Saksan hallitus sopi lakisuunnitelmasta sakottaa sosiaalista mediaa vihapuheesta – Sakkoja voisi saada jopa 50 miljoonaa euroa
Talouselämä 5.4. 1
Saksan hallitus hyväksyi keskiviikkona suunnitelman, jonka mukaan sosiaalisen median alustoja, kuten Facebookia voidaan sakottaa jopa 50 miljoonaan euroon asti, jos nämä eivät poista vihapuhetta sisältäviä postauksia nopeasti.
Some-alustojen täytyy myös paljastaa vihapuhetta levittävien tahojen henkilöllisyys sakkouhan alla, kertoo uutistoimisto Reuters.
Lakiesityksen mukaan somealustoilla olisi 24 tuntia aikaa poistaa tai estää selvästi rikollinen sisältö sekä seitsemän päivää aikaa käsitellä vähemmän selkeitä tapauksia. Somealustojen ylläpitäjille jäisi myös velvollisuus kertoa valituksen tehneelle taholle, kuinka tapaus hoidetaan.
”Rikolliselle kansankiihotukselle sosiaalisen median verkostoissa tulisi olla aivan yhtä vähän toleranssia kuin kaduilla tapahtuvalle (kansankiihotukselle)”, sanoo oikeusministeri Heiko Maas.
Maas ilmoittaa aikovansa vaatia samanlaisia sääntöjä myös koko Euroopan tasolla.
Lakiesitys tarvitsee vielä parlamentin hyväksynnän.
Saksassa on jo nyt maailman tiukimpiin lukeutuvat lait vihapuhetta vastaan.
Asia on noussut nyt kuitenkin tapetille jälleen valeuutisten ja rasistisen sisällön levittyä kasvavissa määrin sosiaalisessa mediassa. Moni Saksan poliitikoista pelkää näiden vaikuttavan jo julkiseen mielipiteeseen tämän vuoden vaalikampanjoiden tiimoilta.
PAKKOSENSUURI ETENEE SAKSASSA
6
280
Vastaukset
- TotuusSattuu
Rikollisen sisällön estäminen ei ole sensuuria vaan lainvalvontaa.
- taaltapesee
Sensuuri ei ole koskaan lainvalvontaa, vaan sensuuria. Saksan sensuurilaki rantautuu todennäköisesti hyvin pian Suomeenkin. Sillä saadaan "pelastettua" tämä jumalattomaksi äitynyt somekansa ja je nettipoliisijoukot saadaan siirrettyä oikeisiin poliisin töihin.
- diktatuurieu
Vihapuheen määrittely vain on ongelma , joka tekee laista diktatuurin.Jos kritisoi jonkin etnisen ryhmän tai uskonnon käytäntöä joka on selvästi ristiriidassa laissa määriteltyjen oikeuksien tai suoranaisesti rikoslain kanssa , myös se on vihapuhetta.
(pimppi palasille , neljä vaimoa , homoille niskalaukaus , jne....)
Aina kun tehdään laki , joka antaa ison tulkinnanvaran useinmiten poliittisiin tarkoituksiin on kysymys totalitaarisesta systeemistä.- ShawnTheJeep
Nyt olisi siis asiallisen kritiikin esittäjienkin aika vastustaa vihapuhetta.
- ShawnTheJeep
Tuollainen laki oikein käytettynä olisi ihan hyvä. Ainakin nykyään useiden keskustelupalstojen reagointi mm. vihapuheeseen ja laittomaan kirjoitteluun on kovin hidasta. Jos siis sivuston ylläpitäjäkin on sitä mieltä, että jokin kirjoitus tulee poistaa sääntöjen vastaisena, tulisi monessa tapauksesa reagoinnin olla huomattavasti nopeampaa. Tietenkin tahot jotka haluavat laitonta materiaalia levittää, vastustavat tällaista lakia.
- pölinätpois
Edelleenkin, mikä helvetti sitä vihapuhetta nyt sitten oikein on? Höpötetään ja höpötetään vihapuheesta, mutta kukaan ei kerro mitä se oikein nyt sitten on?
Jos sanon, että en voi sietää tätä nykyistä homo-, lesbo- ja siltä väliltä hörinäsakkia enkä myöskään maahantunkeutujia, niin onko se vihapuhetta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1542908- 2352183
- 502148
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2371990Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261710Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä821456Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve391340- 1221178
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3171060Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65895