Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tietäjähenki

wise

Nyt keskustellaan tietäjähengistä. Koetetaan kerätä yhteen kaikki tieto tästä hengestä.

2 Moos 7:10 Niin Mooses ja Aaron menivät faraon tykö ja tekivät, niinkuin Herra oli käskenyt. Aaron heitti sauvansa faraon ja hänen palvelijainsa eteen, ja se muuttui käärmeeksi.
7:11 Ja faraokin kutsui maansa viisaat ja velhot; ja nämä Egyptin tietäjät tekivät samoin taioillansa:
7:12 he heittivät kukin sauvansa maahan, ja ne muuttuivat käärmeiksi. Mutta Aaronin sauva nieli heidän sauvansa.

Oliko näillä tietäjillä tietäjähenki, tiesivätkö he kuinka Mooses tai Jumala teki ihmeitä?

3.Mooseksen kirja:
19:31 Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.
20:6 Ja jos joku kääntyy vainaja- tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa kulkemaan heidän jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja hävitän hänet hänen kansastansa.
20:27 Jos jossakin miehessä tai naisessa on vainaja- tai tietäjähenki, niin heidät rangaistakoon kuolemalla; heidät kivitettäköön, he ovat verivelan alaiset."

Miksi tuo tietäjähenki on niin paha henki, saastainen henki. Eikö se ole kiva tietää asioita? Mikä siinä on niin pahaa?

198

2797

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietäjähenki

      Tieto on ymmärtämisen peruslähtökohta ja viisas ihminen hankkii runsaasti tietoa.

      • Wise

        Sinä et ole nyt ymmärtänyt, mistä keskustellaan.

      • Rumareiska
        Wise kirjoitti:

        Sinä et ole nyt ymmärtänyt, mistä keskustellaan.

        Nyt keskustellaan mielikuvitusolennoista. Niin ettäs tiedät.

      • PahanTiedonPuu

        Kun pahaa henkeä ajetaan ulos, se voi paljastaa manaajan salattuja syntejä tai muita henkilökohtaisia tietoja, jotka vain manaaja itse tietää. Tällöin kyseessä on tietäjähenki. Samoin se voi välittää kanavoijalle eli meediolle salaista tietoa jostakusta spiritistiseen istuntoon osallistuvasta tai hänen kuolleesta sukulaisestaan. Sen luonteeseen kuuluu tietää ja tuoda julki salaisia asioita.

        Jos se esim. ulos ajamisen aikana sanoo manaajalle, että "Muistatkos, kuinka sinä 15.7. 1998 siellä Köyriön uimarannalla kiimaisena katsoit siellä ollutta 14-vuotiasta tyttöä?" tai "Vieläkös sinulla on tapana varastaa rahaa kolehtihaavista niin kuin viime sunnuntaina, kun veit sieltä 150 euroa?", sen tavoitteena on sekoittaa pasmat, häpäistä manaaja ja saada hänet lopettamaan rituaali.

    • Wise

      Apt 16:16 Ja tapahtui meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan.
      16:17 Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien."
      16:18 Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä." Ja se lähti sillä hetkellä.
      16:19 Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen.

      Tässä on esimerkki Uudesta Testamentista.

      • Anonyymi

        Meillä on ulkolaisen ylläpitämä tv.n- tietäjäohjelma, jossa manataan inhimillisen tekniikan avulla etsivien sielujen rahakukkaroita.
        Kuluttaja- lehti kertoi tv.n ohjelman maksama tahto- joka rahastaa-
        Astral-tv
        Tuon kautta voitte ajatella sitä, miksi tietäjä"henki" on kirottu, kun ihmisen mieli rakastuu väärään lähteseen ja kuluttaa elämänsä sen ääressä.
        So. tätäpäivää. Eihän tuo kanavilla oleva ohjelma pyöri, ellei se rahaa "rahaa- rahaa"

    • gbvvvfdd

      Kuuluvatko nuo Mooseksen ajan tietäjät ja heidän henkensä vain Mooseksen aikaan? Eivät kuulu. Riivaajahenget tai tietäjähenget eivät kuole, ne vain siirtyvät eri paikkaan tai eri henkilöön. Ne voivat nykyaikana olla Amerikassa jossain henkilössä tai Paavalin aikainen henki voi olla Suomessa jossain henkilössä.

    • wise

      11:24 Niin Mooses meni ulos ja kertoi kansalle Herran sanat. Sitten hän kutsui kokoon seitsemänkymmentä miestä kansan vanhimpia ja asetti heidät majan ympärille.
      11:25 Silloin Herra astui alas pilvessä ja puhutteli häntä, otti henkeä, joka hänessä oli, ja antoi sitä niille seitsemällekymmenelle vanhimmalle. Kun henki laskeutui heihin, niin he joutuivat hurmoksiin, mutta sen jälkeen he eivät enää siihen joutuneet.
      11:26 Mutta leiriin oli heitä jäänyt kaksi miestä, toisen nimi oli Eldad ja toisen nimi Meedad. Heihinkin henki laskeutui, sillä hekin olivat luetteloon merkityt, vaikka eivät olleet lähteneet majalle; nämä joutuivat leirissä hurmoksiin.
      11:27 Silloin riensi muuan nuorukainen ja ilmoitti Moosekselle sanoen: "Eldad ja Meedad ovat joutuneet hurmoksiin leirissä."
      11:28 Mutta Joosua, Nuunin poika, joka oli ollut Mooseksen palvelija nuoruudestaan asti, puuttui puheeseen sanoen: "Oi, herrani Mooses, kiellä heitä!"
      11:29 Mutta Mooses vastasi hänelle: "Oletko kateellinen minun puolestani? Oi, jospa koko Herran kansa olisi profeettoja, niin että Herra antaisi henkensä heihin!"

      Tässä tulee esille eräs mielenkiintoinen periaate, joka liittyy henkiin. Henki voi jakaantua ja siirtyä muihin henkilöihin.

      Mitä tästä seuraa? Tästä seuraa, että jos seurakuntaan tulee yksi henkilö, jolla on tietäjähenki, niin pian siinä seurakunnassa voi olla sata henkilöä, joilla kaikilla on tietäjähenki.

      Tietäjähenki siirtyy erikoisesti silloin toisiin ihmisiin, kun järjestetään spiritismin kaltaisia kokouksia, joissa ihmiset tarttuvat toisiaan kädestä ja alkavat yhdessä toistaa tiettyjä mantroja.

      • rumareiska

        Ei herranjumala teidän juttujanne... Toivottavasti vedätte vain vitsinä näitä ?

      • Anonyymi

        "Tässä tulee esille eräs mielenkiintoinen periaate, joka liittyy henkiin. Henki voi jakaantua ja siirtyä muihin henkilöihin."

        Edustat sekopäistä taikauskoa, jolla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. TÄMÄ EI OLE RAAMATULLISTA!

      • Anonyymi

        Jos tietäjähenki jostain syystä tulisikin seurakunnan kokoukseen niin yhteenkään uskovaan se ei kyllä tulisi. Pyhä Henki on se joka moisen estää!
        Lisäksi sanon, että meille on syystä annettu vain vähän tietoa avaruuden henkivalloista. Viisainkaan ihminen ei pärjää viisaudessa niin enkeleille kuin demoneillekaan. Siksi uskovilla on puolustaja eli Pyhä Henki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menihän Saatanan Petariin, Paavaliin ja Juudakseen.
        Helluntailaiset oikein pyytävät niitä tulemaan.

    • wise

      Kun tietäjähenki kohtaa uhrinsa, se pystyy imemään hengen kautta tietoa uhristaan hyvin paljon. Eikä usko suojele uhria ollenkaan. Paavalin tapaus osoittaa, että tietäjähenget pystyvät urkkimaan uskovaistenkin salaisuudet.

      Hyvin nopeasti tietäjähenki tuntee uhrinsa ajatusmaailman, kiinnostuksen kohteet, sairaudet, haaveet, unelmat yms.. Se voi ryhtyä esiintymään "Jumalana". Se voi ilmoittaa, että Jumala parantaa sen ja sen sairauden. Parantamaan se ei kuitenkaan pysty. Se voi vahvistaa uhrin haaveet tai estää niiden toteutumisen antamalla väärää tietoa. Vain mielikuvitus on rajana sille, mitä se voi tehdä tiedoillaan. Tärkeintä on muistaa, että tietäjähenki toimii saatanallisen viisauden ohjaamana ja siksi se on hyvin vaarallinen. Se voi pilata ihmisen elämän, ohjata väärään suuntaan.

      Jos paranemisia tapahtuu tietäjähengen toiminnan yhteydessä, silloin sillä henkilöllä, jolla on tietäjähenki, on muitakin okkulttisia kykyjä. Se on aika harvinaista.

      • maitomauri

        Sinulla on melkoinen mielikuvitus.

      • Oikea-lyömä-ase

        Horrossaarnaajat olivat riivattuja ihmisraukkoja, jotka tekivät sitä mihin riivaaja henki heitä käski ja pakotti.
        Toiset horrossaarnaajat vaipuivat musiikin ja voimakkaan liikkumisen avulla horrokseen, toiset tuosta vainriivaaja hengen niin tahtoessa. Yleensä useimpien horrossaarnaajien toiminta aika oli varsin lyhyt, ja ajaituivat moraalittomiin suhteisiin ja siten ihmiset menettivät kiinnostuksensa unissasaarnaajista eikä paha henki voinut heitä enää käyttää, mutta saarnattava oli. Lisään vielä toisen lainauksen Armas von Bellin kirjasta totuus unissasaarnaajista, sivulta 21-22 16 vuotias Anja Heikkinen korpi Kainuun suuri sensaatio. Ennen saarnaamistaan. Hän oli repinyt puseronkin riekaleiksi, normaali tilassa sitten päivitteli puseron menetystä. Kokonaisen mieslauman on pitänyt olla tyttöä taltuttamassa ennen saarnatilannetta. Tästäkin tulee ilmi että nämä unissasaarnaajat on samanlaisia meedioita joita tavataan spiritistimisissä istunnoissa.

        Tunnetuin unissasaarnaaja suomessa on Helena Konttinen ja tästä kertova kirja on ollut ihan "taivaan- lahja" Leo Mellerille, Pirkko Jalovaaralle ja ennekaikkea lut. kirkolle.

      • viisasmaagi

        Jos haluaa kuvitella, että tietäjähengellä olisi jonkinlainen "uhri", niin siitä vaan. Kyllä se pikemminkin on niin, että henget yrittävät sen tiedon avulla auttaa ihmistä itseä ymmärtämään, mistä on kyse.

      • edeeeede
        viisasmaagi kirjoitti:

        Yrittääkö Saatanakin auttaa ihmisiä sinun mielestäsi?

      • rehhhgbdt
        Oikea-lyömä-ase kirjoitti:

        Helena Konttinen ja horrossaarnaajat ovat toimineet okkulttisten voimien vaikutuksesta.

        Lue tämä kirja.
        http://herätysseura.fi/?product=voitto-on-sittenkin-meidan-kurt-koch

      • viisasmaagi
        edeeeede kirjoitti:

        Yrittääkö Saatanakin auttaa ihmisiä sinun mielestäsi?

        Tietysti. Saatana on älykkäälle ihmiselle mitä parhain neuvoja. Saatana voi muodostua hyvässä tapauksessa todella rakkaaksi ajattelevalle ihmiselle.

      • dcssssss77777777
        viisasmaagi kirjoitti:

        Tietysti. Saatana on älykkäälle ihmiselle mitä parhain neuvoja. Saatana voi muodostua hyvässä tapauksessa todella rakkaaksi ajattelevalle ihmiselle.

        Niin kuin esim. Charles Darwinille.

      • rumareiska
        dcssssss77777777 kirjoitti:

        Niin kuin esim. Charles Darwinille.

        Aina vain paranee... Miksi yksikään ennustaja, profetoija tai tulevaisuudennäkijä puhumattakaan tietäjähengistä tai metsänpeikoista , jotka mm myös mainitaan Raamatussa , ei kykene ikinä sanomaan oikeaa lottoriviä ? Mikä ihme siinä on ? Onko Veikkaus tehnyt sopimuksen vanhan vihtahousun kanssa vai mitä ?

      • Eenokki12
        Oikea-lyömä-ase kirjoitti:

        Horrossaarnaajat olivat riivattuja ihmisraukkoja, jotka tekivät sitä mihin riivaaja henki heitä käski ja pakotti.
        Toiset horrossaarnaajat vaipuivat musiikin ja voimakkaan liikkumisen avulla horrokseen, toiset tuosta vainriivaaja hengen niin tahtoessa. Yleensä useimpien horrossaarnaajien toiminta aika oli varsin lyhyt, ja ajaituivat moraalittomiin suhteisiin ja siten ihmiset menettivät kiinnostuksensa unissasaarnaajista eikä paha henki voinut heitä enää käyttää, mutta saarnattava oli. Lisään vielä toisen lainauksen Armas von Bellin kirjasta totuus unissasaarnaajista, sivulta 21-22 16 vuotias Anja Heikkinen korpi Kainuun suuri sensaatio. Ennen saarnaamistaan. Hän oli repinyt puseronkin riekaleiksi, normaali tilassa sitten päivitteli puseron menetystä. Kokonaisen mieslauman on pitänyt olla tyttöä taltuttamassa ennen saarnatilannetta. Tästäkin tulee ilmi että nämä unissasaarnaajat on samanlaisia meedioita joita tavataan spiritistimisissä istunnoissa.

        Tunnetuin unissasaarnaaja suomessa on Helena Konttinen ja tästä kertova kirja on ollut ihan "taivaan- lahja" Leo Mellerille, Pirkko Jalovaaralle ja ennekaikkea lut. kirkolle.

        H.Konttinen oli tunnustuksellinen lutherilainen jolle näytettiin helluntailaisten olevan perkeleestä. Juuri helluntailaisissa ilmeni riivaajat ja perustelut löytyvät H.Konttisen kirjasta Helenan kirja.

      • Pysykää_Sanassa
        rumareiska kirjoitti:

        Aina vain paranee... Miksi yksikään ennustaja, profetoija tai tulevaisuudennäkijä puhumattakaan tietäjähengistä tai metsänpeikoista , jotka mm myös mainitaan Raamatussa , ei kykene ikinä sanomaan oikeaa lottoriviä ? Mikä ihme siinä on ? Onko Veikkaus tehnyt sopimuksen vanhan vihtahousun kanssa vai mitä ?

        Metsänpeikko on väärä suomennos, alun perin Mikael Agricolan käännösvirhe. Alkuperäinen sana merkitsee villivuohta. Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia.

      • bgbbbn
        viisasmaagi kirjoitti:

        Jos haluaa kuvitella, että tietäjähengellä olisi jonkinlainen "uhri", niin siitä vaan. Kyllä se pikemminkin on niin, että henget yrittävät sen tiedon avulla auttaa ihmistä itseä ymmärtämään, mistä on kyse.

        Tietäjähenget pyrkivät johtamaan ihmisiä harhaan. Joskus jopa "oikean tiedon" avulla.

        Siksi uskovaisella pitää olla suora yhteys Jumalan kanssa ja kaikki asiat on tarkistettava monella tavalla.

      • capiche
        bgbbbn kirjoitti:

        Tietäjähenget pyrkivät johtamaan ihmisiä harhaan. Joskus jopa "oikean tiedon" avulla.

        Siksi uskovaisella pitää olla suora yhteys Jumalan kanssa ja kaikki asiat on tarkistettava monella tavalla.

        Hötkyily ei ole hyväksi silloinkaan, kun Jumala puhuu. Ei niitäkään juttuja pidä lähteä itse toteuttamaan. Tai juosta ympäri kyliä kertomassa, että nyt Jumala tekee varmaan sitä tai tätä. Jos kyseessä on Jumalan puhe, niin ovet avautuvat oikeaan aikaan itsestään ja juuri sillä tavoin kuin Jumala tarkoittikin.

      • Anonyymi
        dcssssss77777777 kirjoitti:

        Niin kuin esim. Charles Darwinille.

        Sodomiasta ja pedofiasta tunnettu Charles Foxx Parham, helluntailiikkeen perustaja.

      • Anonyymi
        dcssssss77777777 kirjoitti:

        Niin kuin esim. Charles Darwinille.

        Nin ja Charles Fox Parhamille.

      • Anonyymi
        Eenokki12 kirjoitti:

        H.Konttinen oli tunnustuksellinen lutherilainen jolle näytettiin helluntailaisten olevan perkeleestä. Juuri helluntailaisissa ilmeni riivaajat ja perustelut löytyvät H.Konttisen kirjasta Helenan kirja.

        Helena oli okkulttinen henkilö. Kumma, että luterilaiset tai lestadiolaiset eivät puuttuneet hänen toimintaansa.

    • Ierika

      Huutonaurua sun jorinoillesi.

    • Malaputsius

      Heh...
      Hämmästyttää miten taikauskoista väkeä on vielä nykyisinkin.
      Koulutus on paras lääke taikauskoisille.

    • Tosissaanko.olette

      Vaikea keskustella aiheesta, jonka olemassaolosta ei ole havaintoa. Sama kuin väittelisi saunatontun tonttulakin väristä.

      Aikuisten verbaalista kisailua ja viihdykettä. Mielikuvituksen venyttämistä lähes tulkoon äärimmilleen.

    • henkiopeistayleensä

      jos käytöksemme tai tapamme toimia, aiheuttaa ympäristössä tai toisissa ihmisissä reaktioita, jotka luonnehdimme itsestä käsin negatiivisiksi, onko tällöin helpompi uskoa kaiken aiheuttajan olevan jokin paha toisessa ihmisessä tai ympäristössä?

      Kun tai jos lähdetään henkioppia viemään pidemmälle, niin se voi saada juurikin ne karmaisevimmat ilmiöt uskonnoissa esiin, millä tavoin henkisesti ihmisiä voidaan pyrkiä hallitsemaan ja kontrolloimaan, heidän ajatteluaan, vetoamalla pahana pidetyn hengen vaikutusvallassa olemiseen. Voidaan puhua ihmisen ajattelun sitomisesta, pelottelun ja kontrolloimisen(tiedostamatonta usein itse tekijälle tai ei kykene havannoimaan oma osuutta) kautta. Ihminen joka kontrolloi samalla pyrkii pitämään oman maailman kuvansa kasassa, mutta se voi tapahtua heikompien ja helposti kontrolloitavien ihmisten elämän kustannuksella.

      Tietynlaiset kyseenalaistukset tai ristiriidat, vaiennetaan vetoamalla ihmisessä olevaan pahuuteen tai henkioppiin. Asia tai keskustelu katkaistaan ja ihminen tai yhteisön jäsen jää joko uskonyhteisön jäseneksi tai suljetaan pois yhteisöstä, tähän vaikuttaa se, hyväksyykö ihminen ja vaikenee ja alistuu johtajien mukaiseen "oikeanhengen" alle, vai kyseenalaistaako lisää asioita.

      • hengetovattotta

        Tiedemaailmassa hengistä ei puhuta, eivätkä ne, jotka näistä asioista tietävät, juurikaan avaudu. Ihmisillä on erilaisia lahjoja ymmärtää todellisuutta.

    • Eihyvältäkuulosta

      Olikohan tässä evankelistassa tietäjähenki? Olin kokouksessa jossa oli hirveää huutoa, tämä evankelista kaatoi ihmisiä, mutta kun hän piti "saarnan", niin hän ei ollut sitä ennen katsonut meihin " yleisöön" päin, kun oli ylistystä, mutta kun hän puhui, hän syyllisti niitä jotka ei siinä kokouksessa osallistunut vaan tarkkailivat.
      Meitä oli vain ehkä kolme ulkopuolista jotka ei kuulunut tuohon srk:n, ja oltiin vain tultu katsomaan oliko millainen kokous kyseessä.

      Ihmettelin silloin että tarkoittiko hän esim minua, joka sen kovan musiikin pauhamisen soidessa en pystynyt itse ylistämään.
      Jos hän oli koko ajan selkä meihin päin, miten hän "tiesi", että siellä ei joku ollut täysillä mukana.

      Mutta eihän todellinen Jeesus tuollaisesta moiti ihmistä. En suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä etten kokenut Pyhän Hengen läsnäoloa koko seurakunnassa.

      • devvvtg444444

        Ei sinulla ole mitään syytäkään tuntea syyllisyyttä.

      • Älä_mene_enää

        Pelkkää arvailua häneltä. Kun kovasti syyllistää, niin aina se johonkin herkkään ihmiseen kolahtaa.

      • e9ö

        Samanlaisia tapauksia on muitakin. Jopa niin, että puhuja on kieltäytynyt pitämästä kokousta, koska läsnä on henkilöitä, jotka eivät ole "oikeassa hengessä".

    • wise

      Apt 16:17 Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien."
      16:18 Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä." Ja se lähti sillä hetkellä.

      Mistä tässä tapauksessa oli kysymys? Ilmeisesti tuo tietäjähenki tiesi, että paikkakunnalle on tulossa herätys ja seurakunta ja se halusi petata itselleen hyvät asemat siinä seurakunnassa, jotta sitten, kun Paavali poistuu paikkakunnalta, se voisi tuhota seurakunnan toiminnan.

      • capiche

        Tuollaista on tapahtunut minullekin. Eräs tuntematon mies peitti itsensä aina minut Singaporessa kadulla nähdessään ja huusi kauhuissaan: älä edes katso minuun, sinä Kristuksen lapsi, jätä minut rauhaan.

    • frrrrrrrrrrr

      Niinkuin tietäjähenki on jo tuhonnutkin monta seurakuntaa.

    • dcddsw

      Tietäjähengen tunnistaa usein siitä, että se ei auta ihmisiä mitenkään. Se tuo vain julki tietojaan, jotka saattavat olla vahingollisia mutta eivät hyödyllisiä ainakaan pitkällä aikavälillä.

      • rumareiska

        Niin sellainenhan se tietäjähenki on. Ja illan päätteeksi se menee nukkumaan ja aamulla taas aloittaa vahingollisten, mutta ei pitkällä aikavälillä hyödyllisten tietojen levittämisen. Tirsk!

      • mikähänsenaurattaa

        Mikä tirskuttaa? onko tapana tirskutella ihmisille yleensäottaen ja mikä tuollaisten juttujen tarkoitus on perimmältään?

      • unijaakko

        Meidän seurakunnassa tietäjähenki oli kertonut, ettei tahtoisi aina tietää. Haluaisi kuulemma joskus olla kuin tavallinen henki vaan. Mietin, miten tieto voi raskauttaan henkeä, joka ei kuulu fysikaalisen maailman piiriin. En saanut yöllä nukutuksi vaan mietin asiaa.

        Kovemmilla tapauksilla muuten on tietäjähenkivartijat.

      • rumareiska
        unijaakko kirjoitti:

        Onko tietäjähenkien tieto sitten aina ajan tasalla? Olivatko tietäjähenget ennen sitä mieltä että sairaudet johtuivat pahoista hengistä bakteerien sijaan? Luulivatko tietäjähenget ennen että aurinko kiertää maata? Miten tietäjähenget päivittävät tietonsa? Mene ja tiedä....

        Meinaan uutta informaatiota syntyy mielettömästi joka sekunti maailmankaikkeudessa. Kerääkö tietäjähenki tiedon itse ,vai saako se sen jostain informaatiokeskuksesta ? Tällaiset rationaaliset pohdinnat tosin uskikset heittää romukoppaan ja käyvät fantasioimaan "mikä mikä maan" ihmeellisistä otuksista ja niiden taikavoimista.

      • fdffgg

        Tietäjähenget kuuluvat Saatanan armeijaan ja niiden päätarkoitus on johdattaa ihmiset helvettiin. Pienemmistä asioista ne eivät ole välttämättä kiinnostuneita.

      • rumareiska
        fdffgg kirjoitti:

        Tietäjähenget kuuluvat Saatanan armeijaan ja niiden päätarkoitus on johdattaa ihmiset helvettiin. Pienemmistä asioista ne eivät ole välttämättä kiinnostuneita.

        Eli kuuluvat mielikuvitusolennon mielikuvitusarmeijaan, jonka tehtävä on johdattaa ihmiset mielikuvituspaikkaan.

        Mutta ihan mielenkiinnosta, mitähän nämä tietäjähenget hyötyvät tuosta toiminnastaan? Ylennyksiä armeijan upseereiksi , lisää palkkaa , kotilomia tai muita etuja ?

      • Stewemayer

        Se vähän sama kun Jeesus ja Jumala istuvat valtaistuimella taivaassa. Siis istuvat. Istuminen tarvitsee jonkinmoisen kehon joka väsyy seisoskeluun.... Tuollaiset naiivit fantasiat ukko-ylijumalasta tyypillisiä uskoville.

      • 91000å2333
        mikähänsenaurattaa kirjoitti:

        Mikä tirskuttaa? onko tapana tirskutella ihmisille yleensäottaen ja mikä tuollaisten juttujen tarkoitus on perimmältään?

        890002 675555

    • Ihmettelevä_kummasteleva

      Minä olen miettinyt mahtaako Marie Licciardossa vaikuttaa tietäjähenki. Hän minulle ja useille tutuilleni profetoinut paljon sellaisia asioita, joita ei kukaan voi tietää. Jotkut hänen profetoimistaan asioista on toteutunut, mutta monet eivät. En enää mene hänen rukoiltavakseen kun tämä asia on alkanut minua mietityttämään, enkä ole varma hänessä vaikuttavasta hengestä. Onko kukaan muu miettinyt samaa, tai onko kenelläkään parempaa tietoa hänestä?

      • hölmistynyt777

        Minä olen kerran käynyt hänen rukoiltavanaan. Hän ilmoitti minulle asioita, jotka tiesin jo etukäteen, eikä vain minulle vaan hän kailotti kaikki asiat koko seurakunnalle, vaikka en olisi halunnut.

      • EiSitäKoskaanTiedä

        Hui, en uskaltaisi mennä hänen rukoiltavakseen. On jotenkin pelottavan oloinen nainen.

    • asialleoikeanimi

      sItäkin sopii miettiä miksi mennään niin usein jonkun rukoiltavaksi!

      mitä sillä haetaan ja miksi, se on tärkeä kysymys.

      ja kun rukoilija sitten luettee elämästäsi asioita, mutta mitään hengellistä korjaantumista ei esitetä eikä tule, mitä silloin on tapahtunut!!?

      • seolisioikeaohje

        edellenkään Raamatussa ei ole muuta ohjetta kuin että...jos joku sairastaa kutsukoon seurakunnan vanhimmat...jne,!

        miksi se ei riitä?

    • dcwwsa

      Tietäjähenget eivät välitä Raamatun ohjeista.

    • aqqqq

      Meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan vaan pimeydessä hallitsevia henkivaltoja vastaan. Tietäjähenki edustaa juuri niitä vihollisia.

    • gvfffgt

      Näin se menee.
      Ef 6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

      • rumareiska

        Taivaan avaruuksissa ...StarWars?

    • wxxxxxxxx

      Seurakunnissa ei ole riittävästi asiantuntemusta puolustautua tietäjähenkiä tai muitakaan riivaajahenkiä ja pahoja henkiä vastaan. Eipä taida olla haluakaan. Me elämme lopun ajassa ja lopun ajassa pimeys peittää kansakunnat.

      • capiche

        Ja sinä olet tietysti ainoa, jolla on.:)

    • drffftfrrr

      Tietäjähenget ovat varsin ovelia otuksia. Ne tutkivat ihmisen ajatusmaailman, haaveet ja filosofian. Sitten ne vahvistavat sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat omiaan lisäämään eripuraa ja kateutta seurakunnissa. Ja jos joku siellä haaveilee suuren profeetan ja apostolin virasta, se vahvistaa nekin ajatukset tietäen, että myöhemmässä vaiheessa, vanhalla iällä, se henkilö katkeroituu, kun mitään suuren profeetan ja apostolin virkaa ei sattunutkaan kohdalle.

      • rumareiska

        Huokaus...

    • laitannyttähän

      En tiedä mikä ihmisiä vaivaa, mutta oli se uskomus tai maailmankatsomus mikä hyvänsä, niin toivoisin, että voitaisiin keskustelupalstoilla pyrkiä kirjoittamaan sillä tavoin kuin puhuisimme toiselle "naamatusten" tai yleensäottaen lähimmäisen kunnioittamiseen pyrkimistä.

      Jatkuvaa toisten lyttäämistä ja kanssakeskustelijoiden aliarvioimista ei ole kiva nähdä, olisi kaikkien edun mukaista pyrkiä toisia kunnioittavaan kirjoittamiseen.

    • hyvähenkiolisikiva

      Joillekin voi olla aika isokin juttu kertoa joitain juttuja, siis että tuo syvältä sisimmästä tuntojaan tai niiden sanominen, joka toiselle voi olla aika normaaliakin, eikä niissä asioissa ole mitään pahaa... niin toiselle voi olla iso juttu kirjoittaa ja sanoa... ja ajatelkaapa sitten, että se kommentti voi vastakkaiselta kirjoittajalta olla vaikkapa suoraan kirjoitettuna "olet vääränhengen alainen tai olet paatunut tms"...
      ...ja sitten vaikka ne tirskuttelut sun muut, eivät kuuluisi itse siihen asiaan tai olisi tarkoitettu kohdehenkilölle(ei merkitystä kenelle toisaalta, ei muuta asiaa)... niin, kun syvästikin pohtii ja tuo asioita ja sitten ehkä monien osatekijöiden summana joku tirskuu ja pervoilee taustalla vaikka toisessa ketjussakin, ja on valmiiksi jo vähän niinkun olotila, että on ollut joskus aiemmin "sydän haavoillakin" asioista... niin voi sanoa, että saa olla aika kovisjannu tai gimma, että jaksaa katella. Ajattelisin, että jokainen tahtoisi hyvää ilmapiiriä ja jokaisen maailmankatsomuksen kannattaisi "kilpailla" sen osoittamisessa, että edustaa jotain sellaista aidosti hyvää asiaa, jota ajaa...

      ....mutta totuushan on sekin, että täällä ei tiedä kuka kirjoittaa ja millä mielellä... joten ehkä turhaa paatosta kirjoittaa nämäkin ilmoille.

    • Oonkono

      Oon usein miettinyt onko minussa jokin tietäjähenki kun jostain syystä vain tiedän joitain asioita etukäteen tulee tunne jostain asiasta että näin tapahtuu ja niin käy.

      • defdddsww

        Siinä on useita eri vaihtoehtoja. Sinussa voi olla tietäjähenki tai vainajahenki. Tai jos olet aidosti uskossa, sinulla voi olla jokin armolahja (tiedon sanat, profetian lahja tms.). Ei sitä voi tällä tavalla sanoa varmasti.

        Sinä et ole mitenkään harvinainen ihminen, minulle tulee heti mieleen ainakin kolme sellaista henkilöä, jotka eivät olleet uskossa ja silti tiesivät etukäteen asioita.

      • capiche
        defdddsww kirjoitti:

        Herkkä ihminen osaa myös lukea alitajuisesti ympäristöään ja näkee tapahtumiin johtavat askelmerkit. Tiedostamaton havainnointi liittyy luultavasti lajin säilymiseen tähtävään itsesuojeluvaistoon. Siinä ei ole mitään mystiikkaa tai henkien vaikutusta.

        Olen itsekin vaistonnut tapahtumia ennen kuin ne ovat tapahtuneet ja sen ansiosta olen myös hengissä. Pidän kuitenkin eri asiana sitä kun Jumala tai PH ilmoittaa jotain. Ilmoitus on silloin huomattavasti selkeämpi kuin vaistoihin perustuva tunne.

    • thggggfrrrrfd

      Jumala ei koskaan ilmoita ihmiselle jotain sairautta ensin ja jätä sitten sitä parantamatta (ellei kysymys ole esim. rangaistuksesta).
      Jumala ei myöskään ilmoita ensin koko seurakunnalle jonkin ihmisen sairauksia, vaikka hän ne parantaisikin.

      Sairauksien huutaminen julki on sensaatiohakuisuutta ja sirkuspeliä. Saarnaaja varmistaa oman suosionsa uskovaisten keskuudessa, kun hän huutelee julki sairauksia, jotka hän jättää sitten parantamatta.

    • Minä ole nähnyt ihmisen jolla oli tällainen tietäjähenki, ja hän huuteli epäsiisitinä asiota, joita ei edes tainnut itse täysin ymmärtää.

      Todennäköisesti hän oli jonkin psykologisen yksikön vakioasiakas.

      • matkalla_kotiin

        teitkö mitään lähimmäisen hyväksi, jonka näit matkallasi ?
        kuljitko ohitse, ja pysähdyitkö vierelle?

      • matkalla_kotiin

        Haluaisin myös kysyä, oletko tullut täydelliseksi, toimitko aina niin kuin meiltä odotetaan?
        Kysymys perustuu osittain meneillä olevaan syntikeskusteluun toisessa ketjussa, mutta tähän kohtaan voisi olla hyvä ottaa aiheeksi, käsitteet synti ja täydellisyys, ja onko ne eri asioita toisiinsa nähden.

      • matkalla_kotiin kirjoitti:

        teitkö mitään lähimmäisen hyväksi, jonka näit matkallasi ?
        kuljitko ohitse, ja pysähdyitkö vierelle?

        Kailla ei ole kykyä ajaa pois henkiä, eivätkä kaikki paranna.

        Mutta pysähdytkö sinä jokaisen kurjan kohdalle joka tulee vastaan, vai syytätkö ihmisä siitä, mitä et edes itse tee?

        Saatana on pyhien syyttäjä, ja juuri sinun sanoin hän sen tekee. Muka hurskaana, mutta täynnä vääryyttä, ja valhetta, ja pelkästään halu rusentaa ihmiset taakkojensa alle, jotta kaikki hyvä heissä keskeytyisi.

        Minä tunnen Saatanan ajatukset, ja sinun kannattaa tarkistaa oma tiesi, ja sydämesi.

    • rffffdddddd

      Minusta on hyvä, jos ihminen on uskossa, mutta sitä en ymmärrä, miksi uskovainen kuvittelee, että Jumala huutelee ihmisten sairauksia julki kokouksissa. Kummallinen täytyy sellaisen ihmisen jumalakuva olla.

    • fvfd

      Ei ne varmaan ole uskovaisia ollenkaan, jotka kuvittelevat, että Jumala huutelee ilmoille ihmisten sairauksia kokouksissa.

    • banaanitparempia

      Itse tykkään syödä vain banaaneja. Appelsiineista en tykkää niin paljon.

    • mhnnnhj

      Banaaneja minäkin syön.

    • obh123

      On olemassa kaksi valtakuntaa, Jumalan ja paholaisen. Kapinoineet enkelit kuuluvat paholaisen valtakuntaan ja on oikeastaan yhdentekevää mitä tietoa he keräävät ihmisistä yms. edistääkseen herransa Saatanan agendaa, koska me ihmisiä emme voi vaikuttaa asiaan.

      16. Minä puhuin sydämessäni näin: Minä olen hankkinut suuren viisauden ja sitä yhä lisännyt, jopa yli kaikkien, jotka ovat ennen minua Jerusalemissa hallinneet, ja paljon on sydämeni nähnyt viisautta ja tietoa.
      17. Ja minä käänsin sydämeni tutkimaan viisautta ja tietoa, mielettömyyttä ja tyhmyyttä, ja minä tulin tietämään, että sekin oli tuulen tavoittelemista.
      18. Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. Saarn. 1:16-18

      Tiedon hankkiminen itsessään ei ole paha asia. Se miten sitä käytetään ratkaisee kaiken. Kaiken keskiössä on se tapahtuuko pahoja asioita tiedon voimalla vai Jumalan tahdon mukaisia hyviä asioita.

      • bbvggggh

        Entä jos Saatana hankkii tietoa seurakunnasta ja sen jäsenistä ja käyttää sitten tietojaan seurakunnan hajottamiseen ja uskovaisten uskon tuhoamiseen . Onko se paha asia?

      • tietosuoja----

        Niin, nythän on tullut se EU:n tietosuoja-asetuskin, joka vaikuttaa tuohon, miten ihmisten tietoja saa käyttää. Sitä vain, että onko näillä rekisteriseloste kunnossa, miten tietoja kerätään ja käytetään? Ihmisillä on ainakin oikeus tarkistaa tietonsa, mitä heistä on kerätty.

      • obh123
        bbvggggh kirjoitti:

        Entä jos Saatana hankkii tietoa seurakunnasta ja sen jäsenistä ja käyttää sitten tietojaan seurakunnan hajottamiseen ja uskovaisten uskon tuhoamiseen . Onko se paha asia?

        Näinhän se varmasti tekeekin. Tai käyttää seuraajiaan suoraan siihen. Sitä tapahtuu varmasti molemmilla puolilla näkyvää maailmaa. Pahaahan tuo on.

    • pystyykövaiei

      Pystyykö demonit keräämään tietoa ihmisistä verkossa? Eli voiko demoni kaapata esim. käyttäjän tietoa esim. sivuilta, joilla ei ole ssl-salausta.? Entä pystyykö demonit murtautumaan ihmisten tietokoneille tai sähköpostiin?

      • obh123

        1. Kun sillä välin kansaa oli kokoontunut tuhatmäärin, niin että he polkivat toisiaan, rupesi hän puhumaan opetuslapsillensa: "Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta.
        2. Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi.
        3. Sentähden, kaikki, mitä te pimeässä sanotte, joutuu päivänvalossa kuultavaksi, ja mitä korvaan puhutte kammioissa, se katoilta julistetaan.
        4. Mutta minä sanon teille, ystävilleni: älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, eivätkä sen jälkeen voi mitään enempää tehdä.
        5. Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.
        6. Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut.
        7. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.
        8. Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä.
        9. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä.

        Luuk. 12:1-9

        Elämässä ei kannattaisi olla asioita jotka eivät kestä päivänvaloa. Niitä kuitenkin itse kullakin on.

      • niinsairasta
        obh123 kirjoitti:

        Ovatko ihmiset syöneet varpusia tuohon aikaan? Sairasta!

      • obh123
        niinsairasta kirjoitti:

        Ovatko ihmiset syöneet varpusia tuohon aikaan? Sairasta!

        Ainakin ilmeisesti myyty. Mihin tarkoitukseen, sitä saa arvailla.
        Kyllä sitä maailmalla on syöty vaikka mitä ja nykyäänkin syödään.

    • fgbbbbr

      Eivät ne tietäjähenget välitä tietosuojalaeista tai salasanoista. Ne tunkeutuvat ihmisen mieleen ja näkevät kaiken sen, mitä uhrikin näkee.

      • kerrolisää

        Miten ne voivat lukea ihmisten ajatuksia? Missä kohtaa Raamatussa sanotaan, että ne voivat lukea ajatuksia? Minä luulin, että vain Jumala kykenee siihen.

      • fvvvfc
        kerrolisää kirjoitti:

        Miten ne voivat lukea ihmisten ajatuksia? Missä kohtaa Raamatussa sanotaan, että ne voivat lukea ajatuksia? Minä luulin, että vain Jumala kykenee siihen.

        Jumala tuntee sinut kaikkein parhaiten mutta Saatana tuntee sinut toiseksi parhaiten. Se Paavalin tapaus tuolla alkupuolella on yksi osoitus, että tietäjähenget lukevat ihmisen ajatuksia. Henki voi olla yhteydessä hengen kanssa. Raamattu kertoo myös esim. että riivaajahenget tunsivat Jeesuksen ja tiesivät Jeesuksen aikomukset niitä kohtaan.

        Yksi keino tutkia tätä asiaa on mennä sellaiseen kokoukseen, jossa sinun sairauksiasi huudellaan julki.

      • oletharhassa
        fvvvfc kirjoitti:

        Eihän Paavalin tapauksessa sanota eikä siitä voi päätellä, että saatana lukee ihmisten ajatuksia.

        Jos saatana lukisi Paavalin ajatuksia, niin sehän tarkoittaisi, että Paavalissa oli riivaaja. Eihän uskovassa voi olla riivaajaa.

        Tämä on harhaoppia tämmöinen, että saatana kykenisi lukemaan ihmisten ajatuksia.

      • drrrfddwsww
        oletharhassa kirjoitti:

        Kuinka Saatana pystyisi kiusaamaan ihmisiä ja johdattamaan harhaan, jos hän ei pysty lukemaan ihmisten ajatuksia.

        Kiusaaminen tai ajatusten lukeminen ei tarkoita vielä sitä, että ihminen olisi riivattu. Paavalikaan ei ollut riivattu, olipahan vaan tavallinen uskovainen.

        Sinä et taida olla uskossa ollenkaan, sinä puhut niin omituisesti.

      • fggfhggtgf

        Tutkipa nyt esim. näitä jakeita. Huomaat, että riivaajahenget tiesivät, kuka Jeesus on ja tiesivät myös sen, mitä Jeesus aikoi tehdä ja yrittivät neuvotella asiasta Jeesuksen kanssa.

        Mark 1:34 Ja hän paransi monta, jotka sairastivat moninaisia tauteja, ja paljon riivaajia hän ajoi ulos eikä sallinut riivaajien puhua, koska ne tunsivat hänet.

        Luuk 4:33 Ja synagoogassa oli mies, jossa oli saastaisen riivaajan henki. Tämä huusi suurella äänellä:
        4:34 "Voi, mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut meitä tuhoamaan? Minä tunnen sinut, kuka olet, sinä Jumalan Pyhä."

        Luuk 8:27 Ja kun hän oli noussut maihin, tuli häntä vastaan kaupungista mies, jossa oli riivaajia; ja hän ei ollut pitkään aikaan pukenut vaatteita ylleen eikä asunut huoneessa, vaan haudoissa.
        8:28 Kun hän näki Jeesuksen, parkaisi hän ja lankesi maahan hänen eteensä ja huusi suurella äänellä: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä rukoilen sinua: älä minua vaivaa."
        8:29 Sillä hän oli käskemäisillään saastaista henkeä menemään ulos siitä miehestä. Sillä pitkät ajat se oli temponut häntä mukaansa; hänet oli sidottu kahleisiin ja jalkanuoriin, ja häntä oli vartioitu, mutta hän oli katkaissut siteet ja kulkeutunut riivaajan ajamana erämaihin.
        8:30 Niin Jeesus kysyi siltä sanoen: "Mikä on nimesi?" Hän vastasi: "Legio"; sillä monta riivaajaa oli mennyt häneen.
        8:31 Ja ne pyysivät häntä, ettei hän käskisi heidän mennä syvyyteen.
        8:32 Niin siellä oli vuorella suuri sikalauma laitumella; ja ne pyysivät häntä, että hän antaisi heille luvan mennä sikoihin. Ja hän antoi niille luvan.
        8:33 Niin riivaajat lähtivät ulos miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen ja hukkui.

      • HarhaopinHenkiVÄISTY
        fggfhggtgf kirjoitti:

        Joo, tiesivät , tiesivät. Mutta se ei millään tavalla todista, että ne osaavat lukea ajatuksia. Ne ovat voineet saada tietonsa muuta kautta.

        Jeesuksen nimessä nuhtelen sinussa vaikuttavaa harhaoppisuuden henkeä!

      • VÄISTYJEESUKSENNIMESSÄ
        drrrfddwsww kirjoitti:

        Kuinka Saatana pystyisi kiusaamaan ihmisiä ja johdattamaan harhaan, jos hän ei pysty lukemaan ihmisten ajatuksia.

        Kiusaaminen tai ajatusten lukeminen ei tarkoita vielä sitä, että ihminen olisi riivattu. Paavalikaan ei ollut riivattu, olipahan vaan tavallinen uskovainen.

        Sinä et taida olla uskossa ollenkaan, sinä puhut niin omituisesti.

        Vaikene, saatana, Jeesuksen nimessä! Nuhtelen sinussa vaikuttavaa pilkkaajahenkeä! JEESUKSEN NIMESSÄ VÄISTY!

      • dddrfffwsaaa
        VÄISTYJEESUKSENNIMESSÄ kirjoitti:

        Vaikene, saatana, Jeesuksen nimessä! Nuhtelen sinussa vaikuttavaa pilkkaajahenkeä! JEESUKSEN NIMESSÄ VÄISTY!

        Ethän sinä ole edes uskossa. Älä käytä väärin Jeesuksen nimeä.

      • gghfffr
        HarhaopinHenkiVÄISTY kirjoitti:

        Joo, tiesivät , tiesivät. Mutta se ei millään tavalla todista, että ne osaavat lukea ajatuksia. Ne ovat voineet saada tietonsa muuta kautta.

        Jeesuksen nimessä nuhtelen sinussa vaikuttavaa harhaoppisuuden henkeä!

        Minä tiesin jo etukäteen, että Saatana tai tietäjähenget eivät tykkää tästä aiheesta.

      • ghtfgggrd
        HarhaopinHenkiVÄISTY kirjoitti:

        Joo, tiesivät , tiesivät. Mutta se ei millään tavalla todista, että ne osaavat lukea ajatuksia. Ne ovat voineet saada tietonsa muuta kautta.

        Jeesuksen nimessä nuhtelen sinussa vaikuttavaa harhaoppisuuden henkeä!

        Mitä muuta kautta ne olisivat saaneet sellaisen tiedon.

      • HarhaopinHenkiVÄISTY
        dddrfffwsaaa kirjoitti:

        Ethän sinä ole edes uskossa. Älä käytä väärin Jeesuksen nimeä.

        Minä olen kyllä uskossa. Mutta sinusta en ole varma. Ainakin olet joutunut pahasti riivajien eksyttämäksi. Muuten et uskoisi tuollaisiin harhaoppeihin. Kannattaa tehdä parannus. Olet vaarassa menettää pelastuksen muuten.

      • ccdddxs
        HarhaopinHenkiVÄISTY kirjoitti:

        Minä olen kyllä uskossa. Mutta sinusta en ole varma. Ainakin olet joutunut pahasti riivajien eksyttämäksi. Muuten et uskoisi tuollaisiin harhaoppeihin. Kannattaa tehdä parannus. Olet vaarassa menettää pelastuksen muuten.

        Jos sinä olisit uskossa, sinä tietäisit jotain hengellisistä asioista.

      • VÄISTY.VIHOLLINEN
        ccdddxs kirjoitti:

        Jos sinä olisit uskossa, sinä tietäisit jotain hengellisistä asioista.

        Sinussa on syyttäjähenki. Etkö itse huomaa, miten syyttäjä syyttää minua näppäimistösi kautta. Kauhea on sellaisen ihmisen kohtalo, joka antaa suunsa ja näpääimistönsä lausua kadotustuomioita Kristuksen omille. Millä mitalla tuomitset, sillä sinut tuomitaan; koska sinä lausut minulle kadotustuomion, sinut tuomitaan kadotustuomiolla.

      • kuulollaovat
        drrrfddwsww kirjoitti:

        Kuinka Saatana pystyisi kiusaamaan ihmisiä ja johdattamaan harhaan, jos hän ei pysty lukemaan ihmisten ajatuksia.

        Kiusaaminen tai ajatusten lukeminen ei tarkoita vielä sitä, että ihminen olisi riivattu. Paavalikaan ei ollut riivattu, olipahan vaan tavallinen uskovainen.

        Sinä et taida olla uskossa ollenkaan, sinä puhut niin omituisesti.

        Kerran kuulin kotonani polvillani ääneen rukoillessani kuin lasin kilahduksen vierestäni. Minua kylmäsi. Myöhemmin kerroin tästä saarnaajalle, hän sanoi että paha oli tullut vierelleni kuuntelemaan mitä rukoilen.

    • fvvvvcdddd

      Vaikea kuvitella, että joku uskovainen on niin tyhmä, että kuvittelee taivaallisen Isänsä huutelevan sairauksia julki kokouksissa.

    • Tietäjäää

      Minustakin on tietäjähenki jos ajan autolla 150 liukkaalla.lumisella ja mukaisella tiellä. Tiedän että auto menee ennen pitkää ojaan

    • deddfrffdd

      Psykologit väittävät, että jumalakuva periytyy kotioloista, millainen on maallinen isä ollut kotona, sellainen on kuva taivaallisesta Isästäkin. Onko jollakin sitten ollut sellainen isä kotona, joka koko ajan huutelee julki lastensa sairauksia? Onko miljoonilla uskovaisilla ollut sellainen isä kotona, joka huutelee julki lastensa sairauksia? Joka tapauksessa miljoonat uskovaiset menevät kokouksiin kuuntelemaan, kuinka taivaallinen isä huutelee heille sairauksia kokouksissa.

    • hngggbtgf

      Noloa olisi kysyä tätä asiaa Jumalalta. "Oletko huudellut kokouksissa lastesi syntejä julki?" Mitä Jumala voisi vastata? "Olenhan minä huudellut.", "En ole kyllä huudellut.", "En tunnusta huudelleeni.".
      Noloa olisi kysyä tätä asiaa Jumalalta.

      • hngggbtgf

        Korjaus edelliseen:
        "Lastesi syntejä" pitäisi olla "Lastesi sairauksia".

    • bgvvfgtgggg

      Minusta on hyvä, että ihmiset ovat uskossa ja käyvät kokouksissa, mutta jotain omituista on siinä, että halutaan mennä kokouksiin, joissa puhuja huutelee julki ihmisten sairauksia. Usein nuo puhujat tulevat vielä ulkomailta ja heillä tuntuu olevan kova rahantarve. Eikä heitä välttämättä huolita puhumaan kotimaassaan. Vähän niinkuin se Patric Tiainen, hän ei ole kysytty puhuja Suomessa mutta Keniassa hän saattaa olla vaikka kuinka kova luu.

      • Anonyymi

        "jotain omituista on siinä, että halutaan mennä kokouksiin, joissa puhuja huutelee julki ihmisten sairauksia. "

        Ei siellä kyllä huudella, että Virtasen Pekalla on syöpä. Mutta sellaiset tiedon sanat voi tulla, että mieshenkilö parantuu nyt syövästä.

    • tkkkk

      Jeesus sanoi, että kun hän tulee takaisin, löytäneekö hän uskoa maan päältä.
      Tämäkin palsta todistaa, että lopun aikana on paljon niitä, jotka esiintyvät uskovaisina, mutta harva lopulta on uskossa.

    • federic

      Uskovaisetkaan eivät enää ole kiinnostuneita siitä, onko toinen uskossa vai ei. Ennenvanhaan oli tapana kysyä, mitä sinun rauhaasi kuuluu, tai jotain muuta vastaavaa.

      • sanasepeteus

        Eihän tuo tarkoita yhtään mitään muuta, kuin vaikka että kuis keikkuu tai mitä äijä? Ilmoja on pidellyt tai mitä kuuluu?

      • Anonyymi
        sanasepeteus kirjoitti:

        Eihän tuo tarkoita yhtään mitään muuta, kuin vaikka että kuis keikkuu tai mitä äijä? Ilmoja on pidellyt tai mitä kuuluu?

        Juuri näin. Se on vain uskovaisten smalltalkia, johon vastataan ihan hyvää. Ei vastaus ketään oikeasti kiinnosta.

    • gvrrrrr

      Nykyään puhutaan näin." Minä kävin viime viikonloppuna kaatuilemassa 98:nnen kerran. Saas nähä tuleeko sata täyteen ensi viikonloppuna. Tuletko kokoukseen ensi lauantaina, siellä on hyppymusiikkiakin."

    • hn887

      Joku kirjoitti:
      ""Korjaus edelliseen:
      "Lastesi syntejä" pitäisi olla "Lastesi sairauksia". ""

      Jos väärät profeetat ja tietäjähenget alkaisivatkin huutamaan julki uskovaisten syntejä niin siitähän saattaisi tulla herätys, mutta sitä ne eivät tietenkään tee, sillä eivät ne halua mitään herätystä.

      • cefffr

        Ok--!

    • pdeped

      Jumalalla on kyllä ollut tapana huutaa julki ihmisten ja seurakuntien synnit mutta ei koskaan sairauksia. Tässä yksi esimerkki mutta näitä on Raamatussa paljon.

      Hes 16:46 Isompi sisaresi oli Samaria tyttärineen, joka asui vasemmalla puolellasi, ja pienempi sisaresi, joka asui oikealla puolellasi, oli Sodoma tyttärineen
      16:47 Mutta sinä et vaeltanut heidän teitänsä etkä tehnyt kauhistuksia samalla tavoin kuin he: vähän aikaa vain, niin sinä jo teit kelvottomammin kuin he kaikilla teilläsi.
      16:48 Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra: ei totisesti sisaresi Sodoma tyttärineen tehnyt sitä, mitä sinä tyttärinesi olet tehnyt.
      16:49 Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut.
      16:50 He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois.
      16:51 Ja Samaria ei tehnyt puoltakaan sinun syntiesi vertaa; mutta sinä olet tehnyt kauhistuksia paljon enemmän kuin he, niin että olet kaikilla kauhistuksillasi, joita olet tehnyt, saanut sisaresi näyttämään vanhurskailta.
      16:52 Niinpä kanna myös sinä häpeäsi, kun olet hankkinut moisen hyvityksen sisarillesi: sinun syntiesi takia, kun olet menetellyt vielä kauhistavammin kuin he, ovat he vanhurskaampia kuin sinä. Häpeä sinäkin ja kanna häpeäsi, kun olet saanut sisaresi näyttämään vanhurskailta.

    • tgggbr

      2.Kun 20:1 Niihin aikoihin Hiskia sairastui ja oli kuolemaisillansa; ja profeetta Jesaja, Aamoksen poika, tuli hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Näin sanoo Herra: Toimita talosi; sillä sinä kuolet etkä enää parane."
      20:2 Niin hän käänsi kasvonsa seinään päin ja rukoili Herraa sanoen:
      20:3 "Oi Herra, muista, kuinka minä olen vaeltanut sinun edessäsi uskollisesti ja ehyellä sydämellä ja tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi!" Ja Hiskia itki katkerasti.
      20:4 Mutta Jesaja ei ollut vielä lähtenyt keskimmäiseltä esipihalta, kun hänelle tuli tämä Herran sana:
      20:5 "Palaja takaisin ja sano Hiskialle, minun kansani ruhtinaalle: 'Näin sanoo Herra, sinun isäsi Daavidin Jumala: Minä olen kuullut sinun rukouksesi, olen nähnyt sinun kyyneleesi. Katso, minä parannan sinut: jo kolmantena päivänä sinä menet Herran temppeliin.
      20:6 Ja minä lisään sinulle ikää viisitoista vuotta. Ja minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assurin kuninkaan käsistä. Minä varjelen tätä kaupunkia itseni tähden ja palvelijani Daavidin tähden.'"
      20:7 Ja Jesaja sanoi: "Toimittakaa tänne viikunakakkua." Niin he toivat sitä ja panivat paiseen päälle; ja hän parani.

      Tässä Jesaja kyllä huutaa pikkuisen julki Hiskian sairautta mutta ei julkisesti vaan yksityisesti ja lopulta Herra parantaa. Hieno tarina.

    • jmnnnn

      Jesaja ei myöskään peri mitään hintaa julistuksestaan.

    • hhtåål

      Jeesuskaan ei koskaan perinyt hintaa parantamisistaan.

    • tavanomainen

      Nykyään on enemmän niitä, jotka perii hinnan mutta eivät paranna.
      Mutta uskon että Jeesus parantaa silti. Ei ihmiset.

      • gbvvvv

        Näin se on.

    • vvfoz

      Ihmeellinen on Jeesus!

    • ddfr

      Tänään törmäsin ihmiseen, jossa vaikuttaa tietäjähenki. Syntyi omituinen tilanne.

    • ft33

      Valheenhenki on sitten se varsinainen Saatanan henki.

    • taasnäitä

      Pyhässä Hengessä, rukoustilanteessa voi rukoilija saada tiedon rukoiltavan sairaudesta. Tämän olen kokenut lukuisia kertoja. Rukoiltavalle on hyvin lohdullista, että Jumala tietää hänen sairautensa, vaikka ei (sillä hetkellä) parantaisikaan sitä. Siis Herra on läsnä sairaudemmekin keskellä, vahvistaa ja tukee omia lapsiaan.
      Olen myös saanut Pyhässä Hengessä tiedon jostakin sairaudesta, jonka parantamiseksi rukoiltava on sopinut leikkaukseen menon. Rukoiltava voi kokea vahvistuksena sen, että lääkäreidenkin kautta tulee apu ja voi odottaa rauhallisin mielin tulevaa operaatiota.
      Vielä kolmas esimerkki: Kun Herra on ilmoittanut sairauden, voi henkilö parantua esim. kotonaan, yksinäisyydessä, ilman että kukaan häneen koskee. Tai vaiva voi lieventyä ja parantua hiljakseen.
      Sitä en käsitä, että huudetaan sairauksia julki kaikille tiedoksi. Jos Herra ilmoittaa jotain, on ilmoitus tasapainoista, rauhallista, ja uskoa Jeesukseen Kristukseen herättävää. Kokoustilanteessa tuollainen ilmoitus, jos tulee Jumalalta, on se Pyhän Hengen ja Kristuksen veren voiman kautta aistittavissa, varsinkin heidän kauttaan, joilla on itsellään tiedon- tai profetian armolahja.
      Niin paljon on oman kunnian ottamista, esiintymistä ja suuruudenhulluutta saarnatautia "merkkeineen", että uskon taivaan itkevän näistä monien uskovien TOUHUILUISTA, jotka eivät Herran nimeä kirkasta.

      • qoloko

        Joo joo mutta kun väärät profeetat ilmoittavat, että Jumala parantaa mukamas jonkun sairauden eikä niin sitten tapahdukaan.

      • qddds
        qoloko kirjoitti:

        Joo joo mutta kun väärät profeetat ilmoittavat, että Jumala parantaa mukamas jonkun sairauden eikä niin sitten tapahdukaan.

        OK!

    • gpqm

      Vainajahenki mainitaan usein tietäjähengen yhteydessä. Se on sikäli mielenkiintoista, että tiedetään, että Amerikassa ja muuallakin "uskovaiset" ovat alkaneet viettämään öitään hautausmaalla kuuluisien saarnaajien haudalla. Jotkut nukkuvat hautojen päällä. Tarkoitus on tietenkin se, että he pääsisivät osallisiksi vainajan hengestä.

      Benny Hinnin tiedetään oman todistuksensa nojalla vierailevan säännöllisesti Kathryn Kuhlmanin haudalla. Hän saa sieltä kuulema lisää voimaa.

    • DoctorT

      Tampereella toimi n 15 v sitten nainen; MBM, jonka ympärillä oli pienoinen porukka.

      Hän pyrki hengellisiin yhteistyökuvioihin erään naisen kanssa, mutta tuli torjutuksi. Tuo nainen kertoi minulle tietäjähenki olettamuksestaan ja sen kerrottuaan tajusin juuri näin olevan.

      Olin hänet tavannut pari eri kertaa ja kummastellut jopa kalmanhajua siinä tilassa.

      Olimme yksillä synttäreillä vuosia vuosia sitten, ja siellä nämä naiset alkoivat puhua demoneista ja niiden melskaamisesta heidän kodeissaan. Puutuin keskusteluun ja torppasin heidän horinansa.

      En tiedä vieläkö on järjissään ja toimiiko "armoituksessaan"?

    • nqxo

      Minulle on sattunut kymmeniä kertoja kokouksissa., että minun senhetkiset kivut ja kolotukset on ilmoitettu hyvin tarkkaan eri julistajien toimesta. Se häiritsee minua sillä tiedän, ettei mitään parantamista ole tarkoituskaan suorittaa.

    • runolq

      Tietävätköhän ne ihmiset itsekään, että heissä on tietäjähenki?

    • ghjka

      Okkulttiset voimavaikutukset siirtyvät helposti ihmisestä toiseen silloin, kun järjestetään käsi-kädessä piirejä.

    • frb

      Niin menetellään esim. spiritistisissä kokouksissakin.

    • htggf

      ok--

    • wise

      1 Samuel 28:6 Ja Saul kysyi Herralta, mutta Herra ei vastannut hänelle, ei unissa, ei uurimin eikä profeettain kautta.
      28:7 Niin Saul sanoi palvelijoillensa: "Etsikää minulle joku vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki, niin minä menen hänen luoksensa ja kysyn häneltä." Hänen palvelijansa vastasivat hänelle: "Katso, Een-Doorissa on vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki."
      28:8 Silloin Saul teki itsensä tuntemattomaksi, pukeutui toisiin vaatteisiin ja lähti matkalle, mukanansa kaksi miestä. He tulivat yöllä vaimon luo, ja hän sanoi: "Ennusta minulle vainajahengen avulla ja nostata minulle se, jonka minä sinulle sanon."
      28:9 Mutta vaimo vastasi hänelle: "Sinä tiedät kyllä, mitä Saul on tehnyt, kuinka hän on hävittänyt vainaja- ja tietäjähenkien manaajat maasta. Miksi virität minulle ansan tuottaaksesi minulle kuoleman?"
      28:10 Niin Saul vannoi hänelle Herran kautta ja sanoi: "Niin totta kuin Herra elää: tästä asiasta ei sinulle tule mitään syytä."
      28:11 Vaimo kysyi: "Kenen minä nostatan sinulle?" Hän vastasi: "Nostata minulle Samuel."

      Ei kannata leikkiä tietäjähenkien tai vainajahenkien kanssa. Saul on siitä esimerkki, hänelle kävi huonosti.

    • gikqa

      Tuntuu siltä, että nykyajan seurakunnilla ei ole minkäänlaista puolustuskykyä saatanallisia henkivaltoja vastaan eikä taida olla haluakaan taistella niitä vastaan.

      • Anonyymi

        Vai että tuntuu? Oletko tehnyt tutkimuksen sadoista eri seurakunnista, että saisit myös faktaa?

    • gbfff

      Taas on tulossa tietäjähenkiä oikein ulkomailta asti aivankuin niitä ei oliei jo kotimaassa tarpeeksi.

      • yrjöIV

        Ok!

    • gbvvv

      Enkeleitäkin on kuulema tulossa. Jumalan enkelit eivät kyllä pidä kokouksia. Saatanan enkelit pitävät.

    • kqq

      Jumalan enkeleillä on muutakin tekemistä kuin kerätä rahaa ahneille ihmisille. Näin se on.

      • jilla

        Amen.

      • adderi

        nostetaan

    • rrrrrb

      Buddhalaisilla guruilla on kaikilla tietäjähenki, sillä tavalla he ovat saaneet sen viisaan maineensa.

      Buddhalainen sielunvaellusoppi puolestaan perustuu sekin riivaajahenkien toimintaan. Riivaajahenget kun voivat siirtyä vainajasta toiseen henkilöön ja jopa satojen vuosien kuluttua esim. hypnoosissa kertoa tapahtumista edellisten uhrien elämästä.

      • ajatuksia_herättävää

        Tämä oli älykäs oivallus! Tämä selitys kun ei välttämäti tule monille mieleen.

        Kenties jopa "tiedonsanat"?

        Todellakin, nk. sielunvaelluksessa, kysymys saattaakin olla riivaajista, nimenomaan ed. kerrotulla tavalla.

        Riivaajan ei välttämättä tarvitse olla nimenomaan juuri siitä vainajasta peräisin, jona se esiintyy. Riittää pelkkä tuon muinaisen vainajan tunteminenkin.

        Uskottavampaa kuitenkin olisi, että riivaaja olisi ollut vaikuttamassa jo mainitussa / mainituissa vainajissa.

        Tällöin kyseessä olisi jonkinlainen vainajan ulkopuolinen, mutta häntä käyttänyt ja käyttävä pahahenki. Langennut enkeli.

        En tiedä.

      • Anonyymi

        "Buddhalaisilla guruilla on kaikilla tietäjähenki, sillä tavalla he ovat saaneet sen viisaan maineensa."

        Höpö höpö. Viisaus on elämänkokemusta.

    • eimaksua

      Tuli mieleen tietäjähengestä, että sen toimintaan liittynee raha tavalla tai toisella. Jumalan ohjaamana uskovat toimittavat hengellistä työtä maksutta.Lahjaksi on saatu ja lahjaksi annetaan.

    • kh89034

      Tunsin kerran miehen, joka vähitellen paljastui pahaksi ihmiseksi, joka harrasti pientä rikollista toimintaa koko ajan, eikä välittänyt mistään neuvoista. Kerran hän paljasti, että hänellä on sellainen lahja, että hän tietää yliluonnollisesti asioita. Monta kertaa hän oli pelastunut jäämästä kiinni, kun hän hän oli saanut yliluonnollisesti varoituksen. Hän oli oikein ylpeä lahjastaan ja hän ajatteli, että se oli Jumalasta peräisin, hänen äidilläänkin oli kuulema sama lahja.

    • monenlaista.henkeä

      Sen enempää asiaa pohtimatta, ajattelen Tietäjähengen olevan jumalattomassa, ei siis missään tapauksessa aidossa uskovaisessa, asuva ja vaikuttava riivaajahenki, joka yhdellä silmäyksellä esim. "tietää" toisen ihmisen asioita. Kuitenkin on niin, että jos hän jotain "tietääkin" tai uskoo tietävänsä, hän saattaa tietää jotain pintapuolista, mutta ei tässäkään läheskään kaikkea oikein.

      Esim. kaikenlaisissa povaajissa eli ennustajissa saattaa olla tällaiden noituudenhenki. Jos tällaiselle sitten esim. jollain torilla ojentaa kätensä, saattaa uhrin kohdalla syntyä melkoinen soppa. Ensinnäkin povarin antaessa harhaanjohtavaa tietoa. Myöskin povarin näin päästessä manipuloimaan uhriaan. Eli: uhri altistaa itsensä riivajahengille jotka jo pian alkavat sotkea hänen asioitaan.

      Tietäjähenki voi myös kertoa monenlaisia muita asioita, "tietää" joitain asioita, joita sen riivauksessa oleva ihminen ei muutoin, luonnostaan voisi tietää, mutta tässäkin "tietäen" asian manipuloidusti.

      Tietäjähenki on Saatanan vastine Pyhän Hengen armolahjoille, kuten "Tiedon sanat" ja "Viisauden sanat".
      .

    • Eenokki12

      Helena Konttinen ei ollut unissasaarnaaja vaan horrossaarnaaja joka siinä kirjassaan näytti kirjan lukijoille mikä henki vaikuttaa helluntailaisten keskellä. Kyllä se oli itse perkele joka siellä meuhkasi. Uudesti kastetut osoitettiin riivatuiksi. Sama henki vaikuttaa niissä lahkoissa, missä annetaan kunnia saatanalle. Karismaattiset ovat suurimmaksi osaksi saman hengen luomistekoja.

      • gbbbn

        Helena Konttinen oli itse okkulttisten voimien temmellyskenttä.

    • unohdettukansa

      Tietäjien tietäjä oli Veikko Vennamo tokaisullaan " Kyllä kansa tietää..."

    • Anonyymi

      Ovatko tietäjähenget riivaajahenkiä?

      Luukkaan evankeliumi:
      4:41 Myös lähtivät riivaajat ulos monesta, huutaen ja sanoen: "Sinä olet Jumalan Poika!" Mutta hän nuhteli niitä eikä sallinut niiden puhua, koska ne tiesivät hänen olevan Kristuksen.

      Ainakin riivaajahenget tietävät asioita. Jotkut riivaajahenget.

      • Anonyymi

        Miksi Jeesus kielsi riivaajahenkiä julistamasta evankeliumia. Uskovaisetkin todistavat tuolla tavalla:"Jeesus on Kristus, Jumalan Poika."

        Selitys taitaa piillä siinä, että evankeliumia on julistettava iloisella mielellä ja Jumalan valtuuttamana. Nuo riivaajahenget olivat pelon vallassa ja aivan väärässä hengessä.

    • Anonyymi

      Jaak 2:19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

      Riivahengillä on siis uskoa ja ne voivat tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika,
      Uskovien keskuudessa on sellainen harha, ettei kukaan voi tunnustaa, että Jeesus on Herra, paitsi Pyhässä Hengessä.

      • Anonyymi

        >>>>>>>>>>>>>>>>Uskovien keskuudessa on sellainen harha, ettei kukaan voi tunnustaa, että Jeesus on Herra, paitsi Pyhässä Hengessä. <<<<<<<<<<<

        ( KR-38) 1.Kor.12:2.".. Te tiedätte, että kun olitte pakanoita, teitä vietiin mykkien epäjumalien luo, miten vain tahdottiin. 3. Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä..." ( HUOMAA!! "JOKA PUHUU"!! MISSÄ?? JUMALAN HENGESSÄ!!! Asiayhteys on "Hengen jakamat lahjat" srk:n rakennukseksi.".... ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä...".."

        ( KR-38) Room.10: 6.".. Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas, 7. tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista. 8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. 9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; 10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. 11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". 12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. 13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu"..."

        Fil.2: 5.".. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, 6. joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, 7. vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; 8. hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. 9. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 10. niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 11. ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra..."

        Jes.45:21"... Ilmoittakaa ja esiin tuokaa - neuvotelkoot keskenänsä - kuka on tämän julistanut hamasta muinaisuudesta, aikoja sitten ilmoittanut? Enkö minä, Herra! Paitsi minua ei ole yhtään jumalaa; ei ole vanhurskasta ja auttavaa jumalaa muuta kuin minä. 22. Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole. 23. Minä olen vannonut itse kauttani, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana: Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman. 24. Ainoastaan Herrassa - niin pitää minusta sanottaman - on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan. 25. Herrassa tulee vanhurskaaksi kaikki Israelin siemen, ja hän on heidän kerskauksensa..."

        Matt.6:24.".. Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa..."

        Luuk.16: 9.".. Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin. 10. Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä. 11. Jos siis ette ole olleet uskolliset väärässä mammonassa, kuka teille uskoo sitä, mikä oikeata on? 12. Ja jos ette ole olleet uskolliset siinä, mikä on toisen omaa, kuka teille antaa sitä, mikä teidän omaanne on? 13. Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." 14. Tämän kaiken kuulivat fariseukset, jotka olivat rahanahneita, ja he ivasivat häntä. 15. Ja hän sanoi heille: "Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus. .."

    • Anonyymi

      jos joku kääntyy vainaja- tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa kulkemaan heidän jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja hävitän hänet hänen kansastansa.

      Katsotaanko Edenin puutarhaan.

      Onko Jumalan ulkopuolella -elämää-, sitä meidän sopii kysyä.
      Jumalalla on elämä itsessään, siis Elämänantaja. Ilman Elämää ei ole muutakuin kuolema.
      ts. synnin palkka on kuolema. Eiköhän se siitä lähde liikkeelle.

      Sana puhuu käärmeestä. Mikä sanoma käärmeellä oli?
      1Mo 3:1 Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"

      ts. sanoman ydin oli epäuskon -sanansiemen- jota kylvettiin. Siemenstä lähtee- siemen kylvää ja siksi rienaaja-isä on siemen jakaja ja syntyy epäusko.

      Näin ymmärretään Jumala Elämänantajan siemen - Sana. On iankaikkisen elämän armolahja - lahjana - se siementää meidät elämään.
      Siksi Jumala on Isä. Varmaan siksi - puhutaan Kristuksesta "Sanan siemestä - sekä Yljästä ja morsian - käsitteistä, avaamaan ymmärrystä.

      Eli uskollisuus Yljälle- ei tuo väärää siementä ja on elämä.

      Mutta, epäusko on juuri käärmeen, eli "perkeleen" lihasiemen- joka kylvää epäuskoa ja tässä tullaan käsitteisiin, kenen "vuoteessa" makaamme. Kuka- siis meitähän kutsutaan morsiameksi, Kristuksen morsian- jos me ajaudutaan haureuteen.
      ts. avataan "mielemme" häpy - väärän yljän, eli rienaajan sänkykamarissa pimeyden siemenelle, niin se siemen riisuu meidän alastomuutemme näkyvyyteen. Olemme tehneet syntiä, rikkoneet liiton, epäilleet Jumalan Sanaa jne.
      Ja väärä siemen lähtee elämään - kuolemaksemme, koska rienaajalla ei ole elämää antamaan meille iankaikkista elämää ja tuo on juuri hänen tahtonsa.
      Ts. tuhota Jumalan luomistyö. Valta-asetelmista on kyse.

      Antaudummeko me vieraalle ja siksi menetämme elämänlahjan.
      Vai olemmeko uskollisia - Yljälle. Eli tieto ja tietäjähenki näköalat alkaa avautua tämän kautta.

      Edenissä vaimo totesi Jumalalle, Käärme petti minut- eli se tieto - oli väärän tietäjän sanoma. Siksi käärmeen sanoma on kirotun sanomaa. Se pettää, se kadottaa, se vie elämän. Se vieläkin hävitää maailmassa rakkaudellisen elämän siementä. Miksi?
      Valintamme tähden, kelle olemme avanneet häpymme. Ja väärä valinta, tuo häpeän. Elämässä ei ole häpyä, vaan voidaan olla julmia susia, lähimmäiselle. Ja siltä perusteelta lähtien muka tiedetään, että "ei tässä mitään, kaikkihan näin tekevät" tms. vastaavuus.

      Mutta, oikeasta "tiedosta", se, että väärä henki ei ole elämällinen, niin autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäissä ylösnousemuksessa. Se on sitä, että väärästä hengestä luovutaan nyt ajassa.
      Jos joku muuta opettaa - se on väärähenkistä, eli käärmeen sanomaa, siinä on tämä vainajahenki. Sillä ei ole elämää.
      Ilm 20:14-15 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. (15) Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
      ts. verivelan alaiset Jumala tuomitsee kuolemaan.

      Jos joku tarjoilee muuta tietoa - voi miettiä kenen tietäjähengen julistaja kukin on.
      Siksi saastainen henki on paha. Se ei anna -elämää- .

    • Anonyymi

      Liian pitkiä kommentteja. Olisi suotavaa opetella tiivistämisen jalo taito.

    • Anonyymi

      Minulle tulee aina mieleen pitkistä teksteistä, että joku on joskus kirjoittanut ne jotain tarkoitusta varten ja sitten hän vain kopioi niitä joka paikkaan, vaikka ne eivät täsmällisesti vastaakaan keskustelun aiheeseen.

    • Anonyymi

      Tietäjähenkiä on paljon enmmän liikkeellä kuin mitä ihmiset yleensä tajuavatkaan.

    • Anonyymi

      Olen joskus kaunan sitten törmännyt asiaan, eräs seurakuntalainen alkoi kysellä asioita ja oletti puhuvansa Jumalan kanssa mutta kävi ilmeiseksi että se olikin ihan muuta. Kun asiasta sanottiin hänelle se ääni joka hänelle puhui sanoi ettei sinussa ole Jumala koskaan puhunut. Se oli muuten hurja juttu aikoinaan. Kannattaa varoa kaikin tavoin sellaista.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tietäjähenget esiintyvät hyvin mahtipontisesti ja näyttelevät olevansa jumala. Varokaa!

    • Anonyymi

      TIetäjähenki on jumalainen henki. Se on SUURI HENKI, joka opettaa asioita ennalta - mutta vain valituille!

      • Anonyymi

        Höpö taas, tietäjähenki on okkulttinen henkivalta, joka on peräisin sielunvihollisen leiristä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö taas, tietäjähenki on okkulttinen henkivalta, joka on peräisin sielunvihollisen leiristä.

        Nykyisin näitä tietäjä- ja vainajahenkiä on paljon liikkeellä. Ihmiset uskovat niitä niikuin Jumalaan uskotaan.

    • Anonyymi

      Saatanallisessa u-kasteessa kun ihminen vihitään Saatanlle, niitä henkiä ihmiseen pumpataan. Ja kaatamisessa tuo pahat henget lahkosaarnaajan käsien kautta.

      • Anonyymi

        Sinussa ei ainakaan ole oikea henki.

    • Anonyymi

      YouTube on tänä päivä täynnä tietäjähenkiä.
      Se mikä todistaa, että kysymys on nimenomaan teitäjähengistä, on se että heidän opetukset ovat keskenään usein ristiriidassa.

    • Anonyymi

      En äkkiseltään muista koskaan tavanneeni Tietäjähenkeä, tai ainakaan ollut tietoinen tästä (nyt kun ajattelen, mahd. eräässä tuntemassani hellarissa, monen muun riivaajan ohella, oli tämä henkivalta), mutta käsittääkseni kyseessä on henki, joka antaa sen isäntäihmiselle tietoa, jota tuolla henkilöllä ei muutoin ole.

      Tällaisen demonin, kavereineen omaava laahustelija on sangen epämiellyttävä tuttavuus. Voi aiheuttaa häiriötä aidolle uskovalle.

      Ei tuosta hengestä juuri tämän kummempaa voi sanoa.

      Kannattaa karttaa tällaisia ihmisiä. Muutoin voi syntyä vain vahinkoa, jopa suurtakin.

      • Anonyymi

        Luuletko tietäväsi milloin olet tekemisissä tietäjähengen kanssa? Sinä olet voinut tavata jo satoja tietäjähengen vallassa olevaia ihmisiä.

      • Anonyymi

        "mutta käsittääkseni kyseessä on henki, joka antaa sen isäntäihmiselle tietoa, jota tuolla henkilöllä ei muutoin ole. "

        Jos kaksi saarnamiestä antaa samasta asiasta erilaisen tulkinnan, niin mistä hengestä silloin on kysymys, kun molemmat toisistaan erilaiset näkemyksen omaavat puhuvat Pyhästä Hengestä?

        Voisiko olla niin, että sen eläväksi sanotun kirjan ja opetettavien välimiehenä ei ole Pyhä Henki eikä mikään Kristus, vaan ihminen?

    • Anonyymi

      Ajatellaanpa, että joku sairauksien parantajana esiintyvä henkilö ilmoittaa sinulle sinun sairauksesi kokouksessa ja antaa ymmärtää, että Jumala parantaa sinut mutta sinä et kuitenkaan parane. Se henkilö siis TIETÄÄ sinun sairautesi ja jos kysyt häneltä, kuinka hän ne tietää, hän vastaa, että hänellä on tiedon sanat, joka on oikea hengellinen armolahja. Mutta Raamatussa ei sanota, että tiedon sanoja käytettäisiin parantamiseen. Parantamista varten on terveeksitekemisen lahjat. Mutta niillä parantajilla ei ole terveeksitekemisen lahjoja, eivätkä he edes väitä niin.

      Pyhän Hengen armolahja, tiedon sanat, ei voi olla mukana tuollaisessa teatterissa, jossa väitetään, että ihmisiä parannetaan tiedon sanojen avulla. Siispä niillä ihmisillä on tietäjähenki, jonka avulla he tietävät ne sairaudet. Sairauksien tietäminen ei ole sairauksien parantamista. Sairauksia tietämällä voidaan järjestää bluffikokouksia, joissa yksinkertaisilta uskovaisilta viedään rahat.

      • Anonyymi

        Tähän kuuluu vielä se, että nuo "sairauksien tietäjät" eivät koskaan paljasta piileviä sairauksia tai geneettisiä sairauksia, jotka ovat puhkeamassa, vaan he paljastavat aina täsmälleen ne sairaudet, jotka potilas tietää jo ennestään. Tietäjähengen avulla tuo parantaja saa urkittua tiedon tuon potilaan mielestä ja kun hän sitten kertoo nuo sairaudet takaisin potilaalle, syntyy heti luottamuksen ilmapiiri sillä "täytyyhän tuollaisen tietäjän olla Jumalan mies tai nainen".

        Tähän on tultu, koska seurakunnissa on nostettu sairaiden parantuminen kaiken muun toiminnan yläpuolelle, hienoksi asiaksi. Vihollinen käyttää ovelasti tilannetta hyväkseen. Tähän on tultu, koska seurakunnista puuttuvat aidot armolahjat, henkien tunnistamisen lahja yhtenä niistä.

        Kirjoitit: "Tietäjähengen avulla tuo parantaja saa urkittua tiedon". Ei tarvitse olle suoraa mitään tietäjähenkeä, vaan kyseessä ovat sielulliset kyvyt, ei Jumalan henki, mutta ei myöskään pahat henget, vaan ainoastan sielullisuutta, ihmisen omaa lihallisuutta ja opittua.

        Keskityn mieluummin Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen. Pimeyttä on maailma muutoinkin täynnä; miksi tutkisin vihollisen tekoja?

        Ei sielullisuuden avulla kukaan voi ilmoittaa toisessa ihmisessä olevia sairauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskityn mieluummin Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen. Pimeyttä on maailma muutoinkin täynnä; miksi tutkisin vihollisen tekoja?

        Keskity vain mutta jos oleskelet seurakunnassa joka rahoittaa tietäjähenkien toimintaa, et voi välttyä niiden vaikutukselta. Tietäjähenget vaikuttavat muutenkin kuin sairauksia paljastamalla. Ne ovat merkki Saatanan vallasta seurakunnassa. Saatana on tuhansien temppujen taikuri ja sairauksien paljastaminen on vain yksi niistä.

        Tietäjähenget voivat esim. tuoda julki hyvin tehokkaita profetioita sillä ne tietävät, mitä ihmiset odottavat kuulevansa. Sillä tavalla ne johtavat yksittäisiä ihmisiä ja kokonaisia seurakuntia harhaaan.

        Muistuupa mieleen eräs kotikokous, jossa olin mukana vuosikymmen sitten. Siellä oli noin viisi henkilöä ja juttu siirtyi eräässä vaiheessa siihen, millaisia profetioita itsekukin oli saanut. Kävi ilmi, että kaikki läsnäolevat olivat saaneet profetian, jonka sisältö kuului suunnilleen näin:" Jumala on valinnut sinut suureen tehtävään. Eräänä päivänä Jumala voitelee sinut väkevästi ja sinä alat julistamaan evankeliumia ja suuret ihmisjoukot tulevat uskoon. Odota Herraa, sinä saat voitelun, kun aika tulee." Ja he odottivat ja odottivat ja odottivat ja odottivat... .Joku oli odottanut jo toistakymmentä vuotta. Sinä aikana he eivät tietenkään viitsineet tehdä pieniä tehtäviä, koska he odottivat suurta tehtävää. Kuitenkin Jumala olisi halunnut heidän tekevän juuri ne pienet tehtävät. Kenellekään heistä ei ole vieläkään tullut sitä suurta tehtävää.

        raamatussa selkeästi kirjoitettu, valheprofeetoista, ja: "eksyttävät, jos mahdollista valitutkin"

        varmasti VALHEPROFEETTOJA ON, (koska se raamatussa kirjoitettu) ja jos mikä "sitoo" ihmisen, on takuuvarmasti
        "valheen henki", ja . . . kyllähän se pirukin raamattua tietää, tuskin kukaan epäilee mitään "epäaitoo", "tärkeintähän" on se, että IHMEITÄ tapahtuu, niinpä niin . . .

    • Anonyymi

      Voiko seurakunnassa olla enää yhtäkään uskovaa sen jälkeen, kun tietäjähenget ovat ottaneet sen hallintaansa?

    • Anonyymi

      Profetoin että helluntalaisten aika on nyt auttamattomasti ohi.

      • Anonyymi

        Todistaakseen uskoaan on suuri vaara, että helluntailaiset juovat jotain myrkyllistä, koska ovat lukeneet tarkasti Markuksen evankelimin lopun puuttuvat kohdat ja pitävät niitä oikeina.
        Jeesus ilmestyy lähimmilleen
        9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

    • Anonyymi

      Ei siellä oikeat uskovaiset voi ainakaan viihtyä, kun tietäjähenget on päästetty riehumaan. Uskovaisltahan on silloin suu tukittu ja heistä on tullut pelkkää lypsykarjaa.

    • Anonyymi

      Tietäjähenki? TIetenkin sellainen ihmiseenkin mennyt sanastin, joka tietää kaikesta kaiken, tai siis tarvittaessa löytäisi esim. kirjallisista läheistä, vastauksen mihin tahansa. Ja osaa älyyttää itseäänkin löytämään vastauksia, tieto-ongelmiin. Sekoitetaan joskus automaattikirjoitushenkeen, tai meedionhommiin, mutta se lienee hieman eri asia...
      Mooseksessa itsesään oli tietäjähenki, mutta Hän kielsi kenen hyvänsä luulevansa itseään TIetäjäksi, ja Mooseksen lakiin on jäänyt pahakin laki, jossa sanottiin, että "noitanaisen älä salli elää"; ja varmaan vielä vähemmän miesvelhonkin, mutta kyse ei ollut tappamisesta, vaan siitä, että heidän annetttaisiin olla omissa oloissaan, ja ikäänkuin "Kuolleena", pienien ihmisten maailmnakuville, ja pienille uskomuksilleen...
      Suomessa on vaikuttaa toisinaan sellainen hulluuden henki, että kun joku toteaa jonkun "kuolleen", että se heti tarkoittaa koko fyysisen ruumiinsa kuolemaa?! Tämä on hyvin tavallista hulluutta, mutta ei kannata tavallista pikkukuolemaansa, joistakin asioista kieltäytyessään, sanoa Suomessa kuolemaksi, koska se AINA ymmärretään väärin...

      • Anonyymi

        Sinä olet erehtynyt monessa kohdassa. Mooses esim. ei ollut mikään tietäjä vaan profeetta, oikea Jumalan profeetta.

        5.Mooseksen kirja:
        34:10 Mutta Israelissa ei enää noussut yhtäkään sellaista profeettaa kuin Mooses, jonka kanssa Herra seurusteli kasvoista kasvoihin;

        18:18 Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.

    • Anonyymi

      Olette unohtaneet tässä viestiketjussa yhden perusasian ja se on tämä: Fyysisessä ihmisessäkin asuu ensimmäisenä ja lähinnä ihmisen henki, kun häneltä otetaan pois fyysinen keho tai kun hän kuolee.
      Tosin henkimaailmassa ihminen omaa fyysisen kehon näköisen kaksoiskappaleen, niin että moni kuollut tai henkimaailmassa käynyt, ei edes älyä heti, että se keho, jossa hän tuolloin on tai oli, ei ollut se tomumaja, joka on tehty fyysisestä aineesta.

      Ajatelkaa asiaa tässä valossa kun kuuntelette erilaisia opettajia ja pastoreita, joiden ajatukset ja opetukset ovat keskenään ristiriitaisia.
      Näkymättömässä maailmassa on paljon edesmenneitä opettajia ja pastoreita, joiden näkemykset voivat olla samoja kuin ne olivat heidän maallisen elämän aikana.

      Siellä (henkimaailmassa) on näet paljon jo fyysisen kehonsa kuolemassa menettäneitä ihmisiä (nyt henkiä), joilla on vielä kova tarve "evankelioida" ja he voivat tulla tämän voimakkaan tarpeen takia ja maallisten veljiensä rukousten takia, näiden saman henkisten veljien yhteyteen.
      Kun kuolleet ja edesmenneet opettajat omaavat edelleen toisiinsa nähden eriäviä ajatuksia, niin mitä he ovat silloin vielä maallisessa elämässä eläviin veljiinsä nähden? Ovatko he tietäjähenkiä, vai edustavatko he kenties Pyhää Henkeä?

      Ette varmaan ymmärä pointtiani? Mutta ei se mitään... Ehkä jonain päivänä vielä ymmärrätte?

      • Anonyymi

        Ne ovat vainajahenkiä, joista Raamattu varoittaa samalla kuin tietäjähengistäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ovat vainajahenkiä, joista Raamattu varoittaa samalla kuin tietäjähengistäkin.

        Katolisen kirkon Marian palvonta ja Pyhän Pietarin palvonta ovat vainajien palvontaa. Marian rukoileminen on vainajahengen rukoilemista.

        Ihminen jää koukkuun tollaisiin henkivaltoihin niinkuin iso osa katolisista on jäänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katolisen kirkon Marian palvonta ja Pyhän Pietarin palvonta ovat vainajien palvontaa. Marian rukoileminen on vainajahengen rukoilemista.

        Ihminen jää koukkuun tollaisiin henkivaltoihin niinkuin iso osa katolisista on jäänyt.

        Adventistien julistama sapatti on myös pohjimmaltaan ja riivaaja ja henkivalta. Adventistit käyttävät lauantaista heidän jumalansa nimeä, sapatti. Heille ei kelpaa suomenkielinen sana, lauantai, vaan adventsitit tuovat esiin ja korottavat pahaa henkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katolisen kirkon Marian palvonta ja Pyhän Pietarin palvonta ovat vainajien palvontaa. Marian rukoileminen on vainajahengen rukoilemista.

        Ihminen jää koukkuun tollaisiin henkivaltoihin niinkuin iso osa katolisista on jäänyt.

        Parhamin tekojen palvonta on paljon pahemi asia kuin Jeesuksen äidin kunnioittaminen.

    • Anonyymi

      Tietäjähenget ovat Saatanan apureita helluntailaisten teltoissa paljastavat ihmisten asioita. Helluntailainen voi olla täynnä riivaajia ja tietäjähenkiä, naama puhottaa ja silmät pälyilee oudosti eri suuntiin. Toisten lahkolaisten tekemisten kyttääminen on myös tietäjähengen työtä, jota helluntailaisuudessa tapahtuu.

      • Anonyymi

        Kerroit itsestasi ja pahoista hengistä, joiden vietävänä olet: "Toisten lahkolaisten tekemisten kyttääminen on myös tietäjähengen työtä". Itsepä kyttää toisen tekemisiä.

    • Anonyymi

      Helluntailainen "tietäjähenki" voi olla lahkoavustaja, joka puhuu kännykkään pastorille teltan ulkopuolelta," nyt parkkipaikalle tuli valkoisella volvolla mies, joka valitti vaimolleen vasemman olkapään kivusta". Kutsu mies eteen.

      • Anonyymi

        Tyhmät ihmiset lähettelevät henkilö- ja terveystietojaan epämääräisille rukouspalveluille, jotka osaavat jakaa tietoa eteenpäin. Ei mene kauankaan kun vuoteesi viereen ilmestyy kaksi lahkolaista salkussa valmiiksi täytetty testamentti, josta puuttuu enää allekirjoituksesi.

    • Anonyymi

      Henget puhuvat ,mutta tyhmät ihmiset eivät ymmärrä.

      • Anonyymi

        Kuuletko pääsi sisältä ääniä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuletko pääsi sisältä ääniä?

        Laita pahvilaatikko päähän, niin äänet kuuluvat selvemmin.

    • Erittäin hyvä aloitus !! Ja uuskarismaattinen henki on jo vuosia huutanut harhaanjohtajissa kun he ovat johtaneet kokouksia siinä ja siinä parantuu ihmisiä päänsärysta ja siinä syövästä ja siinä rivissä migreenistä ja siinä ummetuksesta. Mutta ei missään synneistä ja iankaikkisesta sairauksesta joka Pyhä Henki saa aikaiseksi synnyttämällä synnintuntoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2434
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1788
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1581
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1515
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe