En ollut varma mistä tätä kysyä, joten laitetaan tänne.
Olen siis lukion toista luokkaa käyvä opiskelija, ja mulla on ongelma. Mun on tosi vaikea keskittyä. Suuri osa tunneista menee kiemurteluun tai jonkun muun tekemiseen, kuin itse opiskeluun. Kokeisiin lukemiseen ja läksyjen tekoon on todella suuri kynnys ruveta. Tottakai mukana on laiskuutta, mutta lähes aina tuntuu siltä kuin ajatuksissa olisi "blokki", ja vaikka yrittäisin lukea, ajatus ei kulje ja keskittyminen herpaantuu heti. Olen yrittänyt läksyjentekoa ja kokeisiin lukemista kaikilla tavoilla kaikilla tavoille, mutta lopputulos on aina sama. Myös kokeissa ajatus ei kulje ja saatan vastata todella tyhmiä asioita, mutta joskus todella harvoin saan hyvän "flown" päälle, ja esimerkiksi esseen suoltaminen onnistuu, ja arvosanoista tulee hyviä. Tämä flow kestää kuitenkin max. 4 tunnin ajan. Sitten tuntuukin siltä, että kaikki olisi "sumussa". Tätä tunnetta, mikä minulla yleensä on päällä on vaikea selittää, mutta olen alkanut epäillä että mussa on jokin vikana näiden kirkkaiden hetkien ansiosta. Terkkarille yritin tästä mainita mutta hän vain selitti "opiskelutavoista". Opiskelutavassa ei ole mitään vikaa, sillä näinä kirkkaine hetkinä saan opittua asiaa hyvin nopeasti ja keskityttyä pitkään:/ olen myös musiikillinen ja joskus saatan soittaa ja opetella uutta asiaa isoja määriä, joten en usko että opiskelutavan vaihto auttaisi. Tätä on tosiaan vaikea pukea sanoiksi, mutta olisi kiva jos jollakin olisi samanlaisia fiiliksiä ja osaisi auttaa:)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisiko ADD?
Epäillyt itse, mutta välillä tulevat selvät hetket eivät sovi yhteen ADD:n kanssa:/