Torstain tentin rennoin mies oli Juha Sipilä. Välillä näytti, että hermoherkkä Sipilä rentoutuu vasta ukkokodissa politiikasta poistuttuaan. Nyt hän on taas palannut mieleiseen rooliinsa Suomen pikku pelastajaksi ja hyvältä tuntuu.
JUHA SIPILÄ NÄYTTI VOITON MERKKIÄ !
VAALIVÄITTELY
48383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Taloushistorioitsijat voivat sitten seuraavat vuosikymmenet keskustella ihan keskenään, johtuuko talouden pikku piristyminen hallituksen toimista vai ihan vaan maailmantalouden noususta...
Vihreiden poiolo hallituksesta nostaa taloutta.
Ulkona jatkossakin!
Komukat :-)
Uskon Suomen tulevaisuuteen. Selviydymme, kun meillä on rohkeutta tehdä ratkaisuja, jotka luovat työpaikkoja ja turvallisuutta sekä ottamalla vastuuta lähimmäisistämme ja omasta elämästämme. Laitetaan Suomi yhdessä kuntoon!
Kestävintä aluepolitiikkaa on edellytysten luominen työpaikoille ja yrityksille. Siksi edistämme määrätietoisesti kotimaisten luonnonvarojemme hyödyntämiseen ja korkeaan osaamiseemme perustuvaa biotaloutta.
..
Ja mitenkä Antti Rinne, tämä ei meille sovi !
Kaikkien yllätykseksi kovin cowboy olikin Sipilä, pohjoisen pehmo mies, jonka lampaannahan alta paljastuikin äksy käskyttäjä. Sellaiset miehet selviytyvät.
Käskytti eli painosti Yleä ja sai moitteet. Sellainen käytös ei uutta ollut, sillä jo edellisillä kepupääministereillä esiintyi omituista käytöstä. J-mäki saikin kenkää, Vanhanen joutui eroamaan ja Kiviniemellä oli luultavasti suurempi ego kuin Väyrysellä. Ylimielisyys ei ole politiikassakaan hyväksi.
enää puukota selkään ketään, poliittinen voima ei riitä..
vihdoin viimein järjestykseen, kiitos Sipilä..
YLEn kaataja.
Sipilän lestoukko ja berneri häippäisevät politiikasta kunhan ensin ovat saaneet siirrettyä valtion rahat omalle lähipiirille.Kyllähän se väkisinkin naurattaa kepulimpaakin tukijussia.
usko nyt Tommikaan todeksi.
Täyttä hevonpaskaa ja poliittista vedätystä.
Teot puhuvat enemmin kuin tuhat sanaa.
Sipilällä ei ole hyviä tekoja ainuttakaan vain pahoja tekoja eli tulonsiirtoja rikkaiden taskuihin ja kehtaa esiintyä uskovaisena hyväntekijänä. yökötys..oksetus...tulee jo YLE:n.
lääkityksesi..
virpois joku sitäkin halol
yli 20 prosentin mennään kirkkaasti, gallupit häpeään..
2+%+kaula+nyt
kepu+22+%
kyllä... on porukka sekaisin kun antavat juppi jan vapaavuorelle noin paljonn äänejä.no köyhät ja duunarit tosta kärsii.turha on sitten duunareitten valittaa kun kokkarit kyykyttää entistä alemmas...
Kepu teki paluun 50 luvulle mitä kunnallisvaalitulokseen tulee.
Keskusta on säilyttänyt kannatuksensa ja on tyypillisesti kolmas kunnallisvaaleissa ja kaikki suurimmat ovat menettäneet tasaisesti kannatustaan, lähinnä Vihreille ja Persuille
Kepulle. Tappio on aina voitto. Jos se omalle kohdalle sattuu. Kepu kun pettää aina. Niin niille, itsepetoskaan ei tunnu misssäään.
Säilytti asemansa ja on maan suurin kuntapuoue, sekä kunnissa että valtuutetuissa..
Vain voitto merkitsee jotain ja politiikassa voitto myöskin velvoittaa pitämään annetut lupaukset.
Kepu voitti eduskuntavaalit, mutta ei lainkaan kykene toteuttamaan vaalilupauksiaan eli työtä kaikille -valheitaan. Kuntavaalissa tuli häviö edellisvaalien valehtelun takia.
enemmän, emme usko vielä !
Tässä hyvä esimerkki. Kepulaisesta itsepetoksesta.
sitten, onhan siellä persreijässä hesassa ääniä, emme niihin puutu..
jos ääniä kuuluu päästä ?
Kummasat päästä ????
kaikki tietää AY-liikkeen vuokraasunto bisneksen ja verovapauskin kerätyiltä jäsenmaksuilta kuuluu menneeseen aikaan....
Jännää, kun kaikkien medioiden "gallupit " sponsasivat demareiden selkeää vaalivoittoa aina äänestysviikolle asti, jolloin oli pakko palata arkeen, ettei maine menisi kokonaan, mutta eipä sekään auttanut- kyllä suomalaiset viisastuvat koko ajan enemmän ja enemmän, hyvä niin
katsele Aatu filmejä YLEn kanavilta mieluusti, niitä tulee aina ennen vaaleja..
Aatua vainotaan, suomen pelastajaa ?
KUMMA JUTTU
mutta laitetaan palstaan vauhtia !
Pätevä ammatti mies siirretään aivan tyhjän päiväisiin töihin kommari luottojen toimesta, jos et maksa jäsenmaksua. Jos tuo ei riitä niin luotot menee tehtaan johdolle määräämään sinulle lopputiliä. Kun johto ei usko valehteluja. Luotot määrää lakon alkavaksi. Siinä sitä sitten öllaan, arveletteko mitä sitten tapahtuu. Tosi helpoa tuo maksamattomuus on....
vuotava haava yhteiskunnassamme.
Näistä vaaleista on muodostumassa ikimuistoiset siksi, että kaupungin perinteisiin suurpuolueisiin kuuluva Sdp on romahtamassa kaikkien aikojen huonoimpaan vaalitulokseensa Helsingissä...
..
odotettua, demut on menneen vankeja..
Sossu-komukoiden AY-terrori on tosi kamalaa. Jos hiukankaan kyseenalaistat AYn jäsenmaksuja, sinut leimataan heti. Vaikka liitoissa työskentelee ainakin viiteen puolueeseen kuuluvia jäseniä. Silti kaikki jäsenmaksut menee vain sosuille ja komukoille.
Karmeaa rahan riistoa muilta liittojen jäseniltä.
Jos tuosta hiukankaan huomautat, se on sama, kuin kaivaisit omaa hautaasi.
Tottahan tuo, joka sana.
Nyt hän on taas palannut mieleiseen rooliinsa Suomen pikku pelastajaksi ja hyvältä tuntuu...
TÄYSILLÄ VAALEIHIN
Sipilä ei oikeastaan tarvinnut edes haastaa väsynyttä Rinnettä. Rinne sekoili puheissaan perusteellisesti, selvästi pahimmin ruuan verotuksessa ja polttoaineista, näkyi selvästi että Rinne eiole enää kartalla.
Rinne on siirtymäkauden ministeri ja ei edes peittele sitä.
Linja jatkuu, Sipilä on paras..
Suomi on edelleen hyvissä käsissä.