Valtakunnansyyttäjä kutsuu

Yesemic

Mitä tuo valtakunnansyyttäjä oikein kyttää eteläpohjalaista lautamiestä ja kaupunginvaltuutettua? Onko tapahtunut aivan jotain hirveää, paljastettu valtakunnan varjeltuja salaisuuksia. Kömpelöltä tuntuu sekin että vainon kohteena lähes herastuomari, kun lautamiestä viedään leivättömään pöytään kuin jotakin teurasta. Hyvä olisi kuulla onko millaisesta lainvastaisuudesta on kysymys. Ettei vain vapaamuurarien juonia.

24

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eksponenttieki

      Piinaviikko aluillaan ja miestä viedään Kolgatalle. Suurta vertausikuvallisuutta, kun Tukholmassa oikeuteen laitetaan terroriteosta Akilovia ja toista uzbekistanilaista odottaa Pietarissa lakitupa ja meillä tämän yhteiskuntakriitikon turpaa yritetään tukkia. Nyt on aika toimia.

    • Lakiennenmua

      Ei olisi Eki ensimmäinen valtuutettu jota yritetään nitistää raastuvassa. Kas kun ei tätä asiaa tiedotettu viime viikolla eli ennen vaaleja.

    • hohhoijjakkaantaas

      Kateellisten panettelua taas.

      Niitähän täälä pohjanmaalla riittää...

      • voiharmikunharmittaa

        Tod näk. myös vihreät olisi halunnut kävellä ps:n yli, vaan ei onnistunutkaan meidän kunnassa.

        Siksi Erkille tämmösiä taas puuhaillaan.


    • NäinSenNäin

      Miksi kirjoitat etelä-pohjalaisesta lautamiehestä? Kerro ylpeästi vaan, että kyse on taas Seinäjokisesta rosvosta.

    • Voitonpäivä

      Seinäjokinen rosvo, se kuulostaa komealta. Sen kun asianomainen päähänpotkittu kääntää salaliitoksi häntä vastaan, niin siitä riemu repeää.

    • NanneJacci

      Hehheh, aloittaja ei ymmärrä Suomen laeista mitään. Sehän on tyypillistä elämämkoululaiselle.

      • löytyykösitä

        Entäs oma koulutustausta?

        Anna kun veikkaan:parturikampaaja / raksamies / autoasentaja.


      • NanneJacci

        Väärin, kauppatieteiden maisteri. Se on elämämkoululaiselle varmaan jotain hämmentävää.


      • Kirurgiankenraali

        Hienoa, siis niitä opintoja vaille maistereitako?


      • helppokirjottaanetissä
        NanneJacci kirjoitti:

        Väärin, kauppatieteiden maisteri. Se on elämämkoululaiselle varmaan jotain hämmentävää.

        Joopa joo. ;)

        Jos olisit yhtään koulutettu et menisi tommosiin kliseisiin "elämämkoululainen".


    • Erkki tiesi tasan tarkkaan rikkovansa lakia kirjoittaessaan, eikä ollut ensimmäinen kerta.
      Rikos sinänsä ei ole minkään arvoinen, mutta tuossa asemassa ei saisi tehdä rikoksia tietoisesti.

      Ei tuosta kyllä ota selvää, koska lautamiehenä toimiessaan tuomitsi facebookissaan epäillyn "yksityishenkilönä" jutun ollessa vielä kesken, vai miten se meni?

      Marttyyriksi heittäytyminen ei ole oikein toiminut, se on tuonut vain potkuja.

      • kjhjik

        Puhu pukille!

        Edustat vain eri poliittista näkökulma.

        Jos joku kertoo asioista niinkuin ne ovat eli totuuden: se ei ole rikos.

        Sensijaan jos vaiennetaan totuudentuoja,
        se on erittäin vakava rikos, se.

        Ilman totuutta ei ole demokratiaa.

        Sanotaankin nykyään että demokratia ei toimi.

        Ja näin Sauli Niinistön Suomessa!


      • wanha_MiehitysWalta

        Wanha ex-MiehitysWalta vielä yrittää kammeta Suomea aivan samaan tuhoislamismin suohon mihin Ruotsi itse on jo joutunut
        Likaiset ruots säätiörahat on tutkittava SuPossakin on likaisia poliittisia virkanimityksiä tehty


    • NanneJacci

      Heh, elämämkoululaiset kiimassa. Olette te säälittäviä pellejä. Syyttäjä syyttää, oikeus tuomitsee tai on tuomitsematta. Menkää nyt runk.....aan sen MV Lehtenne ääreen.

    • Tåtta

      Tässä maailmassa, maassa ja maakunnassa on monenlaista totuutta. On minun totuutta, sinun totuutta. meidän totuutta ja noiden totuutta. Totuus ei ole kovin yksinkertaisesti määriteltävä asia. Mutta koetetaan silti pysyä totuudessa.

    • merkkierkki11

      Löytyykö se teksti jostain eli mitä tarkalleen sanonut?

      Miten esimerkiksi voi loukata vaikkapa irakilaisia sotilaskarkureita sillä eiväthän se kuuluu Suomen kansaan joten miten silloin voi kansanryhmää loukata???

      • sotilaskarkurit_pitää_pa

        Tietenkin sotilaskarkurit kuuluu palauttaa omiin maihinsa

        .


      • Vihanhedelmiä

        Millä tavoin noin sekavan maan sotilaskarkureita tunnistetaan. Siellä on pyssymiehiä ja ryhmittymiä joka lähtöön. Erottele siellä ihmisiä sen mukaan mihin ryhmittymään kuka kuuluu aamulla ja päivällä ja kenen puolesta taistelee illalla.. Punaisiin vai valkoisiin, sunneihin vai shiioihin. Kenellä muulla kuin maailmanvalloilla on intressiä tapella noissa oloissa. Toisen maailmansodan voittajavallat jakoivat nuo alueet lähi-idässä viivoittimella halkaisten kansallisvaltioita ja suojellakseen Israelia. Nyt hedelmät kypsyvät ja katkeruus lisääntyy.


    • Kirgiisi

      Samaa harrastettiin natsi-Saksassa. Ne jotka poikkesivat meistä, arjalaisista, olivat kelvottomia, arvottomia ja siis tuhottavia. Näin kävi juutalaisille, sukupuolivähemmistöille, kehitysvammaisille jne. Herrakansa valitsee ne joita voi polkea ja vähekysä, jotta saa pönkitetyksi omaa egoaan.
      En puolusta tippaakaan näitä viime aikojen uzbekistanilaisten terroriteokoja, mutta ei todella ole heidän kotimaassaan helppoa,yhdessä maailman köyhimmistä valtioista, diktatuurisellaisissa, kuten monet entisen Nliiton perilliset. Ainoa tie "parempaan" on lähtö muualle ja usein se tarkoittaa Venäjää ja sen suurkaupunkeja. Uzbekit joutuvat melkoisen alistuksen, väkivallan ja halveksunnan kohteiksi ja sitten vielä korruptio ryövää heitä.
      Jossain mielessä ymmärtää, että nuori näköalattomuudessaan ryhtyy epätoivoisiin tekoihin etsiytymällä samanmielisten, alistettujen yhteyteen.

    • Zouvaralimussaf

      Onko tämä nyt sitä "pitkässä juoksussa totuus jne". Onko menossa jo kolmas kierros, vai eivätkö askeleet sovi, menikö peräti laukalle?

    • Näin käy kun aukoo päätään väärässä paikassa ja laki on kaikille sama.

      • eihyväei

        Nykyajan poliittisen korrektiuden aikana aika vaikeaa. Lisäksi nykään aloitetaan tuomitsemaan ajatusrikoksista, mikä on vähän demokratian vastaista.

        Tätä haluttiin kun vasemmistolaisia arvoja aletaan hyväksyä.


      • NanneJacci

        Ei oo sulla kaikki kotona


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3498
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      88
      3296
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      52
      2808
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      55
      2621
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      90
      2431
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      34
      1523
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1269
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1238
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      340
      1098
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      16
      983
    Aihe