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat varmoja häviäjiä. Muiden puolueiden kannatus on koko ajan sahannut viime vaalien tuloksen molemmin puolin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu