Nordea ja Sampo veivät perintömme eläkesäästöinä

äläluotapankkiin

Meille kehuttiin pienriskistä eläkerahastoa, joka tuottaa voittoa pitkällä aikavälillä. Odotimme 8 vuotta, että sijoitus kannattaisi, ja varat pienenivät koko ajan ja lopulta puoleen kulujen ym. puliveivaamisen vuoksi. Jos pankkivirkailija sanoo asuneensa/asuvansa samalla seudulla kuin sinä ja varmistaa, että voi hävitä sijoittamansa rahat, niin juokse pakoon rahojesi kanssa. Vaikka hän kehuu rahastoa pieniriskiseksi pitkäallä aikavälillä.
Pankit tukevat ja harrastavat samanlaista huijaukseomaista kirjoittelua kuin "toimittaja" Taru Taipale Hesarissa tänään 18.4.2017. Silloin kun pitää saada piensijoittajien rahat turvaamaan tappioita ilmestyy jopa naisten lehtiin kirjoituksia osakkeilla ja rahastoilla rikastumisesta. Pankit puliveivaavat tappiot piensijoittajille, jotka eivät valittele häpeissään ja kuka heidän pennosistaan välittäisikään.

10

1740

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei_syytä_huoleen

      En tunne ketään, joka olisi niin pöljä, että olisi noudattanut pankkivirkailijan sijoitusohjeita.

    • kusetett

      siinä tuli pelkkää asiaa näin on

    • E220_CDI

      Määrittele riski? Onko se sinulle pientä arvon muutosta (kumpaankin suuntaan) vai riskiä sijoituksen pysyvästä menettämisestä?

      Näiden ero on siinä, että pitkällä ajalla todennäköisesti parhaiten tuottavan rahaston arvo vaihtelee lyhyellä ajalla todennäköisesti enemmän kuin mahdollisimman pienen arvon vaihteluun suunnitellut.

      Eli riski riippuu siitä, paljonko on aikaa.

    • onkokemustasijoittam

      Suurimpien pankkien Suomi-rahastot ovat hyviä varsinkin pitkällä tähtäimellä, esim. 5 vuotta.

    • Proffa2000

      Kirjoitahan vähän näkyviin niiden Nordean ja Sammon rahastojen nimiä, joihin olitte sijoittaneet. Nimittäin 8 vuoden ajan miltei kaikki markkinat ovat tuottaneet ennätyksellisesti, joten paljon on sössitty jos ette ole mitään tuottoa tänä aikana saaneet.

      • Nalle_tekee_rahaa

        Ja ainakin Nordean ja Sammon osakkeet ovat tuottaneet tuon 8 vuoden ajan erinomaisesti. Älä osta menestyvän yhtiön tuotteita vaan sen osakkeita.


      • Elake69
        Nalle_tekee_rahaa kirjoitti:

        Ja ainakin Nordean ja Sammon osakkeet ovat tuottaneet tuon 8 vuoden ajan erinomaisesti. Älä osta menestyvän yhtiön tuotteita vaan sen osakkeita.

        Sampo, Nordea, UPM - kaikki Nalle-yhtiöitä, jos kaksi niin Sampo ja UPM - kaksi eri toimialaa siinä jo hajautus kahteen - ja Sammon kautta myös Nordeaan eli kolmeen.
        Siihen kun ottaa vaikka päälistalta 10-12 osaketta (osinkoja maksavaa) vuosien saatossa niin hyvä eläkesäästö - ja hajautus
        Ja lisäksi vvoi lukea lehdistä ja osavuosikatsauksista ja sekä tilinpäätöstiedotuksista miten säästöillä "männöö". - Ja jos voimia: osta 1-3 sijoitusasuntoa.
        Kaikki tämä ei mahdotonta tavalliselle uunolle tai uunottarelle esim. 20-30 vuoden aikana.
        Onnellisia elakepäaivia!
        - Näin minäkin olen tehny...


      • Variantti

        Ei valittamista OP:n eläkevakuutusta on makseltu kohta 10v ja enemmän on arvoa, kuin olisi korkeakorkoiselle talletettuna., reilusti.


    • rthrthrthrth

      Viime aikoina osakkeet ovat lähes järjestään nousseet paljon. Rahastot ovat ehkä kulujen jälkeen tuottaneet vähemmän kuin markkinat, mutta jopa lähes kaikki niistäkin ovat tuottaneet kymmeniä prosentteja 8 vuodessa. En tiedä, missä rahastossa olet rahoja pitänyt, mutta jotain vikaa siinä on, kun kaikki muut rahastot ovat nousseet hurjaa vauhtia.

      Ja muuten, pieniriskinen rahasto hyvällä tuotolla on käytännössä mahdoton. Jotta voi saada hyvän tuoton, on pakko lisätä myös riskiä.

      Enkä näe tuota 18.4.2017 olevaan juttua huijauksena. Indeksirahastot ovat kuluiltaan halpoja normaaleihin rahastoihin verrattuna (pankit siis tienaavat siinä vähemmän) ja niiden tuotot ovat ainakin tähän asti olleet hyviä. Fakta on, että indeksirahastoista on viime vuosina tullut hyvää tuottoa.

      Itseäni epäilyttää, että rahasto johon olet sijoittanut ei edes ole osakerahasto. Nimittäin esimerkiksi korkorahastot ovat olleet viime aikoina olleet surkea sijoituskohde ja niillä mainostetaan olevan pieni riski.

    • Omavastuutässäkin

      Sijoituksia pitää seurata, myös rahastosijoituksia. Myös rahastoja voi vaihtaa ja pitääkin, jos näyttää kovasti laskusuuntaiselta. OP mielestäni pärjää paremmin rahastotuotoissa kuin Nordea, DB:stä ei ole kokemusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe