KEHOITTAAKO VIHREIDEN EDUSTAJA LAINRIKKOMISEEN

Vihreiden kansanedustaja Ylellä: Kansalaistottelemattomuus paikallaan Suomesta pakkopalautettavien kohdalla
Verkkouutiset -
Viimeviikkoisessa haastattelussa Touko Aalto sanoi, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen kohdalla kansalaistottelemattomuus on lähimmäisen auttamista.

Vihreiden varapuheenjohtajaa kansanedustaja Touko Aaltoa haastateltiin Ylen vihreiden puoluepäivän Ykkösaamussa viime viikon tiistaina.

Noin 15 minuutin kohdalla Touko Aallolta kysytään tiedosta, jonka mukaan Jyväskylässä yksityiset ihmiset ovat antaneet majoituksen noin 150:lle karkotuspäätöksen saaneelle turvapaikanhakijalle. Toimittaja kysyy "pidättekö tätä oikeana toimintana".

Touko Aalto vastaa "näen sen (niin), että tässä on kysymys lähimmäisenrakkaudesta". Toimittaja jatkaa kysyen "mutta onko se teistä oikeaa toimintaa?". Aalto vastaa, että hänen mielestään on aina oikein auttaa lähimmäistä.

Toimittaja kysyy "entä sitten näin lainsäätäjän kannalta? Kyseessähän ovat laittomasti täällä olevat ihmiset".
480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Verkkouutiset - Ke, 05/04/2017 -

Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) on huolissaan Suomeen palaavien jihadistitaistelijoiden aiheuttamasta uhasta.

Ville Tavio jätti keskiviikkona eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Suojelupoliisin seurannassa olevista henkilöistä. Suojelupoliisi seuraa yli 300 henkilöä, joilla arvioidaan olevan yhteyksiä terroristeihin.

Tavio on huolissaan siitä, että seurattavien määrä on kasvanut vuonna 2015 alkaneen siirtolaiskriisin jälkeen. Suojelupoliisin uhka-arvion mukaan terroritekojen riski Suomessa on kohonnut.

Tavion mukaan Suojelupoliisin toteuttama seuranta on hyvin perusteltua, mutta samaan aikaan maan hallituksen on varmistettava, ettei nykyisten 300 henkilön lisäksi maahan saavu enää enempää terrorismikytköksiä omaavia.

Hän huomauttaa kirjallisessa kysymyksessään, että Lontoossa tapahtui keskellä kaupunkia 22. maaliskuuta terrori-isku siitäkin huolimatta, että sikäläinen terrorisminvastainen yksikkö tiesi tekijän entuudestaan.

– Suomesta lähtevät ja Suomeen palaavat jihadistitaistelijat ovat jo nyt yksi maamme suurimmista turvallisuusuhista. Jos tätä kehitystä ei pystytä pysäyttämään, myös Suomeen tullaan tekemään terroritekoja, Tavio sanoo.

Äänestä

Hieman ihmettelen tätä kansanedustajan kantaa. Rikollinenkin on lähimmäinen, mutta hänen avustamisensa saattaa olla rikos. Samoin on laita maassa luvattomasti oleskelevan osalta. Kansalaistottelemattomuutta, viranomaisten väkivaltaista vastustamista ja mellakointia, mitä edessä, jos tämä jatkuu. Toivottavasti ei sentään kansalaissota.

Äänestä
  • http://keskustelu.suomi24.fi/t/14771787/ruotsissa-paaministeri-meinaa-laittaa mamut kuriin, väitän ettei tule onnistumaan, sillä ruosissa on jo alueita joihin ei uskalla mennä poliisi eikä ambulanssi, niin tuossa jutussa sanottiin. Suomeen vihreät ajavat tasa-arvo lain mukaista anarkiaa. Täällä kaikki tulkitaan, että se on sitä vihapuhetta, ja ei muuta kuin linnaan.
    ay-mafian käsikassarat ajoivat Suomen yritykset ulkomaille imettyään ensin yrityksien toiminta edelletykset kuiviin.
    Ja nyt kun yrittäjät on tapettu niin sama poppoo vaatii, hallitukselta äkiä uusia hyvätuloisia työpaikkoja joka kuntaan ja saarelmaan.
    Kokoomus on eduskunnan toinen ketku SDP:n kanssa, Edellisten hallitusten aikana vei Suomen talouden kestävyysvajeeseen,
    Kunnan talous ei pysty suoriutumaan velvoitteista. 
    Kataisen koko sateenkaari hallitus yksissä tuumin Urpiaisen, vihreänliikkeen Ville Niinistön ja Paavo Arhimmäen kanssa auttoivat Kreikkaa mutta Suomalaiset unohtui.

    Äänestä

Onneksi+se+kansalaissota+voitetaan,+koska+matuja+ja+viheranarkisteja+kannatta+alle+20+%.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ILLEGAALIT kirjoitti:

Vihreiden kansanedustaja Ylellä: Kansalaistottelemattomuus paikallaan Suomesta pakkopalautettavien kohdalla
Verkkouutiset -
Viimeviikkoisessa haastattelussa Touko Aalto sanoi, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen kohdalla kansalaistottelemattomuus on lähimmäisen auttamista.

Vihreiden varapuheenjohtajaa kansanedustaja Touko Aaltoa haastateltiin Ylen vihreiden puoluepäivän Ykkösaamussa viime viikon tiistaina.

Noin 15 minuutin kohdalla Touko Aallolta kysytään tiedosta, jonka mukaan Jyväskylässä yksityiset ihmiset ovat antaneet majoituksen noin 150:lle karkotuspäätöksen saaneelle turvapaikanhakijalle. Toimittaja kysyy "pidättekö tätä oikeana toimintana".

Touko Aalto vastaa "näen sen (niin), että tässä on kysymys lähimmäisenrakkaudesta". Toimittaja jatkaa kysyen "mutta onko se teistä oikeaa toimintaa?". Aalto vastaa, että hänen mielestään on aina oikein auttaa lähimmäistä.

Toimittaja kysyy "entä sitten näin lainsäätäjän kannalta? Kyseessähän ovat laittomasti täällä olevat ihmiset".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu