Lasten kirkossta erottamiseen uutta vaihdetta

On selvää, että kirkosta erotaan yleensä nettipalvelun kautta. Tällöin perheen lapset vielä jäävät kirkkoon. Tilastojen mukaan monet lapset ovat ”unohtuneet” kirkon jäseniksi - ja pakolliseen uskonnonopetukseen koulussa. Kouluikäisten kirkkoon kuuluvuus on toistaiseksi paljon suurempaa (yli 80 %) kuin 30-45-vuotiaiden kirkkoon kuuluvuus (noin 60 %).

Yhä useammat kirkosta eronneet ovat alkaneet erottaa myös lapsiaan. Perheen katsomuksellisen ja kasvatuksellisen tilanteen harmonisuuden kannalta on hyvä, jos lapsetkin ovat kirkon ulkopuolella niin kuin vanhemmat tai toinen vanhemmista.

Uskonnonvapauslain 1.3. voimaan tuleen muutoksen jälkeen lapsi jää uskonnollisten yhdyskuntien ulkopuolelle, mikäli vanhemmat eivät yhdessä liitä häntä sellaiseen. Tämä on hyvä esimerkki sekapareille myös taannoin tehdyn kirkon jäseneksi kastamisen korjaamiseksi.

Ero kirkosta avaa perheelle bonuksen valita elämänkatsomustieto eli ET koulussa katsomusaineeksi kirkon jäsenille pakollisen uskonnon sijaan. Lapsen 15-vuotispäivää voi juhlistaa vähintään yhtä juhlavasti kuin ”ripiltä pääsyä”. Uskonnottomana lapsi on erittäin OK.
3034733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 303

Vanhimmat

Nettipalveluissa olisi hyvä olla lomake, joka on pelkästään lasten kirkosta erottamista varten.

1Äänestä
  • Sen lisäämistä on ehdotettu. Kannatetaan.

    Äänestä

  • Suomalaiset lomakekansaa?

    Äänestä

  • BlankokinKäy kirjoitti:

    Suomalaiset lomakekansaa?

    Ilmankin selviää mutta lomake olisi kiva.

    Äänestä

  • Kirjallinen ilmoitus ilman lomakeviivoja on yhtä hyvä.

    Äänestä

  • Voisiko sähköistää?

    Äänestä

  • OdotteluPois kirjoitti:

    Ilmankin selviää mutta lomake olisi kiva.

    Lapsissa on tulevaisuus.

    Äänestä

  • Kysynp kirjoitti:

    Voisiko sähköistää?

    Voi mutta ei haluta.

    Äänestä

  • BlankokinKäy kirjoitti:

    Suomalaiset lomakekansaa?

    Siksi lomake

    Äänestä

Tässä+raportti+kirjeenvaihdosta+maistraatin+kanssa:""Hei!+Lomakkeistosta+puuttuu+lomake,+jossa+lapsen+huoltajat+voisivat+pelkästään+erottaa+alaikäisen+lapsensa+uskonnollisesta+yhdyskunnasta+(kuten+ev.-lut.+kirkosta)+tekemättä+muutoksia+omaan+uskonnollliseen+asemaansa.+Huoltajat+voivat+erottaa+lapsen+esim.+ev.-lut.+kirkosta+riippumatta+siitä,+ovatko+he+itse+kirkon+jäseniä,+onko+toinen+jäsen+ja+toinen+ei-jäsen+taikka+ovatko+molemmat+kirkkoon+kuulumattomia.+Tietenkin+12+vuotta+täyttäneen+suostumus+on+oltava+(erilllinen+lomake+liitteeksi).On+selvästi+tarvetta+pelkästään+lasten+erottamisesta+ilmoittavalle+lomakkeelle,+sillä+kouluikäisten+lasten+kirkkoon+kuuluvuus+on+yli+80+%,+mutta+30-45-vuotiaien+kirkkoon+kuuluvuvuus+on+lähetllä+60+%:ia.+Tällaisen+lomakkeen+puuttuminen+synnyttää+jopa+epäilyn+tahallisesta+lasten+erottamisten+jarruttamisesta+maistraatissa."on+saatu+seuraava+vastaus"Hei,+maistraatti.fi+–sivustolla+on+lomake+Uskonnollisesta+yhdyskunnasta+eroaminen.+Sen+lomakkeen+voivat+vanhemmat+täyttää+alaikäisen+puolesta+eli+kohtaan:+Uskonnollista+yhdyskuntaa+ja+siitä+eroavaa+koskevat+tiedot+ei+täytetä+mitään.+Ja+kohtaan+Uskonnollisesta+yhdyskunnasta+eroavat+seuraavat+alle+15-vuotiaat+lapset+merkitään+uskontokunta,+josta+lapsi+eroaa+ja+lapsen+tiedot.+Ja+tämän+kohdan+alapuolelle+tulee+huoltajien+allekirjoitukset."Kirjeenvaihto+jatkui:”Hei,kiitos+ystävällisestä+vastauksesta.+Tuommoinen+täyttämättömyysmenettely+on+kuitenkin+aiheuttanut+sekaannusta+ja+ihmettelyä.Kun+lomakkeita+on+muutenkin+paljon,+olisi+parempi+olla+myös+oma+lomake+lasten+erottamiseen.Ystävällisesti”ja+jatkui:”Hei,välitän+palautteenne+eteenpäin+lomakkeita+suunnittelevalle+taholle.Ystävällisin+terveisin,”

Äänestä
  • antivaparia harmittaa

    Äänestä

  • Yhteys elämänkatsomustiedon edistämiseen selvä.

    Äänestä

  • sanonp kirjoitti:

    Yhteys elämänkatsomustiedon edistämiseen selvä.

    Viivoista viis.

    Äänestä

  • Asiaketju.

    Äänestä

  • Tämmöinen kirjoitti:

    antivaparia harmittaa

    Korjausliike.

    Äänestä

Selkeä lasten erottamislomake auttaisi asiaa.

Äänestä
  • Vapaamuotoinen ilmoitus kelpaa.

    Äänestä

  • Tekst kirjoitti:

    Vapaamuotoinen ilmoitus kelpaa.

    Lomake ei haittaisi.

    Äänestä

  • Asiaa on alettu miettiä.

    Äänestä

  • kuulemm kirjoitti:

    Asiaa on alettu miettiä.

    Turbovaihde erottamisiin.

    Äänestä

  • LapsetKans kirjoitti:

    Turbovaihde erottamisiin.

    Kannatetaan. Lapsenlapsetkin..

    Äänestä

  • LapsetKans kirjoitti:

    Turbovaihde erottamisiin.

    Ja lomakkeen tekoon

    Äänestä

  • Tästä onkin ketju poistettu. Laitetaan näin:

    Miten erottaa vain lapset kirkosta?!
    Miten erottaa lapsi/lapset kirkosta, jos ei itse kuulu kirkkoon (on eronnut tai ei ole koskaan kuulunut) tai ei halua itse erota, vaan haluaa ainoastaan erottaa lapsi/lapset kirkosta?
    Tältä osin sekä eroakirkosta.fi -palvelu että maistraatin lomakepalvelu toimivat heikosti. Toimivat kuitenkin, jos osaa toimia rohkeasti lomakkeiden teksteistä välittämättä. Näin se menee:

    I vaihtoehto
    Mene https://www.eroakirkosta.fi/ -palveluun ja
    valitse ”Täytä erolomake” https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/erolomake ja
    valitse ”Tulosta tyhjä kaavake” https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/erolomake/tyhja
    Mene kohtaan ”Lasten kanssa eroavat” ja valitse: Lapsineen eroava (ev. lut.) tai Lapsineen eroava (ortodoksinen)
    Lomakkeissa, esim. https://www.eroakirkosta.fi/static/erolomakkeet/ero-lapset.pdf,
    on vain lapsen/lasten erottamiseen sopimaton otsikko (ILMOITUS … KIRKOSTA EROAMISESTA ja KIRKOSTA EROAVAA KOSKEVAT TIEDOT)
    mutta sen avoimet kohdat voi jättää tyhjäksi!
    Lomakkeeseen tulevat sitten kysytyt lasten tiedot ja
    Lasten nimien alle kaavakkeeseen voi kirjoittaa laittaa
    molempien huoltajien nimet, sotut
    ja molempien allekirjoitukset.

    II vaihtoehto
    maistraatti.fi –sivustolla http://www.maistraatti.fi/fi/lomakkeet/
    on kohdan ”Kotikunta ja väestötiedot” alakohdassa "Uskonnolliset yhdyskuntatiedot"
    lomake Uskonnollisesta yhdyskunnasta eroaminen.
    Sen lomakkeen voivat vanhemmat täyttää alaikäisen puolesta eli kohtaan ”Uskonnollista yhdyskuntaa ja siitä eroavaa koskevat tiedot” ei täytetä mitään.
    Ja kohtaan Uskonnollisesta yhdyskunnasta eroavat seuraavat alle 15-vuotiaat lapset merkitään uskontokunta, josta lapsi eroaa ja lapsen tiedot.
    Ja tämän kohdan alapuolelle tulee huoltajien allekirjoitukset.
    Jos erotettavana on 12-14-vuotias lapsi, voi tehdä niin, että lomakkeen yläosaan tulee hänen nimensä ja suostumuksensa ja alle huoltajien allekirjoitukset. Näin vältytään erillisen suostumusliitteen tekemiseltä.
    III vaihtoehto
    Voit myös tehdä vapaamuotoisen kirjallisen ilmoituksen, jossa on lapsen koko nimi, henkilötunnus, mistä uskontokunnasta hänet erotetaan ja molempien huoltajien allekirjoitukset. Myös lapsen oma suostumus tarvitaan, jos hän on yli 12-vuotias.
    Ilmoituksen voi postittaa tai tuoda maistraattiin.

    Loppukommentti:
    Menettely on kohdissa I ja II yllättävän hankalan, psykologisesti ”viranomaisten alamaisia” haastavan tuntuinen, kun menettelyä vain lapsen erottamisesta ei ole ohjeistettu.
    Arvelen, että sen seurauksena monen kirkosta eronneen aikuisen lapset ovat jääneet kirkkoon, vaikka periaatteellista valmiutta lasten kirkosta erottamiseen olisi ollut.
    Olisi hyvin tarpeellista, että kumpaankin em. palveluun tulisi uusi lomake pelkästään lasten erottamista varten!
    Lasten erottamislomakkeella olisi monenlaisia käyttäjiä, sekä kirkon jäseniin kuulumattomia, esimerkiksi kirkosta eronneita, että kirkkoon kuuluvia, jotka eivät halua tässä yhteydessä erota. Monissa perheissä toinen huoltaja kuuluu kirkkoon ja toinen ei kuulu, ja tällaisessa tilanteessa monille voi olla luonteva ratkaisu, että lapsi ei kuulu. Kummankaan huoltajan ei tarvitse muuttaa omaa tilannettaan, kun lapsi erotetaan yhteisellä päätöksellä.
    Tällä hetkellä kouluikäisten lasten kirkkoon kuuluvuus on yli 80 prosenttia, vaikka 30-45-vuotiaiden kirkkoon kuuluvuus on 60 prosentin luokkaan. Luonteva selitys tälle epäsuhdalle on, että kun yli 500 000 aikuista on viime vuosina eronnut kirkosta, he eivät ole osanneet, toimertuneet tai halunneet erottaa lapsiaan kirkosta oman eroamisen jälkeen. Lasten erottamisen hankaluus ja lomakkeiden ohjeiden ”ylittämisvaatimus” on arvioni mukaan yksi syy sille, että lapsia ei ole erotettu, vaikka siihen olisi ollut kiinnostustakin.
    Tällä on heijastusvaikutuksia esimerkiksi koulun käyntiin. Kirkon jäsenenä olevat lapset eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa (et), eli mahdollisuutta valita et:n ja uskonnonopetuksen välillä ei ole. Kirkkoon kuulumattomien lasten perheiden kohdalla tämä valinnan mahdollisuus on. Kirkkoon kuuluvilla lapsillakin on kirkollisverovelvollisuus, joka säilyy myös koko sen vuoden, jolloin lapsi täyttää 18 vuotta, vaikka henkilö eroaisi heti täysi-ikäisyyden saatuaan.

    1Äänestä

  • Lukija.huom kirjoitti:

    Tästä onkin ketju poistettu. Laitetaan näin:

    Paras tai taa olla tämä:

    III vaihtoehto

    Voit myös tehdä vapaamuotoisen kirjallisen ilmoituksen, jossa on lapsen koko nimi, henkilötunnus, mistä uskontokunnasta hänet erotetaan ja molempien huoltajien allekirjoitukset.

    Myös lapsen oma suostumus tarvitaan, jos hän on yli 12-vuotias.
    Ilmoituksen voi postittaa tai tuoda maistraattiin.

    Äänestä

  • Epäbyrokraattisesti kirjoitti:

    Tämä esiin. Simply!

    Mainio nosto.

    Äänestä

  • Hyvää huomenta.

    Sillä lailla!

    Äänestä

  • Hyvä lisä sekulaaarisuuden etenemiseen. Vaikuttaa myös kouluun.

    Äänestä

  • Lukuje.nousu kirjoitti:

    Hyvä lisä sekulaaarisuuden etenemiseen. Vaikuttaa myös kouluun.

    Voi vaikuttaa NYT.

    Äänestä

  • Sähköistetään.

    Äänestä

Eroakirkosta.fi-palvelun juttuhan tämä olisi. Kun vaan ehtisi ja jaksaisi.

Äänestä
  • Lasten erottamisen voi hoitaa myös vapaamuotoisella kirjallisella ilmoituksella.

    Äänestä

  • Lukija.huom kirjoitti:

    Lasten erottamisen voi hoitaa myös vapaamuotoisella kirjallisella ilmoituksella.

    Tämä esiin tiedotuksessa.

    Äänestä

  • Lukija.kommentt kirjoitti:

    Tämä esiin tiedotuksessa.

    Viikonlopun vaikuttava teko.

    Äänestä

Miten erottaa ainoastaan lapsi/lapset kirkosta? Tämä voi olla ajankohtainen kysymys, jos ei itse kuulu kirkkoon (on eronnut tai ei ole koskaan kuulunut) tai ei halua itse erota, vaan haluaa ainoastaan erottaa lapsi/lapset kirkosta.

Helpoin tapa on tehdä vapaamuotoinen kirjallinen ilmoitus maistraatille!

Voit tehdä vapaamuotoisen kirjallisen ilmoituksen, jossa on
- lapsen koko nimi,
- henkilötunnus,
- mistä uskontokunnasta hänet erotetaan ja
- molempien huoltajien allekirjoitukset (ja nimen selvennykset).

Samalla paperilla voi olla useamman lapsen erottaminen.

Myös lapsen oma suostumus tarvitaan, jos hän on yli 12-vuotias. Sen voi laittaa samaan paperiin eroilmoituksen alle.

Ilmoituksen voi postittaa tai tuoda maistraattiin.

Näin yksinkertaista se on. Mitään erityistä lomaketta ei siis tarvita.

Lomakkeitakin voi käyttää, mutta koska sekä eroakirkosta-palvelussa että maistaraatin lomakkeistossa ei ole erillistä lomaketta pelkästään lapsen/lasten erottamiseen, niiden muita lomakkeita käytettäessä pitää soveltaa jättämällä turhia kohtia täyttämättä.

Huoltajien henkilötietoja ei ilmoituksessa tarvita, koska ne aukeavat viranomaiselle lapsen henkilötietojen kautta.

On paljon perheitä, jossa toinen vanhemmista on eronnut ja toinen kuuluu kirkkoon. He voivat haluta erottaa lapsensa kirkosta niin, että kummankaan vanhemman oma tilanne ei muutu.

Syynä voi olla vaikkapa se, että erottamalla lapsi kirkosta lapselle tulee mahdollisuus opiskella koulussa elämänkatosmustietoa uskonnonopetuksen sijaan.

Äänestä
  • Uskonnonvapauslaissa 1.3.2017 alkaen on linjaus, että jos vanhemmat eivät ole samaa mieltä uskontokunta-asioista, lapsi jää uskontokuntien ulkopuolelle. Sitä voisi soveltaa myös lapsikasteen taannoion muodon vuoksi saaneisiin ja tehdä korvaava toimenpide.

    Äänestä

  • Eikö tän lasten erottamisen vois tehdä helpoimmalla sillain, että tuohon perheen lomakkeeseen pistää aikuisen kohdalle boksin "olen jo eronnut kirkosta" ja sen ruksittamalla voidaan erottaa pelkät lapset.

    Äänestä

  • erolomage kirjoitti:

    Eikö tän lasten erottamisen vois tehdä helpoimmalla sillain, että tuohon perheen lomakkeeseen pistää aikuisen kohdalle boksin "olen jo eronnut kirkosta" ja sen ruksittamalla voidaan erottaa pelkät lapset.

    Kyllä varmaan, kun myös opastuksessa lomakkeeseen vievän linkin yhteyessä - ja jo infosivulla - asiasta on mainittu.

    Ylipäätään tämän mahdollisuuden nostaminen esiin on vähn uusi asia.

    Äänestä

Lasten kirkosta erottamisen nousuaikuisten eroamisten oheen ja rinnalle antaa myös eroamislukuihin uutta syvyyttä.

Äänestä
  • Tähän alle tupsahti diakoniaopiston mainos.

    Äänestä

Minne voi lahjoittaa rahaa eroakirkosta.fi:n kehittämiseen?

-Lasten erottaminen helpommaksi
-Uusi ulkoasu
-Nykyaikaisempi ja modernimpi tilastosivu
-Päivittäisten erojen automaattinen laskuri, joka rullaa ilman sivun päivitystä
-Tekstien päivittäminen
-Nettimainoskampanja

1Äänestä
  • Hyviä ideoita!

    Äänestä

  • Tuota kirkolliskokouksen livestriimiä katselin ja siinä oli kirkon talousjohtaja tms. puhumassa ja hän esitteli yhtenä strategisena tavoitteena kirkkoon liittymisen lisäämisen ja liitykirkkoon.fi -sivuston uudistaminen.

    erokirkosta.fi ei saa jäädä tässä kisassa toiseksi vaan resursseja pitää käyttää myös meidän sivuston uudistamiseen.

    Ei saa jämähtää menneisyyteen ja ajatella keskinkertaisesti, että kyllä ne ihmiset eroavat ilman uudistamistakin vaan eroajille täytyy tarjota vain parasta.

    Äänestä

Kauhea gäppi 60 prosentin ja 80 prosentin välisessä epäsudasasaa!?

Äänestä

Viikonloppuna voisi ensin rauhassa jutella lasten kanssa. Ja sitten ei kun menoks.

Äänestä
  • Todellakin on hyvä keskustella rauhassa.

    Äänestä

  • Vapun osalta tilanne vähän riippuu.

    Äänestä

  • HyväääVappua kirjoitti:

    Vapun osalta tilanne vähän riippuu.

    Ainoastaan selvin päin. Luonnollisesti.

    Äänestä

  • 1stMay kirjoitti:

    Ainoastaan selvin päin. Luonnollisesti.

    Eihän vaparit juo viinaa.

    Äänestä

  • Humanist kirjoitti:

    Todellakin on hyvä keskustella rauhassa.

    Viikonloppuasiaa.

    Äänestä

yli 500 000 kirkosta eronnutta..
Montako koiluikäistä lasta heillä on?

Äänestä
  • Eroajien ikäryhmä huomioon ottaen ainakin 150 000 - 200 000.

    Äänestä

  • Lukuje.huom kirjoitti:

    Eroajien ikäryhmä huomioon ottaen ainakin 150 000 - 200 000.

    Joilla ei nyt pääsyä et-opetukseen.

    Äänestä

  • Pian 600 000.

    Äänestä

  • Konkreettista!

    Äänestä

  • Juhuuu kirjoitti:

    Konkreettista!

    Joka päivä jotain..

    Äänestä

Vuori murenee.

Äänestä
  • Jäävuoret sulavat.

    Äänestä

  • Viikonloppuna aikaa perheneuvottelulle adiasta?!

    Äänestä

  • Kysynp kirjoitti:

    Viikonloppuna aikaa perheneuvottelulle adiasta?!

    Ilman muuta lasten kanssa pitää ensi jutella ja kertoa asian luonteesta.

    Äänestä

Nettipalvelut selkeämmiksi tältä osin. Niin ek kuin maistraatti.

Äänestä

Pelastakaa lapset!

Äänestä

Pääsy et-opetukseen vipusimena?
Vai mahdollisuus valita vipusimena?
Vai vain "perheen tilaneen harmonisointi"?

Äänestä

Aikuisten eroissa 1500 toukokuussa ja 14 000 koko vuonna.
Nyt ja aiemminkin kirkosta eronneiden on toukokuussa hyvä aika erottaa kouluikäisiä lapsia kirkosta, jotta he pääsevät elokuussa lukuvuodelle 2017-18 elämänkatsomustietoon. Ilmoituss retorille on hyvä tehdä ennen kesälomia.

Äänestä
  • Ajankohtainen aihe toukokuussa. Ilmoitus ennen kesälomien alkua. Näin rehtori tietää et-ryhmän koon paremmin ensi lukuvuodelle.

    Jossain koulussa voi jopa et-ryhmä syntyä tämän ansiosta.

    Äänestä

  • Viikonvaihde hyvää aikaa keskustella lapsen kanssa kirkosta eroamisesta ja samalla myös et-opetukseen siirtymisestä (elokuussa).

    Äänestä

  • AikaAikaaKutakin kirjoitti:

    Viikonvaihde hyvää aikaa keskustella lapsen kanssa kirkosta eroamisesta ja samalla myös et-opetukseen siirtymisestä (elokuussa).

    ET-opiskelijoiden osuus peruskoululaisista on suurempi kuin ruotsinkielisten osuus Suomen peruskoululaisista.

    Ruotsinkielisten oikeuksia Suomessa pidetään tärkeässä arvossa. Hyvä!

    Myös uskonnottomien oikeuksia - kuten oikeutta ET-opetukseen - on syytä pitää tärkeässä arvossa. Näin sekä uskonnottomien omissa järjestöissä että koko yhteiskunnassa ja viranomaistoiminnassa.

    Äänestä

Asiaa!

Äänestä
  • Kärkeä kesään.

    Äänestä

Ilmoitus koululle on parhaimmillaan tällä viikolla.

Äänestä
  • Vaikka ovathan rehtorit duunissa vielä ensi viikollakin. Sityi paree hoitaa jo tällä viikolla.

    Äänestä

  • Erityinen syy pitää esillä tällä viikolla.
    Vinkkiä myös tuttaville!?

    Äänestä

  • Sanoinp kirjoitti:

    Erityinen syy pitää esillä tällä viikolla.
    Vinkkiä myös tuttaville!?

    Tämä tai ensi viikko oikein hyviä.

    Äänestä

Vaihtoviikot. Katsomusaineen vaihtoviikot hyvä. Munuaisten vaihtoviikot...paha/hyvä.

Äänestä
  • Viittaako munuaisten vaihtoviikot mp-kauden vikastumiseen?

    Äänestä

  • Kysynp kirjoitti:

    Viittaako munuaisten vaihtoviikot mp-kauden vikastumiseen?

    Pysytäänpä asiassa:

    Helpoin tapa erottaa lapsi kirkosta on tehdä vapaamuotoinen kirjallinen ilmoitus maistraatille!

    Voit tehdä vapaamuotoisen kirjallisen ilmoituksen, jossa on
    - lapsen koko nimi tai useamman lapsen koko nimi
    - henkilötunnus tai henkilötunnukset
    - mistä uskontokunnasta hänet/heidät erotetaan ja
    - molempien huoltajien allekirjoitukset (ja nimen selvennykset).

    Samalla paperilla voi siis olla useamman lapsen erottaminen.

    Myös kunkin lapsen oma suostumus tarvitaan, jos hän on yli 12-vuotias. Sen/ne voi laittaa samaan paperiin eroilmoituksen alle.

    Äänestä

Avaa tien ei-uskonnolliseen elämänkatsomustiedon opetukseen.

Äänestä

Noin 15800 eronnut tänä vuonna. Monella on kouluikäisiä lapsia.... Kannattaa toimia nyt, niin lapsi saa koulun oppilaana hyvän alun ensi lukuvuoteen

Äänestä
  • Asiasta kannattaa keskustella näinä aikoina.

    Äänestä

  • Sanonp kirjoitti:

    Asiasta kannattaa keskustella näinä aikoina.

    Hyvä puhua.

    Äänestä

Ehtiikö tällä viikolla tapahtua "ihmeitä"?

Äänestä
  • Lapsi kerrallaan.

    Äänestä

Antiapari koittaa piilottaa tätä ketjua.

Äänestä
  • Tietää, että kesällä on katsomusaineen vaihtoviikot.

    Äänestä

Tällä mennään - pitkälle.

Äänestä
  • Syksy saa, me myös.

    Äänestä

Sekulaaria juhannusta.

Äänestä

Tämä asia sopii kuin juhannus kesään!

1Äänestä

Sopii sekulaariin suveen.

Äänestä

Kesällä tavataan tuttuja ja sukulaisia, joiden kanssa harvemmin ollaan tekemisissä. Lähestyvästä ja olleesta koulun lukuvuodesta saa jutun juurta uskonto- ja uskonnottomuusteemaan ja et kyllä -asiaan.

Äänestä
  • Ja hyvää aikaa keskustella lapsen kanssa.

    Äänestä

  • Lukija.lis kirjoitti:

    Ja hyvää aikaa keskustella lapsen kanssa.

    Luonnollisesti.

    Äänestä

Yksi ta useampi - samalla paperilla.

Äänestä

Keskuulle vetää kiireeksi.. Mutta mikä ettei, jos maistraatti on lähellä..:-)
Heinäkuu on oikein hyvä kuu myös. Ehtii ilmoittaa myös koululle.

Äänestä
  • hei heinäkuuta vielä hyvin jäljellä

    Äänestä

Esille vaan. Bonusta "lopullisiin" erolukemiin, kun lasten erot eivät näy nettieromäärissä.

Äänestä

Tänään paljon uusia eroja - ja erottajia.

Äänestä
  • Eilen yli 300 nettieroa.

    Toivottavasti se heijastuu myös eroajien lapsiin - ja sitten kouluihin.

    Netissä olisi hyvä olla erikseen lomake, jolla jo eronneet voivat ilmoittaa lastensa eroasta. Vaikka eroilmoituksen voi aivan hyvin tehdä myös blankkopaperilla. Maistraattiin.

    Äänestä

  • Lukuje.huom kirjoitti:

    Eilen yli 300 nettieroa.

    Tänään tiistaina yli 150.

    Tilastoja hieman eri muodossa: http://3rdw.net/eroakirkosta/

    Äänestä

  • Kirjoi kirjoitti:

    Tänään tiistaina yli 150.

    Tilastoja hieman eri muodossa: http://3rdw.net/eroakirkosta/

    Nettierojen lisäksi tulee suoraan maistraattiin ilmoitettuja eroja.

    Äänestä

Hyvä avaus! Iso asia yksilölle ja yhteiskunnalle.

Äänestä

Yksilökeskeistä

Äänestä

Uskonnonopetuksessa olo tukee uskonnon ylivaltaa Suomessa. Järki ja tunne käteen.

Äänestä
  • Muutos koulussa etenee oppilas oppilaalta.

    Äänestä

  • Sanoinp kirjoitti:

    Muutos koulussa etenee oppilas oppilaalta.

    Kaverit kans!

    Äänestä

Etusivun ehdotus!

Äänestä

Tuki !

Äänestä
  • Mikä nottei.

    Äänestä

Hyvä mieli, kun hyödyksi muillekin.

Äänestä

Julkinen ase. Vaikka ei heti niin ennen pitkää.

Äänestä

Viikonloppuna keskustelu lasten kanssa.

Äänestä

Elokuun alku loistava tilaisuus tehdä tuplat.
Vapautus kirkon jäenyydestä ja koulun pakkouskonnosta.

Äänestä

Pasar viesti tällä foorumilla!

Äänestä

Tärkeä aloite.

Äänestä
  • Mielestäni ykkösjuttu juuri näinä päivinä! Mukaan vaan.

    Äänestä

  • OppilaanVanhempi kirjoitti:

    Mielestäni ykkösjuttu juuri näinä päivinä! Mukaan vaan.

    Kärkeen sitten!

    Äänestä

Huippusesonki tälle asialle!

Äänestä
  • Viikonloppuna perheneuvottelu ja asia hoitoon.

    Kirjoita vapaamuotoinen kirjallinen ilmoitus maistraatille näin:

    Otsikko: Ilmoitus uskonnollisesta yhdyskunnasta eroamisesta

    Seurakunta jonka jäsen lapsi on tai lapset ovat.

    Lapsen/lasten koko nimi ja hetu.

    12 vuotta täyttäneen/täyttäneiden suostumus ja allekirjoitus.

    Ilmoitukssen päiväys.

    Lapsen molempien huoltajien allekirjoitukset ja nimenselvennykset.

    Postita tai vie ilmoitus maistraattiin.

    Äänestä

Nyt tuplahyöty, kun koulut alkavat.

Äänestä
  • Näprää ilmoitus maistraattiin ja sitten kouluun.

    Äänestä

Lainaus:
"Uskonnottomien syrjintäkokemukset liittyvät koulujen lukuvuoden ja työpäivän viralliseen ohjelmaansa liittämiin evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksiin ja hartaustilaisuuksiin. Usein niitä tyrkytetään kaikille ensisijaisena ohjelmana, josta ”pois jääville” on jokin vaihtoehto ilman tarkempaa ohjelmaa.
Vaikka tasavertainen, hyvin valmisteltu ja tiedotettu ei-uskonnollinen ohjelma samaan aikaan jumalanpalveluksen kanssa olisi parempi kuin ei mitään tai huonosti valmisteltu ja tiedotettu ohjelma, kahden tai useamman rinnakkaisen katsomuksellisen ohjelman mallista on aika luopua. Suomessa on kaikilla hyvät mahdollisuudet osallistua oman uskontonsa tilaisuuksiin työpäivien, myös koulutyöpäivien ulkopuolella. Laki vähintäänkin tukee luopumista.
Peruskoulu-, lukio- ja varhaiskasvatuslakien mukaan tunnustuksellisen uskonnonharjoituksen järjestäminen ei kuulu näiden kasvatus- ja oppilaitosten tehtäviin. Lisäksi opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien valtakunnallisten perusteiden mukaan opetuksen tulee olla ”oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta”.
Mitä jos kunnat ja rehtorit alkaisivat toimia näiden säädösten perusteella. Esimerkki löytyy vaikkapa Reykjavikin kaupungin ohjeista kouluille. Mainittakoon, että koulun yhteinen joulu- tai kevätjuhla on eri asia kuin ns. joulukirkko tai kevätkirkko.
Pakko vallita oppilaan uskonnollisen ja ei-uskonnollisen ohjelman välillä on ongelmallinen uskonnonvapauteen kytkeytyvän yksityisyyden suojan näkökulmasta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan julkisen vallan ei pitäisi velvoittaa tuomaan julki uskonnollista tai uskonnotonta katsomustaan. Valinta koko kouluyhteisön edessä voi olla ahdistavaa sekä kantasuomalaisille että maahanmuuttajaperheille.
Koulun katsomuksellista yhdenvertaisuutta kehittäisi myös elämänkatsomustiedon avaaminen kaikille valittavaksi katsomusaineeksi sekä opetusjärjestelyjen parantaminen. Kyse on lapsen ja nuoren pääsystä oikeuksiinsa."

Äänestä
  • Toki kannattaa rohkaistua ilmoittamaan koululle nyt lukukauden alussa tulevalla lomakkeella, että lapsi ei koulussa osallistu "uskonnollisiin tiliasuuksiin" (jumalanpalvelukset, hartaudet). Pitää myös vaatia, että jos niitäon, niiden aikana on hyvin valmisteltua ja kerrottua uskonnollisesti neutraalia ohjelmaa.

    Äänestä

  • Vaikka "valinta koko kouluyhteisön edessä voi olla ahdistavaa sekä kantasuomalaisille että maahanmuuttajaperheille", ei tässä siihen voi kuin toivottaa tsemppiä ja rohkeutta ei-uskonnollisille ja toisuskoisille perheille, jos koulu jatkaa ev.-lut. uskonnonharjoituksen tyrkyttämistä.
    Muutos on kuitenkin käsillä.

    Äänestä

Ilmoitus maistraattiin ensin. Sitten saman tien ilmoitus kouluun siirtymisestä ET-opetukseen.

Äänestä
  • Vieläkin ehtii ennen koulun alkua.

    Äänestä

  • Lukija.lis kirjoitti:

    Vieläkin ehtii ennen koulun alkua.

    Varsinkin jos koulussa on et-opetusryhmä, siihen ehtii hyvin liittyä ensi viikolla.

    Äänestä

  • Sunnuntai hyvä aika perheneuvotteluun.

    Äänestä

  • Kesä jatkuu. Koulutyö alkaa.

    Äänestä

Huomasin facebookissa hyvän kirjoituksen:

"NYT voisi ilmoittaa koululle, että "oppilas ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin".

NYT voisi ilmoittaa koululle, että oppilas siirtyy uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon. Tämän edellytys tosin on, että lapsi ei ole kirkon jäsen.

NYT voisi tehdä maistraatille kirjallisen ilmoituksen, että lapsi eroaa kirkosta. Lappuun maininta, mistä seurakunnasta erotaan, lapsen henkilötiedot, molempien huoltajien allekirjoitus sekä 12 vuotta täyttäneeltä suostumusallekirjoitus."

"Tuo korostus liittyy tietysti lukuvuoden alkamiseen.
Toki ilmoituksia voi tehdä myös kesken lukuvuoden."

Äänestä
  • Tämä on alkusyksyn "etsikkoaikaa".

    Äänestä

  • Miten voi olla mahdollista että koulu saa tietää että lapsi on kirkon jäsen. Eivät papitkaan saa tietoonsa maksaako joku tietty henkilö kirkollisveroa vai ei. Asian on mentävä niin että lapsen huoltaja ilmoittaa kumpaa opetusta lapsi saa. Muuten tulee vastaan henkilörekisterilaki. En usko että opetusviranomaisilla on oikeutta tarkistaa lapsen kirkkoon kuulumista. Oliskohan ihan perustuslaillinen kysymys.

    Äänestä

Teemu-setä ei innosta lapsiperheitä.

Äänestä

Vantaan+kirkkoonkuuluvuuden+prosenttejaVuosi+-+yht.+-+miehet+-+naiset2009 70,3% 66,7% 73,7%2010 68,2% 64,5% 71,7%2011 66,8% 63,1% 70,4%2012 65,5% 61,8% 69,1%2013 63,8% 59,1% 67,5%2014 61,9% 57,9% 65,7%2015 60,3% 56,5% 64,6%2016 59,1% 55,0% 63,2%IkäryhmittäinVuosi 00-14 15-19 20-39 40-64 65-2009 75,7% 79,1% 66,3% 67,4% 75,6%2010 74,4% 78,0% 62,5% 65,4% 75,2%2011 72,4% 76,8% 60,3% 64,2% 74,9%2012 70,7% 76,3% 58,5% 63,0% 74,6%2013 68,6% 75,3% 56,0% 61,4% 74,3%2014 66,6% 73,8% 53,5% 59,4% 73,5%2015 64,7% 72,9% 52,4% 58,0% 72,9%2016 62,7% 71,6% 50,8% 56,5% 72,2%

Äänestä

Kissan pesemisen sijaan kasteen pesu.

Äänestä

Jokainen voi vaikuttaa.

Äänestä
  • Elokuussa ehtii hyvin vaihtaa uskonnonopetuksesta elmänkatsomustietoon.

    Äänestä

  • Lukija.kommentt kirjoitti:

    Elokuussa ehtii hyvin vaihtaa uskonnonopetuksesta elmänkatsomustietoon.

    Elämänkatsomustietoon, ks. et-opetus.fi

    Äänestä

Antivaparilla hälyttäää aina kun tämä viesti nousee etusivulle.

Äänestä

Viime+vuona+alle+60+prosentin.+59,1%.

Äänestä

Lasten kanssa tietysti hyvä jutella kunnolla. Viikonvaihde hyvää aikaa.

Äänestä

Lapset on usein liitetty Väestörekisterikeskuksen "yllytyksestä".

Äänestä

Joensuun päätös päiväkodeista..

Äänestä
  • Aiheuttaa johtopäätöksiä.

    Äänestä

Vielä ehtii ilmoittaa kouluunkin katsomusaineen vaihdosta.

Äänestä

Nakuttaa nakuttaa nakuttaa... Laskuri... aikuisilla....
Mutta entä lapset?! Yksin kirkon helmoissa?

Äänestä
  • toivottavasta eivät unohda lasta kuin elokuvasa "yksin kotona".

    Äänestä

Hyvä lisäbonus aikuisten nettierolukemiin,

Äänestä
  • Kirkon puujalat

    Äänestä

Ihan parasta viikonloppuna.

Äänestä
  • Vipu ETn vahvistamiseen.

    Äänestä

  • Sanonp kirjoitti:

    Vipu ETn vahvistamiseen.

    Kantaa satoa!

    Äänestä

Viikonloppu hyvä aika jutrlla asia srlväksi ja hoitaa nimiä paperiin.

Äänestä
  • Jaa jutella asia selväksi? :-)

    Äänestä

Varovaista vinkkia tuttaville?!

Äänestä
  • Aivan, mukavasti keskusteluun tuoden.

    Äänestä

Hyvä muistutus.

Äänestä
  • "Sa kuulut päivään jokaiseen.."

    Äänestä

  • Tie elämänkatsomustiedon vahvistumiseen nopeammin kuin vain yhä ei-kirkollisempien uusien vuosikertojen kautta vuosi vuodelta.

    Äänestä

  • OikotieOnnistumiseen kirjoitti:

    Tie elämänkatsomustiedon vahvistumiseen nopeammin kuin vain yhä ei-kirkollisempien uusien vuosikertojen kautta vuosi vuodelta.

    Uskonnonopetuksen lopettaminen - edes oppilas kerrallaan.

    Äänestä

  • Jos tänään eroaa netissä 100, monellako heistä on lapsia?

    Äänestä

  • Joskus hyvä antaa vaan tuomoinen vinkki.

    Äänestä

  • Antivapri kohkaus motivoi toimiin.

    Äänestä

600 000 aikuista eronnutta... Entä lapset?

Äänestä
  • Rajapyykkiin nyt 8 eroa...

    Äänestä

  • Lukuje.lasku kirjoitti:

    Rajapyykkiin nyt 8 eroa...

    NYT 600 000.

    Äänestä

  • Kouluikäisistä+yli+83+%+kuuluu+kirkkoon,+vaikka+heidän+vanhempiensa+ikäluokasta+vai+noin+60+%.+Keihityskeskustelujen+ja+parannuksen+paikka?!

    Äänestä

  • Erottamisiin kirjoitti:

    Kouluikäisistä+yli+83+%+kuuluu+kirkkoon,+vaikka+heidän+vanhempiensa+ikäluokasta+vai+noin+60+%.+Keihityskeskustelujen+ja+parannuksen+paikka?!

    Todella hyvä nostaa tätä haastetta esiin.

    Äänestä

Eiiii!

Äänestä

Eiiiii!

Äänestä
  • Kyllä vaan. Turha odotuttaa vuosikaupalla.

    Äänestä

kyllä,,kyllä,,,uskonnottomana on paras,,,,saa tehdää mitä halua,,,ei pelko mistään /kerran eletään vaan,,anna mennää,,,,ja loputtomasti sieltä kuulu---v,,,tu,,sa,,,na,,ja pylly enkeli,,
koko euroopan,kriisi syvenee,,ja silti rienanetenemis, on kauhean,,niinkuin isossa,kirjassa lukee---lhminen puree kielensä tuskista,,ja silti rienastan luopumiseen ei ruvetaan,

Äänestä

Sähköiseen palveluun! Kahden henkilön tunnistautumisen kyllä pitäisi teknisesti onnistua. On ennenkin onnistunut.

Äänestä

Aktivoi antivaparia. Liity vapareihin.

Äänestä
  • On se ihan tarpeesi aktiivinen jo, tällä foorumilla suunpieksännässä,
    mutta toisaalta, vaparien jäsenmäärän lisääminen on tärkeää, joten mitäs näistä, pienten kärsimysten kautta voittoon.

    Äänestä

Esimerkiksi+Vanaalla+iso+ero+kouluikäiten+ja+heidän+vanhempiensa+välillä:Tietoja+VantaaltaVuosi+-+yht.+-+miehet+-+naiset2009+70,3%+66,7%+73,7%2010+68,2%+64,5%+71,7%2011+66,8%+63,1%+70,4%2012+65,5%+61,8%+69,1%2013+63,8%+59,1%+67,5%2014+61,9%+57,9%+65,7%2015+60,3%+56,5%+64,6%2016+59,1%+55,0%+63,2%IkäryhmittäinVuosi+00-14+15-19+20-39+40-64+65-2009+75,7%+79,1%+66,3%+67,4%+75,6%2010+74,4%+78,0%+62,5%+65,4%+75,2%2011+72,4%+76,8%+60,3%+64,2%+74,9%2012+70,7%+76,3%+58,5%+63,0%+74,6%2013+68,6%+75,3%+56,0%+61,4%+74,3%2014+66,6%+73,8%+53,5%+59,4%+73,5%2015+64,7%+72,9%+52,4%+58,0%+72,9%2016+62,7%+71,6%+50,8%+56,5%+72,2%Miehet+ikäryhmittäinVuosi+00-14+15-19+20-39+40-64+65-2009+75,7%+78,4%+62,5%+62,8%+68,2%2010+74,4%+77,4%+58,4%+60,9%+68,2%2011+72,6%+76,3%+56,1%+59,7%+68,1%2012+70,5%+75,8%+54,4%+58,7%+67,8%2013+68,5%+74,8%+51,6%+57,0%+67,8%2014+66,5%+73,1%+49,1%+54,9%+66,9%2015+64,6%+72,4%+47,8%+53,4%+66,2%2016+62,8%+71,6%+46,1%+51,7%+65,5%Naiset+ikäryhmittäinVuosi+00-14+15-19+20-39+40-64+65-2009+75,6%+79,8%+70,2%+71,7%+80,8%2010+74,4%+78,6%+66,7%+69,7%+80,3%2011+72,9%+77,4%+64,6%+68,5%+79,9%2012+70,9%+76,9%+62,8%+67,2%+79,5%2013+68,7%+75,9%+60,5%+65,7%+79,0%2014+66,7%+74,4%+58,1%+63,8%+78,4%2015+64,7%+73,4%+57,2%+62,6%+77,9%2016+62,6%+71,6%+55,8%+61,3%+77,1%http://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/132644_VAESTORAPORTTI17_vaestorakenne.xlsx

Äänestä
  • Johtopäätös?

    Äänestä

  • Kysynp kirjoitti:

    Johtopäätös?

    Muutamassaa perheessä vanhemmat eivät kuulu kirkkoon, mutta lapset kuuluvat...

    Äänestä

Ajankohtaista

Äänestä
  • Aikuisten erossa mennään marraskuusa noin 5000 eron kuukausivauhtia: http://3rdw.net/eroakirkosta/

    Mikäli aikuinen erottaa samalla myös lapsensa, se ei näy näissä lukemissa, koska sellainen ero hoidetaan netistä tulostettavalla paperilomakkeella, joka pitää viedä tai postitaa maistraattiin.

    Nyt kun ei ole kiire, voi nettieron vaihtoehdoksi harkita myös perheen yhteistä juttua.

    Äänestä

  • Tässä motivaatiota: http://aijaa.com/OeHfu5

    Mitäs meidän jo eroneiden kesken voisi tapahtua?

    Äänestä

  • Kysynp kirjoitti:

    Tässä motivaatiota: http://aijaa.com/OeHfu5

    Mitäs meidän jo eroneiden kesken voisi tapahtua?

    No "me" voitais erottaa kakrut kans.

    Äänestä

  • Kysynp kirjoitti:

    Tässä motivaatiota: http://aijaa.com/OeHfu5

    Mitäs meidän jo eroneiden kesken voisi tapahtua?

    On tuossa "varaa". Melkoinen gäppi...

    Äänestä

Kirkosta eroamisissa 35 000 eron raja ek.fi-palvelussa ylittyy tänään: ks. http://3rdw.net/eroakirkosta/

Se on enemmän kuin kahtena edellisenä vuotena tässä vaiheessa tai marraskuun loppuun mennessä.

Luvussa eivät ole mukana ne erot, joissa huoltaja eroaa kirkosta yhdessä lapsen/lasten kanssa. Sehän tapahtuu kirjallisella ilmoituksella, johon saa tulostettua lomakkeen ek.fi-palvelusta. Lomake ostitetaan tai toimitetaan maistaattiin.

Luvussa eivät myöskään näy ne luvut, jossa netissä aiemmin eronnut/eronneet vanhemmat erottavat pelkästään lapsensa. Siihen ei ole erillistä lomaketta, mutta voi käyttää em. lomaketta ja jättää vanhemman eroamiskohdan tyhjäksi. Molempien huoltajien allekirjotiukset tarvitaan. Kuitenkaan vanhempien ei tarvitse olla itse eronnut kirkosta.

Lapset voi erottaa myös vapaamuotoisella kirjallisella ilmoituksella, jossa vain kerrotaan, mistä seurakunnasta erotaan, mitkä ovat lasten nimt ja henkilötiedot ja lopussa päiväys ja molempien huoltajien alleekirjoitukset.

Äänestä

Nää niitä aikoja on.

Äänestä

ET kyllä -semma 30.11. Klo 16.30 Hki

Äänestä

Pitkitetty nautinto, jos eroaa lasten kanssa paperilla, tulos tilastopissa näkyy ensi vuonna...

Jos itse jo eronnut, lasten ero tänä vuonna näkyy ensi vuoden puolella julkaistavissa tilastoissa

Äänestä

Miten tämä nousisi paremmin esiin?

Äänestä

Pistää vauhtia, kun eroamisissa ei tarvitse odottaa 18 vuoden ikärajaa. Varsinkin kun kouluikäisissä kirkkoon kuuluvuus oon 94 prosertnin paikkeilla.

Äänestä
  • Korjataan. Kouluikäisten kirkkoon kuuluvuus on 83-85 prosentin paikkeilla. Ihan omituisen suuri...

    Äänestä

  • Lukuje.lasku kirjoitti:

    Korjataan. Kouluikäisten kirkkoon kuuluvuus on 83-85 prosentin paikkeilla. Ihan omituisen suuri...

    Lastenkin erot nopeuttavat kehitystä., Lisäksi ne mahdollistavat elämänkatsomustiedon oppilasmäärän lisääntymisen - jo tammikuussa. Vaihto kesken lukuvuotta on mahdollista, ja kevätlukukauden alku on hyvä aika aloittaa et-opetuksesa.

    Äänestä

  • Lukuje.lasku kirjoitti:

    Korjataan. Kouluikäisten kirkkoon kuuluvuus on 83-85 prosentin paikkeilla. Ihan omituisen suuri...

    Tän voi nähdä myös mahdollisuutena - ja haasteena.

    Äänestä

NYT ON sesonki!

Äänestä
  • Verotuksen osalta on sama, jos lapsella ei verotettavaa tuloa, onko joulu- vai tammikuu. Koulun ET-opetukseen menon kannalta hyvä hoitaa joulukuussa, jotta pääsee siirtymään heti tammikuussa.

    Äänestä

  • Lu-lis kirjoitti:

    Verotuksen osalta on sama, jos lapsella ei verotettavaa tuloa, onko joulu- vai tammikuu. Koulun ET-opetukseen menon kannalta hyvä hoitaa joulukuussa, jotta pääsee siirtymään heti tammikuussa.

    Ennemmin on parempi kuin myöhemmin!

    Äänestä

Eiiiii!

Äänestä
  • Antivapari koittaa piilottaa!

    Äänestä

Ajankohtaista. Season's greeting is this.

Äänestä

Nyt mukaan vuoden 2017 historiaan!

Äänestä
  • Erottamisen jälkeen vaihto koulun uskononopetuksesta elämänkatsomustietoon.

    Äänestä

  • Nyt sen mä teen!

    Äänestä

  • Potent kirjoitti:

    Erottamisen jälkeen vaihto koulun uskononopetuksesta elämänkatsomustietoon.

    "Kaksi kärpästä yhdellä iskulla". Vai onko ne vähän kärpästä isompia ötököitä?

    Äänestä

Mahtava mahdollisuus. Mahtava meininki.

Äänestä
  • Joulu on lasten juhla.. Hyvä aika jutella joulupukista ja...

    Äänestä

  • Lukuje.huom kirjoitti:

    Joulu on lasten juhla.. Hyvä aika jutella joulupukista ja...

    Samalla konkreettinen edistämistoimi.

    Äänestä

NYT loppukiri aikuisten eroissa. vuoden 2015 lukemat ylittyvät varmasti, mutta päästäänkö viime päivien vyörylle vuoden 2016 lukemiin?!

ps. toki lasrten erottmisten kasvu voi talven lopulisissa tilasotissa tuoda bonusta.

Äänestä
  • Lopullisissa vuoden 2017 tilastoissa lasten erottamiset näkyvät, mutta vasta ensi vuoden puolella.

    Äänestä

Perjantaina 1300 eroa. Monet lasten vanhempia.

Äänestä

Uuden vuoden uusi vaihde!

Äänestä
  • Tärkeä aloite.

    Äänestä

  • Muuten ei ole kiirettä, paitsi jos haluaa et-opetukseen kevätlukukauden alussa. Ja miksipä ei haluaisi.

    Äänestä

Uusien ekaluokkalaisten kouluun ilmoittaminen alkaa jo ensi viikolla ja päättyy ennen tammikuun loppua. Uskontokuntiin kuulumattomien lasten huoltajien eteen voi tulla kysymys, pääseekö lapsi elämänkatsomustiedon opetukseen niin kuin lain mukaan pitäisi, vai tarjoaako koulu "eioota" ja uskonnonopetukseen menoa.

Niinpä uusien ekaluokkalaisten perheille on syytä välittää elämänkatsomustiedosta kertovaa informaatiota. ET:n esitemateriaalia löytyy sivulta https://et-opetus.fi/esitteet/
Tässä sähköposti- ja nettijakeluun sopivasti: http://et-opetus.fi/…/u…/2017/01/ET-esite-2016-fi-FI_WEB.pdf
Paperisiakin esitteitä voi tilata kohtuullisia määriä liitosta (sp-viestillä), jos kellä on mahdollisuus toimittaa esitteitä kohderyhmään kuuluville.

Perheiden lisäksi voi olla paikallaan lähestyä koulujen rehtoreita ja kannustaa heitä edistämään elämänkatsomustiedon opetuksen toteutumista.

Äänestä
  • Muutos on mahdollinen!

    Äänestä

Estääkö+"väärä+lomake"+lasten+erottamisia?+Ovatko+suomalaiset+"lomakeuskovaisia"?Kouluikäisistä+yli+80%+kuuluu+kirkkoon,+vaikka+heidän+vanhempiensa+ikäluokasta+vain+60+%.+Kirkosta+eronneet+vanhemmat+ovat+siis+jättäneen+lapsensa+kirkon+ja+siten+koulun+pakollisen+uskonnonopetuksen+piiriin.Näin+voi+erottaa+lapsen/lapset+kirkosta+kirjallisella+vapaamuotoisella+ilmoituksella:Tulostettavaan+tai+käsin+kirjoitettuun+ilmoitukseen+vaikka+näin+(paperille):Ilmoitus+uskonnollisesta+yhdyskunnasta+eroamisesta+(otsikoksi)Seurakunta+mistä+erotaan+(nimi).Lapsen+tai+lasten+kaikki+nimet+ja+henkilötunnukset.Molempien+huoltajien+allekirjoitukset.12+vuotta+täyttäneen+lapsen+suostumusallekirjoitus.Siinä+se,+Tämä+postissa+tai+viemällä+maistraattiin.Tätä+sanotaan+vapaamuotoiseksi+ilmoitukseksi,+vaikka+siinä+on+vain+kaikki+pakolliset+vaadittavat+tiedot+eikä+muuta,+ei+esimerkiksi+niitä+turhia+viivoja+ja+kohtia,+joita+löytyy+maistraatin+ja+eroakirkosta-palvelun+parhaiten+sopivasta+lomakkeesta.Nuo+LOMAKKEET+netissä+on+kuitenkin+tehty+siihen,+että+aikuinen+eroaa+lapsen+kanssa.+Vieläkään+ei+ole+lomaketta,+jossa+vanhemmat+erottavat+vain+lapsen/lapsensa,+mutta+vanhempien+ns.+uskonnollinen+asema+ei+muutu.Kuitenkin+vanhempien+osaltahan+voidaan+haluata+esim.+jatkuvan+tilanne,+että+toinen+on+eronnut+kirkosta+ja+toinen+on+yhä+jäsen,+eli+siihen+ei+nyt+haluta+muutosta.Siksi,+olisi+ilmeisesti+tarpeen,+että+suomalaisille+"lomakeuskovaisille"+olisi+uusi+lomake,+joka+olisi+tarkoitettu+vain+lapsen/lasten+erottamiseen.+Nyt+lomakkeessa+on+ensimmäinen+kohta+aikuisen+eroamisesta,+ja+jos+haluaa+erottaa+vain+lapsen,+pitää+vaan+yksinkertaisesti+uskaltaa+jättää+tyhjäksi+se+aikuisen+erokohta.Tuommoinen+vähän+"väärä+lomake"+on+kuitenkin+saattanut+"pelästyttää"+ja+pysäyttää+monet+lasten+erottamisaikeeen?Tosiasiassaa+kirjallinen+"ilmoitus+ilman+viivoja"+on+vähintään+yhtä+hyvä+vain+lasten+erottamiseen,+itse+asiassa+parempikin+kuin+em.+lomake!+Kaikki+eivät+ehkä+usko+sitä?+:-)15.17-vuotiaille+kirkosta+eroaville+on+sentään+on+oma+lomake.+Siihenkin+tarvitaan+molempien+huoltajien+allekirjoitus,+suostumus,+mutta+eroajana,+subjektina+on+nuori+itse.

Äänestä
  • Hyvät ohjeet. Sois olla avauksenakin.

    Äänestä

  • Tän ei pitäisi olla niin vaikeaa!

    Äänestä

  • Eipnii kirjoitti:

    Tän ei pitäisi olla niin vaikeaa!

    Ei se olekaan. ;-)

    Äänestä

  • Antivapari samalla asialla.

    Äänestä

  • Uskonnoilla isot "synnit" naisten asemaan ja seksuaalisuuteen liittyvässä sorrrossa.

    Äänestä

Lasten kikkoon kuuluvuus on "ylisuurta". Korjausliike.

Äänestä
  • Vauvat, nuoret, aikuiset, vanhukset.

    Kaikki talkoisiin...

    Äänestä

  • Sekulaarist kirjoitti:

    Vauvat, nuoret, aikuiset, vanhukset.

    Kaikki talkoisiin...

    Tavalla tai toisella...

    Äänestä

Viime vuonna oli kirkossa 0-9-vuotiaita jäseninä 25 633 vähemmän kuin vuonna 2016.
451 591 --> 435898 Viime vuonna syntyneiden kokonaismäärän ja kasteprosentin laskun yhteisvaikutus ratkaiseva. Jonkin verran alettu myös erottaa lapsia kirkosta aiempaa enemmän.

Äänestä

Kun+kirkosta+eronneet+kouluikäisten+lasten+vanhemmat+alkavat+erottaa+taannoin+kasteen+kautta+kirkkoon+liitetyt+lapsensakin+kirkosta,+kehitys+sen+kun+kehittyy.Kouluikäisten+lasten+vanhempien+ikäluokassa+kirkkoon+kuuluvuus+on+jo+alle+60+%+ja+heidään+lastensa+ikäluokassa+vielä+yli+80+%.+Kauhea+gäppi+eli+mahtava+mahdollisuus+!?Eri+asia+on,+että+kasteprosentti+on+parin+viime+vuoden+aikana+pudonnut+alle+70+prosentin.+Kahdeksanvuotiaat+ovat+pääosin+kirkossa,+ja+on+turha+jättää+asia+kymmeneksi+vuodeksi+haittaamaan+mm.+peruskoulun+ja+lukion+valintoja+uskonnon/elämänkatsomustiedon+osalta.

Äänestä
  • Noin+20+%+kouluikäisistä+eri+tilanteessa+kuin+vanhempansa.

    Äänestä

Tämä on myrkkyäää..

Äänestä

Harmonisoi perheesi jäsenten muodollinen "uskonnollinen asema".

Äänestä

Eiolen ja tänään poikkeuksellisen paljon kirkosta eroamisia. Lapset mukaan!?

Äänestä
  • Viikonvaihteessa perheneuvottelu - ja sitten tuumasta toiseem.

    Äänestä

  • Neuvotell kirjoitti:

    Viikonvaihteessa perheneuvottelu - ja sitten tuumasta toiseem.

    Suositeltavaa tosiaan keskustella rauhassa aikuisten ja lasten kesken.

    Äänestä

Tykkään tästä! KOnkreettista vaikuttamista. Ihminen ihmiseltä. Vanhempi lapselleen.

Äänestä

Sanoisin, että hiihtoloman jälkeenkin voi vielä vaihtaa katsomusainetta ja aloittaa et-opetuksessa.

Toki suurin osa tämän vuoden vaihdoista tulee elokuussa. Tai alkaa elokuussa. Ilmoitus jo keväällä, ennen kesälomia.

Äänestä

Miten saisi asian julkiseen keskusteluun? Sopivalla tavalla.

Äänestä

Mitäs tehtäis? Kissan pesun sijaan kasteen pesu?

Äänestä
  • Ehkä ei kannata leikkiä "kasteen pesun" kanssa, kun mitään "oikeeta" sekulaaria riittiä ei ole!?
    Asiallinen keskuselu eli kiva perheneuvottelu ja sitten asian asiallinen hoitaminen varmaan riittää.

    Äänestä

Suosittu ketju. Entä itse esitetty asia? OIkeaako käyrä nuorten kohdalla.

Äänestä

Strateginen reservi...

Äänestä

Monen lukiolaisen ja vanhempien perhe- ja katsomuksellinen tilanne ovat muuttuneet, kun runsaassa 10 vuodessa yli 600 000 aikuista on eronnut kirkosta. 15 vuotta sitten 85 prosenttia vauvoista kastettiin, ja kastamiseen riitti yhden huoltajan päätös. Nyt monesti toinen huoltajista valmis antamaan suostumuksensa, kun nuori haluaa erota kirkosta päästäkseen ET-opetukseen, mutta toinen huoltaja ei anna suostumustaan. Syyt kieltoon voivat olla enemmän henkilökohtaisia kuin nuoren opintojen parasta ajattelevia.

Äänestä
  • Tärkeä spesiaali näkökohta.

    Äänestä

Perhekeskustelulla viikonvaihteessa.

Äänestä
  • Niin, ei sanelulla, vaan sopien.

    Äänestä

Yksilö kerrallaan. Sopii hyvin ihmisoikeusasiaan.

Äänestä

Mut iskät ei sit pääse kahestaa TUIlle..

Äänestä

Perheneuvottelun aika viikonloppuna.

Äänestä
  • Teolla on hyviä vaikutuksia sekä yksilötasolla että koko yhteiskuntaan.

    Äänestä

Joka päivä tapahtuu tässä asiassa.

Äänestä
  • Yhdenvertaisuusvaltuutettu loihe lausumaan:
    "Lukion tuntijaossa on varmistettava uskonnon- ja vakaumuksenvapauden toteutuminen.
    Lukiotaisen tulisi iästään riippumatta voida aina valita, osallistuuko hän uskonnon vai
    elämänkatsomustiedon opetukseen."

    Ensi elokuuta ajatellen oikeus elämänkatsomustietoon kannattaa varmistaa yksilöllisellä ratkaisulla.

    Äänestä

Pääsiäinen hyvä perhekeskustelun paikka.

Äänestä

Uskontokuntaan kuulumattomien määrä kasvoi alle 15-vuotiaiden keskuudessa
Vuodesta 2014, 2015 ja 2016 vuoteen 2017
Miehet: 72 821 - 77 757 - 83 342 - 88 640
Naiset: 69 601 - 74 10 - 79 261 - 84 238

Uskontokuntaan kuulumattomien määrä junnasi vähän alaspäin 15-24-vuotiaiden keskuudessa
Vuodesta 2016 vuoteen 2017
Miehet 66 218 65 093
Naiset 57 844 57 590

Äänestä
  • Kaksikymppiset haasteellinen "kohortti"?

    Äänestä

Viikonloppu monisa perheissä sopiva aika ottaa puheeksi.

Äänestä

Antivapari koittaa piilottaa.

Äänestä

Mittaamattomia mahdollisuuksia?

Äänestä
  • Mitatuista luvuista ilmenee, että kouluikäiset lapset ovat yli 80-prosenttisesti kirkon ja uskonnonopettajien huomassa. Aikas moist! Mittaamattomia mahdolllisuuksia!

    Äänestä

  • Lukuje.huom kirjoitti:

    Kyse on vauvana liitetyistä. https://www.eroakirkosta.fi

    Moraalinen peruste kampanjoida. Vauvajäsenyys ja koulun pakkouskonto, valtiokirkkoasema ja kirkollisverosysteemi.

    Äänestä

Jos lapsi on "liittynyt" vauvana äidin päätöksellä,
nyt on aika erota niin äidin kuin lasten, samalla kerta.
Kaksin aina kaunihimpi.

Äänestä
  • Kaunista, kaunista. Runoa.

    Äänestä

  • Miten tätä voisi edistää? Vinkkejä.

    Äänestä

Sontiaiset suunnittelevat äitienpäivän tilalle pride juhlaa.Naisiamme nöyryytetään sanni graahamsämpylän johdolla synnytysosastolla 2 reijäksi kutsutaan aivan kuten transut ovat
vaatineet.Homokansaa täytyy totella myös kouluissa siksi on poistettava tyttö ja poika nimitykset.

Äänestä

Lasten oikeuksien puolesta!

Äänestä

Kannustusta vaihtoon - lehtiin, jutteluihin...

Äänestä

Miksi tätä nyt niin korostetaan?

Äänestä
  • Kun hoitaa eron toukokuussa, ehtii hyvin ilmoittaa koululle, että oppilas vaihtaa uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon. Tai ilmoittaq voi kesän aikanakin, mutta kun ilmoituksen tekee ennen kesälomaa, rehtori tietään opetusryhmän koon paremmin ja mm. tilaa kirjoja riittävästi

    Äänestä

  • Viikonloppuna hyvä aika perhekeskustelulle.

    Äänestä

  • Lukuje.lisäys kirjoitti:

    Kun hoitaa eron toukokuussa, ehtii hyvin ilmoittaa koululle, että oppilas vaihtaa uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon. Tai ilmoittaq voi kesän aikanakin, mutta kun ilmoituksen tekee ennen kesälomaa, rehtori tietään opetusryhmän koon paremmin ja mm. tilaa kirjoja riittävästi

    Hyvä vastaus. Parasta aikaa nyt.

    Äänestä

Kirkosta eroamisessa nettipuolella ennätyksellinen toukokuu sitten vuoden 2010. Kaikkien aikojen toiseksi paras. http://3rdw.net/eroakirkosta/

Lasten erottamiset kirjallisella ilmoituksella eivät näy näissä lukemissa.

Kun lapsi vapautuu pakollisesta uskonnonopetuksesta, monet perheet ilmoittavat koululle siirtymisestä elämänkatsomustiedon opetuksen.

Äänestä
  • Paras aika ilmoittaa siirtymisestä ET-opetukseen on alkukesä.

    Äänestä

  • ParastaAikaa kirjoitti:

    Paras aika ilmoittaa siirtymisestä ET-opetukseen on alkukesä.

    Moni rehtori on töissä juhannusalusviikon. NYT.

    Äänestä

Tämä on "salainen ase", koska lasten erotilastot "paljastuvat" vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Äänestä
  • Kun alkaa kunnolla virrata, kyllä siittä tietoa tulee. Ei olla vielä kosken niskalla.

    Äänestä

Hyvä aihe, mutta lyhyempi ketju, pliis.

Äänestä

Uskonnonvapauslain 1.3. 2017 voimaan tulleen muutoksen jälkeen lapsi jää uskonnollisten yhdyskuntien ulkopuolelle, mikäli vanhemmat eivät yhdessä liitä häntä sellaiseen. Yhä useampi lapsi jätetään kastamatta.

Tämä on hyvä esimerkki sekapareille myös taannoin tehdyn kirkon jäseneksi kastamisen korjaamiseksi.

Ero kirkosta avaa perheelle bonuksen valita elämänkatsomustieto eli ET koulussa katsomusaineeksi kirkon jäsenille pakollisen uskonnon sijaan. NYT on hyvä aika ilmoittaa koululle, että lapsi siirtyy ET-ryhmään elokuussa, syyslukukauden alussa.

Lapsen 15-vuotispäivää voi juhlistaa vähintään yhtä juhlavasti kuin ”ripiltä pääsyä”. Uskonnottomana lapsi on erittäin OK.

Äänestä

Lomalla aikaa jutella ja selittää.

Äänestä
  • Iso asia pienelle. Periaatteessa.

    Äänestä

ETn avaaminen ei läpi eduskunnassa viime viikolla. Siksi valinnan vapauteen kirkon eron kautta.

Äänestä
  • Lukiolainen voi erota itse. Kannattaa erota ennen opiskelun alkua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sekulaarist kirjoitti:

On selvää, että kirkosta erotaan yleensä nettipalvelun kautta. Tällöin perheen lapset vielä jäävät kirkkoon. Tilastojen mukaan monet lapset ovat ”unohtuneet” kirkon jäseniksi - ja pakolliseen uskonnonopetukseen koulussa. Kouluikäisten kirkkoon kuuluvuus on toistaiseksi paljon suurempaa (yli 80 %) kuin 30-45-vuotiaiden kirkkoon kuuluvuus (noin 60 %).

Yhä useammat kirkosta eronneet ovat alkaneet erottaa myös lapsiaan. Perheen katsomuksellisen ja kasvatuksellisen tilanteen harmonisuuden kannalta on hyvä, jos lapsetkin ovat kirkon ulkopuolella niin kuin vanhemmat tai toinen vanhemmista.

Uskonnonvapauslain 1.3. voimaan tuleen muutoksen jälkeen lapsi jää uskonnollisten yhdyskuntien ulkopuolelle, mikäli vanhemmat eivät yhdessä liitä häntä sellaiseen. Tämä on hyvä esimerkki sekapareille myös taannoin tehdyn kirkon jäseneksi kastamisen korjaamiseksi.

Ero kirkosta avaa perheelle bonuksen valita elämänkatsomustieto eli ET koulussa katsomusaineeksi kirkon jäsenille pakollisen uskonnon sijaan. Lapsen 15-vuotispäivää voi juhlistaa vähintään yhtä juhlavasti kuin ”ripiltä pääsyä”. Uskonnottomana lapsi on erittäin OK.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu