Suomi 1100-vuotta ja suuret valtiomiehet!

Yksi suurin Suomen valtiomiehistä on J.V Snellman. Hänen suuria ajatuksiaan ei saa julkaista tällä palstalla. Sensuuri iskee.

Tiedätkö sinä, mitkä ovat J. V. Snellmannin ajatukset, jotka nostivat hänet suureksi valtiomieheksi?
13144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat
Aloittaja

Tuli 1000 vuotta liikaa!!

Äänestä
  • On täällä asuttu paljon ennen sitä ja mahdollisesti jo ennen jääkauttakin, mutta mitäs se Snellman sanoikaan?

    Äänestä

Aloittaja

Snellman sanoi svekoille:Muuttakaa mielenne, vaihtakaa kielenne ja ryhtykää tekemään työtä suomalaisten hyväksi.
Yksi maa, yksi kieli. Yksi kieli, hyvä mieli!

Äänestä

Snellman kirjoitti, että kansan voimavara on kansallisessa vahvassa kulttuurissa. Näistä ajatuksista sitten seurasi koululaitoksen kehitys ja taiteen kultakausi. Sivistyksen nousu tuotti talouden ja elintason nousun ja lopulta hyvinvointiyhteiskunnan.

Kuten niin monet esimerkit maailmalla osoittavat, ilman vahvaa kansallista kulttuuria ja yhtenäisyyden kokemista ei suuriin tulonsiirtoihin ja lähes ilmaiseen opetukseen perustuvaa hyvinvointivaltiota luoda.

Erittäin suuri merkitys oli 1500-luvulla Suomen kirjakielen luominen Agricolan ansiosta.

YLE ja valtamedia eivät tänä juhlavuonna mainitse sanaakaan näistä suurmiehistä.

Äänestä
  • Ja tasan ihan päinvastoin. Juuri YLE puhuu Snellmanin ja Agricolan asiasta. Muusta valtamediasta, jos siihen lasketaan nämä kauppiaitten typerät kanavat julkkistositeeveineen, en tiedä. Niin maikkari kuin Hesarin nelonenkin. Niitähän Snellman eikä Agricola todellakaan näytä pätkääkään kiinnostavan. Ne näyttävät enemmänkin mainosten lomassa "isorintoja" ja muita B-julkkiksia, kun kansaamme se näyttää todellakin eniten kiinnostavan. Vai minne olisivat kauppiaitten kanavat nämä ohjelmat maamme ja maailman suurista ongelmista piilottaneen. En ole niitä löytänyt. Ainoana YLE välittää näitä asioita - pienessä maassamme! Mutta YLEnkin tarjontaa tulee myös kriittisesti tutkiskella - onhan sielläkin taipumusta populismiin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    niinpähän kirjoitti:

    Ja tasan ihan päinvastoin. Juuri YLE puhuu Snellmanin ja Agricolan asiasta. Muusta valtamediasta, jos siihen lasketaan nämä kauppiaitten typerät kanavat julkkistositeeveineen, en tiedä. Niin maikkari kuin Hesarin nelonenkin. Niitähän Snellman eikä Agricola todellakaan näytä pätkääkään kiinnostavan. Ne näyttävät enemmänkin mainosten lomassa "isorintoja" ja muita B-julkkiksia, kun kansaamme se näyttää todellakin eniten kiinnostavan. Vai minne olisivat kauppiaitten kanavat nämä ohjelmat maamme ja maailman suurista ongelmista piilottaneen. En ole niitä löytänyt. Ainoana YLE välittää näitä asioita - pienessä maassamme! Mutta YLEnkin tarjontaa tulee myös kriittisesti tutkiskella - onhan sielläkin taipumusta populismiin.

    Meille tarjotaan ruotsia kaikin mahdollisin tavoin. Yritetään salakavalasti pehmittää kansaa ruotsin kielelle suosiolliseksi.
    Valitettavasti se ei enää onnistu. Ihmiset opiskelevat englantia ja se riittää monelle vieraaksi kieleksi. Ruotsi lisäkielenä ei kiinnosta ketään.
    Kannattaisi jo ruveta ajattelemaan järjellä.
    Soten myötä yksityiset lääkäriasemat tulevat eriytymään. Vain osaan riittää ruotsin kielisiä asiakkaita. Yksityiset eivät tule järjestämään henkilökunnalleen ruotsin kursseja.

    Suomen kielisten lääkäri opiskelijoiden ei kannata aikaansa ruotsin opiskelemiseen uhrata. Äidinkielenään ruotsia puhuvat lääkärit saavat ruotsia puhuvat asiakkaat.

    Äänestä

  • Nyt ovat Lukiolaislikat ihan vikatiellä. Suomi juuri tämä, ikävä tai hyvä kyllä, juuri ruotsinkielisten ansiosta, niin teollisuudessa kuin kulttuurissakin. Pakkoruotsin tarpeellisuudesta voidaan toki keskustella. Mutta ruotsin kielen asema tärkeä. Ei kannata pyrkiä kielelliseen monoliittiinkään. Kun päinvastoin monikielisyys lisääntyy Suomessakin ihan väistämättä, kuten on ollut USAssa, Britanniassa, Saksassa ym. jo vuosisatoja.

    Äänestä

On todella omistuista, että Suomen suurena juhlavuonna on suurinpiirtein synti laittaa esim. pientä Suomen lippua ikkunalaudalle. Meidän pitää jotenkin hävetä Suomea ja suomalaisuutta koko ajan.

Emme saa olla ylpeitä tasa-arvosta, emmekä sanoa, että esim. Lähi-Idän kulttuureissa naisen asema on pöyristyttävän huono. Emme saa olla ylpeitä tieteen ja taiteiden saavutuksista, vaan meidän täytyy vakuutella itsellemmekin, että muissa maissa on kyllä paljon rikkaampaa kulttuuria.

Sodissa olimme me varmasti syynä kaikkeen pahaan ja meiltä on lähtenyt muihin maihin kaikkein kamalimmat pakolaiset. Meidän täytyy myös tuntea syyllisyyttä eurooppalaisten suurvaltojen siirtomaa-ajoista, vaikka olimme itsekin vielä vähän aikaa sitten kehitysavun saajia, emme antajia.

Suomen lippu, kulttuuri ja politiikka ovat hävettäviä asioita. Koitetaanhan sitten itsenäisyyspäivänäkin juhlia mahdollisimman hiljaa ja toisia häiritsemättä. Ehkä linnan juhlat voisi vaikka kokonaan perua.

Äänestä
  • Aloittaja

    Suomi on sairas yhteiskunta. Elämme vielä Ruotsin vallan alla.
    Kansaa kustaan silmään oikein urakalla, mutta kansa on ansainnut ne politiikot, joita se on äänestänyt.

    Äänestä

  • old_profile_95957 kirjoitti:

    Suomi on sairas yhteiskunta. Elämme vielä Ruotsin vallan alla.
    Kansaa kustaan silmään oikein urakalla, mutta kansa on ansainnut ne politiikot, joita se on äänestänyt.

    Sairas, todella. Ensin tehdään paljon töitä naisten aseman parantamiseksi, sitten sallitaan kuitenkin lapsiavioliitot,moniavioisuus ja suomalaisten naisten järjestelmällinen huorittelu jos on esim. farkut jalassa. Tällaista toimintaa ei saa kritisoida millään tavalla. Jos sanoo ääneen, että suomalaisista vanhuksista täytyy pitää huolta ensisijaisesti, on rasisti.

    Luulisi, että tämän päivän tapahtumien jälkeen voimme lopettaa Ruotsin ihailun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Napanuora_poikki kirjoitti:

    Sairas, todella. Ensin tehdään paljon töitä naisten aseman parantamiseksi, sitten sallitaan kuitenkin lapsiavioliitot,moniavioisuus ja suomalaisten naisten järjestelmällinen huorittelu jos on esim. farkut jalassa. Tällaista toimintaa ei saa kritisoida millään tavalla. Jos sanoo ääneen, että suomalaisista vanhuksista täytyy pitää huolta ensisijaisesti, on rasisti.

    Luulisi, että tämän päivän tapahtumien jälkeen voimme lopettaa Ruotsin ihailun.

    Ruotsista kannattaa kopioida kielilaki. Yksi virallinen kieli.
    Näin saadaan kustannustehokas hallinto.
    Ei kahta kieltä voi kuitenkaan käyttää yhtä aikaa.
    Ruotsia ei voi ottaa ainoaksi kieleksi, koska niin harva sitä osaa.

    Äänestä

  • Nyt tässä kieliasiassa ns. Lukiolaislikat puhuvat ihan persua höpöhöpöä.

    Äänestä

  • niinpähän kirjoitti:

    Nyt tässä kieliasiassa ns. Lukiolaislikat puhuvat ihan persua höpöhöpöä.

    Mukava katsoa, kun Persu tytöt pelaavat kiekkoa. Ruotsi on kieltämättä ollut tärkeä kieli, mutta ei enää.
    Ruotsia osaavia Suomessa on tarpeeksi. Kannattaa opiskella muita kieliä. Kotimaassa ruotsia opskellaan, jotta voidaan palvella ruotsiksi.
    Me emme käytä, emmekä tuota palveluja ruotsiksi. Etsikää halvempia ja nöyrempiä piikoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


old_profile_95957 kirjoitti:

Yksi suurin Suomen valtiomiehistä on J.V Snellman. Hänen suuria ajatuksiaan ei saa julkaista tällä palstalla. Sensuuri iskee.

Tiedätkö sinä, mitkä ovat J. V. Snellmannin ajatukset, jotka nostivat hänet suureksi valtiomieheksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu