Helluntaiseurakuntien näkemys Miettisen kirjaan

PääkonttorinMies

Me Helluntaikirkossa toteamme seuraavasti:

13.4.2017 18.00
KOMMENTTI: HENGELLINEN VÄKIVALTA EI SAA OLLA TABU
Helsingin Sanomat esitteli keskiviikkona 12.4. kulttuurisivuilla Terho Miettisen ja Raija Pellin tietokirjan, Harhaanjohtajat (Docendo). Otsikon mukaan se ”käsittelee suomalaisia uskonlahkoja sisäpiiristä käsin”.

Artikkeliin sisältyy varsin vakava näkökulmavirhe. Dramaattinen teksti viittaa nykypäivän helluntailiikkeeseen, vaikka yksikään esimerkeissä mainituista henkilöistä ei ole helluntailainen eivätkä tapahtumat ole sattuneet helluntaiseurakunnissa. On selvää, että kirjan kirjoittajan helluntaitausta tuo värinsä tekstiin, mutta tietokirjasta kertovassa artikkelissa asioiden olettaisi pysyvän paremmin oikeissa kehyksissään. Tietokirja ”haluaa levittää tietoa siitä, mitä tapahtuu suljettujen ovien takana, kun helluntailaiset ja muut niin sanottujen vapaiden suuntien seurakunnat kokoontuvat.”

Helluntaiseurakunnissa ja vapaiden suuntien seurakunnissa ei ole suljettuja ovia, vaan pyrimme siihen, että toiminta on avointa ja yhteiskunnalle näkyvää. Vapaakristilliset kirkot ovat vakiintuneita suomalaisia kirkkoja, jotka toimivat avoimessa yhteistyössä toisten kirkkojen ja yhteiskunnan kanssa. Kirkot edellyttävät turvakoulutusta lapsi- ja nuorisotyön vastuunkantajilta, ja julkisiin turvaohjeisiin myös vapaaehtoisten on sitouduttava. Nykypäivän seurakuntatyö on kovin etäällä siitä kuvasta, minkä artikkeli esittää asiantuntijan näkemyksenä.

Artikkeli niputtaa lahkoiksi ja kulteiksi kaikki muut paitsi luterilaisen kirkon. Tämä edustaa heikkoa uskonnollisen elämän tuntemusta ja on virheellistä leimaamista. Kirkot ovat tehneet vuosikymmeniä työtä vastakkainasettelujen purkamiseksi. Tämän tietokirjan maailma lahkoineen ja kultteineen ei muistuta lainkaan sitä todellisuutta, jossa suomalaiset kirkot elävät.

Kirjassa kuvattujen tapahtumien kiistämisestä ei ole kyse. Kirkot tekevät itse työtä torjuakseen epätervettä toimintaa, jota niiden liepeillä tapahtuu. Kirjan esille nostama hengellinen väkivalta ei saa olla tabu, siitä täytyy puhua, ja siihen keskusteluun nykypäivän helluntailaisuus on valmis.

9

353

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jerovan

      Hyvä vastine. Uskontojen asiallinen kritisointi on paikallaan ja sitä pitääkin tehdä, mutta harhaanjohtaja -kirjan kirjoittajat johtavat itse lukijaansa harhaan. Uskallan väittää, että nyt on syyllistytty ylilyönteihin. Totuudessa tulisi pysyä silloinkin, kun se ei syystä tai toisesta miellytä, tai tue omaa agendaa.

      • haukkumista

        sokeripalakaulassa, taitaa olla puuro ja velli ekaisin...


    • MattiKainen

      Helluntaikirkko ei edusta helluntaiherätystä. Ei ole edes tiedossa, mitä se edustaa. Mutta ei missään tapauksessa helluntaiherätystä, jota se yrittää tuhota.

    • Vanha_helluntailainen

      Helluntaiherätykselle on tyypillistä, että ongelmista ei saa puhua. Ongelmat ratkaistaan vaikenemalla ja jollakin hengellisellä gliseellä.

      Helluntaiherätystä ei vain voi korjata. Jos sieltä ottaa epäkohdan esille ja lähtee korjaamaan sitä, niin pian huomaa olevansa epätoivottu henkilö. Meitä ei eroteta, vaan meitä karsastetaan, henkisellä väkivallalla työnnetään syrjään.

      En usko että mikään tietokirja tuo tähän korjausta, kas kun kaikki tuo on ollut jo entuudestaan tiedossa ja paljon muuta.

      Nurmijärven seurakunta pitää vieläkin Mika Taljaa pyhimyksenä, jota kaltoin kohdeltiin.

      • rullaverhotauki

        jos olet jo vanhakin ja vielä helluntalainen luulisi olevan hiukan enemmän kontrastia tuon kapeuden tilalle.

        kokeile nyt vaikka siellä lutteirnlaitoksessa ottaa esille sama mitä lutterin tekoja joista kirkko ei puhu koskaan sanaakaan, niin saat huomata etä sielläkin on se sama meininki josta syytät helluntaita yksinään.

        eli koita hiukan avartua kaiken menettämisen uhallakin.

        ihmisiä on sairaita ja hiukan terveempiä ja jopa ihankin terveitä ihan jokaisessa porukassa, ei se helluntai niistä vapauta juurikaan, sekin pitäisi olla itsestäänselvyys.


    • surijaista

      Helluntaikirkko yrittää näyttää tärkeältä suoltaessaan lausuntoja milloin mistäkin.

      Kun Helluntaikirkko yrittää toimia lobbarina valtakunnan päättäjien suuntaan, se on huolestuttavaa eikä herätä toiveita.

      Helluntaikirkon edustajat eivät ole luotettavia henkilöitä edustamaan ja ajamaan asioita. Sieltä tulee hämäävästi nätin näköisiin paketteihin koottua runoutta.

    • dggsfew

      Helluntaikirkko edustaa enemmän luterilaista kirkkoa kuin tavallisia helluntailaisia.

    • nähtyon

      Kokemukseni mukaan hellareissa ei suinkaan olla valmiita keskustelemaan hengellisestä väkivallasta.

    • Olisi mukavaa, jos jokin uskonnollinen liike suoraan kertoisi toimintansa sisältävän ongelmallisiakin tekoja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      114
      1066
    2. 65
      993
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      92
      763
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      743
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      665
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      35
      641
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      604
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      572
    9. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      27
      559
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    Aihe