Puuttuuko elämästäsi joku tunne jonka haluaisit siellä olevan. Jos niin mikä ja voisitkos itse tehdä sen eteen jotain, että saisit sen?
Minkä tuneen haluaisit elämääsi
siilenä
49466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Ei puutu mitään.
Olen elänyt viisaasti .
H.
Onneksi olkoon.
Siilipä vetäs taas vaikean aloituksen.
Pari lausetta, mutta kuitenkin mietityttävä sana sanojen seassa.
Aloin miettimään, mimmosia tunteita mulla oikeastaan onkaan.
Nyhtäsin tunteen sieltä, tunteen täältä, muistin sen ja sitten sen ja senkin.
Oikeastaan tuli korillinen täpötäyteen.
Huomaan, että aikamoisen tunnerikas olen.
Tällä haavaa en keksi yhtäkään tunnetta, jonka tahtoisin itseeni liimata.
Saattaa hyvinkin olla, että kun joku jostakin tunteesta sanoo, niin huomaankin, että juuri sitä tunnetta ei ole ja ma tahdon, ma tahdon senkin.
Jään oottelemaan muiden kommentteja, jos sitten tulis mieleen joku uusi mielekäs tunne.
Tullen palajamaan astialle :)
Itse haluaisin huolettomuuden ja levollisuuden. Niitä ei saa kuin elämää elämää eteenpäin, ehkä.
Niiden toteutuminen riippuu osittain itsestäni, osittain toisista ihmisistä sekä ns "kohtalosta" :).
Ja toisaalta uskon että nämä tunteet puuttuivat minulta nyt vaikka miten olisin elämäni tähän asti elänyt, viisaasti tai vähemmän viisaasti.
Minä haluaisin vain sen tunteen että tätä elämää vain jatkuisi ja jatkuisi ja ei tarvitsisi alkaa miettimään että tääkin on kerittävä tekeen ennenkuin lähtö tulee.
Mikä on sellainen asia mikä pitää olla valmiina ennen kuin lähtö tulee?
elämä ja ne tavoitteet mitkä itse on itselleen asettanut.
Juu ymmärsin mutta sano joku esimerkki tavoitteesta.
Itse voisin kuvitella että tavoite voisi olla se että tekee itsensä muille tarpeettomaksi tavallaan.
No esimerkiksi mulla se kirjan kirjoittaminen :))
Ja se että näkee lapset omilla jaloillaan ja onnellisina. Vakituinen työ ja omistusasunto.
Lapsenlapset aikuisina ja opiskelemassa.
(Vai onko kysymys nyt kuitenkin siitä, että kun olen kuollut olen menettänyt kontrollin? Tai siitä että en ole läheskään yhtä tarpeellinen muille kuin itse kuvittelen? )
Jossain runossa oli näin äidistä et
"hän vielä hautansa paaden alta, pois ohjaa lastansa maailmalta"
:). Tuon mukaan hallintahan ois vaikka maallinen kontrolli on menetetty.
Minäkin tarkoitin sitä että on nähnyt lapsensa aikuistuvan ja pärjäävän omillaan. Ja mahdolliset vanhemmat on huolehdittu hyvään loppuelämään.
Minä olen jo joutunut luopumaan tuosta että omat tavoitteeni, edes ne vähäiset, toteutuisivat elinaikanani (vaikka en uskokaan vielä olevani finaalissa)...
Lasten/lastenlasten kohdalla on pakko uskoa, että elämä kantaa heitä - onhan se kantanut minuakin, vaikka lähtökohta ei ollut kovin häävi.
Senkin olen hyväksynyt, että omat projektini, siis nämä arkiset, jäävät kesken.
Monta kaatopaikkakeikkaa joutuvat nuoret tekemään, ennenkuin joku tänne asettuu minun jälkeeni..))
Luopumisista vaikein taitaa omalla kohdallani olla lupua omavoimaisuudesta, siitä kuvasta, minkä on itsestään antanut ja minkä lumoissa on ehkä itsekin ollut:: että olisi jokin matriarkka, keskushenkilö, joka pitää langat käsissään loppuun saakka, eikä tarvitse muiden apua. Ei tarvinnut tulla kuin tämä noidannuoli selkään niin oli turha uskotella, että tästä selvitään minnekään omin avuin...
Tuo siilen siteeraus pitää minusta paikkansa. Ainakin minun äitini elää minussa ja uskon itsekin eläväni ja vaikuttavani sieltä "hautani paaden takaa" kuten jokainen meistä vaikuttaa. Kaikista meistä jälki jää.
Mulla on vähän tuon itse selviämisen kanssa sama ajatus. Tai niin että muut ensin ja minä sitten jos jää :).
Pikkasen on alkanut ajatuksissa elää siemen et jos en selviäkkään ilman muiden apua. Olenko valmis ottamaan sitä apua vastaan ja jos niin keltä ja miltä taholta. Tai ylipäätään tarjoaako kukaan apua tai onko sitä mistään saatavissa.
Minunkin äitini elää minussa ja se että hänellä ei ollut juurikaan äitiä sekin näkyy. Nyt varsinkin kun äitini voimat alkaa heiketä asiasta on tullut ajankohtainen.
Tuntuu, että tunteita on liikaakin, vaikka niiden intensiteetti ei ole enää samaa luokkaa kuin nuorempana. Silti askarreltavaa riittää tunteiden sorteeraamisessa ja analysoinnissa. Minä kun pidän mieluusti matalaa tunneprofiilia, mukavuussyistä ja lähipiirinkin vuoksi..))
Niin että en oikeastaan pysty nimeämään mitään puutetta, enkä pidä sitä merkkinä onnellisuudesta vaan tyytymisestä. Että tunnustaa elämän realiteetit ja pyrkii elämään niiden mukaisesti.
Intohimo, vahva elämäntunto, on tietysti aina liittynyt hyviin elämänvaiheisiin, mutta minusta niitä ei tavoitella, ne tulevat jos ovat tullakseen ja nykyisin ne tulevat yhä havemmin..))
"demeter1"
Mitäpäs tuohon lisäämän.
Koska en kykene pistämään peukkua pystyyn, niin tällään sen tähän kirjoituksella:
"Peukku Pystyyn Ponnahti"
Tyydyttävä on vaikkei haluaisikaan mutta aina voi asiasta heittää aloituksen :).
Intohimoa ei enää jaksa mutta kokka kohti rauhan ja huolettomuuden tyyssijaa on ajankohtainen, ainaki mulla. Mutta totta tuokin että sekin vaihe tulee jos on tullakseen. Siihen ainakin on pyrkimys.
Kiitos heikku. Jospa minä kopioinkin sinua..))
Niin siilenä ja kivahan se on ruokkia itseään vanhoilla muistoilla..))
Tarkennetaan nyt vielä, että käytin tuota "intohimo"- sanaa yleismerkityksessä, en sukupuolisuuteen liittyvänä. Sitä ei totisesti jaksaisi enää.
Rauha ja huolettomuus kelpaisi, vaan ovatko nekään saavutettavissa - tällä luonnolla ? Rauhaan sotkeutuu apatiaa, huolettomuuteen pelkoja tulevasta.
Näin ainakin tänään, tässä kohtaa elämää.
Totta. Oisko sitten näin että sitä kaipaa aina sitä mitä ei ole :). Siis kun kaipaa rauhaa ja se tuntuu nyt arvokkaalta, jonkin ajan kuluttua kun se on toteutunut se tuntuu tylsältä ja apatialtakin ehkä. Toisaalta sitten rauhan voi täyttää mieluisilla asioilla.
Huolettomuudella minä tarkoitin juuri tuota että ei olisi pelkoa tulevasta :), omasta tai läheisten. Mutta ei kai siitä koskaan enää pääse eroon. Ei kai ihmisen elämää ole huolettomaski tarkoitettukaan. täysin.
Niin, siilenä. Mulle on ainakin ominaista pyrkimys harmoniaan. Sitä tahtoo itselleen ja läheisilleen ja jotenkin luulen, että se kuluu naisenelämän keskeisiin tavoitteisiin, tai sitten se on vain tällaisen traumatisoituneen sielun tavoite..))
Huolista ei varmasti pääse, mutta kun pääsisi edes turhista huolista...
Juu, turhat pois. Joskus sitä miettii että keksiiköhän sitä itse huolen jos sitä ei ole ja huolestuu jos sitä ei ole :D
intohimo tiettyihin asioihin
on ruvennu hiipumaan ja sen mää haluaisin saada takaisin
no joku viisas voi sit kertoo mitä on tehtävissä ja onko mitään tehtävissä.
Minä taas olen huomannut nauttivani siitä kun intohimo laantuu ja tulee sellaiseksi leppoisammaksi ja sitä myöten yksinkertaiseksikin. On vielä pyörteitä jotka vie mukanaan halusit tai et mutta jospa niiden jälkeen tulee suvanto. Siitä tykkäisin :).
Minusta intohimo liittyy luovuuteen, a.i.a. Jos sitä ihmisessä on ollut, en usko sen katoavan mihinkään. Ehkä se löytää vain uuden ilmaisuväylän. Ja voihan se kääntyä "sisäänpäinkin", vähän kuin toiselle tasolle, palvelemaan omaa rakentumista.
Itse ajattelen vähän siilin tavoin, että intohimo myös kuluttaa ihmistä. Jokin aika sitten täällä listattiin nuorena kuolleita taiteilijoita. Eino Leinohan on sitä kuvannut riipaisevasti Elegiassaan..."Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat, mies olen köyhä, kalliit on laulujen lunnaat" jne
Just näin. Intohimo kuluttaa ja jopa uuvuttaa silloin kun intohimon kohteita on liikaa tai liian paljon. Jossain kohti tule ähky ja toivomus rauhasta :). Siis hiljaisesta intohimosta :).
Vaikken kyllä itse koe koskaan mikään luova erityisemmin olleenikaan tai voisi jopa sanoa että lupa luovuuteen on joissain kohti ollut toisten taskussa.
Näinhän se naisihmisten kanssa pakkaa olemaan, siilenä. Itseään joutuu typistämään kokonaisuuden hyväksi.
Toisaalta sanotaan, että sen tasoinen luovuus, joka pystytään tukahduttamaan, joutaakin tukahdutettavaksi. En kyllä ole ihan tuotakaan mieltä.
Mutta kai jonkinlaista luovuutta on tarvittu, että on tännekin saakka päästy ja suurin piirtein omin avuin...
Niinpä, vähäisestä luovuudesta voisi jopa sanoa että tyhjän saa pyytämättäkin :D.
Nyhämmää hokasin että tuossa otsikossa on meitsille harvinainen kirotusvirhe, siis tuneen sijasta pitäsi lukea tunteen.
"siilenä"
Parempi hokata myöhään, kuin ei milloinkaan:)
Ei haittaa. Ei laisinkaan. Arvelen kyllä ja kyllä, että aloituksen otsikko meni perille ilman t-kirjaintakin.
Kiitos. Noista ystävällisistä sanoista saat ikioman erittäin kauniiksi koristellun virpomisoksan ja vielä virpomiset päälle. Ei muuta kuin virvon varvon.......................:).
Kiitos virpomisoksasta:) Näin etukäteen. Toivottavasti saan jonkun oksan lisää vielä ensi lauantainakin.
Hyvä kun muuten muistutit virpomisesta. Oon piakkoin lähdössä kauppaan ja pitää muistaa ostaa varalle Trullimunia tai muuta karkkia.
Meilä päin virpojat kävivät viime viikonloppuna.
Aijjjaaa, Jahas.
No ei ihme, kun niin innolla tryykäsit mulle virpomisoksaa.
Viikon vanhaa kuivettunutta käppyräoksaa. Koristeetkin varmaan räpäjäny pois:)
Täällä Vaasassa Trullit pyöriskelee vasta ylihuomenna.
Ei kun mun tekemä oli ihan tuore ja uusi, vasta mielikuvin koristellutkin :).
Enpä saa mieleeni ainakaan näin äkkiä. Nuorena saattoi olla tunteita, joita ei olisi itselleen suonut, ei ainakaan siinä määrin kuin niitä oli. Eiköhän tunteita tule ja mene tarpeen mukaan.
Minusta taas tuntuu että jotkut tunteista ovat olleet liian pitkään poissa :). Mutta ne tulee takaisin.
Ei kiitos, ei yhtään enempää, tunteita on vaikka muille jakaa ja ainakin yhden niistä heittäisin mielelläni jorpakkoon.
Aivan. Kyllä meiltä kaikilta noita jorpakkoonheitettäviäkin tuntemuksia löytyy. Muta toisaalta positiivista jos ne itse tunnistaa ja on valmis luopumaan.
Se mikä alkoi iän karttuessa tulla tärkeäksi oli rauhaisa ja harmooninen elämänkulku.
Pois turha hötkyily, eilisen haikailu. Murheen kanto vain siitä, mihin voi vaikuttaa.
Menneisyyttä emme voi muuttaa ja tulevaisuudesta emme tiedä.
Toisaalta vasta sitten, kun saavuttaa jonkun tunnetilan, voi sanoa, onko se hyvä.
Koska ei voi etukäteen tietää onko joku tunne hyvä, jos sitä ei aiemmin ole ollut.
Rauhaa ja harmoniaa entistä enemmän minäkin toivin. Pitää vaan vielä hoitaa jokunen asia sen tieltä :).
En koe, että minulta puuttuisi mitään toivomiani tunteita eikä joukossa ole epäsuotaviakaan.
Muutama tunne saisi kylläkin esiintyä nykyistä useammin.
Kerro niistä mitä toivoisit useammin :D.
Kumpikaan päällimmäisitä ei kuulu tälle palstalle.
Mut sun elämään kuuluu?
Onneksi ja luojan kiitos! Vielä toistaiseksi kuuluu.
Tahtoisin toisen ihmisen ja kaikki ne tunteet mitä toisen ihmisenkanssa yleensä koetaan,
kuolleen puolison poistuessa elämästäni,
No pitäskös sun tehdä tuon eteen jotain. Kukaan ei tule kotoa hakemaan :).
Muutama satamiljoonaa olisi hyvä. Ihmisiin on helppo tutustua vaikka kaupassa, täytyy vain varoa kauniita nais myyjiä.