NIINPÄ SOTILASTIEDUSTELUMME ON 10 VUOTTA JÄLJESSÄ JA OLEMME MUIDEN ARMOILLA TIEDUSTELUSSA..
Sotilastiedustelun tehtävänä on hankkia harkinta-aikaa poliittisille päättäjille kriisin tai poikkeustilanteen varalta. Saattaa se säästää lentokonekerosiiniäkin. Parempi ennakkovaroituskyky sallii joukkojen valmiustason madaltamisen tällaisina jännitteisinä aikoina.
Halosen ja Tuomiojan vastustaessa ei sotilailla ollut edellytyksiä viedä asiaa eteenpäin. Asiasta kyllä puhuttiin, ainakin ulko- ja turvallisuuspoliittisten selontekojen laatimisen yhteydessä ja kun valtiojohdolle rakennettiin tilannekuvajärjestelmä.
Halonen jyräsi pääministerin Matti Vanhasen kerta toisensa jälkeen, kun asia otettiin esiin. Vanhasen kaudella perustettu valtioneuvoston uusi tilannekeskus oli tämän vuoksi pitkään tyhjäkäynnillä.

Vastaukset 40
Vanhimmat
Muut maat ovat pidemmällä. Me olemme noin 15 vuotta myöhässä tässä asiassa. Se on totuus, apulaistiedustelupäällikkö Kari sanoi Jyväskylässä tammikuussa...
Ulkoministeriökin on # HAXOROITU #
Halonen on maanpetturi kolmannessa polvessa.
Tuomio on maastakarkotus tai elinkautinen kuristushuonetuomio.
Korkein oikeus lähettää tuo rotan kärsimään tuomiotaan vielä ennen vuoden vaihdetta.
Halonen on saatava valtakunnan oikeuteen nyt kun hänen Suomea vastaan tekemä toiminta on paljastettu.
On perustettava erityinen TOTUUSKOMISSIO selvittämään DDR-demujen maanpetoksellista toimintaa ja sen laajuutta
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.

Kepupalsta. väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepulapsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.

Tuo edellinen se vasta idioottimaista onkin. No, onhan nimimerkkikin Idiootta, joten onhan se ymmärrettävää. Riittäisihän tuo vähempikin idioottimainen toistelu.
Totta on, että Halonen ja Tuomioja ovat omissa kannan otoissaan olleet Venäjän asiamiehiä ja Venäjänä mielistellen on asiat heidän toimestaan hoidettu. Lienee vasemmistolaisille ominaista.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta. väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepulapsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta. väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepulapsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Onko tullut mieleen mennä asiaankuuluvalle palstalle suorittamaan tuota omalaatuista toimintaasi. Tottahan kylläkin on, ei kuulu keskustan palstalle tuollainen.
Ensin tarvitaan totuuskomissio selvittämään jo tehtyjen rötösten kuten Hornet hankinnat ja niihin kuvitellut vastaostot sekä helikopterihankinnat joilla on syötetty Suomea USA;n ja Naton palapelinappulaksi joilla puolestaan ei ole mitään tekemistä maamme oman todellisen puolustusvalmiuden ylläpidon kanssa. Ei tarvitse olla ennustaja nähdäkseen että Suomen ja Ruotsin pohjoismainen puolustusyhteistyö kulminoituu siihen että kansantaloutemme katastrofi Hornet kauppa uusitaan taas jenkkikoneilla joitten ainoa merkitys on uhittelu
Venäjän kanssa jolla taas oman maamme turvallisuus vaarantuu.
ON TUNNETTUJA SUOMEN SYÖJIÄ
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta. väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepulapsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta. väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepulapsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Eikä kuulu demujututkaan kepupalstalle.

Kun aletaan puhuan asiaa, häiriköinti alkaa, SIPILÄ KORJAA MAAN VIHOLLISTEN JÄLKIÄ, siitä tässä on kyse..
Tuomioja ja Halonen eivät kuulu kepuplastan valikoimiin, eikä Sipilä mitään korjaa, ole koksaan korjannut rikä tule koskaan korjaamaan.
Kyllä sinä olet tunnettu häiriköinnistä palstalla.
Tarvitseeko enää muistuttaa kaksikon huippukaudella Suomen tekemistä muista sankariteoista kuten jalkaväkimiinojen kieltämisestä ja panssarivaunujen sulattamisesta....
DDR:n uskollisessa palveluksessa vaikka DDR:ää ei enää edes ollut olemassa
ehjien taistelukuntoisten pansarien palastelu, niin itätuotanoa kun olivatkin, rauta on rautaa..
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta. väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepulapsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta. väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepulapsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Eikö siellä hullujen huoneella tiedetä sitä, että esitti maamiinoista luopumista esitti paskanaamasyöttiläspuolueen ankarassa ryssän- ja pillunkiimassa oleva tyhmä, mutta hyvin yksinkertainen Pääministeri Matti Taneli Vanhanen?
Ex-ulkoministeri Tuomioja kiistää olleensa jarrumies tiedusteluasiassa: "Poliittista mustamaalaamista"..
VAIKKA TASKUSTA LÖYTYY
Sitten aloitti uuden esityksen jarruttamisen.
Halonen ja Tuomioja pelkää Neuvostoliiton vakoilun kärsivän uusista valtuuksista.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta. väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepulapsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta. väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepulapsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Tuntuu maailma olevan keskustalaiselle liian paha paikka, huutamallako Sipilän kanssa meinaatte maailman tuhota?
Suomi riittää tosin kuin Tarja Haloselle, joka on nyt todistettu Neuvostoliiton agentiksi.

Halosen ja Tuomiojan vastustaessa ei sotilailla ollut edellytyksiä viedä asiaa eteenpäin. Asiasta kyllä puhuttiin, ainakin ulko- ja turvallisuuspoliittisten selontekojen laatimisen yhteydessä ja kun valtiojohdolle rakennettiin tilannekuvajärjestelmä...

Eilen yhden poliisin surmanneella ja kahta poliisia haavoittaneella miehellä on raskas rikostausta. Teosta epäilty on ranskalainen vuonna 1977 syntynyt mies, jonka nimi on ranskalaismedian mukaan Karim Cheurfi. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet nimeä, mutta sanovat vahvistaneensa miehen henkilöllisyyden....
Risuparta kielsi vastustaneensa mitään
Mutta vastusti heti taas
Ja DDR antoi taustatukea
.
Halonen ja Tuomioja ovat aivan perseestä. Pahimmat Suomen syöjät sitten Tannerin möllin, joka esti Suomen aseistamisen ajoissa.
Vieläkin puistattaa kun suomalaisia vedettiin kunnolla höplästä, ikäänkuin kommunisti ja nainen riittää maamme johtamiseen, muuta ei tarvita..
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta. väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepulapsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta. väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepulapsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Kepupalsta, väärä palsta Halosen ja Tuomiojan juttujen jauhamiseen. sekä demari juttujen syöttämiseen.
Halonen on maanpetturi kolmannessa polvessa.
Tuomio on maastakarkotus tai elinkautinen kuristushuonetuomio.
Korkein oikeus lähettää tuo rotan kärsimään tuomiotaan vielä ennen vuoden vaihdetta.
Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen Urkki... Väyrynen, Väyrynen, Väyrynen Paavo, Ahti sahti Karjalainen...Esko Aho......
Halosen ja Tuomiojan vastustaessa ei sotilailla ollut edellytyksiä viedä asiaa eteenpäin. Asiasta kyllä puhuttiin, ainakin ulko- ja turvallisuuspoliittisten selontekojen laatimisen yhteydessä ja kun valtiojohdolle rakennettiin tilannekuvajärjestelmä....
Halosen ja Tuomiojan vastustaessa ei sotilailla ollut edellytyksiä viedä asiaa eteenpäin.... Asiasta kyllä puhuttiin,... ainakin ulko- ja turvallisuuspoliittisten selontekojen laatimisen yhteydessä ja kun valtiojohdolle rakennettiin tilannekuvajärjestelmä...
Mitä enää selittelet, vai eikö kuudessa vuodessa ole saatu vatuloitua kuntoon?
Ai niin täällähän kekkonenkin on vielä hengissä.
Sitä laitetaan kuntoon. Toisin oli Tarja Halosen (CCCP) aikana.