Voittiko Suomi sittenkin sotilaallisesti

voittajamenettikarjalan

Hävitystä sodan lopputuloksesta, aluemenetyksistä ja sotakorvauksista huolimatta, Suomi todellakin voitti Jatkosodan sotilaallisena torjuntavoittona ylivoimaisesta vihoĺlisesta, sillä sota loppui nimenomaan siksi, että Stalinin armeija oli lyöty eikä Suomen valloittaminen ollut enää mahdollista suunnattomien miestappioiden ja kalustovajauksen vuoksi.

Neuvostoliiton 450 000 miehestä Kannaksen suunnalla oli jäljellä taistelukykyisinä loppukesästä 1944 enää n. 250 000 miestä ja sekin koostui suurelta osin täydennysreserveistä, koska parhaat joukot oli jo tuhottu taisteluissa.
Oikeasti taistelukykyisiä miehiä voi päätellä olleen Nl:ssa Kannaksen suunnalla jäljellä enää noin 150 000 miestä aselevon alkaessa.

Toki Nl olisi voinut helposti täydentää joukkonsa alkuperäiseen vahvuuteensa ja voittaa myös sotilaallisesti, mutta kalustoa ei mahdollisille täydennysjoukoille olisi ollut enää riittävästi(vaikka paljon olikin)ja sitä liittoutuneiden Usa:n johdolla heille suoltamaa materiaalia tarvittiin nimenomaan painopistesuunnassa Keski-Euroopassa.

Stalinin oli päätettävä, kumpaa suuntaa vahvistetaan sillä hinnalla, että toinen heikkenee ja päätös oli lopulta varmasti melko helppo. Siis Saksan rintamalle lisää panssarivaunuja yms, jossa miehet tarvitsivat lisää kalustoa tuhoutuneen tilalle, kun Suomen rintamalla ei ollut enää menestystä tulossa ja täydennyksetkin olivat tuhoutumassa, sillä Suomen puolustajat olivat osoittaneet sotataidoillaan tehokkuutensa ja iskukykynsä.

Lisäksi sotaonni oli kääntymässä puolustajien eduksi varsinkin Laatokan pohjoispuolella. Stalinilla oli siis syytä pelätä tilanteen muuttumista arvaamattomaksi, mutta Suomellekin tilanne oli muuttumassa kestämättömäksi pitkittyessään, sillä Suomen ainoa ja mahdollinen liittolainen, Saksa oli menettämässä materiaalintoimittamiskykykynsä sotateollisuudessa.

Toisin oli laita N-liitolla, joka oli Usa:n loputtoman materiaali- ja ruokahuollon varassa.
Jälkikäteenhän on selvinnyt, että Suomi oli myös kauppatavaraa liittoutuneille, jotka myönsivät Nl: lle lähes vapaat kädet jo mm. Jaltan konferenssissa 1943.
Näin he saivat myös myönnytyksiä Nl:lta omille toimilleen, mutta antoivat samalla Natsisaksaakin pahemmalle roistovaltiolle, Nl:lle varkaan ja murhaajan oikeudet kansainvälisen oikeuden ulottumattomissa, olla puuttumatta asiaan myöhemminkään.
Liittoutuneiden valvontakomissio mahdollisti mielivallan ja sen traagiset seuraukset Suomelle ja suomalaisille sitten lopullisesti myöhemminkin.

Tässä tärkein syy, miksi Karjala ja muut alueet menettiin sekä miksi varasmurhaajavaltio Nl:lle tuli myös maksaa rikoshyödyn lisäksi ruhtinaalliset sotakorvaukset hintana sodat aloittaneen hyökkääjävaltio Nl:n menetyksistä.

39

456

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bror-Erik1974kak

      Ei Suomi voittanut millään tavalla vaan joutui alistumaan hävinneen osapuolen asemaan sil-
      lä hörhöimmänkin suursuomitontun kalloissa alkoi soida tuomion kellot ja suurimmat suur-
      suomalaisketkut päättivät vaihtaa Isänmaataan kovalla hopulla.Etelä-Amerikan osoitteet
      heillä oli natsisaksan puolesta jo valmiina päivyreissä.- Joten hyi noita pelkureita jotka
      ketkuilivat ja lymysivät kuin jänikset!

      • Bror-Erik1974fi

        Ns. Suur-Suomi -aatteessa oli kyse vanhojen alueiden palauttamisesta eikä suomalaiset kumminkaan halunneet edes Pietariin saakka edetä vaikka sekin on vanhaa suomalaista aluetta.

        Tonttuilua oli se, ettei Pietariin asti menty.


      • vertailunvuoksimieti

        Onko se suursuomalaisuuden vastine venäläisittäin isovenäläisyys ? Vastaus on: Kyllä.
        Sen aatteen varjolla on Venäjä laajentunut ainakin 300 vuotta murhaamalla ja ryöstämällä naapurikansoja , mm. suomalaisilta vietiin Karjala.

        Mitä pahaa suursuomalaisuudessa oli enemmän kuin isovenäläisyydessä, kun sitä kesti kuitenkin vain n. 20 vuotta ja sitten se kuopattiin kokonaan.

        Silti tämä Venäjän nationalistisen valtion ja ortodoksisen kirkon tukema pahuuden ydin, vaikuttavuudeltaan moninverroin suursuomalaisuutta laajempi ja pitkäkestoisempi, ympäristölleen pahoinvointia ja sotia tuottava ideologia, isovenäläisyys, on yhä keskiaikaisena jäänteenä voimissaan Venäjällä.
        Se hakee edelleen uusia keinoja ja kohteita toimiakseen, putkahtaen aina uudestaan esiin siellä ja täällä erilaisten peiteltyjen valheiden ja petosten avulla.


      • Vanhojen_alueiden
        Bror-Erik1974fi kirjoitti:

        Ns. Suur-Suomi -aatteessa oli kyse vanhojen alueiden palauttamisesta eikä suomalaiset kumminkaan halunneet edes Pietariin saakka edetä vaikka sekin on vanhaa suomalaista aluetta.

        Tonttuilua oli se, ettei Pietariin asti menty.

        No, eivät nämä Itä-Karjalan alueet ole milloinkaan olleet suomalaisten "vanhoja alueita".
        Nevostojohto pakotti Suomen irtaantumaan sodasta ja varsinkin Saksan liittolaisuudesta. Kannaksen ja myös Syvärin suurhyökkäykset tekivät tehtävänsä.


      • Suomi.On.Suuri

        Ne ovat suomalaisten vanhoja alueita sillä ne ovat vanhoja suomalaisia alueita ajalta jolloin mitään Venäjää ei ollut vielä edes olemassa.

        Ei me suomalaisuutta määritellä sen mukaan mitä bolshevikit 1917 alueiksi tunnustivat vaan suomalaisuus on paljon vanhempaa ja laajempaa perua. Suomalaisia on asunut Karjalassa (=Karjala on ollut suomalainen) jo vuosituhansia.

        Maailman vanhin säilynyt kalaverkko on Antreasta löydetty verkko joka on 10 400 vuoden takaa, mikä kertoo asutuksesta ja Karjalan etnisyydestä kaiken tarvittavan.


      • Itä_Karjalaa
        Suomi.On.Suuri kirjoitti:

        Ne ovat suomalaisten vanhoja alueita sillä ne ovat vanhoja suomalaisia alueita ajalta jolloin mitään Venäjää ei ollut vielä edes olemassa.

        Ei me suomalaisuutta määritellä sen mukaan mitä bolshevikit 1917 alueiksi tunnustivat vaan suomalaisuus on paljon vanhempaa ja laajempaa perua. Suomalaisia on asunut Karjalassa (=Karjala on ollut suomalainen) jo vuosituhansia.

        Maailman vanhin säilynyt kalaverkko on Antreasta löydetty verkko joka on 10 400 vuoden takaa, mikä kertoo asutuksesta ja Karjalan etnisyydestä kaiken tarvittavan.

        Vai ei ollut Venäjää? Suomen historia on melkoisen paljon lyhyempi kuin Venäjän. Valtionakin. Itä-Karjala ei ole ollut suomalaisten asuttamaa ja Antrea ei sentään ole Itä-Karjalaa.


      • Karjala.suomalainen
        Itä_Karjalaa kirjoitti:

        Vai ei ollut Venäjää? Suomen historia on melkoisen paljon lyhyempi kuin Venäjän. Valtionakin. Itä-Karjala ei ole ollut suomalaisten asuttamaa ja Antrea ei sentään ole Itä-Karjalaa.

        Suomen historian on dokumentoidusti pitempi kuin Venäjän. Suomi mainitaan jo saagoissa ja riimukivissä jo 1. vuosituhannen alussa ja Al-idrisi mainitsee Suomen 1154 AD jolloin Venäjästä ei ollut vielä tietoakaan.

        http://www.emersonkent.com/map_archive/europe_charlemagne_814.htm


      • voittajanvalhe
        Vanhojen_alueiden kirjoitti:

        No, eivät nämä Itä-Karjalan alueet ole milloinkaan olleet suomalaisten "vanhoja alueita".
        Nevostojohto pakotti Suomen irtaantumaan sodasta ja varsinkin Saksan liittolaisuudesta. Kannaksen ja myös Syvärin suurhyökkäykset tekivät tehtävänsä.

        Tosiasia on, että Karjala on ollut pysyvästi suomalaisten asuttama ainakin 1100 luvulta saakka, vaikka vallanpitäjät ovat välillä vaihtyneetkin. Viipuri oli parhaimmillaan Suomen toiseksi suurin kaupunki ja on nyt raiskattuna ja onnettomana ryysyläisenä kurjistunut kyyryyn Viipurinlahden nurkkaan.

        Mitä pahaa Viipuri oli tehnyt, että ansaitsi noin kurjan alennustilan ja kuoleman ?

        Bror-Erik tietää varmaan vastauksen tähänkin venäläiseen nökökulmaan, sillä valehtelemalla saa kurjatkin n asiat kuulostamaan hyviltä.
        Sodan voittajalla on oikeus huijata myös itseään


    • haappo

      Koskaan en oo ymmärtänyt,että Suomi olisi hävinnyt sodan. Häviö olisi tullut vain siinä tapauksessa jos Suomi olisi valloitettu ja liitetty osaksi Neuvostoliiton valtiota. Sota voitettiin ja rahallisesti hävittiin mukaanlukien maata.
      Sinänsä Suomi oli kovan valinnan edessä ryhtyäkkö Saksan kumppaniksi ja valinta oli oikea,täytyy myöntää. Ilman sieltä tullutta ase-ja ruoka-apua olisi tilanne tälläkin hetkellä ehkä toinen. Saatiin panssareita,nyrkkejä,kranuja ja muita ammuksia,lentokoneita ja viljaa laivalasteittain ainakin aluksi. Sitten meno vähän hyytyi kun Saksalla alkoi omatkin ongelmat mutta vielä -44 torjuntataisteluissa Saksan stuka-pommittajat olivat tärkeässä asemassa.

      • Bror-Erik1974odin

        Ja höpönlöpön senkin oikeistodemari. :)


      • Bror-Erik1974fi

        Ei sentään historiallisten faktojen tunnustaminen mitään puoluepolitiikkaa ole.


    • pahaottihyväntyökaluksi

      Näin se todellakin on, Suomen oli lyötävä Neuvostoliitto sotilaallisesti, että oli mahdollista päästä neuvottelemaan rauhasta ilman ehdotonta antautumista.
      Voimasuhteet olivat sotilasliittoumien välillä muuttuneet sodan jatkuessa niin toivottomiksi Suomen kannalta, että ainoa mahdollinen voitto lopputulosta ajatellen oli saavutettavissa ainoastaan irtautumalla sodasta ja myöntymällä kiristyksen alle rauhanehdoissa- ja neuvotteluissa.

      Stalin oli varmasti aselevon solmittuaan hyvin helpottunut, koska oli saanut kaikesta päätellen tarpeekseen armeijansa parhaan puolikkaan tuhoutumisesta Suomen rintamilla ja sen lisäksi tuli mahdolliseksi siirtää laadukasta kalustoa ja huollon resurssit Keski-Eurooppaan, jossa niistä oli huutava pula.
      Lisäksi miehiä ei tarvinnut syöttää enää surman suuhun, mutta niitä oli kuitenkin vielä tarpeeksi asemien pitämiseen.
      Jatkuessaan sota olisi heikentänyt Nl:n mahdollisuuksia tähän ryhmitykseen ja reserviin, kun miehistön määrä oli saavuttamassa tämän kriittisen pisteen sodan vielä jatkuessa.

      Asian ja tuolloisen tilanteen vaikeuden ymmärtämisessä auttaa, kun tiedostaa, että myös Liittoutuneet uhkasivat Neuvostoliittoa suurempana voimana Suomea yhä enemmän lähestyessään lännestä maatamme.
      Tuohon aikaan heidän intressinsä olivat yhtenevät Nl: n kanssa, joten neuvottelimme ja olimme sodassa käytännössä kahden Eurooppaa jakavan sotilasmahdin kanssa, joten oikeutta ei ollut mahdollista saada myöhemmin rauhanneuvotteluissakaan.

      • Bror-Erik1974-ussr

        No on siulla hullut luulot jos puhut Puna-Armeijan parhaan puoliskon olleen uhattuna
        Suomen taholta.
        Tuota ajatusta pitää ihan selällään nauraa! :)


      • Bror-Erik1974fi

        Venäläisestä laadusta ei suomalainen perusta, mutta eiköhän se määrällisesti paras puolisko kärventynyt tankkien sisään ja jäätynyt pystyyn Kannaksen hankiin.

        Kuten suomalaiset tuolloin totesivat, Kannaksen sudet söivät hyvin koko kevään lumien sulettua.


    • punaarmeijaolilyöty

      Bror-Erik, tarkoitin Kannaksen joukkoja, parhaat osat joukoista olivat joko palasina rintamalla, arkuissa tai hoidettavina sotasairaalassa. Tilanne oli samankaltainen myös Suomen puolella, tosin pienemmillä tappioilla.

      Suomen puolustukselle oli olennaisen tärkeää, että oli oltu syvällä rintamasuunnassa idässä, jolloin puolustajat ovat onnistuessaan aina askeleen edellä hyökkääjiä.

      • Bror-Erik1974ru

        No entäs ne Kannaksen halkijuoksijapuolustajat joita ennätti suuren Saimaan saarille
        asti Puna-Armeijan teräsmyrskyn kauhistuttamina.Laitoskamaa tuli heistä hävityn so-
        dan jälkeen eikä ryssäviha muutenkaan ollut pop jolla rehennellä.
        -Raskas tappio toisessa maailmansodassa opetti meidän nuorta tasavaltaamme oivalla
        tavalla ottamaan huomioon koko kansan tahdon demokraattisesti lopulta huomioon.
        Mutta lähes 100 tuhatta ihmishenkeä siihen todistukseen lopulta tarvitttiin.

        -On onnellista että palautusjutut niin Suomessa kuin Venäjälläkin ovat jääneet
        unholaan ja venäjänkarjalaiset asukkaat viihtyvät ostamillaan tonteilla.


      • Bror-Erik69
        Bror-Erik1974ru kirjoitti:

        No entäs ne Kannaksen halkijuoksijapuolustajat joita ennätti suuren Saimaan saarille
        asti Puna-Armeijan teräsmyrskyn kauhistuttamina.Laitoskamaa tuli heistä hävityn so-
        dan jälkeen eikä ryssäviha muutenkaan ollut pop jolla rehennellä.
        -Raskas tappio toisessa maailmansodassa opetti meidän nuorta tasavaltaamme oivalla
        tavalla ottamaan huomioon koko kansan tahdon demokraattisesti lopulta huomioon.
        Mutta lähes 100 tuhatta ihmishenkeä siihen todistukseen lopulta tarvitttiin.

        -On onnellista että palautusjutut niin Suomessa kuin Venäjälläkin ovat jääneet
        unholaan ja venäjänkarjalaiset asukkaat viihtyvät ostamillaan tonteilla.

        Bror-Erik1974ru ystäväiseni, milloin menemme taas yhdessä 69-asentoon nautiskelemaan?


      • Bror-Erik1974fi
        Bror-Erik1974ru kirjoitti:

        No entäs ne Kannaksen halkijuoksijapuolustajat joita ennätti suuren Saimaan saarille
        asti Puna-Armeijan teräsmyrskyn kauhistuttamina.Laitoskamaa tuli heistä hävityn so-
        dan jälkeen eikä ryssäviha muutenkaan ollut pop jolla rehennellä.
        -Raskas tappio toisessa maailmansodassa opetti meidän nuorta tasavaltaamme oivalla
        tavalla ottamaan huomioon koko kansan tahdon demokraattisesti lopulta huomioon.
        Mutta lähes 100 tuhatta ihmishenkeä siihen todistukseen lopulta tarvitttiin.

        -On onnellista että palautusjutut niin Suomessa kuin Venäjälläkin ovat jääneet
        unholaan ja venäjänkarjalaiset asukkaat viihtyvät ostamillaan tonteilla.

        "...palautusjutut niin Suomessa kuin Venäjälläkin ovat jääneet
        unholaan ja venäjänkarjalaiset asukkaat viihtyvät ostamillaan tonteilla."

        Älä unohda, että ihminen on aina kiinnostunut juuristaan ja palaa sinne missä on juuret.

        Myös Suomessa uudet sukupolvet tulevat muistamaan ja vaatimaan takaisin sitä mikä kerran oli isien ja mikä otettiin pois väkivalloin.

        Sama juttu tapahtui jo Baltiassa ja Ukrainassa ja tapahtuu tulevaisuudessa myös Krimillä ja varsinkin Karjalassa sillä kuten Baltian kohdalla, alkuperäinen etnisyys ei sido Karjalaakaan Venäjään.

        Venäjä on keinotekoinen, hajoava sirpalevaltio ja sairastaa kroonisesti sadan vuoden aikana harjoittamansa imperialismin jälkitauteja.


    • palautusonetenemässä

      Venäjä aloitti Talvisodan, pakotti Jatko- ja Lapinsotaan. Pakotti myös painostuksellaan ensin Suomen Saksan liittolaisuuteen ja sai myös muilla rikollisilla toimillaan Saksan hyökkäämään kimpuunsa, joten oli sodan aloittaja Euroopassa ruokkimalla ja tukemalla ensin Saksan intohimoja.
      Pahalle oli annettu ensin pikkusormi, sitten meni koko käsi ts. valtio. Tämä huomattiin ensimmäisenä Suomessa Talvisodan muodossa.

      Ryöstömurhasodan avulla Venäjä anasti sitten Suomelta Karjalan ja maksatti myös sodan aiheuttamat materiaaliset kustannukset ryöstön uhrilla.
      Joten selvää täytyy varmasti olla kaikille osapuolille nykyään, että Karjala tullaan palauttamaan asukkailleen ja omistajilleen.

      Tapahtuuko se jo tämän vuoden aikana, jää nähtäväksi, mutta pääasia on, että palautus on vauhdilla etenemässä jo molemmissa maissa :)
      Ehkä loppuvuodesta nykyään onneton ja itkevä, isätön Viipuri on jälleen tärkeä ja monikulttuurinen suomalainen Karjalan pääkaupunki, portti sekä itään että länteen kuin ennen onnetonta tragediaa, upeaa !

      • Bror-Erik1974odin

        Trastui! ihan alkuun pahoittelen ankean elämäsi säkkipäistä yksitotisuutta jonka vaiheilta
        kuuluu jos mitä päätöntä äkästelyä ja junkutusta.
        Venäjänkarjalassa asukkaat sen sijaan nauttivat kesälomistaan valittamatta komeissa
        Kannaksen rantamaisemissa mökeillään! -Hienoja maisemia siellä.


      • eivoiollakivaalomalla

        Tuskinpa siellä Kannaksella kukaan nauttii olostaan varsinkaan lomalla, kun tietää makaavansa ryöstösaaliin päällä, joka on anastettu valehtelemalla ja aseilla uhkailemalla, sitten vielä rauhansopimuksella kiristämällä, kun sotien avulla murhaamalla ei muuten päästy himoitun saaliin kimppuun, Kannakselle ja muualle Karjalaan.
        Eikö siitä tule kaikilla anastettujen alueiden venäläisillä sielu kipeäksi, mikäli heillä sellainen on vielä jäljellä.


      • Bror-Erik1974odin

        Heillä ei voittajina ole tarvetta edes moiseen katkeraan sieluhössötykseen jota harrastat.
        Kannaksella asuu nyt tyytyväinen asujaimisto kesämökeillään etkä sie voi mittään sille. :)
        -Eiks jeh?


      • Bror-Erik1974fi

        Kuuro ja sokea sielu tuskin osaisi tyytyväisenä mökkeilläkään.

        Päinvastoin, venäläisillä on tätä nykyä jopa räikeän kova tarve saada hyväksyntää ulkomaailmasta, mistä sinä ja klaanisi olette eläviä todisteita.

        Ja sitten jos meinaa unohtua, jokainen suomalainen uusi sukupolvi käy uudestaan ja uudestaan muistuttamassa Kannaksen porukalle minkä päällä mökkeilevät.

        Eiköhän siinä ala pikkuhiljaa pakostakin heräämään paatuneinkin ryssäsielu ja häpeä esi-isien historiasta.


    • SeAvarakatseinen

      Mitenkähän tuo sotilaallinen voitto lasketaan?
      Monta tapaa. Ja nopein ja yksinkertaisin on laskea "syntyneiden" ruumiiden määrä!
      Suomessa näitä kutsuttiin sankarivainajiksi .
      Periaatehan Suomen puolella oli: "Tänne EI tultu kuolemaan vaan Tappamaan."
      Mikä lie nimitys ja periaate oli Neuvostoliiton puolella? Ennen vangiksi jäämistä, oli ÄKKIÄ PUNA-Soturin tapettava itsensä, koska muuten hän olisi pettänyt Stalinin ja Äiti -Venäjän?

      (NL:n kenraaleita jäi 85 kpl sotavangeiksi; ei ollut kovin esimerkillistä "esimiehiltä"!)

      Yhtä suomalaista sotilasta kohden syntyi 6.2 - 6.5 kertainen määrä NL "sankareita. Tarkkaan ei tiedetä. (koskaan?) Siellä kun ei ollut niin nokonuukaa tuo tilastointi eikä ihmishenkien määrä. Tapettavaa riitti sekä Suomi-sotureille etu- rintamilla että ...... rintamien takana, näille NAGAN-politrukeille.

      • Bror-Erik1974-ussr

        Suomen ulkopolitiikka sai sodanaikaisen höyryämisen jälkeen paljon pragmaattisemman
        linjan suuren Neuvostoliiton lapsena ja naapurina. ja tämä oli hyvä.


      • Bror-Erik1974fi
        Bror-Erik1974-ussr kirjoitti:

        Suomen ulkopolitiikka sai sodanaikaisen höyryämisen jälkeen paljon pragmaattisemman
        linjan suuren Neuvostoliiton lapsena ja naapurina. ja tämä oli hyvä.

        Suomen linja ei muuttunut sodan myötä, mistä tämäkin toppuuttelu on muistutus.

        Sinäkin olet jo joutunut myöntämään, että suomalaista isänmaallisuutta sen paremmin kuin Karjalan suomalaisuutta ei tuhonnut se, että jouduimme luovuttamaan ryssälle maita ja mantuja.

        Lenin toivoi, että 1917 olisi vanhan tilalle syntynyt uusi Suomi, josta olisi tullut Neuvostoliiton lapsi ja sätkynukke, mutta kiitos urheiden valkoisten, pieraisimme haisevat idän suuntaan.

        Historia osoittaa kuinka perverssi olisi ajatus, että synnyintuskissaan potkiva Neuvosto-Venäjä olisi ylipäätään onnistunut saamaan lapsia ja vieläpä lapsia jotka olivat olleet olemassa ylpeästi jo ennen äiti-Venäjän kuoriutumista käärmeen munasta.

        Taistelu säilyy niinkauan kuin sekasikiö itänaapurissa kiemurtelee, sen jokainen venäläinen tuntee luissaan ellei myöntää halua.


    • osatolivatvaihtumassa

      Stalinin N-L oli valmis allekirjoittamaan rauhansopimuksen sen jälkeen, kun asemat olivat vakiintuneet Kannaksella, vaikka Kannas oli edelleen suurimmalta osin Suomen hallinnassa.
      Samaan aikaan elokuun alussa Laatokan pohjoispuolella venäläiset taistelivat päästäkseen pois moteista ja suomalaiset olivat vyöryttämässää rintamaa itään päin, joten osat olivat vaihtuneet.

      Rauha ja taisteluista perääntyminen sopivat silloin Nl:lle yhtä hyvin kuin suomalaisille rauhan aikaansaamiseksi, että saavutettu oli mahdollista pitää.
      Näin Stalinille avautui myös oiva tilaisuus päästä ryöväämään Karjala ilman lisätappioita ja pahimmillaan tulossa olevaa perääntymistaistelua, mikäli Saksasta olisi pystytty jotenkin turvaamaan aseiden saatavuus jatkossakin Suomeen.

    • Bror-Erik1974odin

      KARU totuus on että Suomi hävisi toisen maailmansodan. Sitä totuutta ei millään puheilla
      agiteerata muuksi.

      • voitossaonhäviö

        Kun uhri on tullut ryöstetyksi väkivallalla ja sen jatkamisella uhkailemisella, tekemällä sen lisäksi kaverin avustuksella(liittoutuneet), niin kannattaa miettiä uudestaan, onko silloin oikeasti voitettu jotain.
        Olisiko kysymyksessä todellisuudessa ja kuitenkin lopulta kaikkein varmin tapa hävitä kunniattomasti ja menettää olemassaolonsa oikeutus menestyvänä kansana ja valtiona.


      • Bror-Erik1974fi

        Sota oli kaikkea muuta kuin häviö kun miesluvussakin tuli kirkkaasti komea ykkössaalis. Yksi suomalainen teurasti vähintäin 20 ryssää, mikä on suorastaan erinomainen tulos ottaen huomioon, ettei aseitakaan ollut hankittu ajoissa.

        Kannaksen sudet söivät läpi sodan hyvin kiitos suomalaisten sotilaitten jotka toimittivat niille päivittäin Molotovin coktaileilla marinoitua tuoretta venäläistä lihaa.

        Venäläisten toistuvat raskaat tappiot suomalaisille ja kykenemättömyys valloittaa Suomea oli kova paikka Stalinille ja Venäjän uskottavuus sotamahtina mureni koko maailman silmissä.

        Asia on vielä tänäkin päivänä venäläisille erittäin vaikea pala - hyvästä syystä - ulkovaltojen ihaillessa avoimesti sankarillisia suomalaisia.


    • vanhat.rajat.1940

      Kannattaa perehtyä Moskovan välirauhansopimuksen (19.9.1944) ehtoihin (ihan ruohonjuuritasoa myöten. Myös niiden soveltamiseen), sekä valvontakomission aikaan Suomessa 1947 asti. Sen perehtymisen jälkeen voi miettiä sitten, että joutuuko sotilaallisesti voittanut osapuoli (siis Suomi, jota aloittaja tarkoittaa) tuohon tilaan.

    • Bror-Erik1974odin

      Suomihan koki nöyryyttävän tappion toisessa maailmansodassa,ja kun tappiosyksynä 1944
      jopa lanttulaatikko oli kortilla niin ei kannata siitä sodasta riemulauluja veisata.-Eiks niin?

      • Bror-Erik1974fi

        No ainakin Kannaksen sudet söivät läpi sodan hyvin kiitos suomalaisten sotilaitten jotka toimittivat niille päivittäin Molotovin coktaileilla höystettyä tuoretta venäläistä lihaa. :D


      • SeAravakasteinen

        Suomi voittaa aina. Tällä kertaa voittona tuli kakkospalkinto. Ei huano. Lohdutuspalkintona tuli torjuntavoitto. Karjalaan jäi kartanot, pianot, kristallikruunut, ves kaivoon ja grammar pöyvälle soimaan.


      • Bror-Erik1974fi

        Kyllä miesluvussa tuli kirkkaasti komea ykköspalkinto. Yksi suomalainen teurasti vähintäin 20 ryssää, mikä on hyvin ottaen huomioon, ettei aseitakaan ollut osattu hankkia ajoissa.

        Eihän ne kommunistit edes tienneet mitä kristallikruunuilla ja pianoilla tehtiin, joten tuskin niistä iloa irtosi ja kaikki vanhat kartanotkin ne polttivat siltä varalta, ettei keskuudessaan syttyisi maallisen loiston kirvoittama kapitalistinen kiima.


      • SeAravakasteinen

        Mutku ei saatu kaikkea omaisuutta mukaan. Pit jättää sinne kauniiseen Karjalan Viipuriin. Tuosta olen katkera. Onneksi naapurin Oleksi huomasi kerätä pöytähopiat ja kullitetut kellot potkosäkkiin ja jakso kantaa sen Ravansaaresta Lappeenrantaan.


      • SeAvarakatseinen

        On SE tämä minun erinomainen NIMIMERKKINI = "SeAvarakatseinen", R YS S I E N - kätyreiden suosiossa. Milloin sinällään, milloin yhdellä kirjaimella vääristeltynä, kuten nyt.
        On ne nää R YS S ÄT katkeria Suomen ja karjalaisten menestymisestä, vaikka tarkoitus oli pistää Suomi polvilleen, ilman sitä miehitystä ja maan liittämistä Venäjänmaahan Neuvosto-Suomena .... aluksi.


    • kylläPutinkintietää

      Onneksi venäläisillä on mahdollisuus tutustua oman maansa historiaan ja todellisuuteen näiden suomi24-sivujen kautta fakojen avulla ja saada oikeaa tietoa maansa agressiivisesta, isovenäläisestä historiasta, mikä on edelleen vahvasti osa heidän identiteettiään.

      Rikosten hyväksyttävyyden tavoittelu aiheuttaa edelleen Venäjällä järjestelmällistä historiallisiin ryöstömurhasotiin liittyvää vääristelyä ja nationalistista itsepetosta, että oikeudellisiin asioihin ei tarvitsisi palata tai ottaa kantaa eikä Karjalaa tarvitsisi muka palauttaa.
      Mutta palautetaanhan se, kun oikea tieto leviää mm. tätä kautta kansan syviin riveihin.

      Onneksi Putin on nykyään jo Karjalan palauttamisen kannalla, sillä vahva tiedustelutoiminta Venäjällä ollut pitkään osa hallintokulttuuria ja hänellä täytyy siksi olla tietoa muita enemmän maansa todellisesta osuudesta rikoksiin ja varmuus myös siitä, että tämä kansainvälinen rikos on tuomittava siten, että Suomi saa omaisuutensa takaisin.

      Karjala yms pakkoluovutetut alueet palautetaan vahingonkorvauksineen takaisin ehdoitta, kuten ne vietiinkin.

      • Bror-Erik1974-ussr

        Niin justiisa,mutta tuskin perusvenäläinen eikä -suomalainen tänä päivänä uhraa
        ajatustakaan sille harmille kun jäi se sirmakka yksin soimaan porstuan naulaan molli-
        voittoista polkkaa kovan lähtöhopun tiimellyksessä. Eiks niin? ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      109
      3769
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      317
      1970
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1757
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      104
      1667
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      436
      1610
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1570
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      431
      1473
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1240
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      46
      1148
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      393
      1107
    Aihe