Venäjä luo valmiuksia hyökkäykselle Suomen läpi

Venäjän keskushallinnon rahoittamat tiehankkeet ovat edenneet Suomen rajaa kohti Parikkalan korkeudella. Visiona on yhdistää Venäjän ja Suomen tieverkostot Parikkala-Syväoron rajanylityspaikan kautta.

Venäjän keskushallinto valmistelee Pietarin kokoisen, 87 000 hehtaarin suuruisen hallinnollisen yksikön rakentamista Lahdenpohjan seutuville vajaan kymmenen vuoden sisällä.

Aluevaraus on lähes seitsemän kertaa suurempi kuin Petroskoi. Venäjän keskushallinto sitoutuu asiakirjojen mukaan ohjaamaan alueen kehittämiseen 200 miljardia ruplaa.

Asiakirjoissa hanketta kuvataan strategiseksi ja salaiseksi. Hanketta johtaa ja valmistelee Venäjän puolustusministeriö.

Samaan aikaan, kun Venäjä on kehittänyt omaa tieverkostoaan kohti Suomen rajaa ja vaatinut Parikkalan avaamista henkilöliikenteelle, ovat venäläiset sijoittajat häärineet aktiivisesti Suomen puolella Loviisasta Kajaaniin liikennöivällä valtatie kuudella.

Tien varrelta on ostettu lukuisia suuria kiinteistöjä ja huoltoasemia.

Kuutostien lähialueiden lisäksi sijoittajat ovat hakeneet sopivia kiinteistökohteita myös Karjalan radan ja varuskunta alueiden naapurustosta.

Kiinteistökauppoja on tehty ainakin Vekaranjärven ja Utin varuskunta-alueiden lähimaastossa Kouvolan Valkealassa.

Vekaranjärvellä toimii Karjalan Prikaati ja Utissa Utin Jääkärirykmentti.
72753
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Venäjä vie Niinistö vikisee. Ei ei Nato.

Äänestä

Tilaisuuden tullen sieltä tullaan voimalla rajan yli. Eikä pysähdytä kuin Atlannin rannalla.

Äänestä
  • Ja vain ja ainoastaan jumalallinen NATO voi tuon katastrofin estää? Hahah :D Ei kannata tökkiä karhua kepillä jos noin kovasti jo pelottaa. Tässä on pärjätty jo vuosikymmenet Venäjän kyljessä ilman NATO:a ja hyvin on mennyt.

    Äänestä

  • Mikään Venäjän naapureista ei Venäjään luota eikä ole syytäkään.

    1Äänestä

  • Venäjä on kymmenen viime vuoden aikana hyökännyt kahteen naapurimaahansa murhaamaan niiden väestöä ja varastamaan niiden alueita. Kumpikaan ei ollut Nato- maa.

    1Äänestä

  • Natoton kirjoitti:

    Venäjä on kymmenen viime vuoden aikana hyökännyt kahteen naapurimaahansa murhaamaan niiden väestöä ja varastamaan niiden alueita. Kumpikaan ei ollut Nato- maa.

    Juu. Krimillä ei ammuttu laukaustakaan ja Gerorgian sodan aloittivat georgialaiset itse. EU :kin on sen myöntänyt.

    Äänestä

  • dawdaef kirjoitti:

    Juu. Krimillä ei ammuttu laukaustakaan ja Gerorgian sodan aloittivat georgialaiset itse. EU :kin on sen myöntänyt.

    Kumpikaan väitteistäsi ei pidä paikkaansa.

    1Äänestä

Jos nämä Venäjän hankkeet "Parikkalan ympäristössä" eivät herätä Suomea Venäjän uhkaan, niin on tullut aika äänestää toiset päättäjät. Parikkalankin kohdalla on valtavasti maamme puolustamiseen liittyviä haasteita, joita vain Nato-jäsenyys voisi helpottaa.

1Äänestä
  • "Harhaluuloisuushäiriö on vakava psykoosisairaus (ICD-tautiluokitus F22.0). Harhaluuloisuushäiriöissä ilmenee yhtäjaksoisesti vähintään kuukauden ajan erilaisia harhaluuloja. Harhaluuloisuushäiriötä kutsutaan myös paranoiaksi tai paranoidiseksi psykoosiksi.

    -Wikipedia

    Äänestä

  • Hyvin tunnistit omat oireesi wikipedian artikkelin perusteella.

    1Äänestä

  • AvotHui kirjoitti:

    Hyvin tunnistit omat oireesi wikipedian artikkelin perusteella.

    En se minä pelkää jatkuvasti venäläisten hyökkäystä ;)

    Äänestä

  • mee_hoitoon kirjoitti:

    En se minä pelkää jatkuvasti venäläisten hyökkäystä ;)

    Et tietenkään pelkää sitä, sinähän toivot sitä!

    1Äänestä

  • mee_hoitoon: Suomen puolustautumiseen ja Natoon ei kannata suhtautua pelokkaasti. Suomi ja Nato edustavat sivistyneitä tapoja. Venäjän barbaarista sotaintoa vastaan pitää varansa ja olla valmiina.

    1Äänestä

  • mee_hoitoon kirjoitti:

    "Harhaluuloisuushäiriö on vakava psykoosisairaus (ICD-tautiluokitus F22.0). Harhaluuloisuushäiriöissä ilmenee yhtäjaksoisesti vähintään kuukauden ajan erilaisia harhaluuloja. Harhaluuloisuushäiriötä kutsutaan myös paranoiaksi tai paranoidiseksi psykoosiksi.

    -Wikipedia

    Se on tuo sotapsykoosi ja natokiima ,joka aiheuttaa mielenterveys ogelmia ,toivottavasti tällä aloittelijalla on siihen lääkkeet ,muutoin ei hyvä hyyrää🤣🤣😂😂

    Äänestä

paskaa

Äänestä
  • Tiedetään, että siellä itärajan takana on kaikki sitä. Pidetään se siellä, kuten varmasti toivotkin.

    1Äänestä

"Asiakirjoissa hanketta kuvataan strategiseksi ja salaiseksi."

Juu tosi salainen täytyy olla, kun meidän nato-nyhveröt s24 palstalla tietää siitä.

Jos katselee Euroopan karttaa niin huomaa, ettei ne tiet yleensä umpikujaan lopu kun tullaan toisen valtion rajalle.

Jokainen valtio kehittää omia tieverkostojaan. Mutta kun Venäjä tekee niin, se valmistautuu sotaan? Haha.. Homma menee jo niin vainoharhaiseksi, että kannattaisi hakea ammattiapua.

Äänestä
  • paskaa

    Äänestä

  • rjpwetib kirjoitti:

    paskaa

    Sulla on aivojen tilalla paskaa :D

    Äänestä

  • Venäjällä on erittäin huono tapa ulottaa tienhoitonsa toisten valtioiden alueille ja alkaa periä niiltä "hoitomaksuja". Venäjän puolella rajaa on asumatonta korpea, mutta järjettömän kokoinen alue varattuna "keskushallinnon" tarpeisiin. Hanketta viedään salaisena eteenpäin, joten sitä mihin aluevarausta suunnitellaan käytettävän ei saa tietoa. Kyllähän tuonne muutama satatuhatta valkeaa "avustusrekkaa" saa parkkeerattua, joista jokaiseen saa ainakin yhden "leipäkorin" nälkäisille suomalaisille.

    1Äänestä

  • VenäläinenRekkaparkki kirjoitti:

    Venäjällä on erittäin huono tapa ulottaa tienhoitonsa toisten valtioiden alueille ja alkaa periä niiltä "hoitomaksuja". Venäjän puolella rajaa on asumatonta korpea, mutta järjettömän kokoinen alue varattuna "keskushallinnon" tarpeisiin. Hanketta viedään salaisena eteenpäin, joten sitä mihin aluevarausta suunnitellaan käytettävän ei saa tietoa. Kyllähän tuonne muutama satatuhatta valkeaa "avustusrekkaa" saa parkkeerattua, joista jokaiseen saa ainakin yhden "leipäkorin" nälkäisille suomalaisille.

    Kovatki harhat päällä? Taidat olla oikea "rekkaparkki asiantuntija" :D Eiköhän jokainen valtio saa kehitellä tieverkostoaan kuten parhaaksi näkee.

    Äänestä

  • Kehittelihän Venäjä rekkarallinsa Ukrainaankin, ja vielä tänäänkin venäläiset tienhoitajat murhaavat ukrainalaisia, jotka olisivat oikeutettuja käyttämään omia teitään turvallisesti.

    1Äänestä

Minne se Venäjä haluaa suomen läpi mennä???
Hakemaan sen natopaskan naapurikseen? Mikä helvetin logiikka sulla valopäällä oikein on?

Äänestä
  • Minne se Venäjä ei ole halunnut mennä? Viroon halusi mennä, Latviaan halusi mennä jne. Ukrainaankin halusi mennä, Tsetseniaankin halusi mennä, Syyriaankin halusi mennä, Gorgiaanki haöusi menmä jne.. On se Venäjä vaan niin tyhmä maa, usko pois.

    1Äänestä

No, minne se Usan alusmaa suomen läpi haluaa mennä?
Norjaanko?

Äänestä
  • Viime kerralla halusi Suomen, mutta me emme halunneet silloinkaan Venäjää.

    1Äänestä

Natoon

Äänestä

No, vastaa nyt kysymykseen äläkä kirjoittele omia luulojas.
Minne se alusmaa suomen läpi haluaa mennä?
Hakemaan naton naapurikseen? Mikä logiikka sulla on noissa saduissas?

Äänestä
  • Sinne minne ennenkin on suunnitellut.

    Puolueeton Suomi oli varattu Puna-armeijalle vapaaksi hyökkäysreitiksi Norjaan. Sama koskee liittoutumatonta Suomea: joko reitti hyökkäykselle tai tilanteen kiristyessä eteen työnnetty puolustusalue, jolla aloitetaan sotatoimet. Sen tavoitteena on pitää taistelut Venäjän maaperän länsipuolella. Tämä on julkista tietoa arkistoista ja nykyisestä Venäjän sotilasdoktriinista.

    1Äänestä

  • Kannattaa perehtyä Venäjän sotastrategiaan ja jättää pölhöt ajatukset Venäjän rauhan- ja hyväntahtoisuudesta sikseen.

    Venäjä on saatanallinen imperiumi, joka haluaa murskata kaiken tieltään oman hyvin lyhytaikaisen ja erittäin epäviisaan etunsakin vuoksi.

    Sellaisen hullun naapurilla pitää olla hyvät kaverit ja kunnon lyömäaseet.

    1Äänestä

No ilmankos kepu kävi venäjällä kuvaamassa miten huonossa kunnossa tiestö on.....

Äänestä
  • Taisit olla mukana? Kepulaisena putinistina.

    Äänestä

Sielt o taatust tulos parempi revohka näil meijä NL-Look stradoille, kuis met saahaa yhtäkää tärkeet neuvoo maanteitse mihkää. Sen tietää naapurikii, ett tärkeit kohteit meil hoijetaa helikoptereil, ko "sisu" (auto ) ei riitä eikä rahat, ko menee herrojen taskuun.

Äänestä
  • Pitäydy sinä rysski vaan Kamaz-kaalikaasujen kuljetusajoneuvojen puhjenneen vararenkaan pulttina. Siellä kaikki näyttää Venäjältä.

    Äänestä

  • VenäjänNäkymiä kirjoitti:

    Pitäydy sinä rysski vaan Kamaz-kaalikaasujen kuljetusajoneuvojen puhjenneen vararenkaan pulttina. Siellä kaikki näyttää Venäjältä.

    Jos karjalainen on "venäläinen", niin millainen on "aito suomalainen"?

    Äänestä

Kas kun kuurosokea valtiovaltammekin viimein heräsi?

Äänestä

Venäjä on täysin arvaamaton vesikauhuinen koira.

Äänestä

Aloittaja voi varmasti kertoa mikä motiiivi Venäjällä on hyökätä tänne? Norjan öljy?

Äänestä
  • Mikä ihmeen motiivi Venällä oli hyökätä Suomeen 1939 ja miehittää Viro, Latvia ja Liettua?

    Mikä ihmeen motiivi Venäjällä on ollut tehdä hävittäjillään hyökkäysharjoituksia esim Gotlantia vastaan.

    VaiSellasta -nikin on syytä perehtyä NL: n ja Venäjän sotastrategiaan. Venäjällä on aina motivaatiota sellaisiin provokaatioihin, joilta hölmöt ummistuttavat silmänsä.

    1Äänestä

  • Olet muuten vainoharhainen russofobi.

    Äänestä

  • Venäjä on aggressiivisilla toimillaan itse tehnyt itsestään kummajaisen maailmanpolitiikassa ja naapureittensa silmissä.

    Russonatseja ei pelätä, vaan olla valmiina antamaan niille unohtumaton vastatälli, kun on sen aika.

    1Äänestä

hYÖKKÄYKSEN SUORITTAVAT vENÄJÄN SALAISEN LISKOIHMISDIVISIOONAN STEALTH-ROBOTIT.

Äänestä

Venäjän sotilasdoktriini on luoda valmiudet hyökätä naapurimaihinsa jos tilaisuus siihen tulee.

Ei se valmistaudu puolustussotaan omalla alueellaan kuten Suomi.

Hyökkäystä Suomeenkin on harjoiteltu ja harjoitellaan tästä eteenpäinkin.

Äänestä

https://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/lansi_aliarvioinut_venajan_suomi_baltia_harjoitukset-42066

Gresselin mukaan Venäjän armeijan tarkoitus ei ole maanpuolustus. Esimerkkinä hän luettelee Venäjän viimeaikaisia sotaharjoituksia ja niiden tavoitteita. Sotaharjoituksien kohteena ovat olleet usein Suomi ja Baltian maat.

Toimintaa laajennettiin entisestään Ladoga 2012 -harjoituksissa, joita Gressel luonnehtii ”2000-luvun toisinnoksi talvisodasta”.

”Venäjän Baltian maiden ja Suomen väliset rajat otettiin hypoteettiseksi etulinjaksi. Tämä jättää hyvin vähän sijaa mielikuvitukselle, kun on kyse venäläisen sotasuunnittelun viimesijaisista tavoitteista”, Gustav Gressel kirjoittaa.

”Vaikkei Venäjän hyökkäys Skandinaviaa, Baltian maita tai Puolaa vastaan olekaan todennäköinen, arvioi Venäjän selvästi tällaisen hyökkäyksen onnistumisen mahdollisuuksia ja kehittää sen vaatimia valmiuksia”, kirjoittaa Gustav Gressel.

Gressel toteaa, että Venäjällä on tiedostettu EU:n tai Naton alueelle tunkeutumisen poliittiset riskit. Vaikka yhtenäisyys suojaakin Venäjän yksinäisinä verrattain heikkoja naapureita, on se myös saanut Venäjän kehittämään ydinasedoktriiniaan.

Kaikkein huolestuttavimpana kehityskulkuna hän pitää ajatusta niin kutsutusta ”eskalaation purkavasta ydinaseiden käytöstä”.

Tällä tarkoitetaan nopeaa rajattua ydiniskua, jonka tarkoituksena on ehkäistä Naton puuttuminen konfliktiin, jossa Venäjä on osapuolena. Venäjän doktriinin mukaan isku pakottaisi Naton tulemaan neuvottelupöytään hakemaan poliittista ratkaisua, koska toinen vaihtoehto olisi täysimittaisen ydinsodan aloittaminen. Tähän Naton ei taas uskota olevan valmis esimerkiksi yksittäisen Itä-Euroopan tai Baltian maan vuoksi.

Äänestä

Miksi monet suomalaiset haluavat elää ruusunpunaisissa kuvitelmissa Venäjän tarkoitusperistä.

Joillakin se on varmaan tietoista pettämistä. Haluavat salaa, että Suomi liitettäisiin Venäjään. Siinä tietenkin auttaa, jos suomalaiset ovat huonosti varustautunet. Tunnettu dosentti edustaa tätä linjaa.

Jotkut ovat aidosti ns.hyödyllisiä idiootteja. Uskovat tyhmyyttään Venäjän propagandaan.

Äänestä

Valtava sotilastukikohta Lahdenpohjan lähellä on juuri valmiuden luomista hyökätä Suomen läpi länteen.

Jos tilaisuus tulee. Ei Venäjä päättömästi lähde hyökkäämään.

Kyllä Krimin ja Itä-Ukrainan sotasuunnitelmat oli valmiina Venäjällä.

1Äänestä
  • Venäjän panssarit olivat jo käynnissä venäjän joukot lähtövalmiudessa ennen kuin venäjän provokaattorit aloittivat sodan Ceorgiassa v. 2008.

    1Äänestä

Propagandaa ja valetta Venäjän hyökkäyksestä Suomeen ja taas jälleen kerran.

Äänestä
  • Venäjä on typerä, valheellinen ja propagandistinen.

    Venäjä hyökkäsi Georgiaan ja Ukrainaan ilman, että olisi pitänyt.

    1Äänestä

  • TyhmäNaapuri kirjoitti:

    Venäjä on typerä, valheellinen ja propagandistinen.

    Venäjä hyökkäsi Georgiaan ja Ukrainaan ilman, että olisi pitänyt.

    Meinaatko että asia on noin suoraviivainen, vai osoittaako se sinun avuttomuuttasi avata asiaa syvemmältä?

    Äänestä

  • Venäjän jakamista passeista etelä-ossetialaisille on runsaasti näyttöä, Samoin venäläisten panssareiden ja joukkojen lähtökäskyodottelusta. Venäläiset käyttivät jo Georgiaa vastaan muun muassa tshetsheenejä ja kriminaaleja provokaattoreina.

    Venäjän trollit elättelevät tuostakin samanlaisia harhakuvitelmia kuin hyödylluset idiootit Mainilan laukauksista.

    Historian armoton giljotiini näyttää kuitenkin valehtelevan venäjän kellokkaille terän putoamisen vääjäämättömän voiman.

    1Äänestä

"Mikä ihmeen motiivi Venällä oli hyökätä Suomeen 1939 ja miehittää Viro, Latvia ja Liettua? "

Ensinnäkin, vuonna 1939 tänne hyökkäsi NL. Ja sen motivaationa oli Suomen kannalta liian hyvä Tarton rauhan aikainen raja. Tämän hyökkäyksen uhkaa lisäsi huomattavasti Hitlerin valtaannousu Saksassa. Maamme oli siihen aikaan saksalaismielinen valtakunta. Asia on aivan selvä, eikä se liity tähän päivään vittujakaan.

Mikä olisi se kannustava ja motivoiva tekijä, joka ajaisi Putinin armeijan hyökkäämään tänne? Mitään sellaista sillä ei ole, ja jollemme anna aihetta, ei edes tule.

Äänestä
  • Venäjälle mikään raja ei ole tarpeeksi hyvä?

    Eikös Putin juuri kertonut, etteivät Venäjän rajat lopu mihinkään?

    Venäjä on megalomaniaan sairastunut kuppatautinen, joka on oikeutettu vain ja ainoastaan armoitsemurhaansa.

    1Äänestä

  • KuppatautinenDinosaurus kirjoitti:

    Venäjälle mikään raja ei ole tarpeeksi hyvä?

    Eikös Putin juuri kertonut, etteivät Venäjän rajat lopu mihinkään?

    Venäjä on megalomaniaan sairastunut kuppatautinen, joka on oikeutettu vain ja ainoastaan armoitsemurhaansa.

    Kummasti nämä nykyiset rajat ovat sille kelvanneet tätä Krimin tapausta lukuunottamatta. Ja kun katsoo geopoliittisesti asiaa, niin Krimin valtaaminen ja Venäjään liittäminen on oikeastaan aika looginen temppu. Georgian rajansiirtely on lähinnä jotakin ihme pelleilyä, joka liittyy haluun pullistella.

    Tuo Putitinin rajaton töksäytys on aiheuttanut kyllä naurua, mutta sen taustalla on kieltämättä imperialistisia ajatuksia. Ihmettelen vain sitä, että miksi he eivät ole lähteneet jo liikkeelle, mikäli sellaiseen valloitukseen olisi oikeasti haluja tai edes kykyjä? Kykyjä ei nimittäin ole, ja sen tietää Putinkin.

    Omituisinta tässä Venäjä hölinässä tuntuu olevan tämä kummallinen ryssäkaunaisuus. Aivan kuin nykysuomalaiset olisivat jotakin muka menettäneet tai sitten he haluaisivat olla sotimassa ihan itse. Kumpaa se on enemmän, en tiedä.

    Äänestä

  • Vain Venäjä on halunnut sotia ja sotii nytkin ainoana Euroopassa.

    Vaarallista ja typerää olisi suomalaisen Venäjän "geopoliittisiin intresseihin" ymmärtävästi suhtautuminen. Johan Putin totesi, ettei Venäjällä ole rajoja. Siinä on äkkiä tilanne, että pitäisi ymmärtää vaikka Ahvenanmaan luovutus venäläiseksi laivastotukikohdaksi. Eli venäjällä ne intressit eivät lopu ja kasakan nälkä kasvaa varastaessa ja syödessä.

    1Äänestä

Venäjällä on halu levittäytyä ympäri itäistä Eurooppaa,Putin haluaa kahmia toisten valtioiden maita.Kiero toveri,pitäisi ymmärtää päättäjien varoa.

1Äänestä

Mitäs sitten tehdään KUN se Venäjä niin varmasti hyökkää tänne?

Äänestä
  • Ei oteta vastaan.

    Äänestä

  • Vastaanottoperuttu kirjoitti:

    Ei oteta vastaan.

    Parempi vastaus kiitos. No, missä ne oikein viipyvät?

    Äänestä

  • Ei tappajaa ja varasta oteta eikä pidäkään ottaa kiittäen vastaan. Mistä ihmeestä Venäjälle pitäisi olla kiitollinen?

    Äänestä

  • Vastaanottoperuttu kirjoitti:

    Ei tappajaa ja varasta oteta eikä pidäkään ottaa kiittäen vastaan. Mistä ihmeestä Venäjälle pitäisi olla kiitollinen?

    Mitä vittua sä nyt oikein höliset? Kysymys kuului, että mitä sitten tehdään kun se Venäjä oikeasti hyökkää?

    Äänestä

  • PainukaaHevonHelvettiin kirjoitti:

    Mitä vittua sä nyt oikein höliset? Kysymys kuului, että mitä sitten tehdään kun se Venäjä oikeasti hyökkää?

    Liityttään NATOon saamme ammattiarmeiijan ampumaan rintaman taakse etulinjasta perääntyviä pyrkiviä.

    Äänestä

Miten niin hyökkää? Sehän ennemminkin ryntää vain maan läpi.

Äänestä

Hyvä että parantavat tieverkostoaan niin suomalaiset saa halpaa polttoainetta ja viinaa ja tupakkia.

Ei ne sieltä jalkaisin hyökkää.

Nato Tiltun pitää katsoa miten USA hyökkää.. Ne on maahanlasku operaatioita ja ilmaiskuja järjestään.

Samat konstit Venäjällä on käytössä.

Äänestä
  • Spämmipete havaittu.

    Äänestä

Lopullinen tarkoitus on avata vanha kuninkaan postipolku Pietarista Bergeniin. Ladoilla voi sitten kärrätä hapankaalia ja huonoa vodkaa nälkää näkevälle kansalle.

Äänestä

Tää on ihan huikeaa tämä suomalainen nykyhysteria :D

Venäjä parantaa tieverkostoaan: IHAN VARPPINA VALMISTAUTUU HYÖKKÄÄMÄÄN!!!1

Suomi kehittää rataverkostoaan sotakaluston keskityksiä varten: RAUHANTIE!11

Nato-niilot ja muut hysteerikot: muistakaa ne lääkkeet. Vain otettu lääke auttaa.

Äänestä

Venäjä ei osaa kehittää omaa maataan.Suomi osoittautunut kiinnostavaksi,koska huomattu ,että tuo olisi kiva lisä heidän alueisiin.
Ongelma on siinä ettei Venäjä pysty kehittämään maataan,eikä mitään mihin koskee.
Koko Venäjä Neuvostoliiton ajalta asti on pilattu luontoa, kaupunkeja ja hallintoa myöten.
Suomesta tulisi Venäjän hallitsemana likainen saastunut kaatopaikka ja Venäjän nykyinen hallinto asuttaisi maan kylmillä ylimielisillä ihmisillä.

Äänestä

Venäjä ostaa,valloittaa ja tappaa valoittamansa alueiden ihmiset.
Jos ei tapa,kiduttaa ja pitää vankilassa.
Venäjän naapurirakkaus on totalitarista.

Äänestä
  • Suomen on parasta valmistautua kiireesti! Myös venäläinen homppeli on mieltänyt tämän ja yrittää kiivaasti vastustaa Suomen maanpuolustust, mutta hänen uskottavuutensa on = NOLLA!

    Äänestä

Venäjällä ei ole mitään positiivista,mitä tarjota valloitettujen alueiden väestön saamiseksi puolelleen. Vain kidutus,vankeus ja tappaminen. Neukkuaikana oli sentään loistavaa sosialistista tulevaisuutta lupaava visio. Nyt arkaainen brutaalisuus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


45r7yu3e5 kirjoitti:

Venäjän keskushallinnon rahoittamat tiehankkeet ovat edenneet Suomen rajaa kohti Parikkalan korkeudella. Visiona on yhdistää Venäjän ja Suomen tieverkostot Parikkala-Syväoron rajanylityspaikan kautta.

Venäjän keskushallinto valmistelee Pietarin kokoisen, 87 000 hehtaarin suuruisen hallinnollisen yksikön rakentamista Lahdenpohjan seutuville vajaan kymmenen vuoden sisällä.

Aluevaraus on lähes seitsemän kertaa suurempi kuin Petroskoi. Venäjän keskushallinto sitoutuu asiakirjojen mukaan ohjaamaan alueen kehittämiseen 200 miljardia ruplaa.

Asiakirjoissa hanketta kuvataan strategiseksi ja salaiseksi. Hanketta johtaa ja valmistelee Venäjän puolustusministeriö.

Samaan aikaan, kun Venäjä on kehittänyt omaa tieverkostoaan kohti Suomen rajaa ja vaatinut Parikkalan avaamista henkilöliikenteelle, ovat venäläiset sijoittajat häärineet aktiivisesti Suomen puolella Loviisasta Kajaaniin liikennöivällä valtatie kuudella.

Tien varrelta on ostettu lukuisia suuria kiinteistöjä ja huoltoasemia.

Kuutostien lähialueiden lisäksi sijoittajat ovat hakeneet sopivia kiinteistökohteita myös Karjalan radan ja varuskunta alueiden naapurustosta.

Kiinteistökauppoja on tehty ainakin Vekaranjärven ja Utin varuskunta-alueiden lähimaastossa Kouvolan Valkealassa.

Vekaranjärvellä toimii Karjalan Prikaati ja Utissa Utin Jääkärirykmentti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu