Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Onneksi Jeesus tapettiin

iloinen_naurajaa

Onneksi Jeesus tapettiin. Saadaan olla lomilla perjantaina ja maanantaina! :-)

39

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kerettiläinen-

      Kerroit, että kannabis on tehnyt sinusta paremman ihmisen.

      Olenkin tässä miettinyt, että kuinkakohan ilkeä mahdoitkaan olla ennen kuin aloit käyttämään sitä...?

    • oletko.pohtinut

      Ateistinahan pitäisi ehdottomasti kieltäytyä uskonnollisista vapaista ja toisen harteille heittää vapaansa syy. Eli jos ottaa osaa - on tavallaan mukana tapahtumassa. Yhtymällä vapaisiin, julistaa tapahtuneen olemassaolon, sekä julistaa näin "tuomionsa" ylleen.

      • Anonyymi

        Niiden, jotka eivät halua uskoa Jeesukseen, pitäisi keksiä itselleen uusi ajanlasku. Nythän joka kerran, kun kirjoittavat vuosiluvun, hekin kunnioittavat Jeesuksen Kristuksen muistoa. Tällä hetkellä elämme vuotta 2023 jälkeen Kristuksen syntymän.

    • ristillevietiin

      Eikö ne juutalaiset tappaneet Jeesuksen ?

      • Yksi-usko

        Jeesus uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden. Tämä kuului Jumalan suunnitelmaan, jotta synti saisi lopullisen niitin ja ihmisellä olisi mahdollisuus pelastus. Synti on todellakin kuoleman vakava asia eikä siihen voi suhtautua kevyesti milloinkaan. Kiitos Herrallemme Jeesukselle Kristukselle, meilläkin on mahdollisuus pelastua ja saada iankaikkinen elämä. Jeesuksen kuolema meidän syntiemme tähden on suurin mahdollinen lahja!

      • PahaVyyhti

        Juutalaisen lain eli tooran mukaan Jumalan pilkasta seuraa kuoleman rangaistus, mutta roomalaisvallan alla juutalaisilla ei ollut oikeutta panna kuolemantuomiota. Niimpä pienen mellakoinin avustamana suurineuvosto sai suostuteltua roomalaiset teloittamaan Jeesuksen. Jeesus tuomittiin ristiinnaulittavaksi ja puuhun ripustettu, tarkoitti Jumalan kiroamaksi tulemista. Jeesus itse vahvasti uskoi että hänen täytyi kuolla marttyyrina ja että marttyyri kuolematodistaa hänen olevan oikeassa. Jeesus piti "ennalta määrättyä" kuolemaansa Jumalan tahtona. Radikaalilla ja provosoivalla "profeetta toiminnlla" Jeesus herätti levottomuutta ja ärsytti juutalaisten ylimystöä. Rovokatiivisinta lienee hyökkäykset temppeliä, sen auktoriteettiä ja siellä käytävää kauppaa vastaan. Roomalaiset reagoivat puolestaan aika herkästi pieneenkin liikehdintää jos se koettiin uhkaavaksi, esimerkiksi rooman painostuksesta Herodes Antipas pidätti Johannes kastajan. Jeesus taas itse kuului tähän profeetta Elian hengessä toimineeseen liikkeeseen jota Johannes johti. Se taas lisäsi levottumuutta valtaapitävien kesken ja loi ylimääräistä jännitettä, sillä kansa oli tälläisten saarnaavien profeettojen puolella. Tosin takki kääntyi silloin jos profeetta osoittautuikin vääräksi, eli kärsi rangaistuksen ja tuomion, sekä jos roomalaiset tarjosivat leipää ja sirkushuveja eli tuomittujen kidutuksella mässäilyä. Näin loppujen lopuksi monimutkaista sanoa miksi, mikä tai kuka johti Jeesuksen kuolemaan.

      • Yksi-usko
        PahaVyyhti kirjoitti:

        >> Rovokatiivisinta lienee hyökkäykset temppeliä, sen auktoriteettiä ja siellä käytävää kauppaa vastaan. >>

        Jeesus puhdisti temppelin sinä pääsiäisenä, jolloin Hänestä tuli "uhrilammas". Jeesus puhdisti temppelin, koska uhreja hänen kuolemansa jälkeen ei enää tarvittu. Jeesus Messias on kertakaikkinen uhrimme.

        >> Näin loppujen lopuksi monimutkaista sanoa miksi, mikä tai kuka johti Jeesuksen kuolemaan>>

        Juutalaiset, siis kansa olivat Jeesuksen puolella. Jotkut rabbit halusivat Jeesuksen pois päiviltä, koska pelkäsivät Roomaa.

      • Anonyymi

        Ei Juutalaiset Jeesusta tappaneet,vaan Rooman valtakunnan sotilaat,jotka ristiinnaulitsivat Jeesuksen
        Keisari Oktavianus julisti itsensä Jumalaksi 25p,5ttä
        v-4 eKr ja asetti oman papiston ja ja Kuninkaaksi syyrialaisen Herodeksen. Ei Kaifas ole juutalainen nimi vaan kreikkalainen. siin Me koko maailman ihmiset ristiinnaulitsimme Jeesuksen.Juutalaisista tehtiin syyllisiä tässä väärässä oikeudenkäynnissä. Raili

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luepas kuule Raamattusi uudestaan. Ketkä huusivat "ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Eivät ainakaan roomalaiset.

      • Anonyymi
        Yksi-usko kirjoitti:

        >> Rovokatiivisinta lienee hyökkäykset temppeliä, sen auktoriteettiä ja siellä käytävää kauppaa vastaan. >>

        Jeesus puhdisti temppelin sinä pääsiäisenä, jolloin Hänestä tuli "uhrilammas". Jeesus puhdisti temppelin, koska uhreja hänen kuolemansa jälkeen ei enää tarvittu. Jeesus Messias on kertakaikkinen uhrimme.

        >> Näin loppujen lopuksi monimutkaista sanoa miksi, mikä tai kuka johti Jeesuksen kuolemaan>>

        Juutalaiset, siis kansa olivat Jeesuksen puolella. Jotkut rabbit halusivat Jeesuksen pois päiviltä, koska pelkäsivät Roomaa.

        Kansa huusi "ristiinnaulitse!"

    • advwntisti

      Niin, onneksi! Ilman sitä sinullakaan ei olisi pelastumisen mahdollisuutta. Kiitos Taivaan Isälle, että pelastus on kaikille tarjolla.

    • Vietämme.päivää

      Onneksi on sellainen sadun henkilö kuin Jeesus ja onneksi on kirkko, joka tätä satuolentoa vielä palvoo. Tästä syystä meillä on VIELÄ pääsiäinen.
      Kohta sekin juhla saa uuden nimen. Kenties "munapäivä" tai "tiputanssi pienessä sievässä"-päivä?

    • Taitaa tosin olla niin että ketään ei tapettu vaan erään varhaisen myytin johdosta yhä saamme pitää pari päivää ylimääräistä rokulia.

      Jos joku kuitenkin kuoli niin ikävä juttu hänelle, mutta oli hänen kuolemallaan kuitenkin se tarkoitus että saamme sen johdosta muutaman huilipäivän.

      • pyhpyhjapyh

        Teitä jumalattomia odottaa helvetin tuli ja siitä minä iloitsen.

      • pyhpyhjapyh kirjoitti:

        Teitä jumalattomia odottaa helvetin tuli ja siitä minä iloitsen.

        Heh. Kun uskovainen pelottelee uskonnotonta jumalillaan ja helveteillä niin se on ihan yhtä tehokasta kuin jos lapsi pelottelee aikuista että jos et ole kiltisti niin joulupukki ei tule.

        Minusta sinä olet niin säälittävä tapaus, että ei paremmasta väliä. Uskot satuja totena ja pelottelet toisia saduilla.

      • HyvääPääsiäistäBushmann
        bushmanni kirjoitti:

        Jeesus tapettiin, katso vaikka tänä pääsiäisenä 'Killing Jesus - Jeesuksen Murha" National geographiciltä ja "Curiosity: The Crucifixion Mystery - 6D: Jeesuksen Viimeiset Tunnit" teevee kutoselta. Suosittelen myös lukemaan Åbo Akademin Jeesus-tutkimus ryhmän kirjan "A.D. 30". Evankeliumien todenperäisyys ja Jeesuksen Jumaluus ovat eriasia.

        1. Jeesus oli juutalainen: kyllä
        2. Jeesus oli rabbi: kyllä
        3. Jeesus oli eksorkisti: kyllä
        4. Jeesus oli profeetta: kyllä

        5. Jeesus saarnasi ja opetti: kyllä
        6. Jeesus syylistyi jumalanpilkkaan: kyllä
        7. Jeesuksella oli vahva itseymmärrys ja missio: kyllä
        8. Jeesus tuomittiin ristiinnaulittavaksi ja kuoli marttyyrinä:kyllä

        9. Jeesus oli voideltu eli messias: vain omien seuraajiensa mielestä, virallisesti Jeesus on Jumalan kiroama koska ristiinnaulittiin.
        10. Jeesus nousi kuolleista: tähän väitteeseen tiede ei ota lainkaan kantaa, muaa vaihtoehtoja on neljä a) ylösnousemukset olivat näkyjä, b) Jeesus selvisi ristiinnaulitsemisesta, c) Jeesuksen ruumis varastettiin tai haudattu ollenkaan, tai d) ylösnousemusta ei koskaan tapahtunut, mutta jokin käsittämätön ilmiö sai Jeesuksen seuraajat uskomaan siihen.
        11. Jeesuksella oli ylilionnollisia voimia: Ei ollut, mutta Jeesus teki tekoja joita hän ja hänen aikalaisensa pitivät ihmeinä/käsittämättöminä.
        12. Jeesus oli Jumala: tästä päästiin sopuun vasta 300-luvulla, sitä ennen enemmistö piti jeesusta vain tavallisena ihmisenä (= henkilökultti)

      • Yksi-usko
        HyvääPääsiäistäBushmann kirjoitti:

        Minä uskon Raamattuun.

      • Yksi-usko kirjoitti:

        Minä uskon Raamattuun.

        >>> Minä uskon Raamattuun. >>>

        Jos lukisit raamattua yhtä kriittisesti kuin mitä muiden uskontojen kirjoja luet, esimerkiksi koraania, niin ei sinulla olisi yhtään syytä uskoa raamattuunkaan. Samanlainen taikauskoisten pölvästien tuottama satukirja se on kuin kuin muidenkin uskontojen pyhät satukirjat.

      • Uskonnot.kusettavat

        Yksikään lapsi syntyessään ei usko jumaliin. Lapsi on aina ateisti syntyessään.
        Raamatun satuja tulkitsemalla lahkojen valtaeliitti voi kusettaa lahkoon hairahtuneita. Toisten alistaminen ja hyväksikäyttö on lahkojen valtaeliitin päällimmäisin pyrkimys.

      • KriittinenKriittinen
        Uskonnot.kusettavat kirjoitti:

        Yksikään lapsi syntyessään ei usko jumaliin. Lapsi on aina ateisti syntyessään.
        Raamatun satuja tulkitsemalla lahkojen valtaeliitti voi kusettaa lahkoon hairahtuneita. Toisten alistaminen ja hyväksikäyttö on lahkojen valtaeliitin päällimmäisin pyrkimys.

        Vastasyntynyt lapsi ei ole yhdenkään ismin edusaja. Se tarkoittaa ettei lapsi ole sen enempää ateisti, teisti, humanisti, populisti, sosialisti, kummunisti, liperalisti, kapitalisti jne jne jne. Luonnostaan ihminen on kuitenkin hengellinen, hengellisyyteen ei kuitenkaan liity uskonnot jotka ovat kulttuurillisia aate suuntia, vaa lapset ovat lähinnä neutraaleja agnostikkoja. Päästyään kuitenkin kohdusta ulos lapsi alkaa samantien omaksumaan ympäröivää kulttuureja ja normeja. Mikäli siis haluaa välttää joutumista kosketuksiin uskontojen kanssa, tulisi lapset kasvattaa täysin eristyksissä maailmasta ja sen vaikutteilta eli niin sanotusti tynnyrissä/pellossa. Bushaman taas ei koe mitään arvoa tai kunnioitusta uskontoja kohtaan, vaan puhuu niiden harjoittajasti provosoivasti halventavaan ja alentavaan sävyyn. Ihminen ei kuitenkaan ole sen parempi tai vähempi arvoinen edustamastaan aatteesta riippumatta. Bushnannille uskovaiset ovat toisen- elleivät jopa kolmannenluokan kansalaisia eli roskaväkeä. Toivon siis että hyvä Bushmaan, muutaisit asenteesi ja kohtelisit ihmisiä ihmisinä ihmisoikeuksien julistuksen syrjinnän kiellon kriteerien mukaan.

      • Yksi-usko
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Minä uskon Raamattuun. >>>

        Jos lukisit raamattua yhtä kriittisesti kuin mitä muiden uskontojen kirjoja luet, esimerkiksi koraania, niin ei sinulla olisi yhtään syytä uskoa raamattuunkaan. Samanlainen taikauskoisten pölvästien tuottama satukirja se on kuin kuin muidenkin uskontojen pyhät satukirjat.

        >>Jos lukisit raamattua yhtä kriittisesti kuin mitä muiden uskontojen kirjoja luet, esimerkiksi koraania, niin ei sinulla olisi yhtään syytä uskoa raamattuunkaan. >>

        Raamatun lukeminen on minut uudestisynnyttänyt ja sieltä löysin Vapahtajani. Rakastan Raamattua ja kiitän siitä Jumalaa. On Jumalan suurta armoa ja paras lahja, mitä ikinä, kun Jumala Armossaan on avannut minunkin sokeat silmäni näkemään ja tuntemaan totuuden. Aamen.

        >>> Raamatun lukeminen on minut uudestisynnyttänyt ja sieltä löysin Vapahtajani. >>>

        Ja jos asuisit Intiassa ja lukisit paikallisen kulttuuriympäristön pyhiä kirjoja, niin olisit löytänyt aivan toisen vapahtajan, etkä haaveilisi tuon paimentolaisporukan saduista ollenkaan.

        >>> Rakastan Raamattua ja kiitän siitä Jumalaa. >>>

        Saudi-Arabiassa syntyneenä rakastaisit Koraania ja kiittäisit siitä Allahia.

        >>> On Jumalan suurta armoa ja paras lahja, mitä ikinä, kun Jumala Armossaan on avannut minunkin sokeat silmäni näkemään ja tuntemaan totuuden. >>>

        Näin ne kaikki taikauskoiset sanovat omasta taikauskostaan ja omista maagisista leikkikavereistaan. Harmi vain että niitä maagisia aikuisten leikkikavereita on tuhansia taas tuhansien perään.

        Uskon, että vaikka asuisin Intiassa tai Saudi-Arabiassa, niin Jumala olisi avannut sielläkin silmäni Raamatun Jumalalle. Yhtä suuri ihme se on täällä kuin sielläkin. Vastaavasti Suomessa on muslimeita ja hinduja ihan kantaväestössäkin. Asuthan sinäkin kristillisessä Suomessa, etkä kuitenkaan usko Jumalaan. Samalla tavalla riippumatta siitä missä asuu, voi oppia tuntemaan tai olla oppimatta tuntemaan Raamatun Jumalaa ja Jeesusta Kristusta.

      • pyhpyhjapyh
        bushmanni kirjoitti:

        Heh. Kun uskovainen pelottelee uskonnotonta jumalillaan ja helveteillä niin se on ihan yhtä tehokasta kuin jos lapsi pelottelee aikuista että jos et ole kiltisti niin joulupukki ei tule.

        Minusta sinä olet niin säälittävä tapaus, että ei paremmasta väliä. Uskot satuja totena ja pelottelet toisia saduilla.

        Et pääse pakoon tuomiotasi.

      • pyhpyhjapyh
        HyvääPääsiäistäBushmann kirjoitti:

        Jeesus tapettiin, katso vaikka tänä pääsiäisenä 'Killing Jesus - Jeesuksen Murha" National geographiciltä ja "Curiosity: The Crucifixion Mystery - 6D: Jeesuksen Viimeiset Tunnit" teevee kutoselta. Suosittelen myös lukemaan Åbo Akademin Jeesus-tutkimus ryhmän kirjan "A.D. 30". Evankeliumien todenperäisyys ja Jeesuksen Jumaluus ovat eriasia.

        1. Jeesus oli juutalainen: kyllä
        2. Jeesus oli rabbi: kyllä
        3. Jeesus oli eksorkisti: kyllä
        4. Jeesus oli profeetta: kyllä

        5. Jeesus saarnasi ja opetti: kyllä
        6. Jeesus syylistyi jumalanpilkkaan: kyllä
        7. Jeesuksella oli vahva itseymmärrys ja missio: kyllä
        8. Jeesus tuomittiin ristiinnaulittavaksi ja kuoli marttyyrinä:kyllä

        9. Jeesus oli voideltu eli messias: vain omien seuraajiensa mielestä, virallisesti Jeesus on Jumalan kiroama koska ristiinnaulittiin.
        10. Jeesus nousi kuolleista: tähän väitteeseen tiede ei ota lainkaan kantaa, muaa vaihtoehtoja on neljä a) ylösnousemukset olivat näkyjä, b) Jeesus selvisi ristiinnaulitsemisesta, c) Jeesuksen ruumis varastettiin tai haudattu ollenkaan, tai d) ylösnousemusta ei koskaan tapahtunut, mutta jokin käsittämätön ilmiö sai Jeesuksen seuraajat uskomaan siihen.
        11. Jeesuksella oli ylilionnollisia voimia: Ei ollut, mutta Jeesus teki tekoja joita hän ja hänen aikalaisensa pitivät ihmeinä/käsittämättöminä.
        12. Jeesus oli Jumala: tästä päästiin sopuun vasta 300-luvulla, sitä ennen enemmistö piti jeesusta vain tavallisena ihmisenä (= henkilökultti)

        Höpöhöpö. Jeesus ei syyllistynyt mihinkään jumalanpilkkaan.

        Väitteesi kohtaan 10 ovat paskapuhetta. Jeesus nousi kuolleista. Piste.

        Väitteesi kohtaan 11 ovat paskapuhetta. Kyllä oli.

        Väitteesi kohtaan 12 ovat paskapuhetta. Jeesus on alusta asti ollut Jumala ja sen hän sanoi itse.

      • Anonyymi

        Tulet muistamaan nuokin pilkkaavat sanasi helvetissä. Ne tulevat hiertämään sinua ikuisesti. Yhä uudestaan ja uudestaan muistat, miten pelastus oli tehty helpoksi sinullekin; tarvitsi vain uskoa Jeesuksen veren sovitukseen oman syntisyytesi kohdalle. Et halunnut uskoa, vaan halusit pilkata Pelastajaasi.

        Tee parannus nyt. Muuta mielesi. Tajua oma syntisyytesi ja ota vastaan pelastus, joka on Jumalan lahja. Omilla teoillasi ei kukaan voi pelastua, mutta jokainen, jopa sinä pilkkaaja, voi pelastua teoistaan huolimatta, kun tulee uskoon. Sillä hetkellä uudestisyntyy. Pelastumistaan ei enää voi menettää. Jos et usko, kuljet kohti joko omaa kuolemaasi, joka voi tapahtua vaikka tänään, tai uskovien ylöstempausta, josta alkaa seitsemänvuotinen antikristuksen hallintokausi. Sitä hirveämpää aikaa ei ole koskaan ollut eikä koskaan enää tule. Lue Ilmestyskirjaa. Silloin ei pelastumiseen riitä pelkkä usko, vaan tarvitaan myös omia tekoja. Jos sinua pelottaa toisten pilkka nyt, etkä siksi uskalla uskoa Jeesukseen, entä silloin, kun valittavana on ikuinen elämä ja mestaus täällä maan päällä vastaan muutama lisähetki maallista elämää ja helvetti.

      • Anonyymi
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Minä uskon Raamattuun. >>>

        Jos lukisit raamattua yhtä kriittisesti kuin mitä muiden uskontojen kirjoja luet, esimerkiksi koraania, niin ei sinulla olisi yhtään syytä uskoa raamattuunkaan. Samanlainen taikauskoisten pölvästien tuottama satukirja se on kuin kuin muidenkin uskontojen pyhät satukirjat.

        Vilkaiskaapa Brandon Petersonin kirjaa Sealed by the King. Sen voi ladata ilmaiseksi tai haluamallaan summalla sivulta sealedbytheking.com Havainnollisten listojen ja taulukoiden avulla Peterson todistaa Raamatun matemaattisesti. Ja tämä ei todellakaan koske suomennoksia eikä katolisen pakanakultin väännöksiä, vaan sitä yhtä oikeaa King Jamesin Raamattua.

      • Anonyymi
        Yksi-usko kirjoitti:

        >>Jos lukisit raamattua yhtä kriittisesti kuin mitä muiden uskontojen kirjoja luet, esimerkiksi koraania, niin ei sinulla olisi yhtään syytä uskoa raamattuunkaan. >>

        Raamatun lukeminen on minut uudestisynnyttänyt ja sieltä löysin Vapahtajani. Rakastan Raamattua ja kiitän siitä Jumalaa. On Jumalan suurta armoa ja paras lahja, mitä ikinä, kun Jumala Armossaan on avannut minunkin sokeat silmäni näkemään ja tuntemaan totuuden. Aamen.

        Amazing grace (how sweet the sound)
        that saved the wretch like me.
        I was lost and now I'm found.
        I was blind but now I see.

      • Anonyymi
        pyhpyhjapyh kirjoitti:

        Et pääse pakoon tuomiotasi.

        Tosiaan vaihtoehtoja on vain kaksi, eikä kukaan voi kuolemansa jälkeen haihtua olemattomiin. Jokainen elää ikuisesti, mutta missä, se on oma valinta. Jeesus teki pelastumisen meille helpoksi. Hänen sovitustyönsä halveksiminen on ainut synti, jota ei saa anteeksi. Jeesus on ainut tie pelastukseen. Saatana, jota te nyt tottelette, tulee pilkkaamaan teitä helvetissä. Olette häviäjän puolella. Saatanankin loppu on helvetissä.

    • v.p.7

      Onneksi todella. Jeesus kuoli, että me voimme elää ikuisesti. Tämä ikuinen elämä koskee jokaista ihmistä. Missä vietämme ikuisuuden - se onkin sitten eri asia. Jeesukseen uskovat elävät ilossa ja riemussa, mutta uskomattomat katuvat ikuisesti, kun hylkäsivät Jumalan armon.

      • pyhpyhjapyh

        Jumalattomat eivät kadu ikuisesti, koska heidät tuhotaan niin, että heistä ei jää mitään jäljelle. Se on oikein se.

      • iloinen_naurajaa
        pyhpyhjapyh kirjoitti:

        Jumalattomat eivät kadu ikuisesti, koska heidät tuhotaan niin, että heistä ei jää mitään jäljelle. Se on oikein se.

        Hahahahahahahaahhaahhahaahahaahaa!!! :-D

      • Anonyymi
        pyhpyhjapyh kirjoitti:

        Jumalattomat eivät kadu ikuisesti, koska heidät tuhotaan niin, että heistä ei jää mitään jäljelle. Se on oikein se.

        Jumalattomat haluavat luulla olevansa tuomion ulkopuolella. Raamattu ei sellaista opeta. Jeesus puhui helvetistä monta kertaa. Helvetistä, jossa kärsitään ikuisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalattomat haluavat luulla olevansa tuomion ulkopuolella. Raamattu ei sellaista opeta. Jeesus puhui helvetistä monta kertaa. Helvetistä, jossa kärsitään ikuisesti.

        Helvetti on iin kuuma, että se polttaa heidät poroksi, mutta sitä ennen kituvat tuskissaan.

    • Anonyymi

      "Tosiaan vaihtoehtoja on vain kaksi..."

      Ei pidä paikkaansa.
      Aina on olemassa kolmaskin vaihtoehto ja se on se, että ensimmäinen ja toinen vaihtoehto eivät pidä paikkaansa ja ovat valhetta.

    • Anonyymi

      Ei Jeesusta tapettu, vaan hän teki avustetun itsemurhan.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö.

    • Anonyymi

      Höpöhöpö olet itse.
      Kyllä Jeesus Raamatun tarinoissa nimenomaan hakeutui kuolemaan.
      Hän teki siis avustetun itsemurhan.
      Se, että oliko Jeesus edes todellinen henkilö, niin kaikki huomioon ottaen sellaista hahmoa ei ollut koskaan olemassakaan, vaan se oli varhaisten kirkkoisien aivopieru.
      Yhtään todistetta kun Jeesuksen olemassaolosta kun ei ole missään, ei yhtäkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      84
      2190
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1906
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      71
      1570
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1568
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1472
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      22
      1379
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1342
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1301
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    Aihe