CancerLocator osoittautuu tarkaksi menetelmäksi

Californian Los Angelesin Yliopiston (UCLA) tutkijat ovat kehittäneet varsin tarkan epigeneettisen menetelmän syövän havaitsemiseksi ns. biomarkkerien avulla verinäytteestä. Pääpiirteissään menetelmä toimii siten, että tietokoneohjelman hyödyntämään tietokantaan on syötetty dataa solujen normaaliin erikoistumiseen kuuluvista epigeneettisistä rakenteista ja profiileista sekä häiriintyneistä metylaatioprofiileista, joita on analysoitu olemassaolevista syöpäkasvaimista.

Veren mukana kulkee kuolleiden ja hajonneiden syöpäsolujen jättämiä cfDNA-pätkiä (circulating cell-free DNA), joiden epigeneettisiä rakenteita tutkijat analysoivat kehittämällään tietokoneohjelmalla. Tulokset ovat olleet varsin lupaavia ja huomattavasti tarkempia kuin kilpailevat tekniikat, jotka keskittyvät vain sekvenssimuutoksiin.

Tutkijoiden menetelmä vahvistaa jälleen kaiken, mistä olen kertonut tällä palstalla. Ensinnäkin, syövät eivät ole huonon onnen syytä, kuten yksi paljon vihaa tiedepiireissä osakseen saanut pseudotieteellinen tutkimus äskettäin väitti. Suurin osa syövistä johtuu epätasapainoisista tai häiriintyneistä metylaatioprofiileista. Ja koska metylaatioprofiilien laatuun voi jokainen ihminen itse vaikuttaa mm. syömällä terveellistä ravintoa, on perusteltua sanoa, että suurin osa syövistä on itse aiheutettuja elintapasairauksia. Ja kun muistamme, että suurin osa epigeneettisistä tietorakenteista periytyy jopa usealle sukupolvelle, on järkevää pitää huolta omasta epigenomistaan. Eikä ainoastaan omaa elämää, vaan myös jälkipolvia ajatellen.

Epigeneettiset informaatiokerrokset ratkaisevat sen, mihin tehtävään solu erikoistuu. Kaikissa soluissamme on samat geenisekvenssit, joten solujen erilaistumiseen tarvitaan toinen informaatiokerros DNA:n päälle. Näitä informaatiorakenteita kutsutaan mm. epigeneettisiksi markkereiksi tai tageiksi. Ne määrittelevät mm. sen, mitä proteiinia solu tuottaa. Ilman epigeneettisiä tietorakenteita solu on ns. pluripotentti kantasolu, jolta puuttuu erilaistumiseen tarvittava informaatio.

Hedelmöitynyt munasolu, josta muutaman solunjakautumisen jälkeen on muodostunut alkio, on varhaisvaiheessaan pieni rykelmä kantasoluja. Niissäkin on kaikissa tietysti samat geenisekvenssit. Jotta alkion solut alkaisivat erikoistua omiin tehtäviinsä, tulee ne ohjelmoida epigeneettisesti. Ohjelmoinnista vastaavat etupäässä alkion ulkopuoliset koodaamattomat RNA-molekyylit. Mm. siemennesteessä on tuhansia erilaisia RNA-molekyylejä, jotka vastaavat omalta osaltaan alkion epigeneettisestä ohjelmoinnista. Äidin puolelta mm. kohdun kudosten solunulkoiset vesikkelit hoitavat ohjelmointitehtävää alkionkehityksen varhaisvaiheessa. Istukkaverenkierron käynnistyttyä alkion/sikiön solujen lähettämiä RNA-molekyylejä kulkeutuu jopa äidin aivoihin tarkistettavaksi, jonka jälkeen aivoista lähtee paluusignaali ohjaamaan kehitystä oikeaan suuntaan.

Koska geenisekvenssit eivät sanele ominaisuuksia, on selvää, että epigeneettiset markkerit ratkaisevat ominaisuuksien perimän. Geenisekvenssit tietysti periytyvät myös, mutta sekvenssit takaavat vain luodun lajin mukaisen rajauksen ja kehyksen. Ja tietysti geneettiset mutaatiot, eli sekvensseihin tulleet virheet periytyvät sekvensseissä. Koska solujen erilaistumiseen tarvittava informaatio jaetaan alkiolle periaatteella ylhäältä alaspäin, tekee se yksisoluisen eliön kehittymisen kohti monisoluisuutta mahdottomaksi.

Evoluutioteoria on aikamme vakavin harhaoppi. Älkää eksykö, hyvät ihmiset.

Linkki ketjussa.

17

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Tutkijoiden menetelmä vahvistaa jälleen kaiken, mistä olen kertonut tällä palstalla. "

      Haha. Ei todellakaan vahvista, päinvastoin lähes kaikki mitä olet tällä palstalla kertonut, on paljastunut typeryyksiksi, väärinymmärryksiksi ja suoranaisiksi valheiksi. Eikä se epigenetiikkakaan ollut sitten suunniteltu mekanismi vai miksi se aiheuttaa joskus syöpää?

      • //vai miksi se aiheuttaa joskus syöpää?//

        Hyvä kysymys. DNA:n korjausmekanismeista puuttuu ainakin metyloituneen sytosiinin vaihtuminen tymiiniksi - korjausmekanismi. Tämä on merkittävin geneettisiä virheitä aiheuttava mutaatiotyyppi. Virheelliset geenit tulee piilottaa histoneja metyloimalla, jotteivät ne päädy transkriptioon.

        Mikäli virus kaappaa tarvitsemansa metylaation tällaisesta piilotetusta geenistä, voi seurauksena olla ongelmia. Viruksilla ei ole omaa metyylituotantomekanismia, mutta ne tarvitsevat sitä geenisäätelyynsä, kuten eliötkin. Viruksen kaappaamat metyyliryhmät aiheuttavat myös epätasapainoisia metylaatioprofiileja ja siis väärin toteutuvaa solun erilaistumista.Tämä voi johtaa syöpäkasvaimen syntyyn.

        Virukset luotiin vasta syntiinlankeemuksen jälkeen, kun ihminen karkotettiin Edenistä.

        Tiesitkö muuten, että yhdellä viidestä aikuisesta on syöpää aiheuttava HPV-infektio? Eli puheet syöpärokotuksista eivät ole ihan tuulesta temmattuja ajatuksia.

        http://edition.cnn.com/2017/04/06/health/hpv-report-cdc/


      • "Hyvä kysymys. DNA:n korjausmekanismeista puuttuu ainakin metyloituneen sytosiinin vaihtuminen tymiiniksi - korjausmekanismi. Tämä on merkittävin geneettisiä virheitä aiheuttava mutaatiotyyppi. Virheelliset geenit tulee piilottaa histoneja metyloimalla, jotteivät ne päädy transkriptioon.

        Mikäli virus kaappaa tarvitsemansa metylaation tällaisesta piilotetusta geenistä, voi seurauksena olla ongelmia. Viruksilla ei ole omaa metyylituotantomekanismia, mutta ne tarvitsevat sitä geenisäätelyynsä, kuten eliötkin. Viruksen kaappaamat metyyliryhmät aiheuttavat myös epätasapainoisia metylaatioprofiileja ja siis väärin toteutuvaa solun erilaistumista.Tämä voi johtaa syöpäkasvaimen syntyyn."

        Jos mekanismi olisi hyvin suunniteltu, mitään tuollaista ei tapahtuisi.

        "Virukset luotiin vasta syntiinlankeemuksen jälkeen, kun ihminen karkotettiin Edenistä."

        Haha. Ei. Viruksia ei ole luotu, sitä paitsi ne ovat tutkimusten mukaan lähes yhtä vanhoja kuin elämäkin eli n.4 miljardia vuotta.

        "Tiesitkö muuten, että yhdellä viidestä aikuisesta on syöpää aiheuttava HPV-infektio? Eli puheet syöpärokotuksista eivät ole ihan tuulesta temmattuja ajatuksia."

        En tiennyt, kun tutkijoille itselleenkään asia ei ole vielä täysin selvä. Wikipedia:

        "Arviot papilloomaviruksen esiintyvyydestä väestössä vaihtelevat huomattavasti (välillä 14–90 %) riippuen mittaustavasta."


    • "Evoluutioteoria on aikamme vakavin harhaoppi. Älkää eksykö, hyvät ihmiset. "

      Näin on!
      Jos evoluutiota olisi olemassa, silloin jonkun olisi pitänyt luoda se tyhjästä. Ainoa, joka siihen pystyisi, on Jumala, mutta silloin se ei enää olisikaan evoluutiota, vaan kreationismia.
      Jumala kuitenkin itse todistaa, että Hän ei luonut evoluutiota, vaan Hän loi kaikki elämänmuodot valmiiksi ja täydellisiksi alusta alkaen. Mitään evoluutiokehitystä ei siten ole olemassa.

      • Pitää paikkansa!


      • Murk5
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Pitää paikkansa!

        Haha! Siinä kaksi samantasoista idioottia taputtelee toisiaan olalle:D


      • "Näin on!"

        Eikä ole.

        "Jos evoluutiota olisi olemassa, silloin jonkun olisi pitänyt luoda se tyhjästä."

        Evoluutio on havaitusti olemassa, eikä sen väittäminen olemattomaksi auta mitään. Todisteet ovat kenen tahansa tarkasteltavissa. Eikä ole mitään syytä ajatella, että se ei olisi voinut alkaa itsekseen välittömästi kun perimämuuntelu ja luonnonvalinta alkavat vaikuttaa organismien lisääntymismenestykseen.

        "Ainoa, joka siihen pystyisi, on Jumala, mutta silloin se ei enää olisikaan evoluutiota, vaan kreationismia."

        Jumala on tarpeeton, ennemminkin vain lisää kysymyksiä aiheuttava oletus, mutta jos se olisi olemassa ja aiheuttanut evoluution, niin kyse olisi teistisestä evoluutiosta. Käytetään nyt vaan ihan rehdisti niitä olemassaolevia käsitteitä, joilla tiedetysti kuvataan näitä asioita! Vai onko sinulla joku hyvä syy vääristellä näitä juttuja?

        "Jumala kuitenkin itse todistaa, että Hän ei luonut evoluutiota, vaan Hän loi kaikki elämänmuodot valmiiksi ja täydellisiksi alusta alkaen."

        Jumaluskomukset eivät osoita, että niiden taustalla juuri Jumala todistaisi jotain. Niin kauan kun Jumalan olemassaolosta ei TIEDETÄ mitään, niin on älytöntä esittää väitteitä, että mitä se Jumala on tehnyt tai ei ole tehnyt. Elämänmuodot sitä paitsi eivät ole valmiita ja täydellisiä, vaan ovat kulloisiinkin oloihinsa sopeutuneita, ja evoluutio kun monesti on mennyt siitä missä aita on matalin, niin ovat eliötkin monin osin "virheellisiä".

        "Mitään evoluutiokehitystä ei siten ole olemassa."

        Päättelysi on mieletöntä, kun ensin kiistät selkeästi havaitut asiat, ja sitten väität, että uskomuksesi todistaa, että uskomuksesi kohde ei ole luonut niitä asioita ja sitten vielä kerran perään toteat, että "siten" niitä asioita ei ole olemassa. WTF?


      • Kuulkaahan Mark-bebis ja Raamattu-bebis, joudutte kuoltuanne kadotukseen ja ikuiseen tulihelvettiin. Jos jatkatte samalla linjalla, saatan ottaa teiltä hengen jo ennen kuin olisi kohtuullinen aika. En nimittäin katso hyvällä sitä, että vääristelette uskontoanne ja Raamattuanne.


      • JumaIa kirjoitti:

        Kuulkaahan Mark-bebis ja Raamattu-bebis, joudutte kuoltuanne kadotukseen ja ikuiseen tulihelvettiin. Jos jatkatte samalla linjalla, saatan ottaa teiltä hengen jo ennen kuin olisi kohtuullinen aika. En nimittäin katso hyvällä sitä, että vääristelette uskontoanne ja Raamattuanne.

        Oho! Anteeksi, että sanoin näin:

        "Jumala on tarpeeton, ennemminkin vain lisää kysymyksiä aiheuttava oletus..."


      • Jumala-on

        Jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi, tai ei sittenkään. Totuuksia on vain yksi. Riippumatta siitä, mihin uskomme, Jumala on tai sitten ei ole.

        Kun jotakin on, paras selitys on että joku on sen aiheuttanut. Mutta aiheuttajaketju ei voi olla ääretön. Ensimmäisen aiheuttajan, kaiken alkusyyn, on oltava erilainen, itsessään täydellinen ja ajan ulkopuolella.
        Se on Jumala, joka ei tarvitse aiheuttajaa vaan joka on.


      • "Kun jotakin on, paras selitys on että joku on sen aiheuttanut."

        Miksi ihmeessä kaiken pitäisi olla "jonkun" aiheuttamaa? Ja ennen kaikkea, miksi tämän "jonkun" on oltava sinun Jumalasi?


      • blaablaablaablaablaa

        "Kun jotakin on, paras selitys on että joku on sen aiheuttanut."

        Tämä kyllä selittäisi ns. "pahan ongelman" aika kivasti. Jumalalla on kädet täynnä mm. lumihiutaleiden suunnittelua ja hiekanjyvien asettelua ja näinollen ei ehdi puuttua muihin pikkujuttuihin kuten holokaustiin, JT- ja katolisen kirkon pedofiilipappeihin ja syöpäsairaisiin lapsiin.


      • Jumala-on
        salmiakkisaluki kirjoitti:

        "Kun jotakin on, paras selitys on että joku on sen aiheuttanut."

        Miksi ihmeessä kaiken pitäisi olla "jonkun" aiheuttamaa? Ja ennen kaikkea, miksi tämän "jonkun" on oltava sinun Jumalasi?

        "...sinun Jumalasi" Sinun lukutaito horjuu. Ei ole olemassa sinun tai minun Jumalaa. Totuuksia on vain yksi.


      • IlkimyksenMummonSetä
        Jumala-on kirjoitti:

        "...sinun Jumalasi" Sinun lukutaito horjuu. Ei ole olemassa sinun tai minun Jumalaa. Totuuksia on vain yksi.

        Äläpä höpäjä. Jokaisella kreationistilla on oma versionsa niin Jumalasta kuin Raamatustakin. On mahdotonta löytää edes kahta teikäläistä, jotka olisivat uskonasioista samaa mieltä.

        Et muuten vastannut salmiakkisalukin kysymyksiin, mutta ei kai sitä kukaan tosissaan odottanutkaan.


      • Epäjumalienkieltäjä
        Jumala-on kirjoitti:

        "...sinun Jumalasi" Sinun lukutaito horjuu. Ei ole olemassa sinun tai minun Jumalaa. Totuuksia on vain yksi.

        Kullakin uskovalla on kullakin hetkellä vain yksi "Totuus". Uskovia erilaisine "Totuuksineen" on miljardeja.


    • Epäjumalienkieltäjä

      Kuinka suureksi uskovaisen hybris oikein voi kasvaa?

      Nyt RoT jo lulee, että hän kumoaa evoluutioteorian uudella ja mullistavalla havainnolla, jonka mukaan elintavat kuten tupakointi kasvattaakin syöpään sairastumisen todennäköisyyttä.

      Ei hyvää päivää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4402
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2859
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2612
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      86
      1585
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1508
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      49
      1229
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      192
      1030
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    Aihe