Palestiinalaisten sotaa Hebronissa (Israel).

Katsokaa nyt 6.4.-17 Yle TV 1 ohjelmaa klo 22.40 - Hebronin laukauksista Palestiina/ Israel!
29391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Israel on terroristivaltio pahinta laatua. Meno on samanlaista kuin aikoinaan Natsi-Saksassa, tosin ihmisiä ei kai tapeta kaasulla vaan ampumalla.eläköön

Äänestä
  • Tuolta se varmasti sinusta näyttää, kun et näytä tuntevan asiaa lainkaan.

    Israel ei ole terroristivaltio. Aloituksessa viitatussa dokumentissa mikään ei osoita eikä edes vihjaa, että Israel olisi terroristivaltio, vaikka kaksi palestiinalaisterroristia hyökkäsikin sotilaita vastaan, haavoitti sotilaita ja sai surmansa.

    1Äänestä

  • Kyllä se israel käytti kaasua Gazaan hyökätessäänkin.
    Israel on terroristivaltio, mutta siinä mielessä erikoinen ettei se koskaan joudu terroristiteoistaan vastuuseen.
    USA on nuorassa ja tekee mitä pikkuvaltio haluaa, koska raha on se, joka ratkaisee...ja raha on juutalaisilla mediaa myöten. Hyvin se on istuttanutkin valheita ihmisille ja ihmiset saavat primitiivireaktion jos heidän uskoaan nyt horjutetaan kertomalla totuus.

    Äänestä

  • Jubba kirjoitti:

    Tuolta se varmasti sinusta näyttää, kun et näytä tuntevan asiaa lainkaan.

    Israel ei ole terroristivaltio. Aloituksessa viitatussa dokumentissa mikään ei osoita eikä edes vihjaa, että Israel olisi terroristivaltio, vaikka kaksi palestiinalaisterroristia hyökkäsikin sotilaita vastaan, haavoitti sotilaita ja sai surmansa.

    Ei saanut surmansa vaan murhattiin julmasti! Etkö tunne termejä?

    Äänestä

  • TotuudenTorvi2017 kirjoitti:

    Kyllä se israel käytti kaasua Gazaan hyökätessäänkin.
    Israel on terroristivaltio, mutta siinä mielessä erikoinen ettei se koskaan joudu terroristiteoistaan vastuuseen.
    USA on nuorassa ja tekee mitä pikkuvaltio haluaa, koska raha on se, joka ratkaisee...ja raha on juutalaisilla mediaa myöten. Hyvin se on istuttanutkin valheita ihmisille ja ihmiset saavat primitiivireaktion jos heidän uskoaan nyt horjutetaan kertomalla totuus.

    Kun nyt siis aloituksessa viitatussa dokumentissa mikään ei osoita eikä edes vihjaa, että Israel olisi terroristivaltio, niin millä perustelet väitteesi?

    Israel on useasti joutunut tunkeutumaan Gazan alueelle jouduttuaan gazalaisten hyökkäyksen kohteeksi ja jouduttuaan siksi siis puolustamaan Israelin siviilejä, naisia, lapsia ja vanhuksia, joita gazalaiset yrittävät tappaa mm. raketeilla, joita ampuvat omien siviiliensä keskeltä. Tarkenna linkein mihin tapaukseen viittaat.

    Kiusaako sinua jotekin erityisesti se, että joillain juutalaisilla on paljon rahaa ja että osa mediasta on juutalaisten hallussa, kuten osa mediasta on kristittyjen hallussa ja suuri osa on muslimien hallussa?

    Mihin "valheisiin" viittaat? Niihinkö, joita itse levität väitetysti juutalaisten omistaman median kautta? Entä mihin primitiivireaktioihin viittaat? Lähinnä olen havainnut primitiivireaktioita niiden taholta, jotka täynnä vihaa ja sokeutta hyökkäävät juutalaisia ja Israelia vastaan, kun heidän uskoaan horjuttaa kertomalla totuuden.

    Äänestä

  • TerminaattoriMasa kirjoitti:

    Ei saanut surmansa vaan murhattiin julmasti! Etkö tunne termejä?

    Sai surmansa. Et tunne termejä.

    Äänestä

  • Terroristivaltio Israel kyllä ampui ohjuksia, joissa oli kaasua mukana, eli käytti ainakin Gazaan hyökätessään...tappaen kolmattatuhatta ihmistä!!
    Toisin taas Hitler ei käyttänyt USA:n tarkkojen tutkimusten mukaan kaasua ihmisten tappamiseen vaan desinfiointiin vaatteitten osalta ja sehän oli järkevää toimintaa, sillä vankeja tarvittiin töihin. Sen vuoksi he saivatkin numeron, mitä merkitystä sillä olisi ollutkaan jos päämääränä olisi ollut kaasuttaminen, siis järjetön väite tuo kaasutus. Siitä ei ole ainuttakaan viestiä leirien viestinnässäkään.
    Se, että ihmiset olivat heikkokuntoisia, on vain liittoutuneitten syytä, he tuhosivat kaikki huoltoreitit lähes täysin, ei silloin ollut ruokaa edes saksan muille kansalaisille kaupungeissa, joita Churcshill tuhosi mielipuolisesti, mm, Dresdenin. Näitä ihmisjoukkoja Dredenissä jouduttiin torilla jopa polttamaan, mutta Spielberg otti nämä omikseen ja näytti elokuvassaan juutalaisten polttamisena, todella häpeämätöntä eikä ole pyytänyt edes anteeksi!

    Äänestä

Katsottiin tuo ja entistä enemmän vakuuttaa aparheid-politiikasta ja laittomuuksista. Mielivalta rehottaa tuolla siionistien valtapaikassa usan avustuksella.
Ei Hitler koskaan kaasuttanut ihmisiä, se on holohoax, joka voittajavaltioitten avustuksella ja siionistien valheilla saatiin hyvin istutettua median välityksellä ihmisille. Nekin mediavälineet olivat rahan vallassa ja ihmisparat uskoivat näitä valheita.
Holohoaxista voi haluava katsoa vaikka Youtubesta, että totta se on valheitten välitys.
Holokaustia ei koskaan tapahtunut.
Nyt on kuitenkin sorretut sortajia ja vielä julmempia. Paljastuksia tulee. Iltasanomat ja HS eivät ilmeisesti uskaltaneet julkaista mitä Iltalehti julkaisi...eli 22 israelin siionistia pidätettiin pedofiliasta ja ties kuinka moni selvisi pidättämättä. Pedofiilien ystävät kivittivät sitten vielä poliiseja ja autoa, kuviakin löytyi.
Naurava murhamies selvisi puolentoista vuoden tuomiolla, mutta tuskin on kauan vankilassa, jos on kuten entisten tuomittujenkin kanssa. Moni vapautetaan hyvin pian, näin kertoo Usahan muuttanut juutalainen kenraalin poika kirjassaan ja tv-puheissaan.
Kannattaa katsoa noita holohoax-kertomuksia Youtubesta, voi olla, että nekin joku siionistijoukko saa pois tuolta netistä. Näin kävi ainakin pari viikkoa sitten Unisefin raportin kanssa, ehdin sen kuitenkin imuroida ja lukea.

Äänestä
  • VALEHTELIJA ! NATSIT JA MUSLIMIT YRITTIVÄT YHDESSÄ TUHOTA KOKO JUUTALAISVÄESTÖN, MUTTA EIVÄT VOINEET MITÄÄN ISRAELIN VALTION SYNTYMISELLE !

    Oliskohan SULLAKIN AIKA alkaa ottaa selvää,-mitä JUMALA on RAAMATUSSA tarkoittanut , kun sano JUUTALAISILLE , että- "Maan ääristä minä kutsun sinut kotimaahasi takaisin, jonka olen luvannut ISRAELIN kansalle ikuisiksi ajoiksi".

    JA ALAT YMMÄRTÄÄ-(toivottavasti)- että SE ON SAATANA- joka on koettanu tuhota Israelin kansan,- ettei se pääsisi palaamaan kotimaahansa, koska JEESUS lupasi tulla VASTA sitten takaisin, ja just siksi SAATANA on koettanu tuhota Juutalaiset jatkuvasti !

    MUTTA IDIOOTTIMAISET IHMISET EIVÄT TAJUA TAISTELEVANSA ELÄVÄÄ JUMALAA VASTAAN- jolloinka SELLAISILLA ON KAUHISTUTTAVA TUOMIO EDESSÄÄN !!!

    SE ON JO ENNALTA ILMOITETTU-MIKSI SE EI MENE NYT JO VIIMEINKIN PERILLE, vaikka TODISTEET OVAT TEIDÄNKIN NÄHTÄVILLÄ !!!

    Äänestä

..Israelilainen tyhmyys on ottaa huomioon muslimi väestöä. Heidät olisi ollut syytä ajaa riittävän etäälle, jotta mitään siirtokuntia ei olisi päästetty syntymään. Alue on Israelin maata.
Muslimeilla on ollut useita tuhoamissotia Israelia kohtaan.
Ikinä ei ole ollut kysymys miehitetystä alueesta, ainoastaan uskonsota jolla tuhotaan Israelilaiset ihmiset ja valtio.

Israel voitti sodat ja valloitti alueita.
Tyhmää on ollut luovuttaa alueita takaisin, kuten Gazan kaistale. Seurauksena vain terroria, ohjusten ammuntaa. Ei yhteiskunnan rakentamista.
Israel on joutunut sietämään muslimiterroria jota me muut olemme nyt myös saaneet sietää länsimaissa. Arvotonta ,uskonnollista , fanaattista, sairasta uhmaa.

Israel joutuu jatkuvasti terrorin kohteeksi, nyt viimeisenä veitsien kanssa hyökkäämiset. kymmeniä uhreja!

Muslimi kunnioittaa Israelia, koska Israel aina laittaa murhille maksulapun.
Mitään omaa aluetta näillä ottomaanien aikaisilla muslimi asukeilla ei alueella ole. Maailma on nähnyt millä tasolla ollaan muslimi maissa, Syyriassa, Irakissa jne. Jatkuvaa Israel uhkailua, Iranissa on tekeillä Ydinpommi, jota pelkäävät myös Sunni-muslimi maat.
Kaikki tuki Israelille. Muslimien terrori on tuomittu epäonnistumaan. Sitä ei saa tukea YK:n kautta ja avustamalla suoraan terroria ja hyväksymällä se...

1Äänestä

Tuo oli hyvä ohjelma siitä miten israelilaiset terroristit hyökkäävät viattomien kimppuun asein ja murhaten viattomia. Lapsia haetaan yöllä kodeistaan.
22 siionistia juuri pidätettiin pedofiliasta mutta eipä tuota uutisoida. Jos olisi joku muu valtio kyseessä niin se olisi jo etusivun uutinen. Mitä näitä pedofiileja pitää suojella?? Omituista, englannissakin oli raiskaava rabbi uutisissa, mutta sitäkään ei olisi saanut julkaista, nousi kova häly.

Äänestä
  • Esität valheita.

    Ohjelmassa ei esitetä israelilaisten terroristien hyökkäämistä viattimien kimppuun asei ja murhaten siviilejä.

    Mitä määritelmää siionistille käytät, kun väität 22 siionistia tulleen pidätetyksi (ei siis tuomituksi) pedofiliasta? Mistä olet saanut tiedon tapauksesta? Linkki?

    Suomessa pedofiileja on tutkijoiden mukaan n. 6500. Kuinka suhtaudut heihin?

    Äänestä

  • Jubba kirjoitti:

    Esität valheita.

    Tuolla taisi joku kirjoittaa Sinulle linkin. Sehän oli Iltalehdessä puolella sivua.
    Kyllä sitä löytää jos on kiinnostunut eikä sulje silmiään julmuuksilta.
    Minäkin löysin sen ja annanpa linkinkin vielä:

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703272200092308_ul.shtml

    Äänestä

  • LinkkiLea kirjoitti:

    Kiitos linkistä. Mikään siinä ei viittaa siihen, että 22 siionistia olisi pidätetty pedofiliasta.

    Tutustu aiheen perusteisiin ja opettele luetun ymmärtämistä.

    Nuo pidätetythän olivat pienestä äärijuutalaisten lahkosta. Tuntuuko tutulta? Meillä on iso lahko josta löytyy pidätettyjä jatuomittuja pedofiileja enemmän kuin 22! En tiedä onko Israelin lehdissä ollut juttua niistä, kun kovasti ovat samankaltaisia lahkoja.

    Ei tätä todellakaan uutisoitu kuin minimaalisesti.
    Siionisteja jos pidätetään pedofiliasta, joka jo jatkui ainakin 2 vuotta, niin luulisi lehtien etusivuillakin julistavan tätä....niin mutta nuo pidätetyt paljastetut pedofiilit ovatkin juutalaisia.
    Katsotaan minkä tuomion saavat. Kuinka moni jäi vielä syyttämättä?
    Kivittävät ne juutalaisetkin, mutta ei ammuttu!!! Eikä taidettu kivittäjiä hakea keskellä yötä kuulusteluihin, kuten palestiinalaislapsia!

    Miksi puolustat pedofiileja? Eikö niistä saisi edes puhua?
    Miksi joku saa tämän laadun primitiivireaktion jos puhutaan väärinkäytöksistä ja valheista?
    Samaa moni kokee kun kertoo holohoaxista, eli holokaustin valheellisuudesta.
    Nämä käyvät kimppuun kuin hiihtoskandaalin aikoihin STT:n toimittajien kimppuun uhkaillen tappamisella ja saivat heitä hakemaan jopa hoitoa. Kuitenkin hekin puhuivat totta.
    Rikollisilla on vain tuo ainoa puolustuskeino, kun muut keinot ovat vähissä, he turvautuvat primitiiviseen toimintaan, eli käyvät päälle kuin yleinen syyttäjä.
    He eivät osaa keskustella näistä asiallisesti ja rauhallisesti. Toisin kuin totuuden kertojat.

    Äänestä

  • Yrjö9 kirjoitti:

    Koko Islam perustuu naisten alistamiseen ja lapsiavioliittoihin. Mitä musu mussutat?

    Äänestä

  • PedofiilitLinnaan kirjoitti:

    Ei tätä todellakaan uutisoitu kuin minimaalisesti.
    Siionisteja jos pidätetään pedofiliasta, joka jo jatkui ainakin 2 vuotta, niin luulisi lehtien etusivuillakin julistavan tätä....niin mutta nuo pidätetyt paljastetut pedofiilit ovatkin juutalaisia.
    Katsotaan minkä tuomion saavat. Kuinka moni jäi vielä syyttämättä?
    Kivittävät ne juutalaisetkin, mutta ei ammuttu!!! Eikä taidettu kivittäjiä hakea keskellä yötä kuulusteluihin, kuten palestiinalaislapsia!

    Miksi olisi pitänyt uutisoida suuremmin? Miksi nimenomaan siionistien pedofiliasta uutisoitaisiin lehtien etusivuilla? Miksi tässä tapauksessa olisi pitänyt uutisoida etusivuilla, kun kyse ei ollut siionisteista? Miksi toistuvasti väität, että pidätetyt olisivat olleet siionisteja, vaikka jutussa nimenomaan sanotaan, että he eivät ole siionisteja? Jutussa ei väitetä, että 22 henkilöä olisi pidätetty pedofiliasta epäiltyinä.

    On ihan hyvä, että olet kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Olen nyt joidenkin viikkojen ajan seurannut kirjoitteluasi, jota harrastat jatkuvasti nimimerkkiä vaihtaen. Se on ihan yleistä siinä vaiheessa, kun on vasta tutustumassa aihepiiriin, ja tietää tekevänsä jatkuvasti virheitä, eikä halua, että ne pystyttäisiin myöhemmin yhdistämään tiettyyn kirjoittajaan. Sen, että olet tutustumisen alkuvaiheessa huomaa esimerkiksi siitä, että hyökkäysvalikoimasi on kovin kapea ja täynnä virheitä.

    Nyt kun olet aiheeseen tutustumisen alussa, toivoisin, että tutustuisit aiheen perustermeihin. Käytät kovin usein nimitystä siionisti ja selvästi osoitat, että et tiedä sen merkitystä. Siionismihan tarkoittaa Israelin valtion olemassaolon oikeutuksen tunnustamista ja olemassaolon kannattamista. Et ehkä tiennyt, että useat kollegasi tunnustautuvat siionisteiksi vaikkakaan eivät mielellään käytä tuota nimitystä omalla kohdallaan, koska pyrkivätkin käyttämään sitä pilkkanimityksenä ja demonisoimaan tuon sanan arvolatauksen.

    Miksi operaatio Tantaliosta ei ole uutisoitu etusivuilla? Miksi sinä et pidä siitä meteliä? Siinä pidätettiin huomattavasti suurempi joukko ihmisiä pedofiliasta. Tuosta tapauksessa, josta sinä koetat pitää meteliä, ei edes ole kerrottu kuinka moni on pidätetty pedofilian vuoksi, mutta enintään heitä on 22 henkilöä.

    Suomessa on vuosittain n. 260 000 henkilöä seksuaalisen väkivallan kohteina vuosittain. Oletko huolissasi heistä? Onko heistä riittäisi vuoden joka päivälle yli 700 juttua lehtien etusivuille.

    Suomessa on n. 6500 pedofilia. Miksi heistä ei ole päivittäin juttua lehtien etusivuilla. Siksikö, että korkeintaan muutama heistä on juutalainen?

    Niin, katsotaan nyt minkä tuomion saavat tai saavatko ollenkaan. Heitähän tulee pitää syyttöminä ainakin siihen asti kunnes saavat langettavan tai vapauttavan tuomion. Näinhän oikeusvaltiossa toimitaan, vaikka itse näytät kannattavat tuomitsemista ilman tutkintaa.

    Israelissa on tapana lopettaa väkivaltainen kivien heittely tarvittavia voimakeinoja käyttäen. Juutalaisetkin kivien heittelijät yleensä pidätetään. Kun nyt poliisit olivat valmiiksi paikalla, niin miksi heidät olisi pitänyt hakea keskellä yötä kuulusteluihin, kun olivat valmiiksi tarjolla pidätettäviksi?.Nythän ko. tapauksessa pidätettävät haettiin kodeistaan aamuyöllä tai aikaisin aamulla. Kivitykset kohdistuivat ilmeisesti lähinnä poliisiautoihin, eivätkä ilmeisesti aiheuttaneet vaaraa poliiseille, joten kovat voimakeinot eivät ilmeisesti olleet tarpeen

    Äänestä

  • Ei-puolusteta-pedofiilej kirjoitti:

    Miksi puolustat pedofiileja? Eikö niistä saisi edes puhua?
    Miksi joku saa tämän laadun primitiivireaktion jos puhutaan väärinkäytöksistä ja valheista?
    Samaa moni kokee kun kertoo holohoaxista, eli holokaustin valheellisuudesta.
    Nämä käyvät kimppuun kuin hiihtoskandaalin aikoihin STT:n toimittajien kimppuun uhkaillen tappamisella ja saivat heitä hakemaan jopa hoitoa. Kuitenkin hekin puhuivat totta.
    Rikollisilla on vain tuo ainoa puolustuskeino, kun muut keinot ovat vähissä, he turvautuvat primitiiviseen toimintaan, eli käyvät päälle kuin yleinen syyttäjä.
    He eivät osaa keskustella näistä asiallisesti ja rauhallisesti. Toisin kuin totuuden kertojat.

    En minä ole puolustanut pedofileja. Millä perustella väität minun puolustavan?

    Teet vain itsesi naurun alaiseksi väittämällä kirjoitustani perusteetta primitiivireaktioksi. Tuollaista väitettä käytetään aikuisten keskustelussa siinä vaiheessa kun asia-argumentit on käytetty jos niitä on edes ollut.

    Yritätkö viittauksillasi tappouhkauksiin viitata minun kirjoitteluuni vai onko kyse vain siitä, että sinulla ei ole asia-argumentteja?

    Äänestä

  • Ei-puolusteta-pedofiilej kirjoitti:

    Miksi puolustat pedofiileja? Eikö niistä saisi edes puhua?
    Miksi joku saa tämän laadun primitiivireaktion jos puhutaan väärinkäytöksistä ja valheista?
    Samaa moni kokee kun kertoo holohoaxista, eli holokaustin valheellisuudesta.
    Nämä käyvät kimppuun kuin hiihtoskandaalin aikoihin STT:n toimittajien kimppuun uhkaillen tappamisella ja saivat heitä hakemaan jopa hoitoa. Kuitenkin hekin puhuivat totta.
    Rikollisilla on vain tuo ainoa puolustuskeino, kun muut keinot ovat vähissä, he turvautuvat primitiiviseen toimintaan, eli käyvät päälle kuin yleinen syyttäjä.
    He eivät osaa keskustella näistä asiallisesti ja rauhallisesti. Toisin kuin totuuden kertojat.

    Joo, rikolliset tapaavat hyökätä ja käydä toisten kimppuun. Heiltä puuttu asiallinen kyky kommunikoida toisten kanssa ja ajatella.
    Nämä amerikkalaiset ovat tutkineet paljon holokaustia ja todenneet sen maailman suurimmaksi huijaukseksi. Siitä on tehty kemiallisiakin kokeita ja dna-testejä
    Pedofiileja suojeltiin pitkään, eihän länsilehdistö, joka on juutalaisten omistuksessa kirjoita näistä epämiellyttävistä asioista, mitä tapahtuu Israelissa, ei ainakaan mielellään.
    On hyvä, että totuus tulee netin myötä julki, eihän moni Suomessa tiedä holohoaxista vielä mitään, minulla kiinnostus alkoi, kun USA:n tv esitti lukuisia holokaust-valehtelijoita.
    He jopa kertoivat näitä satuja lapsillekin, mikä on edesvastuutonta.

    Äänestä

Voi Jeesuksen äiti jos palestiinilaisia näin nöyryytetään ja näinhän se on YK Yhteisö voisi jälleen kerran puuttua ,mutta vitsi vitsi suurvaltojen veto -oikeus tämänkin kumoaa,YK on suuri vitsi ja kallis.

Äänestä
  • Tarkoitatko nöyryytyksellä sitä, kun "palestiinalaiset" hyökkäsivät sotilaita vastaan puukoilla eivätkä pärjänneet sotilaille?

    Äänestä

Entäpä jos suomessa alkaisi joku joukkio mielestään oikeutetusta syystä tökkimään ihmisiä puukolla,päivittäin joku saisi puukosta.Suomenkin poliisi pysäyttää puukottajan tarvittaessa ampumalla.Israelin tv tuskin tulee tekemään ohjelmaa, suomalaisen poliisin väkivallasta.

Äänestä

Hyvä ohjelma ja valaisi hieman tätä palestiinalaisten alistamista. Nuo asuntojen ovien kiinni hitsaamiset olivat nekin typeriä alhaisia tekoja ja ihmisoikeuksia loukkaavia.
Laki taitaa sallia tuolla kaiken, kuka sitä valvoo edes?

Äänestä

Hebronissa on ollut aina juutalaisia ja tulee olemaan kun he ovat niitä alkuperäisasukkeja.
Hebronissa tehtiin 1900-luvun alkupuolella suuret murhateot juutalaisia kohtaan ja sekin vielä muistetaan.

Äänestä
  • Siellä on ollut vain pieni vähemmistö juutalaisia. Palestiinalaisia on ajettu kodeistaan ja niitä on jaettu armeijan henkilöstölle...häpeällistä, mutta totta. Näin kertoo myös juutalaisen kenraalin poika kirjassaan. Hänen äitinsä kieltäytyi ottamasta toisten kotia omakseen, vaikka oli kaunis ja myös puutarhakin. Se oli vastenmielistä. He muuttivat USA:han nähtyään tarpeeksi tätä väkivaltaa ja apartheidia, eikä hänen isänsä saanut rauhanomaisia ehdotuksiaan johtajille järkeen vaan halusivat hyökätä egyptiläisten kimppuun.
    Tämän kirjan ostin itsekin.

    Äänestä

Rasismikortilla PetosjytkyKokoomusKeput ovat MONINKERTAISTAMASSA MAAHANMUUTTOA, ulkomaisen halpatyövoiman tuonnin ja ilmaisen suomalaisen orjatyövoiman tavoitteella.

http://www.valvira.fi/terveydenhuolto/potilaan-asema-ja-oikeudet-oikeudet

Äärioikeistopopulistit ja Äärioikeisto-islamistit, TARVITSEVAT TOISIAAN KIPEÄSTI - Ilman toista kun ei ole toista.

Äänestä

Aika väkivaltaista tämä israelilaisten toiminta kyllä todella on.
On kyseenalaistettu holokausti ja siitä puhuminen on todella sitten vaarallista, on tapahtunut jopa murhia jos tästä on kerrottu mielipiteitä ja kyseenalaistettu koko holokausti. Eikö ole omituista, siis tapetaan sen vuoksi, että vain ilmaisee mielipiteensä!!!
Onko siis totuus niin vaarallinen jos se tulee ilmi, muuten tuota ei voi käsittää.
On tekosyy tehdä joku kielletyksi puheenaiheeksi, se on vain veruke. SIllä yritetään peittää totuus ja jokin toinen asia, yleensä se on raha tai vallanhimo, josta on kyse. On se merkillistä ja ihminen elää kuitenkin yleensä vain alle 100 vuotta. Miksi uhota näitä asioita siis?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Telekkarissa_nyt kirjoitti:

Katsokaa nyt 6.4.-17 Yle TV 1 ohjelmaa klo 22.40 - Hebronin laukauksista Palestiina/ Israel!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu