Kokoomus toiseksi suurin häviäjä!

Turhaan on valehdella että voitto tuli vaikka ykköspaikka olisikin ,paikkoja menetettiin kuten katasen aikana eduskuntavaaleissa 7paikan tappio valehdeltiin voitoksi.
9106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nyt+1.3+%+miinusta

Äänestä

Vaalien voittaja on se joka tulee ensimmäisenä maaliviivan yli. Kultamitali on aina kultamitali. Kaikki muu on vain katkeraa haihattelua.

BUUAHSAHAHAHAHAAAA!!!!

Äänestä
  • vaalien häviäjä on aina se joka menettää edustajiaan eli paikkoja ja äänivaltaa vaikka ette te kokoomukset osaa sitä laskea.

    Äänestä

  • vaikka kokoomus kuinka selittäisi olevansa voittaja ei paikkoja saada takaisin edes valehtelemalla.

    Äänestä

Jaa, taitaa kuitenkin olla se suurin puolue.

Äänestä
  • kyllä toki on suurin puolue vaikka hävisikin,olemmehan me siitä yksimielisiä

    Äänestä

On kiva kattella paljonko maanlaajusest kokkareita tippuilee valtuustoista. Niit ku ei voi korvata hesan tuloksella, joka korjaa tota tulosprosenttia rajusti.

Äänestä
  • Vaasassa hävisivät 5 paikkaa mutta eihän noita julkaista sillä kokoomuksen ideologiaan kuuluu johtaja palvonta ja suhteet Pohjoiskoreaan ovat tiiviit ja tappio muutetaan aina voitoksi valtaisalla probagandalla jonka vastustajat mustamaalataan heti yhteiskunnan hylkiöiksi kuten juche aatteeseen kuuluukin.

    Äänestä

Totuus+on+se,+että+40%+(nukkui)+eikä+halunnut+äänestää+kokkareitajoten+80%+äänestäjistä+EI+halunnut+kokkareita

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolli57 kirjoitti:

Turhaan on valehdella että voitto tuli vaikka ykköspaikka olisikin ,paikkoja menetettiin kuten katasen aikana eduskuntavaaleissa 7paikan tappio valehdeltiin voitoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu