Näin riipaisevasti eläkeläiset kertovat köyhyydestään: En tiedä, mihin menen asumaan
asumistuen leikkauksen tultua julki eläkeläiset vuodattivat hänelle karuja kohtaloitaan sähköpostilla.
– Iso osa aikoo tulevaisuudessa jättää osan lääkkeistä kokonaan ostamatta. Lääkkeissä kun on kätevästi puolitusviiva. Ne voi siitä helposti puolittaa, eläkeläiset sanovat minulle. Lääkärissäkään ei aiota käydä joka vaivasta. Nyt ryhdytään säästämään myös ruuasta entistä enemmän. Osa joutuu muuttamaan kotoaan, jonnekin halvempaan asuntoon.
Kokon mukaan tällä voi olla kohtalokkaita seurauksia.
Kohta meillä on enemmän vakavia sairauksia, jotka myös maksavat yhteiskunnalle - ehkä jopa enemmän kuin asumistuki. Jos ajatellaan vaikka suun terveydenhoitoa, niin sillä on merkittäviä vaikutuksia koko fyysiseen terveyteen, muistuttaa Kokko.
Otteita eläkeläisten kirjoituksia asumistuesta:
Rahat eivät riitä laskuihin eikä edes ruokaan
Leikkausten jälkeen jää käteen enää 179.10 euroa kuukaudessa. Vietän nyt jo unettomia öitä, millä ostan lääkkeeni, maksan sähköni ja muut laskut - leipäjonossa käyn nytkin.
Meidät ajetaan todella tiukalle, kuinka moni meistä jaksaa, että ei ajaudu epätoivoiseen tekoon,
Satasen pudotus - lääkkeet jäävät ostamatta
Tälläkin hetkellä rahojen riittävyys on siinä ja siinä, joten reilun satasen pudotus tietää todella suuria ongelmia.
Tälläkään hetkellä ei rahat riitä oikeastaan mihinkään harrastukseen, pyöräily ja kävely nyt vielä on onnistunut, tosin lenkkareiden ja pyöränkumien hankintaakin pitää suunnitella pitkään ja säästää.
Valitettavasti tällaiset uhkakuvat heijastuvat myöskin sairauteeni hyvinkin negatiivisesti, kalliiksi sekin tulee, jos joudun jälleen hoitokierteeseen. Kalliisiin lääkkeisiin ei nyt ainakaan olisi varaa, syödäkin kun pitäisi.
Pakko muuttaa - jonnekin
Mikäli hallituksen kaavailema asumistuki poistuu en tiedä, mihin menen asumaan, sillä tässä asumiseen ei rahani riitä. Olen ikäni tehnyt työtä ja maksanut veroja.
On kohtuutonta, että näihin hallituksen sanomiin "talkoisiin" jotkut joutuvat osallistumaan sellaisella panoksella, kuin kotoa lähteminen on. Enkä tiedä edes, mistä voi kyllin halvan asunnon löytää.
Toivon sydämestäni, että voisitte tehdä jotain eläkkeensaajan asumistuen säilymisen puolesta. Tämä on HÄTÄHUUTO!
Suomella on kyllä rahaa ja paljonkin, mutta miksi sitä ei käytetä oman maan kansalaisille? Suomi maksaa yli miljardin kehitysapua toiselle puolelle maapalloa ja mihinhän loppujenlopuksi mahtaa mennä?
Toivon sydämeni pohjasta että teillä on halua, tahtoa ja viisautta auttaa eläkeläisiä suuressa hädässä nyt ja saatte tapahtumaan. Eläkeläisiltä ei saa leikata yhtään mitään pois!
Sanon suoraan, Sipilän hallitus lyö ensimmäiset naulat monen pienituloisen eläkeläisenarkkuun!! Meiltä viedään lopullisetkin elämisen mahdollisuudet. Ei ole mistä pystyy enään tinkimään, että voisi elää edes jonkinlaista inhimmillistä elämää.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nain-riipaisevasti-elakelaiset-kertovat-koyhyydestaan-en-tieda-mihin-menen-asumaan/5190086
eläkeläisiä suuressa hädässä nyt
22
347
Vastaukset
- ftfre
Minulta kun kysytään mitä syön vastaus on aina sama. jauhelihamakaronilaatikkoa.
- tasa-arvo
asumiskulut ovat kaikille samat, miksi siis joillekin tarvitsisi antaa enemmän asumistukea? vain jotta voi asua isommassa ja paremmassa asunnossa kuin on varaa, vähän paremmin kuin muut köyhät?
mutta isompi kysymys on miksi nykyiset eläkeläiset eivät saa ansaitsemaansa eläkettä, vaan miljardit katoavat johonkin ja niillä tehdään herraportaalle rahaa. tulevat eläkeläiset saavat vielä vähemmän työnsä tuotosta, niin ensin palkkana kuin myöhemmin eläkkeenä.
kansalaispalkka vasta onkin huijaus. sen on tarkoitus korvata iso osa palkasta, eli työntekijät maksavat itse itselleen palkkaa verojen kautta. jättibisnes ja jättiomistaminen voivat hyvin. - Kasvain
olisko kannattanu tehdä aikoinaan töitä niin sais nyt parempaa eläkettä? olisko kannattanu tehdä verokortilla ne pimeät työt? sen siitä saa EPÄREHELLISET
- perseesttääpä
Eläkekatto olisi pitänyt tehdä aikoja sitten, osalla järjettömät eläkkeet, osa kituuttaa alle tonnin eläkkeellä, vaikka tehnyt ikänsä työtä. Sairaat kaikkein tiukimmalla, hallitus kurittanut kaikkein eniten juuri heitä. Eipä ole paljon inhimillisyyttä päätöksissä näkynyt. Rikkailta ei mitään, köyhiltä vähätkin, hävetkää päättäjät.
- pärjääneläkkeellä
Mummorullaan riittää kuitenkin rahaa monella eläkeläisellä, sinne ne menee niideneläkeläisten rahat, jotka valittaa kurjuuttaan.
https://www.urbaanisanakirja.com/word/mummorulla/
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000591587.html?nomobile=2
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/295284-senioreiden-rahat-vaihtuvat-jannitykseen-riskina-peliriippuvuus- koettuon
Eiköhän enemmistö rullaa pyörittävistä ole niitä, jotka saa sen keskivertoeläkkeen, eli n 1600 netto.
Ne, jotka saavat vain tonnin netto, eivät taatusti pelaa. - EläkkeelläMyös
Milloin olet jäänyt eläkkeelle?? Niin ja mikäs toi mummorulla on ?
- rupusakkipelaa
koettuon kirjoitti:
Eiköhän enemmistö rullaa pyörittävistä ole niitä, jotka saa sen keskivertoeläkkeen, eli n 1600 netto.
Ne, jotka saavat vain tonnin netto, eivät taatusti pelaa.Kyllä ne näyttää olevan juuri niitä alle 1000€ eläkeläisiä, jotka pelaa mummorullaan rahansa.
- kaikkihansentietää
EläkkeelläMyös kirjoitti:
Milloin olet jäänyt eläkkeelle?? Niin ja mikäs toi mummorulla on ?
Etkö osaa sitten googlettaa...
Mummorulla: Lempinimi kaupan pelikoneille, esimerkiksi RAY:n Mansikka peliautomaattia voidaan kutsua mummorullaksi.
Mummot pelaavat kyseisiä automaatteja joskus jopa kolmekin tuntia putkeen voittamatta mitään.
https://www.urbaanisanakirja.com/word/mummorulla/ - EläkkeelläMyös
kaikkihansentietää kirjoitti:
Etkö osaa sitten googlettaa...
Mummorulla: Lempinimi kaupan pelikoneille, esimerkiksi RAY:n Mansikka peliautomaattia voidaan kutsua mummorullaksi.
Mummot pelaavat kyseisiä automaatteja joskus jopa kolmekin tuntia putkeen voittamatta mitään.
https://www.urbaanisanakirja.com/word/mummorulla/Milloin jäit eläkkeelle? Luulin työssäkäyväks.
- turpa.kii
Niin en minäkään tiedä minne se pitäis muuttaa että tee siinä töitäs saatana.
- Ierika
Eläkeläiset ovat Suomen varakkain väestöryhmä. Työssäkäyvät kustantavat eläkkeet. Eläkkeiden ostovoiman taso yleisesti on kehittynyt viimeaikoina erittäin hyvin. Sen sijaan nuorten ansiot supistuvat ja heidän tulisi pystyä perustamaan perheitä että niitä eläkkeenmaksajia tulisi lisää.
Paikoitellen asuinkustannukset ovat karanneet käsistä. Eläkeläinen ei ole sidottuna työpaikkakuntaan joten tarvittaessa on syytä miettiä edullisempaa asuinseutua ja näin vaikuttaa myös työssäkäyvien asumiskustannusten kehitykseen.- serhsrrh
Hei pöljä....onks siinä järkee upottaa rahansa muutenkaan asumiseen jos halus ELÄÄKIN. Olipa vaikka työssäkin niin yksin asuvan on mietittävä mitä hintoja makselee.
- kunkkulablues
Monet muuttaa eläkkeellä ollessaan halvemmalle paikkakunnalle asumaan, usein entiselle kotiseudulle. Hukkaukot kerrostaloon ja hieman kakunjaossa onnistuneet muuttaa kesämökin ympärivuotiseen asumiseen soveltuvaksi.
Täältä syrjäseudulta saa ihan asuttavan yksiön 20000€:lla jo ihan omaksi ja vuokralle 150-250€/kk, ei ole kallista alle 1000€/kk eläkeläiselle, pärjää loistavasti!
- hhehhe
Miks mä sain veronpalautusta tekemättä mitään sitte ?
Nyt äkkiä eläkeläisille kaikki Suomen rahat että varmasti kaikki saavat joka vuosi etelän matkoja. Nuoret ja lapsiperheet ovat täysin hyödyttömiä ei niille kannata antaa rahaa.
- fuckass
Ota sinäkin lisää Pikavippejä. Dumm fuck ass.
- tonnillamennään
Linkkisi tarina on lähes kaksi vuotta vanha. Niitä leikkauksia ei tullut.
Nettoeläke on jotain muuta, kuin täällä esitetty 1600€. 80%eläkeläisistä saa 1300€ ja alle sen nettona eläkettä, että se siitä varakkaimmasta väestönryhmästä, toki työttömiä on lähes puoli miljoonaa ja se vääristää pelikenttää. Ja sille, joka mietti miten ei ihmiset ole enempää eläkettä itselleen kerryttäneet, voin todeta että katsoo yltä, kuinka paljon sitä valtaosa väestöstä itselleen on kerännyt. Tullet yllättymään siitä, kuinka pieni eläke on.- vajaallatonnilla
Minun työeläke tulee olemaan vajaa 800€/kk , joten sillä pärjätään.
- tonnillamennään
vajaallatonnilla kirjoitti:
Minun työeläke tulee olemaan vajaa 800€/kk , joten sillä pärjätään.
Niin se on omakin, mutta siihen tulee kansaneläkettä päälle sen verran, että päästään just tonnin paremmalle puolelle nettotuloissa.
- Eläkekkököyhdytti
Jos on köyhä eläkeläinen niin kuinkahan varakas sitä sitten ennen eläkkeelle joutumista on ollut? Miksi ei ole säästänyt asuntoa aikanaan?
Mielestäni eläkeikä voitaisiin nostaa heti kaikilta seitsemäänkymppiin kun ihmiset elävät liian pitkään ja popsivat tehokkaita lääkkeitä niin johan niillä potkisi vaikka vapaaehtoistöitä 20 vuotta vanhempien vanhusten hoitajiksi valittamisen sijaan. Ei tarvitsisi valittaa yksinäisyydestä eikä vaatia nuoria väkisin viihdyttäjiksi. Ei tarvitsisi roikkua pelikoneilla. - kellämitenkin
No ei nyt tarvii yksinäisyydestä valittaa kun hoitaa omia vanhempia ja lastenlapsia. Usein myös rahallisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051099
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt611062Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103601Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89581- 78551
- 53547
- 39528