Miksi naiset haluaa mieluummin palvella?

Täällä on ollut keskustelua, miksi naiset haluaa pastoreiksi.

Pari asiaa. Seurakunnan kaitsija on koko seurakunnan alimpana oleva virka! Jeesus opetti, että seurakunnan kaitsija on kaikkien muiden palvelija. Hän itsekään ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ihmisiä.

Miksi nykymaailmassa seurakunnan virkoihin ängetään, kuin kyse olisi jostain huippukorkeasta asemasta?! Valitettavasti monessa nykyseurakunnassa seurakunnan viroissa olevat ovat niitä joita palvellaan, eikä päinvastoin!

Seurakunnan viroissa oleviin tulee toki suhtautua samanlaisella keskinäisellä kunnioituksella kuin kehen tahansa lähimmäiseen, mutta korottaa heitä ei pidä yli muiden.

Miksi naiset haluavat luopua ylväästä, korkeasta asemastaan ja alentua palvelustehtävään, joka on niin rankkaa, että miehenkin fysiikka ja psyyke on kovilla?

Miksi seurakunnissa toimitaan maailman tavalla ja pastori on olevinaan jokin suuri kiho?!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Palvelus kirjoitti:

Täällä on ollut keskustelua, miksi naiset haluaa pastoreiksi.

Pari asiaa. Seurakunnan kaitsija on koko seurakunnan alimpana oleva virka! Jeesus opetti, että seurakunnan kaitsija on kaikkien muiden palvelija. Hän itsekään ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ihmisiä.

Miksi nykymaailmassa seurakunnan virkoihin ängetään, kuin kyse olisi jostain huippukorkeasta asemasta?! Valitettavasti monessa nykyseurakunnassa seurakunnan viroissa olevat ovat niitä joita palvellaan, eikä päinvastoin!

Seurakunnan viroissa oleviin tulee toki suhtautua samanlaisella keskinäisellä kunnioituksella kuin kehen tahansa lähimmäiseen, mutta korottaa heitä ei pidä yli muiden.

Miksi naiset haluavat luopua ylväästä, korkeasta asemastaan ja alentua palvelustehtävään, joka on niin rankkaa, että miehenkin fysiikka ja psyyke on kovilla?

Miksi seurakunnissa toimitaan maailman tavalla ja pastori on olevinaan jokin suuri kiho?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu