Jussi Halla-ahosta uusi puheenjohtaja

Ei tarvitse olla kovin kummoinen ennustajaeukko ennustaakseen, että Jussi Halla-ahosta tulee perussuomalaisten uusi puheenjohtaja.

Meillä tavan suomalaisilla kun ei ole enää mitään hävitävää.

Soinin "perintö" ei siirry uudelle johtajalla, siitä voidaan olla jo varmoja.

Halla-aholla ei ole mitään menetettävää, toisin kuin Soinilla olisi ollut mikäli olisi vastustanut nykyisessä hallituksessa kokoomuksen ja keskustan politiikkaa monilta osin. Soini on sitä ikäluokkaa, että nyt tai ei koskaan oli saatava oma eläke-etuus turvattua tyytymällä mihin tahansa ns. valtapulueet hänet määräsivät tottelemaan.
251
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuli kuka tahansa niin Soinia huonompaa ei voi tulla
Valehtelu on synti. mutta ei näköjään Soinille, joka valehteli Suomalaisille vastustavansa Kreikan lainoittamista ja silti heti hallituksessa se hyväksyi.

Soini olisi tullut sanoa. että Kreikka pakettia ei hyväksytä tai PS lähtee hallituksesta - koska lainan loputonta ei rahalahjan antoa Kreikalle oli oppositoissa niin kovasti vastustanut

Kaikki me tiedämme, että Kreikan saamat rahat ovat lahjaa, eikä Kreikka koskaan edes yritä niitä maksaa takaisin,

Rikkaita Kreikassa olisi jotka voisivat omista rahoistaan maksaa Kreikan lainat pois, mutta se ei kiinnosta eli aivan sama kuin Suomessa

1Äänestä

Hillan vaimosta ei ole vaativiin tehtäviin. Mumisevaa sivaria ei kaivata.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


345erutyfghj kirjoitti:

Ei tarvitse olla kovin kummoinen ennustajaeukko ennustaakseen, että Jussi Halla-ahosta tulee perussuomalaisten uusi puheenjohtaja.

Meillä tavan suomalaisilla kun ei ole enää mitään hävitävää.

Soinin "perintö" ei siirry uudelle johtajalla, siitä voidaan olla jo varmoja.

Halla-aholla ei ole mitään menetettävää, toisin kuin Soinilla olisi ollut mikäli olisi vastustanut nykyisessä hallituksessa kokoomuksen ja keskustan politiikkaa monilta osin. Soini on sitä ikäluokkaa, että nyt tai ei koskaan oli saatava oma eläke-etuus turvattua tyytymällä mihin tahansa ns. valtapulueet hänet määräsivät tottelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu