työkyvyttömyyseläke kuntoutustueksi?

Näin päin ei taida kukaan ikinä koskaan kysyä. Mutta minä kysyn.

Jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle aikoinaan (ei, en sano "pääsin" koska en sitä halunnut enkä hakenut, lääkäri haki ja olosuhteet oli silloin sellaiset että se kaiketi oli tarpeen ja Kela potkaisi eläkkeelle) .

Vuosien päästä selvisi että diagnoosit ja "hoito" oli väärät, oikean (toisen) diagnoosin myötä alkoi kuntoutuminen mutta on myös tyssännyt siihen vaiheeseen että tarvitsisin kuntoutustukea päästäkseni eteenpäin elämässä. Työkyky on tällä hetkellä osittainen ja on realistinen syy uskoa että palautuisi kenties kokonaan, ainakin lähes kokonaan, sopivan kuntoutuksen tuella.

Mutta. Kela maksaa työkvyttömyyseläkkeeni joka tarkoittaa käytännössä sitä että kuntoutusta ei voi hakea. Mietin vakavissani miten eläkkeen saa purettua. Ymmärtääkseni saisi esim siten että olisin yli kaksi vuotta täysin työkykyinen (eli ansaitsisin käytännössä enemmän kuin eläke) jolloin eläke purkaantuisi automaattisesti. En kuitenkaan ole 100% työkykyinen. Ihannetilanne juuri nyt olisi kuntoutustuki ja täsmäkuntoutus. Voi tietenkin silti olla että työkyky ei palautuisi 100%:ksi kuntoutuksesta huolimatta mutta sitä ei tietäisi kuin kokeilemalla.

Osaako joku vastata, onko Kelan intresseissä kuntouttaa työkyvyttömyyseläkeläistä edes teoriassa ja onko ainoa vaihtoehto purkaa eläke kuntoutustueksi ja onko se teoriassa edes mahdollista? Miten?

Vilpitön toive että tähän kysymykseen ei tule vastauksia "olisit onnellinen työkyvyttömyyseläkkeestä". En ole. Se ei ole tuonut mitään muuta kuin pienimmän mahdollisen "perustulon". Vain rahalla ei elä.
10617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuota on kysytty kelan foorumilla. Käy lukee kelan vastaus.
https://kysykelasta.kela.fi/viewtopic.php?f=46&t=28320

Muutenkin suosittelen käyttämään sitä viestit toimintoa siellä omissa tiedoissa, niin saattaa saada paremmin itselle räätälöidyn vastauksen.

Äänestä

Miten sait työkyvyttömyyseläkkeen vaikket hakenut ? Olitko holhouksen alla?
Eivät taida alkaa holhouksen alla olevia kuntouttamaan..

Äänestä
  • Puhu niistä asioista, joista jotain tiedät. Tilanteet muuttuvat.

    Äänestä

  • Tämä nyt on arvailua koska en tiedä mitä Kelan lääkärin päässä on liikkunut mutta eiköhän se ihan näin ole mennyt: yhtäjaksoiset sairauspäivät olivat tulleet täyteen (tosi asiallisesti ne olivat tulleet täyteen jo pariin kertaan aiemminkin, Kelasta tuli postitse suorastaan rohkaisuna papereita joilla olisi voinut hakea eläkettä, en hakenut) , ammatti, ikä, diagnoosit: ja tietenkin lääkärin lausunto. Siinä kai se? Tietenkin olin sairauspäivärahaa aikoinaan hakenut, sairauspäivät olivat jatkuneet, Kelan lääkäri sitten lukenut papereita ja uutta lääkärin lausuntoa ja katsonut kaiketi ettei tuosta enää kalua tule. Ja leima päälle.

    Ja ei, en ole enkä ole ollut holhouksen alla. Vaikka olisin ollut niin ei se olisi ollut este kuntoututtamiselle, tietenkään. Mistä moinen käsitys? Tietoa hoi.
    Este oli väärä diagnoosi josta väärä hoito josta kroonistuminen ja työkyvyttömyys, yksinkertaistettuna. Lottovoitto tietenkin että vyyhti alkoi lopulta purkautua, monien sattumien summana.

    Ootee tai ei. Yksi mitä vuosien varrella aikoinaan ihmettelin ja ihmettelen edelleenkin. Tässä yhdistyksien luvatussa maassa, missä ihmeessä on työkyvyttömyyseläkeläisten yhdistys? Jotkin surkeat sivut aikoinaan löytyi johonkin turhanpäiväiseen "käydään Tallinnassa kevätretkellä" yhdistykseen josta ei löytynyt alueyhdistyksiä kuin suurin piirtein Tampereelta ja Jkylästä. Kertooko se karua kieltään: ihmiset painuvat maan alle saatuaan/jouduttuaan työkyvyttömyyden vuoksi eläkkeelle? Vahvistaisi tosin omankin kokemukseni, niinhän siinä aikoinaan kävi.

    Äänestä

Niminerkille takuueläkkeeltäpois; Kertomasi mukaan Kela maksaa sinulle työkyvyttömyyseläkkeen. Tämän vuoksi pyydän sinua ottamaan yhteyttä Kelaan, joka selvittää tämän hetkisen tilanteesi ja mahdollisuutesi mm. kuntoutukseen. Kelan kuntoutukseen liittyviin asioihin vastataan heidän neuvonnan numerosta 020 692 205.

Kelan kuntoutusmahdollisuuksiin voit tutustua alla olevasta linkistä
http://www.kela.fi/tyoikaisille

Äänestä
  • Kiitos vinkistä! Otettu on. Pitää todistaa ensin Kelaan että on x aikaa ollut "toimintakykyinen" jotta Kela harkitsisi kannattaako maksaa kuntoutusta. Saa nähdä mikä x aika riittää, sitä kohti.

    Äänestä

Anteeksi nyt, mutta uteliaisuuteni heräsi. Kerrotko näin nimettömänä mikä tämä vanha ja uusi diagnoosi olivat? Ihan on omituista touhua ollut!

Äänestä
  • Loppui kirjoittelu kuin seinään:) Kaikkea sitä näkeekin, voi luoja...

    Äänestä

Kelahan ei kantasuomalaisille anna senttiäkään, ellei pysty aukottomasti usean vuoden ajalta todistamaan tarvettaan ja oikeuttaan saada jotain.

Matuille kaikki onneksi tulee kuin "Manulle illallinen". Oikeastaan tuon vanhan sanonnan voisikin muuttaa muotoon "matulle ylläpito".

Äänestä

oooksää hulluks tullu eläkkeelä kun tuommoisia kirjoittelet .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


takuueläkkeeltäpois kirjoitti:

Näin päin ei taida kukaan ikinä koskaan kysyä. Mutta minä kysyn.

Jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle aikoinaan (ei, en sano "pääsin" koska en sitä halunnut enkä hakenut, lääkäri haki ja olosuhteet oli silloin sellaiset että se kaiketi oli tarpeen ja Kela potkaisi eläkkeelle) .

Vuosien päästä selvisi että diagnoosit ja "hoito" oli väärät, oikean (toisen) diagnoosin myötä alkoi kuntoutuminen mutta on myös tyssännyt siihen vaiheeseen että tarvitsisin kuntoutustukea päästäkseni eteenpäin elämässä. Työkyky on tällä hetkellä osittainen ja on realistinen syy uskoa että palautuisi kenties kokonaan, ainakin lähes kokonaan, sopivan kuntoutuksen tuella.

Mutta. Kela maksaa työkvyttömyyseläkkeeni joka tarkoittaa käytännössä sitä että kuntoutusta ei voi hakea. Mietin vakavissani miten eläkkeen saa purettua. Ymmärtääkseni saisi esim siten että olisin yli kaksi vuotta täysin työkykyinen (eli ansaitsisin käytännössä enemmän kuin eläke) jolloin eläke purkaantuisi automaattisesti. En kuitenkaan ole 100% työkykyinen. Ihannetilanne juuri nyt olisi kuntoutustuki ja täsmäkuntoutus. Voi tietenkin silti olla että työkyky ei palautuisi 100%:ksi kuntoutuksesta huolimatta mutta sitä ei tietäisi kuin kokeilemalla.

Osaako joku vastata, onko Kelan intresseissä kuntouttaa työkyvyttömyyseläkeläistä edes teoriassa ja onko ainoa vaihtoehto purkaa eläke kuntoutustueksi ja onko se teoriassa edes mahdollista? Miten?

Vilpitön toive että tähän kysymykseen ei tule vastauksia "olisit onnellinen työkyvyttömyyseläkkeestä". En ole. Se ei ole tuonut mitään muuta kuin pienimmän mahdollisen "perustulon". Vain rahalla ei elä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu