Vaatteet päällä uinti 2017

wetfinn

No nyt voin sanoa avanneeni vaatteet päällä uintikauden tälle vuodelle.

Täällä sataa ihan kunnolla vettä ja olin tuossa jo muutaman illan katsellut noita videoita, missä norjalaiset harjoittelevat pelastautumista yms. varustuksenaan villakerrasto, ehkä jotain muutakin välissä ja päällä sadevaatteet ja kumisaappaat. Teki niin vietävästi mieli tehdä samaa, että nyt sopivan kelin tullen pukeuduin merinovillakerrastoon, termosukkiin, suosikki-kasteluverkkareihini, punaisiin Hai-kumisaappaisiin ja vihreään Rukan sadeasuun, olkainhousuihin ja anorakkiin. Kypärä päähän ja fillarilla puolen tunnin lenkki, jonka jälkeen uimarannalle. Otin ainoastaan kypärän pois ja laitoin hupun päähäni, tarkistin että kaikki narut ja nepparit ovat kiinni kun menin laiturille. Hetken keräilin rohkeutta ja tarkkailin ympäristöä, sitten se oli tehtävä, astelin portaita alas niin että olin vedessä hartioita myöden. Vesi alkoi virrata sadeasun sisään hitaasti, pinta nousi housuissa ja vesi valui saappaisiin. Lopulta olin sitten hartioita myöten märkä, aika raikastahan se oli, muttei kuitenkaan epämiellyttävää. Nousin ylös ja katselin hetken ympärilleni, tunnustelin fiiliksiä, tuntui hyvältä olla märkä pitkästä aikaa. Kävin vielä uudestaan vedessä, päästin jo portaista irti ja poljin hetken vettä ennenkuin nousin taas laiturille veden valuessa sadevaatteiden sisältä, saappaat painoivat niihin menneen veden painosta. Tuntui todella hyvältä, pitää vain tehdä uudestaan - kunhan ilmat lämpenevät, sitä ehkä saa pian farkut ja hupparit uintikäyttöön. Kesällä olen ajatellut yrittää uida vähän enemmän sadevaatteissa, tuon vihreän sadeasun kanssa saattaisi kesällä sopia paremmin keltaiset Hai-saappaat ja keltainen sydvesti. Alle sitten vähän fiiliksen mukaan verkkarit tai farkut ja huppari, kaikki ovat märkinä mukavia.
Kotiin palattuani riisuin sadeasun, mutta suihkuttelin vielä hetken verkkareissa ja kumisaappaissa, voi olla että on sittenkin tarve vielä illalla pukea farkut, huppari ja converset ja mennä uudelleen suihkuun...kuinka sitä onkaan kaivannut märkien vaatteiden tunnetta iholla.

97

4163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • verkkariuimari

      Tämä on vanhan toistoa, mutta edelleen sanon että kyllä täytyy olla hyvä kylmänsietokyky että näillä keleillä tarkenee mennä jääkylmään mereen(?) kastautumaan. Paikallinen järvi on vielä tukevasti jäässä, toki siihen voisi avannon sahata omalle rannalle jos vaan pystyisi mennä sinne avantoon. Itsellä menee uinti vähintään kesäkuulle. Hemmetti kun tekisi mieli asua jossain lämpöisessä maassa missä voisi harrastaa vaateuintia ympäri vuoden, mutta ei se oikein käytännössä onnistu ja pitäisi sielläkin jotakin töitä tehdä elääkseen. Kova halu olisi vaateuinnille, tälläkin hetkellä on sama verkkarit huppari yhdistelmä päällä millä tuli viime kesänä tehtyä esim. se täydessä varustuksessa uinti. Pitäisi käydä taas edes suihkussa huppari ja verkkarit päällä. Kylpyamme olsi toinen kova juttu, olisi nautinnollista mennä lämpoisenn kylpyyn vaikka suosikki verkkaripuku päällä.

      • wetfinn

        Edelleenkin suosittelen kokeilemaan avantouintia, ihan normaalisti uikkareissa saunasta käyden. Avantosaunoilla on yleisön keski-ikä usein 60 joten omaa kroppaansa ei tarvitse hävetä. Avantouinti parantaa paitsi kylmänsietokykyä, myös immuniteettia, ei saa esim. flunssaa niin helposti. Jälkeenpäin tulee todella hyvä olo. Tuo käyttämäni varustus, villakerrasto verkkapuku sadeasu toimii myös vähän kuin märkäpuku, se pitää lämpöä aika hyvin sisällä verrattuna siihen että menee ilman sadeasua. Ja kyllä minä nimenomaan merenrannassa uimassa käyn.


      • verkkariuimari

        Joo tiedän avantouinnin hyvät vaikutukset, mutta hirvittää ajatus avantoon menosta kun alle 20 asteinenkin järvivesi tuntuu niin hemmetin kylmältä ja muutaman asteen lämpöinen hanavesi (esim. kun painepesurin kahva vuotaa käsille) aivan jäätävältä. Mahtaako sitten johtua osaksi siitä että tuli nuorena (ja typeränä) mopon kanssa useamman kerran kylmetettyä itsensä kunnolla.
        Pitäisi koittaa venyttää uintikautta edes sen verran että totuttaisi ruhonsa noin 15 asteiseen veteen.
        Ei meikeläisestä ole uikkareissa uimaan, inhottaa ja hävettää tuo oma lihavuus sen verran paljon vaikka en nyt mikään älyttömän lihava kuitenkaan ole ja vaatteet on kuitenkin tosi tärkeä osa uimisen nautinnosta.
        Tulipa sitä jotakin vuosia sitten oltua sukulaisen mökillä verkkaripuku päällä saunassakin uinnin jälkeen. Saattaa kuulostaa lahopäisen hommalta, mutta sekin tuntu tosi hyvältä kun löylyheitto ei polttanu mutta hiki irtosi tehokkaasti märän verkkaripuvun sisällä. lämpöä ei tosin ollu kun korkeintaan 60. Toki sen jälkeen normaali peseytyminen. Kyseinen adidaksen puku ei mennyt saunomisesta miksikään, vaan on edelleen käytössä.


      • wetfinn

        Avantoon meno ei tunnu samalla tavalla kylmältä kuin esimerkiksi kylmä suihku, se on metka juttu mutta tunne on erilainen. Ihan ensimmäisellä kerralla se toki tuntuu hurjalta, mutta aikanaan kun aloitin oli ilmassa 28 astetta pakkasta ja vesi oli nollassa, se tuntui jopa lämpimältä. Kylmänsietokyky paranee juurikin kylmälle altistumalla, ei pitkiä aikoja kuten mopolla vaan lyhyesti kuten avantouinnissa.
        Siihen en voi ottaa kantaa jos psyykkinen puolesi ei siedä omaa kroppaasi, mutta tosiaan avantosaunoilla on niin monen näköistä kulkijaa että kukaan ei edes kiinnitä huomiota kroppaasi. Vaatteet ovat osa uimisen nautintoa, mutta tuota voisi sanoa vaikka työvaiheeksi kun parannetaan omia mahdollisuuksia tehdä sitä mistä nauttii.
        Olen joskus saunonutkin vaatteet päällä, omalla mökillä lähinnä, kun se ei tahdo oikein julkisissa saunoissa onnistua. Ihan mukavaa ja tekisin ehkä kylmään aikaan enemmänkin sitä että (märät) vaatteet kunnolla saunassa lämpimäksi ja sitten viileään veteen. Sekin on mukavaa kun ensin menee kuivissa vaatteissa lämpimään saunaan ja antaa hiljalleen hien nousta pintaan. Saahan ne vaatteet sitten pestyä kun käy uimassa.


    • verkkariuimari

      Joo. On tuo oma kylmänsieto jo parantunut selvästi siitä kun -09 lähtien aloin harrastaa enemmän vaateuintia samaan aikaan kun uskalsin uida ensimmäistä kertaa niin että osa perheenjäsenistä ja muutama sukulainen näki kun kävin uimassa verkkaripuku päällä, jos sitä kertaa nyt uinniksi voi sanoa. Nykyään pystyn jo pulahtaa nopeasti uimaan eikä varovasti hiipiä sentti sentiltä syvemmälle veteen, että jotain kehytystä on kuitenkin tapahtunu.
      Ei valitettavasti ole omaa rantasaunaa ainakaan vielä että voisi saunasta päin käydä uimassa.
      Eipä tuo vaatteet päällä saunominen tai uinti tosiaan täälä tiukkojen sääntöjen luvatussa maassa onnistu, kateeksi käy kun esim. kootwijk:ssa uidaan usein vaatteet päällä.

      • wetDaddy

        Hollantilaisilla on hyvä ote, sivusto http://waterspelen.net/index.htm näyttää myös vähän mallia. Suomessakin saisi olla mielellään joku vaatteiden kastelu/sotkemis festivaali jossa saisi porukassa hyppiä veteen / mutaan ja kisailla, ja siinä samassa vähän lauetakin.

        Olisi tosi jännä kastua yhdessä jonkun toisen samanhenkisen kanssa, eikä aina yksin peläten että joku näkee että vähän stondaa. Saisi yhdessä kastua, kiihottua ja jos laukee niin sitten antaa tulla vaan. Nyt kun vaimo on niin kyllä tykkäisi kyttyrää jos osallistuisin, mutta sinkkuna tulisin varmasti.


      • verkkariuimari

        Joo, hollantilaiset osaa nauttia porukalla vesileikeistä vaatteet päällä, täällä suomessa tylsästi jossain uima-asuissa tai märkäpuvussa ja heti kauhea moraalipaniikki varsinkin vanhemmilla ihmisillä jos vaikka ui vaatteet päällä.
        Löytyy nykyään tosin esim. youtubesta jonkin verran suomalaisia märät vaatteet videoita, että jospa se ahdasmielisyys pikkuhiljaa helpottaisi täälläkin.
        Joo tuo on tuttu tunne vaateuinnilla, että pelkää jonkun näkevän että on uimassa. Toisaalta voihan sitä olla joku sukulainen tai tuttu joka olisi kiinnostunu vaateuinnista, mutta ei myöskään kehtaa koskaan ottaa asiaa puheeksi.


    • verkkariuimari

      Näyttää taas lämpötilat huonolta vaateuintikautta ajatellen, 1 lämmin päivä tulossa toukokuun loppuun mennessä ja järvi hätinnä sula. No jos kesäkuussa alkaisi kesä, syytä ainakin olisi tai menee hermot. Onneksi täälä ei edes sada taivaan täydeltä lunta tällä hetkellä niin kuin kainuussa.

    • wetfinn

      No nyt!! Nyt on sen verran lämmintä, että hiekkakuopan vesi on uitavaa! Sinne kokeilemaan, päällä alushousut, t-paita, sukat, farkut ja huppari, jalassa converset. Aivan normaali uimapuku siis. Vesi todella oli lämmintä, hiukan aina ujostuttaa eka uinti mutta onneksi siellä ei ollut montaa kulkijaa. Reippaasti veteen vain, tuo ihana tunne kun vaatteet kastuvat...Aika tovin siinä tulin uineeksi, välillä tulin rannalle ja sitten takaisin veteen. Hyvinkin varmaan puoli tuntia olin vedessä, ennenkuin tulin lopulta ylös, istuin rannan penkeille valuttelemaan. Autoon laitoin penkinsuojan ja ajoin kotiin. Aivan upeaa, jos nyt yhtään on kelejä niin tuolla pitää käydä useammin kunnes merivesi lämpenee uitavaksi!!!

      • verkkariuimari

        Hyvä että lämmintä vettä löytyy. Tuo aika pieni ja matala järvi lämpenisi äkkiää, mutta luvataan taas niin v...umaista säätä loppukuulle ettei vesi pahemmin lämpene. On se kumma paikka että ei taaskaan meinaa tulla kunnolla kesäkeliä vaan aina tuulta ja muutaman lämpöisemmän päivän jäkeen taas koleaa.


    • verkkariuimari

      Taitaa lähipäivinä olla uintikauden avaus kun kesä tuli viimeinkin. Verkkarit tottakai jalassa ja verkkaripuvun takki tai huppari yläosana niin kun ennenkin.

      • verkkariuimari

        No niin tuli uintikausi korkattua. Vesi oli suht lämmintä ja varustuksena tutut umbron verkkarit ja ennenkin uitettu vetoketjuhuppari. Oli mukavan lämmin sää, niin kävin soutelemassa uinnin välissä märissä varusteissa eikä ollut yhtään kylmä. Onneksi on vihdoin taas kesä niin pääsee nautiskelemaan taas vaateuinnista. Seuraavalla kerralla vuorostaan verkkaripuku päälle. Jos kokeilisi vaihteeksi jotakin verkkaripukua joka ei ole ollu ennemmin uimapukuna.


      • wetfinn
        verkkariuimari kirjoitti:

        No niin tuli uintikausi korkattua. Vesi oli suht lämmintä ja varustuksena tutut umbron verkkarit ja ennenkin uitettu vetoketjuhuppari. Oli mukavan lämmin sää, niin kävin soutelemassa uinnin välissä märissä varusteissa eikä ollut yhtään kylmä. Onneksi on vihdoin taas kesä niin pääsee nautiskelemaan taas vaateuinnista. Seuraavalla kerralla vuorostaan verkkaripuku päälle. Jos kokeilisi vaihteeksi jotakin verkkaripukua joka ei ole ollu ennemmin uimapukuna.

        Mukava lukea, että sinäkin olet taas päässyt uimaan. Itse olen käynyt useamman kerran hiekkakuopalla, viimeksi eilen, vesi oli aivan mahtavan lämmintä. Sen kunniaksi pukeuduin vähän parempaan uimapukuun, alusvaatteiden lisäksi oliivinvihreä Fruit of the Loomin Premium-huppari, tummahkot Levikset ja tummanpunaiset Converset. Tuntui taivaalliselta uida.
        Aamulla töistä tullessani tuumin että on mukavan lämmin ilma, pitäisikö käydä lähiBiitsillä dippaamassa vaikka sataman nettisivu kertoikin veden lämmöksi vain 13.5 astetta. No eihän siinä mitään, keinokuitualkkarit ja -aluspaita päälle, merinovillasukat jalkaan, verkkarit päälle ja lenkkarit jalkaan ja menoksi. Olihan siellä tietysti porukkaa, mutta tutulla rannalla sitä uskaltaa paremmin, joten sain ihan mukavasti uitua. Tavalliset lenkkarit vaan kelluu niin hemmetin hyvin ettei rintauinnin potku oikein luonnistu, pitää potkia vaan tavallisesti...no ensi kerralla vaikka conssit jalkaan niin on helpompaa.

        Aamuksi on luvattu reipasta sadetta, täytynee vetäistä villakerrasto, verkkarit, villasukat, sadeasu, kumpparit ja kelluntaliivit päälle ja mennä kokeilemaan ovatko norjalaiset oikeassa :D


      • verkkariuimari

        Täytyy myös mennä taas heti uinnille kun on aikaa ja hyvä sää. Hemmetti kun olisi tuttavapiirissä joku toinenkin vaateuimari niin ei tarvitsisi aina yksin uiskennella.

        Ei tullu mitattua veden lämpöä, mutta taisi olla lähempänä 20 tai sitten on vaan tuo kylmänsieto kehittynyt reippaasti. Pitää taas jossain välissä uida täydellä varustuksella useammankin kerran, mutta toisaalta tuo "minimivarustus" on helpompi kuivatella.

        Toivottavasti myös suomalaiset alkaisi laittaa ahkerammin vaateuintivideoita youtubeen tai kuvia esim instagramiin, mukava seurata muidenkin märät vaatteet harrastuksia.


    • Sanoista tekoihin, päälle keinokuitualushousut, merinovillakerrasto, ykkös-uintiverkkarit, termosukat, vihreä Rukan sadeasu ja mustat Tretorn-kumisaappaat. Mukaan mustat kelluntaliivit, pipo, hanskat ja kamera. Rannalle päästyäni puin kelluntaliivin päälle, pipo päähän ja huppu sen päälle, tietysti naru aika tiukkaan. Hanskat käteen ja hyp...hä, täällä on joku. Uimavalvoja oli tullut oikein hyvissä ajoin töihin, no eipä se sinänsä haittaa, hän touhusi toisessa päässä rantaa omiaan. Yleensä olen tullut uimavalvojien kanssa tutuksi, mutta en tunnistanut häntä viime vuonna olleeksi joten päätin tehdä homman vähän hillitysti enkä sitten hypännyt veteen laiturilta vaan kävelin rauhallisesti kunnes kelluin liivien varassa. Vesi alkoi tietenkin heti valua sadeasun sisään kastellen kaiken alla olevan, myös saappaisiin valuva vesi tuntui jälleen ihanalta. Aika nopeasti tosiaan huomasi, että sisällä oleva vesi lämpenee ja vedessä on mukava kellutella tällä vaatetuksella. Olisinko parikymmentä minuuttia uinut ennenkuin päätin lähteä pois, otin muutaman kuvan ja kiipesin laiturille, riisuin liivit, pipon ja hanskat, laitoin ne muovikassiin ja kävelin kotiin. Kotona sitten riisuin sadeasun ja koin aivan välttämättömäksi saada kaataa kumisaappaista vedet verkkareiden päälle, kevyesti kumille tuoksuva merivesi - oioi.

      Pitää tutustua tämän vuoden uimavalvojiin jonain lämpimänä päivänä kun uin normaalimmassa varustuksessani. He ovat aina suhtautuneet positiivisesti asiaan, jotkut ovat itsekin kertoneet pitävänsä vaatteet päällä uimisesta. Olisipa vain meidän biitsillä muitakin vaatteet päällä uivia - tai kyllähän tämän kaupungin ja lähiseudun muillekin rannoille pääsen kulkemaan, jos vain uintikaveri sattuu löytymään.

      Rekisteröin muuten tunnukseni, sitä kautta saa halutessaan yhteyttä :)

    • verkkariuimari

      Harmi kun turkuun on täältä se ~350km niin on vähän pitkä matka ja töitäkin on ainakin kesäkuussa niin ettei ehtisi lähteä. Olisi kyllä uimaseura mukavaa täysin heteropohjalta siis. Toki naispuolinen uimaseura kävisi vähintään yhtä hyvin.
      Pitäisi kans rekisteröidä tuo oma nimimerkki senkin takia ettei kukaan ainakaan pääsisi kirjoittamaan höpöhöpöjä meikeläisen nimissä.
      Laita ihmeessä ainakin verkkariuinnista johonkin galleriaan kuvia niitä olisi mukava katsella, kun ei märistä verkkareista niin hirveästi netissä kuvia tai videoita ole. En toki yritä pakottaa, saat tehdä niin kun itse haluat.

    • verkkariuimari
    • verkkariuimari

      Taas meni uintikelit perseelleen. Mikä hitto näitä suomen kesiä nykyään vaivaa, kun joka välissä tuota hemmetin pohjoistuulta joka kylmentää kaiken. Noh jos se tästä taas iloksi muuttuisi joskus... 90-luvulla kun olin kouluikäinen niin oli aina kesäisin kuumaa ja tyyntä, tosin silloin en uskaltanut vaateuintia harrastaa enkä muutenkaan uinut.

      • No, monta vuottahan kesät ovat olleet tällaisia, alkukesästä pieni lämpöaalto, sitten loppukesällä joskus heinä-elokuussa useampi viikko kunnolla lämmintä. Toivotaan että tänäkin vuonna.


      • verkkariuimari

        Joo ei voi muuta kun toivoa että heinä- ja elokuu olisi ainakin lämpöisiä monestakin syystä joista yksi on tuo uinti. Accuweather näytti lähes koko heinäkuuksi yli 20 astetta, toivottavasti pitää paikkansa.


    • Märkiä vaatteita telkkarissa, edes vähän... https://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003/huomenta-suomi/782429/nain-pelastat-veteen-tippuneen-toimittaja-heitettiin-hyiseen-veteen

    • verkkariuimari
      • Mukava kuulla, että uintikin alkaa sujua. Sitten kun uskallat luottaa uimataitoon voit uida ihan treenimielessäkin, silloin käy uteliaille selitykseksi se, että vaatteet lisäävät treenin tehoa - ja tietenkin tuntuvat hyvältä märkänä. Voi olla että jännität niskaa, kokeile rentouttaa sitä niin sitten ehkä kipukin jää pois. Mukavan näköiset verkkarit, jos minulla olisi tuollaiset, ne eivät myöskään säilyisi kuivana. Alle vielä keinokuituiset alushousut ja -paita, juoksusukat tms. ja jotkut mukavat kengät mitkä eivät kelluta liikaa. Lahkeensuut vielä sukkiin sisälle etteivät ne valu - ja sitten sitä voisikin viihtyä märkänä aika pitkään.


      • verkkariuimari

        Joo kyllä uinti alkaisi sujua kun pääsisi enemmän uimaan, mutta meikeläinen tuskastuu täysin näihin surkeisiin kesäsäihin kun muutenkin lyhyt uintikausi on niin rikkonainen ja heinäkuussa olisi muutenkin hyvin aikaa uimiselle.
        Joo tuo on kyllä mukava verkkaripuku uintiin ja normaalikäyttöön, mukava päällä ja kangas sopivan paksuista ja mukavasti kiiltävää. Tuo hopea väri näyttää hyvältä märkänä ja kuivana. Itseltä löytyy tuota mallia 3 pukua eri väreissä ja kaikille on järvivesi ja suihku tullut tutuksi. Mallin tunnistaa helposti noista housujen "heijastinnauhoista" jotka tosin on ihan tavalliset tereet. Tuo on kuitenkin jo yli 10 vuotta vanhaa mallia että enempää ei saa hankittua jos ei esim huutonetistä löytyisi sopivaa.
        Juuri tuon mustan/hopean puvun löysin lomareissulla toiselta puolelta suomea urheiluliikkeen alennusmyynnistä, Hintaa oli n.20 euroa. Ei tarvinnu pohtia ostanko vai en. =)
        Meni jo vähä asian sivuun, mutta ei anneta sen häiritä.


      • verkkariuimari

        Näyttää ilmatietämättömyydenlaitos ensiviikolle yli 20 asteen lämpöä niin eiköhän silloin taas pääse uinnille.


    • verkkariuimari

      Mihin kaikki vaateuimarit on hävinny, kun keskustelu alkaa tuntua yksinpuhelulta. Täälläpäin ainakin on piiitkästä aikaa taas kunnon vanhanliiton kesäsäät: aurinko paahtaa, lämpöä yli 20 eikä juurikaan tuule. Nyt kun on paremmin taas aikaa niin täytyy ottaa ilo irti vaateuinnista kun keskiviikkoon asti on luvattu lämmintä.

      • Uimassa, töissä ja nukkumassa...ei ole oikein jaksanut kirjoitella, vaikka tosiaan eräskin vaatekerta on kastunut. Juuri nyt odottelen että potsi saa toimitettua uuden hupparin, joka pääsee ensimmäisellä kerralla mereen samoin kuin aivan uudet, kirkkaansiniset Hai-kumisaappaat. Tiistaina sateli mukavasti, lähdin ulos kasteltavassa vaatetuksessa, nautin siitä kuinka sade kasteli vähitellen. Lopulta sade alkoi hellittää ja hyppäsin laiturilta mereen, vesi oli 19 ja tuntuikin todella mukavalta. Uin jotain 350m, kävin välillä laiturilla, hyppäsin taas veteen ja uiskentelin nauttien vaatteiden tuomasta tunteesta. Noustuani ylös riitti paksuhkosta hupparista runsaasti vettä farkuille, tuntui äärettömän mukavalta olla märissä vaatteissa.


      • verkkariuimari

        Täällä taas tuttu sää jatkuu: 8m/s tuulenpuuskia ja selvästi alle 20 lämmintä.. Yöksi tuuli toki tyyntyy aina että lämpötilä laskee mahdollisimman alas. Alkaa hermot mennä näihin suomen "kesä"säihin. Viimeksi kun tällä viikolla kävin vähä uimassa niin tuuli oli sekoittanut järviveden hemmetin kylmäksi, vaikka ei tuo järvi taida yli 5 metriä syvä olla mistään kohdasta. Muutenkin olisi paljo mukavempaa kun olisi kunnon kesäsäät niin jaksaisi paremmin tuon pirun pitkän ja pimeän talvikauden.


      • verkkariuimari

        Tuli käytyä pikaisesti kellumassa. Vesi oli yllättäen kohtuu lämmintä. Oma ranta on vaan niin pahasti varjossa ilta-auringon aikaan, että oli miljoona hyttystä ja viileä ilma. Varustuksena tälläkin kertaa tuo jo useamman kerran uitettu adidaksen puku: https://www.amazon.co.uk/Adidas-Samba-Polyester-Tracksuit-Azzurro/dp/B0026M5ZZK joka on aikalailla virheettömässä kunnossa eikä se uinnista huonone. Tuo puku muuten vaihtaa aika reippaasti väriä kastuessaan, päivänvalossa se on huomattavasti kirkkaamman sininen kuin linkin kuvissa.


    • enoobotti

      Joskus takavuosina olen uinut vaatteet päällä, seuran haussa on tärpännyt vain yhden toisen miehen kanssa. Naista en ole saanut houkuteltua mukaan, en edes vaatteet päällä suihkuun. Taitaa olla aika miesvaltaista tämä ala... Onko niin ettei naisia kiinnosta, kiihota märissä vaatteissa oleilu tai kasteleminen?
      Aihe taitaa olla niin raisu että siitä puhuminenkin nolostuttaa (siis tyttöjä)?
      Pojat taidetaan olla rohkeamia jakamaan seks. juttuja...

    • Vaikka paras kesä on vielä näkemättä, uintia on tullut harrastettua kohtalaisen usein. Vesi on kuitenkin vähintään 18-asteista, joten siellä tarkenee varsin mukavasti. Olen ryhtynyt uimaan hiukan enemmän matkaa, parhaana päivänä uin reilun kilometrin, tosin kahdella eri uintikerralla, aamulla 350m ja illalla 700m, siinä toisin sanoen kastui kahdet vaatteet ja kengät :) Tuuli hiukan kyllä kiusaa, tänään oli ajatus uida 700m mutta vasta-aallokkoon se on sen verran epämukavaa kun koko ajan pitää passata ettei joisi kovin paljon itämerta, että se jäi 350 metriin ja muutamaan hyppyyn laiturilta. Samaten tuulesta johtui että oli pakko vaihtaa kuivat vaatteet, vaikka ajatus olikin lähteä fillarilla kaupungille asioimaan märät vaatteet päällä. Ehkä sekin päivä tänä kesänä vielä koittaa, olisi kiva saada olla yksi päivä kokonaan märät vaatteet päällä, saisi välillä käydä kastelemassa lisää etteivät ne kuivu...oioi.

      Sen verran ahkerasti olen uinut, että aina on jotain vaatteita kuivumassa vielä siinä vaiheessa kun seuraavat läpimärät vaatteet laitetaan kuivumaan...

      Pari päivää sitten olin biitsillä uimassa, siihen tuli ryhmä tyttöjä, iältään jostain 15 ja 18 vuoden väliltä. Uivat siinä "normaalisti", olin itse vedessä ja uin kohti laituria heidän ollessaan jo vedessä. Tarkkaavaisina huomasivat ja kysyivät onko minulla vaatteet päällä. Vastasin myöntävästi ja heillä oli ihan hauskaa. Yksi nousi ylös ja puki päälleen lyhyen mekon ja hupparin, hetken päästä toinen houkutteli hänet laiturille ja tönäisi veteen :D Hyppäsin myös veteen ja nauroimme, että hauskempi näin kun ei yksin tarvitse uida vaatteet päällä. Tyttö nousi kuitenkin pian ylös, riisui hupparinsa ja puristi siitä enimmät vedet.

      Nyt odottelen lämmintä kesäsadetta, minulla on aivan uudet kirkkaansiniset Hai-kumisaappaat ja uusi sininen Fruit of the Loom Premium-huppari jotka odottavat pääsyä veteen. Se olisi hauskinta tehdä niin että sade ensin kastelisi ja sitten rannalle...mietin pitäisikö sittenkin vielä tilata uudet Levi's 501:t mutta taitaa nuukuus voittaa. Tai en tiedä...

      • verkkariuimari

        Pitäisi taas uida täydessä vaatetuksessa kenkiä myöten kunhan tuo hemmetin jääkausi menisi taas joskus ohi. Tänäänkin ollut 12 lämmintä, täysin pilvistä, sadekuuroja ja tottakai rakas pohjoistuuli puhalsi...
        Itsellä myös nuukuus voitti kun eräässä urheiluliikkeessä oli jäänyt yhdet teinien suosimat adidaksen condivo 14 verkkarit uudempien mallien sekaan ja olisi ollu vähintään omaa kokoa, mutta n.55€ hinta oli pelkistä housuista sen verran kova että jäi ostamatta. Toisaalta nehän ei ole normaalia verkkarikangasta vaan jotakin ohuempaa eikä niin kiiltävää, mutta olisi varmaan mukavat uimiseen. Siinä esim. vastaavat uimahousuina: https://www.youtube.com/watch?v=YS09REeoLQA


    • Nyt on ollutkin useampi oikein mukava uintikerta, lisäksi niitä tavallisen mukavia aika monta.

      Viime viikolla kävin uimassa, siinä oli pari noin 12-13-vuotiasta poikaa laiturilla, katsoivat kun kävin uimassa ja ylös noustuani yksi kysyi, että miksi kävin vaatteet päällä uimassa, mihin vastasin että tykkään uida vaatteet päällä. Pari päivää myöhemmin tulin rannalle, mentyäni laiturille pojat olivat siellä, samanikäisiä kolleja oli viisi. Kysyivät että olinko se minä joka hyppäsi vaatteet päällä uimaan pari päivää sitten, mihin vastasin myöntävästi. Kysyivät aionko taas hypätä, sanoin että ehkä. No senhän he halusivat nähdä, mutten pitänyt mitään kiirettä, pari kertaa siinä koittivat yllyttääkin. Sitten he kysyivät saavatko he työntää minut mereen. No sehän sopi. En tietysti ihan ilman vastarintaa mennyt, ja kun lopulta laiturin reunan yli menoa ei voinut estää, sain napattua yhden ranteesta kiinni jolloin hänkin tuli veteen.

      Pari päivää myöhemmin näin kaksi noista pojista, kysyivät aionko vielä uida, mutta olin jo uinut ja olin lähinnä valuttelemassa suurimpia vesiä pois vaatteistani.

      Tänään pukeuduin lempiuimapukuuni, vanhemmat farkut ja huppari ym. ja menin melontakeskukselle "ihan vain palloilemaan" - toki tietäen että siellä on tänään reskutusilta eli pelastautumisharjoitusilta. Ajattelin lähinnä katsella millä varustuksella porukka lähtee ja olin valmis kyllä lähtemään jos tilaisuus suinkin koittaisi. No, siinä oli käynyt niin että ohjaaja jonka piti harjoitus vetää, ei päässytkään ja toinen ohjaaja jonka piti olla apukouluttajana otti vetovastuun. Hän taas bongasi minut seisoskelemasta siinä rannalla ja kysyi voinko lähteä apulaiseksi hänelle, mikä sopi minulle oikein hyvin. Muulla porukalla oli varustuksena märkäpukuja, shortseja ja teknisiä t-paitoja yms., yhdellä joka oli varsinaisesti seuraamassa tapahtumaa oli pitkät tekniset housut ja -paita ja sitten meikäläinen, farkut, huppari ja Converset :D Lyhyen teorian jälkeen lähdettiin vesille, otin kajakin, aukkopeiton, kelluntaliivin ja melan ja lähdin. Samantien huomasin, että kajakin pohjalla oli hieman vettä ja farkkuni kastuivatkin hieman, se oli vähän kuin lupaus seikkailusta.

      Melottuamme harjoituspaikalle, paikkaan jossa tuuli hieman vähemmän kuin melontakeskuksen rannassa, ohjaaja näytti ensin hieman mallia, sitten yksi harjoituksen osallistujista kaatui vahingossa ja kävin reskuttamassa hänet. Neuvoin osallistujia ja seurasin sivusta, minulla alkoi tulla kuuma auringonpaisteessa lähes tyynessä paikassa. Toimitusta seuraamassa ollut tyttökin sitten uitti itsensä ja harjoitteli pelastautumista, sanoinkin siinä kohtaa jollekin että mulla on sen verran kuuma että taidan kastella itsenikin. Kysyin tältä tytöltä haluaako hän reskuttaa minut, ja siitä se sitten läksi, kajakki nurin ja vaatteet märiksi. Homma onnistui hyvin ja ennenkuin lähdimme takaisin, eräs toinenkin osallistuja sai auttaa minut ylös. Takaisin rannassa joku kommentoi, että kastelit sitten kuitenkin farkkusi, totesin että tällä kelillä se on ihan puhdas nautinto.

      Kalustohuollon jälkeen kävin vielä melontakeskuksen rannassa uimassa, siitä kävelin viereiselle uimarannalle ja hyppäsin vielä mereen, uin hetken ja nousin ylös. Joku nainen kysyi että pulahdinko tosiaan vaatteet päällä äsken, mihin vastasin hymyillen, että kyllä vain. Kerroin kyllä mitä aiemmin oli tapahtunut ja myös sen, että nautin siitä että ylläni on märät vaatteet. Hyppäsin vielä uudestaan uimaan, koska vesi on niin taivaallisen lämmintä. Hetken uiskentelin vielä ennenkuin nousin ylös, kuivattelin hetken ja lähdin kotiin.

      Koska olin aamullakin uinut vaatteet päällä, minulla on nyt kaksi vaatekertaa kuivumassa. Keskiviikkoaamuna pääsee seuraavan kerran...

    • verkkariuimari

      Meikeläisellä taas tämäkin asia vastustaa... Juuri kun ajattelin että nyt vesi on taas lämmennyt sopivaksi, niin eiköhän iskeny joku perhanan kesäflunssa kuumeen kanssa. No se siitä uinnista, taas!
      Hyvä että annat "shokkihoitoa" uimareille joille tuo vaatteet päällä uinti tuntuu yhä olevan suuri ihmetyksen aihe. Hyvä jos sentään malttavat olla arvostelematta. Hollannissa sentään osataan nauttia vesileikeistä vaatteet päällä minkä lukemattomat youtubevideotkin osoittaa. Täälä suomessa ollaan selvin päin niin kaavoihin kangistuneita että oksat pois sitten kännipäissä kohelletaan ihan mitä tahansa.
      Sori vaan negatiivisestä tekstistä taas, mutta meinaa vi...taa. Nyt kun vielä ehtisi hyvin uinnille, niin jos säät ei vastusta niin sitten oma ruho...

      PS. huomasitko nuo molemmat viestit jotka kirjoitin 19.7 toinen on vähän ylempänä.

    • farkutOnParhaatUikkarit
      • verkkariuimari

        Ei kai se salaisuus oo, että wetfinn on tuo "herrasmies." Siitä oli jo viimevuotisessa keskustelussa puhetta. Minä tuon jutun bongasinkin viime kesänä. Tekisi mieli kyllä uida tuolla ihan porukalla ja täysin heterosti.


      • farkutOnParhaatUikkarit

        Sivistys tulee suomeen Turun kautta! Samperin hitaasti se muualle suomeen leviää ;-) Nimim. itsekin turusta kotoisin. Isot peukut joka saa vaateuintitapahtumia suomeen... märät vaatteet kesällä tuntuu vaan niin s**t*n*n hyvältä!


      • verkkariuimari

        Joo, käsittämätöntä hämmästelyä tuo vaateuinti aiheuttaa jopa nuorissa, siksi minäkin uin suurimmksi osaksi omallla rannalla tai ainakin sellaisella mihin ei todennäköisesti tule ketään. Onneksi on pätkä omaa järvenrantaa missä voi rauhassa nautiskella märistä verkkareista ja uinnista.


      • farkutOnParhaatUikkarit kirjoitti:

        Sivistys tulee suomeen Turun kautta! Samperin hitaasti se muualle suomeen leviää ;-) Nimim. itsekin turusta kotoisin. Isot peukut joka saa vaateuintitapahtumia suomeen... märät vaatteet kesällä tuntuu vaan niin s**t*n*n hyvältä!

        Liikutko edelleen Turussa? Uimaseura kelpaa, profiilini kautta kontaktia!


      • farkutOnParhaatUikkarit
        wetfinn kirjoitti:

        Liikutko edelleen Turussa? Uimaseura kelpaa, profiilini kautta kontaktia!

        En, muutin ihan lapsena pois ja nyt olen perheellinen uudellamaalla. Valitan. Asuin aivan vieressä, Petreliuksen kaupunginosassa.

        Joskus olen käyttänyt nimimerkkiä wetDaddy, tuli taas mökkeiltyä perinteisesti. Sadesäällä oli mukava ensin vähän rehkiä työvaatteissa eli farkut, pitkähiainen paita ja tehdä hieman sotkuista ja märkää hommaa ja samalla hiota. En turhaan väistellyt märän näköisiä pensaita, ja olin lopulta jo melkoisen kostea mutta myös sotkuinen. Tottakai : uimaan.

        Lasten uimalelut on myös entistä hauskemmat vaatteet päällä. Siinä kun polskuttelin farkuissani yms ihmettelin entistä enemmän, miksi tätä pidetään outona. Vaatteissa on hyvä uida, vaikkei tuntisikaan mitään "ekstraa". Ihan hyvin voisi olla normikäytöstä uida vaatteissa, ja outoa uida uikkareissa (perinteisissä).

        Tosiaalta ihmettelen, että tällä kertaa vaateuinnista tuntui puuttuvan se jokin. Ihankuin siitä olisi tullut arkista. Joskus olen lauennut itsekseen kun olen noussut vedestä uimapatjalle vaatteissa, nyt ei mitään sinne päinkään. Ikä ja testojen laksu vai mikä syy?


    • verkkariuimari
    • Onpas täällä hiljaista. Olen uinut suht usein mutta ei ole ollut aikaa kirjoitella. Mielenkiintoisia juttuja on ollut, ja jos olisin saanut suuni auki, olisi yhdestä ehkä voinut tulla vielä kiintoisampi.

      Kesän parhaan vesisateen missasin koska oli saariståssa, missä ei tietenkään satanut, eikä minulla olisi ollut sopivia vaatteita - tai olihan minulla gore-tex-asu ja -kengät, mutta se on toinen juttu. Vähän myöhemmin oli sateinen päivä, piti sataa ihan kunnollakin, lähdin vilppaasti ulos kun huomasin että vettä tulee. Päällä uudet, uimattomat vaatteet kalsareista kumisaappaisiin, lähdin kävelemään läheiseen rantapuistoon. Näin siellä naisen ulkoiluttamassa koiraa, heitti lelua koiralle veteen, joka kävi sen hakemassa. Tuumasin, että mukava kesäsade, mihin nainen vastasi että niin on. Sanoin, että mukava vaihteeksi antaa sateen kastella, hän vastasi että kyllä, ei haittaa mitään...no, siinä kohtaa juttu meni niitänäitä-osastolle, olisi pitänyt hoksata kysyä tykkääkö hän kastella vaatteensa ja ehkä ehdottaa uimistakin...no, jatkoin sittemmin matkaa.

      Tuli ne ihan uudet vaatteetkin uitettua, keksin että saan hienoja kuvia kun kuvaan itseäni jalkoja kohti yläviistosta vesitiiviillä kameralla "sarjatulella", se hetki kun laituri jää taakse, vaatteet ovat yhä kuivat mutta paluuta ei enää ole... Otin myös muissa vaatteissa vastaavia kuvia. Ehkä vielä voisi ottaa jos on lämpimiä päiviä, vesi on vielä 17. Kävin tänäänkin uimassa, mutta koska ilma oli viileä, vedin alle keinokuitukerraston ja jalkaan merinovillasukat, muuten kyllä normaali uimapuku. Katsotaan mitä aamulla keksitään, kyllä se uimaan pitää vielä päästä...märät vaatteet nyt vain ovat niin <3

      • verkkariuimari

        Joo hiljaista on. Oma uintikausi meni lopullisesti perseelleen tuon sitkeän flunssan takia. Juuri kun flunssa oli parantumassa, niin oli yli 12 tunnin päiviä töitä niin se uusiutui taas. No lopputuloksena kun viimein meinasin mennä uimaan täydessä varustuksessa elikkäs tuo musta/hopea adidaksen suosikki verkkaripuku päällä ja muuten täysi varustus kenkiä myöten, niin tuuli puhalsi kylmästi ja taivas oli paksussa pilvessä niin niin jäi homma osittaiseksi kastautumiseksi.
        Kyllä tympii raskaasti että uinnit jäi taas muutamaan kertaan ja taas ikuisuuden kestävä pimeys ja kylmyys edessä, vaikka ei kesää juuri ollutkaan. Taisi jopa yhtenä päivänä olla hellettä olla tänä "kesänä". Vesi on varmasti jo alle 15 asteista. Hemmetti kun saisi lottovoiton niin rakentaisin sen uimahallin missä ei todellakaan missään perinteisissä uimahousuissa tai uimapuvussa uitaisi...
        Jotenkin tuntuu aivan kuin tuo vetlook-harrastus olisi hiipumassa, youtubessakin on jotenkin hiljaista sillä rintamalla.


    • Nyt kun täällä on ilmat hiukan lämmenneet, ei vesi ole jäähtynyt enempää vaan on jäänyt 17 asteen tienoille, siis se on ihan uitavaa vielä., jos ilmakin on lämmin ei välttämättä tarvitse edes villakerrastoa. Yhtenä päivänä kävin tosin uimassa niin että farkkujen ja hupparin alla oli merinovillakerrasto ja jalassa paksuhkot merinovillasukat ja Converset. Oli muuten jopa yllättävän lämmin uida ja mukava kävellä kotiin läpimärkänä mutta lämpimänä.

      Toissapäivänä oli niin lämmintä, että palasin vielä tavallisiin alusvaatteisiin, oli vielä kerran laitettava päälle keltainen huppari ja tummahkot Levikset, jalkaan iki-ihanat keltaiset Hai-kumisaappaat. Vaikkeivät kumpparit ole uimisen kannalta parhaat jalkineet, hauskat ne on kastella. Ihan ajatuksenakin, jalkineet joiden on tarkoitus pitää jalat kuivana, ovat vajaan metrin syvyydessä vedenpinnan alapuolella, täynnä vettä...jeah! Sama kuin sadevaatteilla uinti, niiden kanssa pitäisi selvitä kuivana, mutta niin vain on kaikki vaatteet sadeasun allakin märät.

      Mieli tekisi ostaa joku maltillisen hintainen softshell-takki jolla voisi myös uida, eli se tulisi vielä hupparin päälle. Katsotaan nyt...

    • Ei se vesi niin äkkiä jäähdy. Tänään oli noin 17 astetta lämmintä ilmassa, vesi 15. Kävin uimassa, tietenkin vaatteet päällä. Alle piti kyllä laittaa kerros merinovillaa, mutta sitten oli kyllä mukava uida. Päällä levikset, oliivinvihreä paksu huppari ja kokomustat Converset joissa on valkoiset raidat. Oli kyllä edelleen mukava kastua kokonaan!

      Clarion Hotel Arlanda mainostaa että onnistuneen kokouksen jälkeen voisi käydä vaikka vaatteet päällä uimassa. Kävisiköhän se myös ilman kokousta? Ei olisi ihan tolkuttomien matkojen päässä... https://www.nordicchoicehotels.se/blog/guider/sommarens-basta-bad/ scrollaa alimpaan kuvaan

      • verkkariuimari

        Onko tullut käytyä uimassa kun tuli tuo "takakesä"? Täällä on tälläkin hetkellä lähes 17 astetta lämmintä ja selkeää. Harmi vaan kun järvivesi on jo ties kuinka kylmää, muuten kyllä verkkarit kastuisi...


      • Märkä.ja.Likainen
        verkkariuimari kirjoitti:

        Onko tullut käytyä uimassa kun tuli tuo "takakesä"? Täällä on tälläkin hetkellä lähes 17 astetta lämmintä ja selkeää. Harmi vaan kun järvivesi on jo ties kuinka kylmää, muuten kyllä verkkarit kastuisi...

        Olen käynyt uimassa vaatteet päällä koko kesän
        Muistin tämän ketjun vasta hiljattain
        Käyn "virallisilla" uimapaikoilla täällä uimassa mutta pää asiassa käyn metsässä rypemässä ja omassa lammikossa uimassa
        Onko täällä ketään Keski-Suomesta jotka haluais uida ja rypeä ojissa minulla on hyvät paikat harrastaa ja pesupaikka/sauna
        Jos intoa riittää niin saunassa voi käydä lämmittelemässä niin ei tuu kylmä


      • Märkä.ja.Likainen kirjoitti:

        Olen käynyt uimassa vaatteet päällä koko kesän
        Muistin tämän ketjun vasta hiljattain
        Käyn "virallisilla" uimapaikoilla täällä uimassa mutta pää asiassa käyn metsässä rypemässä ja omassa lammikossa uimassa
        Onko täällä ketään Keski-Suomesta jotka haluais uida ja rypeä ojissa minulla on hyvät paikat harrastaa ja pesupaikka/sauna
        Jos intoa riittää niin saunassa voi käydä lämmittelemässä niin ei tuu kylmä

        Olisipa tullut aikaisemmin puheeksi, kesällä olisi ollut aikaa käydä ja lämpimämpääkin. En ole sieltä suunnalta mutta tietä pitkin pääsee. Kuulostaa kyllä erinomaisen houkuttelevalta tuo, että pääsisi välillä saunaan lämmittelemään, mahtaisiko sitä saada "varastettua" itselleen yhden päivän...jos haluat voit laittaa viestiä minulle.


      • Laitoin :)


      • wetfinn kirjoitti:

        Laitoin :)

        Sorry ylläpito, ehdimme saada yhteyden huolimatta pyrkimyksistänne.


    • verkkariuimari

      Meikeläisen uintikausi loppui valitettavasti jo aikoja sitten, niin mukavaa hommaa kun se olisi. Aina kun tuo suosikki verkkaripuku/uimapuku on päällä ihan normaalikäytössä niin tulee haaveiltua että pääsisi uimaan. Paha pettymys mennyt kesä oli uintikelien puolesta vielä kun sitkeä flunssa pilasi elokuun uinnit.
      Olisihan tuo kova sana hypätä kokouksen jälkeen altaaseen, verkkareissa luonnollisesti. Eipä sieltä malttaisi pois tulla tuntikausiin.

      • verkkariuimari

        Kyllä niin tekisi uimaan mieli... Tuossa katselin espanjan säätietoja niin päivisin vajaa 30 astetta ja öisin parikymmentä, kyllä kelpaisi uida verkkareissa ja miksei myös huppari verkkareiden kaverina. Kyllä olisi ollut lottovoitto syntyä esim. juuri espanjaan eikä tänne missä ei nykyään ole edes lyhyt kesä enää lämmin.
        Tuli ostettua pari uutta adidaksen verkkaripukua kun sai edullisesti. Tuollainen http://www.ebay.co.uk/itm/NEW-adidas-Mens-Sereno-14-Presentation-Poly-Tracksuit-Black-Light-Grey-XXL-/263161724254?var=&hash=item3d45a93d5e:m:mN645tSbtpiNpWWMv3mDPRg ja sama malli toisen värisenä http://www.ebay.co.uk/itm/NEW-adidas-Mens-Sereno-14-Presentation-Poly-Tracksuit-SIZE-XXL-/201819311816?hash=item2efd5e4ec8:g:-98AAOSwtfhYo0V8 Kumpikin puku tulee kastumaan vielä perusteellisesti tulevaisuudessa ja toki myös ihan normaalikäyttöön. Nuo on resorilahkeella, tosin itsellä ei tuo ole ongelma mitä wetfinn moittii verkkareissa että lahkeensuut valuu alas uidessa. Itsellä ei ole tuota ongelmaa. Johtuuko sitten osaksi siitä että meikeläisellä on aika hemmetin pitkät takajalat vaikka muuten mittaa on vaatimattomat 180cm, lyhyt selkä siis...


      • märätvaatteet
        verkkariuimari kirjoitti:

        Kyllä niin tekisi uimaan mieli... Tuossa katselin espanjan säätietoja niin päivisin vajaa 30 astetta ja öisin parikymmentä, kyllä kelpaisi uida verkkareissa ja miksei myös huppari verkkareiden kaverina. Kyllä olisi ollut lottovoitto syntyä esim. juuri espanjaan eikä tänne missä ei nykyään ole edes lyhyt kesä enää lämmin.
        Tuli ostettua pari uutta adidaksen verkkaripukua kun sai edullisesti. Tuollainen http://www.ebay.co.uk/itm/NEW-adidas-Mens-Sereno-14-Presentation-Poly-Tracksuit-Black-Light-Grey-XXL-/263161724254?var=&hash=item3d45a93d5e:m:mN645tSbtpiNpWWMv3mDPRg ja sama malli toisen värisenä http://www.ebay.co.uk/itm/NEW-adidas-Mens-Sereno-14-Presentation-Poly-Tracksuit-SIZE-XXL-/201819311816?hash=item2efd5e4ec8:g:-98AAOSwtfhYo0V8 Kumpikin puku tulee kastumaan vielä perusteellisesti tulevaisuudessa ja toki myös ihan normaalikäyttöön. Nuo on resorilahkeella, tosin itsellä ei tuo ole ongelma mitä wetfinn moittii verkkareissa että lahkeensuut valuu alas uidessa. Itsellä ei ole tuota ongelmaa. Johtuuko sitten osaksi siitä että meikeläisellä on aika hemmetin pitkät takajalat vaikka muuten mittaa on vaatimattomat 180cm, lyhyt selkä siis...

        Jep, ensi kerralla kun menet uimaan, voisit hukuttaa itsesi tai lopetta ton v###n valituksen. Ketään ei kiinnosta sun ongelmat. Muuta Espanjaan, asia ratkistu.


      • verkkariuimari
        märätvaatteet kirjoitti:

        Jep, ensi kerralla kun menet uimaan, voisit hukuttaa itsesi tai lopetta ton v###n valituksen. Ketään ei kiinnosta sun ongelmat. Muuta Espanjaan, asia ratkistu.

        Ei kannata lukea viestejä jos niin pipoa kiristää, ei kukaan ole käskeny. Mennyt kesä oli jo kolmannen kerran peräkkäin surkea vaateuimareille niin kuin muillekin uimareille ja sillä sipuli.


    • Pissafetissiä

      Halulla uida vaatteet päällä on minusta mielenkiintoinen psykologinen tausta.

      Tulee lapsuudesta. Silloin tuli kasteltua itsensä. Eli pissattua vaatteisiin. Se tuntui mukavalta ja se herää henkiin uidessa vaatteet päällä.

      • H2OtaPöksyissä

        Olenkin välillä miettinyt onko tämä geeneissä, vai jostakin muusta tulevaa. Olevinaan muistan, että ihan pienenä oli ikävä kastumiskokemus kun tarvottiin sateella mummolöaan (silloin ei vielä ollut tietä aivan pihaan ast) ja kiinnostus "harrastukseen" olisi lähetynt käyntiin vasta teini-iässä.


    • Kumppareissa

      Kuuluuko mukaan myös kumisaappaissa uinti?

      • Tottakai! Itse ainakin tykkään aina toisinaan käyttää kumisaappaita uidessa. Sadevaatteiden kanssa ne tietenkin kuuluvat asiaan, mutta joskus käytän myös ihan normaaleilla vaatteilla uidessa. Mulla on monenlaisia kumisaappaita, tyylikkäimmät uintikumpparit ovat kyllä Hait, ainakin niistä mitä minulla on. Kumisaappaissa on ehkä erityisenä viehätyksenä se, että niiden tarkoitus on pitää jalat kuivana märissä olosuhteissa, mutta uidessahan ne ovat täysin vedessä ja täynnä vettä...myös kotiin kävellessä saappaiden sisältämän veden lisäpaino tuntuu kivalta. Oletko paljon uinut kumisaappaat jalassa?


      • H2OtaPöksyissä

        Joo, ei. Rantaa täytyy silloin tällöin parannella - kaisloja ja kiviä pois, jotka haittaavat uimista. Pidän kyllä silloin kumikenkiä ihan vaan jalkojen suojana kivikossa rymytessä. Siinä sitten työn verukkeella tulee kahlattua usein munia myöten. Verkkarit työhousuina.


      • H2OtaPöksyissä kirjoitti:

        Joo, ei. Rantaa täytyy silloin tällöin parannella - kaisloja ja kiviä pois, jotka haittaavat uimista. Pidän kyllä silloin kumikenkiä ihan vaan jalkojen suojana kivikossa rymytessä. Siinä sitten työn verukkeella tulee kahlattua usein munia myöten. Verkkarit työhousuina.

        Putsasin minäkin sukulaisen mökkirannan kasvillisuutta n.6 vuotta sitten välillä kaulaa myöten vedessä kyykkien, verkkaripuku tottakai "työvaatetuksena" kenkinä taisi olla kroksit.


      • H2OtaPöksyissä

        Ihminen on olevinaan rationaalinen otus: Mieluimmin märät verkkarit, kuin hyttysarmeijan puremat pitkin takapuolta ja jalkoja.


    • fetissitonminunseksi

      Minä en ole uinut vaatteet päällä seksuaalisessa mielessä mutta veteen liittyen suihkussa vaatteet päällä seksuaalinen touhuaminen herättää rajun kiiman. Nuoruudesta muistan hetken kun kirjastossa oli sateisen pyörälenkin jälkeen märkänä ja alkoi panettaa niin että täytyi mennä vessaan runkkaamaan. Täytyy ensi kesänä kokeilla vaatteet päällä uintia josko se iskisi kiimaa samalla tavalla.

      • verkkariuimari

        Kannattaa ehdottomasti kokeilla vaateuintia, suihkussa käynti on paljon tylsempää. Kylpyamme olisi varmasti mukava myös. Varmasti olisi nautinnollista ottaa lämmin kylpy verkkaripuku päällä varsinkin jos olisi tullut pihalla kylmä. Tai sitten verkkarit ja huppari ja huppu päässä nojailla ammeen päätyä ja nautiskella lämpöisestä kylvystä. Ehkä vaatteet päällä uinti on kuitenkin parasta ja samalla hyvää kuntoilua, tämä suomen ilmasto vaan "hiukan" rajoittaa uintia ja itsellä kunnon uimataidon hankkimista...


    • verkkariuimari

      Hiljaista näyttää olevan täällä. Hiljaista on ollut itselläkin märät vaatteet touhuissa, pitäisi edes ottaa kunnon suihku verkkaripuku päällä piristykseksi.
      Tuossa ainakin itselle mieluinen yotube video adidaksen verkkarit ja huppari päällä altaaseen hyppimisestä, valaistuskin on tehokas niin pääsee verkkareiden ja hupparin märkäkiilto oikeuksiinsa no verkkarithan kiiltää tunnetusti kuivanakin... https://www.youtube.com/watch?v=2O3HWGM8esM

      • Laitapa ebayyn haku "inflatable bath tub" niin löydät ehkä ratkaisun millä saat verkkarit pysymään vähän märempänä :)


    • verkkariuimari

      Joo siinähän olisi hyvä köyhän miehen kylpyamme verkkarikylvystä nauttimiseen. Tuollainen pitäisi hankkia. Tekisi niin mieli lähteä aurinkorannikolle lomalle ja touhuta meressä verkkareissa päivästä toiseen, mutta kun ei ehdi eikä pudjetti salli niin jää haaveiluksi. :( Toivotaan että ensikesästä tulee kunnon hellekesä pitkästä aikaa. Nämä meikeläisen viestit saattaa kuulostaa rasittavalta kitinältä, pahoittelut siitä, mutta kun niin kova halu olisi verkkariuinnille.

      • Ei muuta kuin tuumasta toimeen, ammeen tilaaminen on helppoa ja hinta kohtuullinen. Kerro sitten kokemuksia, mieli vähän tekisi...


      • verkkariuimari

        Olisihan tuo tosi mukava, mutta muutama käytännön ongelma hankaloittaisi tuon käyttöä. =( Tuli eilen käytyä suihkussa tutut umbron verkkarit jalassa ja russellin vetoketjuhuppari päällä, samat joissa tuli uitua silloin täydessä varustuksessa ja jotka on muutenkin uitettu useamman kerran. Tuntui taas hyvältä, mutta ei uintia mikään korvaa, tosin lämmin vesi on suihkussa iso plussa. Tuo huppari imee kyllä vettä kuin sieni ja painaa tonnin märkänä. Nuo umbron verkkart ei paina paljoa märkänäkään vaikka on ainakin tuplasti paksumpaa kangasta kuin adidaksen verkkarit. Otin taas tauon jälkeen näin syyskylmillä lähinnä sisäkäyttöön tuon suosikki "uimapuvun" https://images-na.ssl-images-amazon.com/images/I/71DEqtsXq1S._SY679_.jpg Entistä enemmän tekee mieli uimaan kun tuon verkkaripuvun laittaa päälle, ja taatusti päädyn suihkuun taas tuo päällä ennen seuraavaa pesuun laittoa...


    • verkkariuimari

      Tuli käytyä eräänä iltana suikussa vaihteeksi puman musta verkkaripuku päällä. Muutenkin kiiltävä kangas näytti erityisen hyvältä märkänä suht kirkkaan lampun valossa, märkäkiilto oli loistava ja tuntui muutenkin hyvältä päällä.
      Ei millään malttaisi pitää noita syksyllä ostettuja juuri tuollaisia mustia ja sinisiä adidaksen verkkaripukuja https://www.budgetsport.fi/tuote/adidas-sere-14-pes-suit-lasten-verryttelypuku-msini-56485276/ kuivana, mutta ei toisaalta viiitsisi "uunituoreita" pukuja heti suihkussa käyttää...
      Ei aivan äkkiä taida suomen uimahalleissa onnistua vaatteet päällä uinti tuonkaan ketjun perusteella: https://keskustelu.suomi24.fi/t/12946395/uimahousut-ja-uimashortsit Voi että kun täällä suomenmaassa voi olla kaikki nipottavan tarkkaa, mitähän hygieeniariskiä esim. puhtaassa verkkaripuvussakin olisi (huokaus).

      • Tuliuutenahan se kaikkien kasteltavien vaatteiden ensikastelu on hienointa tehdä, niin minäkin yleensä teen. Kaikki uudet farkut esimerkiksi uitan ensimmäisellä käyttökerralla. Siinä on vähän kielletyn hedelmän makua ja siksi se tuntuu erityisen hyvältä.


      • verkkariuimari
        wetfinn kirjoitti:

        Tuliuutenahan se kaikkien kasteltavien vaatteiden ensikastelu on hienointa tehdä, niin minäkin yleensä teen. Kaikki uudet farkut esimerkiksi uitan ensimmäisellä käyttökerralla. Siinä on vähän kielletyn hedelmän makua ja siksi se tuntuu erityisen hyvältä.

        Joo, esim. tuo suosikki uimapuku https://images-na.ssl-images-amazon.com/images/I/71wU0glIeTS._SL1500_.jpg Pääsi ensimmäisen kerran suihkuun kun oli vasta sovitettessa ollut päällä ja jonkin aikaa kaapissa. En nyt muista kuinka uutena pääsi ensimmäistä kertaa uimakäyttöön. Ainoa miinus vaan, että pelottaa jos esim. tuo suosikki uimapuku rikkoutuu kiveen tai risuun uidessa, kun tykkään todellä käyttä tuota pukua ihan normaalikäytössä mahdollisimman pitkään.
        Parhaaltahan ne uudet vaatteet näyttääkin märkänä enkä kovin huonoja vaatteita ole uidessa käyttänytkään. Itse ainakin saan siitäkin kiksejä kun uidessa käytetyt vaatteet on taas normaalikäytössä, niin se ajatus että nämä vaatteet oli edellisellä kerralla läpimärkänä päällä veden alla uidessa tai vaihtoehtoisesti suihkussa.
        Ei muuta kun uusi ketju tälle vuodelle, kun jollain on uutta märät vaatteet touhua kerrottavana tai miksei muutakin keskustelua aiheesta. Toivotaan että neljäs kerta toden sanoisi että tulisi viimein taas pitkä lämmin uintikesä, meikeläinen on ainakin kipeästi sen tarpeessa, siis ihan sen lämpöisen kesänkin...


      • verkkariuimari kirjoitti:

        Joo, esim. tuo suosikki uimapuku https://images-na.ssl-images-amazon.com/images/I/71wU0glIeTS._SL1500_.jpg Pääsi ensimmäisen kerran suihkuun kun oli vasta sovitettessa ollut päällä ja jonkin aikaa kaapissa. En nyt muista kuinka uutena pääsi ensimmäistä kertaa uimakäyttöön. Ainoa miinus vaan, että pelottaa jos esim. tuo suosikki uimapuku rikkoutuu kiveen tai risuun uidessa, kun tykkään todellä käyttä tuota pukua ihan normaalikäytössä mahdollisimman pitkään.
        Parhaaltahan ne uudet vaatteet näyttääkin märkänä enkä kovin huonoja vaatteita ole uidessa käyttänytkään. Itse ainakin saan siitäkin kiksejä kun uidessa käytetyt vaatteet on taas normaalikäytössä, niin se ajatus että nämä vaatteet oli edellisellä kerralla läpimärkänä päällä veden alla uidessa tai vaihtoehtoisesti suihkussa.
        Ei muuta kun uusi ketju tälle vuodelle, kun jollain on uutta märät vaatteet touhua kerrottavana tai miksei muutakin keskustelua aiheesta. Toivotaan että neljäs kerta toden sanoisi että tulisi viimein taas pitkä lämmin uintikesä, meikeläinen on ainakin kipeästi sen tarpeessa, siis ihan sen lämpöisen kesänkin...

        No niin tuli viimein rekisteröidyttyä viralliseksi verkkariuimariksi, niin ei kukaan ainakaan voi kirjoitella höpöhöpöjä meikeläisen nimissä. Eipä sellaista ole toisaalta tapahtunutkaan...


      • No niin tuli lisättyä profiilikuvaksi kuva uintireissulta muutaman vuoden takaa tutussa "uimapuvussa"


    • Venytetään nyt vielä tätä viimevuotista ketjua. Eikö kenelläkään ole märät vaatteet rintamalta uutta kerrottavaa? Vähä kuivaa ollut itselläkin, muutama suihku tullu otettua eri verkkaripuvuissa talven aikana.

      • H2OtaPöksyissä

        Ei uutta, vanhoilla mennään. Kuntolenkin päälle joskus verkkarit jalassa suihkuun. Lähtee hiki sekä kuntoilijasta, että verkkareista.


    • Jegermoister
    • Kuukausi Tanskassa, uimavaatteet mukana. Katsotaan kuinka käy kunhan kelit vähän lämpenevät, jos loppukuusta veden lämpö alkaisi olla mukavaa...

      • Joo, luinkin tuosta wackywet sivustolta. Toivottavasti on uintilämmintä vettä. Ei muuta kun verkkareitakin mukaan ja vaikka juutuupiin materiaalia...
        Järvestä lähti jäät, niin eiköhän se tämänkin kesän uintikausi taas joskus käynnisty.


      • Ei tullut uintiverkkareita mukaan, pakko vähän rajata kun muutenkin tavaraa on paljon. Seuraan päivittäin veden lämpöä, Römössä nyt 8 asteen tienoilla, jos olisi hyviä kelejä niin ehkä lämpenisi. Kamera on kyllä, varmaan jotain kuvia otankin.


      • wetfinn kirjoitti:

        Ei tullut uintiverkkareita mukaan, pakko vähän rajata kun muutenkin tavaraa on paljon. Seuraan päivittäin veden lämpöä, Römössä nyt 8 asteen tienoilla, jos olisi hyviä kelejä niin ehkä lämpenisi. Kamera on kyllä, varmaan jotain kuvia otankin.

        Joo, eihän sitä tavaraa voi rajattomasti pakata. Ei ole turhan lämmintä vesi, toivottavasti kelit paranee. Ei muuta kun aloita uusi ketju tälle vuodelle jossain vaiheessa.
        Täytyy kesällä ottaa uintikäyttöön nuo uudet sereno14 mallin puvut ja jos päästäisi tuon profiilikuvan suosikki uimapuvun "eläkkeelle" uintihommista ja pitäisi vain normaalikäytössä kun on niin mieluinen malli. Noiden sereno mallien kanssa ei ole niin hirveää merkitystä jos tulee vikaa uintireissuilla, vaikka ihan hienot nekin on.


      • Maanantaina koitan lähteä käymään Römöllä, siellä on "vadehav" eli erittäin loiva ranta, laskuveden aikaan yli kilometrin leveä ranta. Sinne kävelemään, siinähän tietenkin voi käydä niin että veden alkaessa nousta menee kumisaappaaseen vettä...ehkä kastuu vieläkin enemmän. Vesi on tosin vain 12-asteista, mutta olisihan se siistiä silti kastua kokonaan. Katsotaan kuinka käy...


      • VANHAA-JUTTUA
        wetfinn kirjoitti:

        Maanantaina koitan lähteä käymään Römöllä, siellä on "vadehav" eli erittäin loiva ranta, laskuveden aikaan yli kilometrin leveä ranta. Sinne kävelemään, siinähän tietenkin voi käydä niin että veden alkaessa nousta menee kumisaappaaseen vettä...ehkä kastuu vieläkin enemmän. Vesi on tosin vain 12-asteista, mutta olisihan se siistiä silti kastua kokonaan. Katsotaan kuinka käy...

        OLISIT ODOTTANUT KESÄÄ.

        MIKSI KOLME VUOTTA VANHAA JUTTUA?


      • wetfinn kirjoitti:

        Maanantaina koitan lähteä käymään Römöllä, siellä on "vadehav" eli erittäin loiva ranta, laskuveden aikaan yli kilometrin leveä ranta. Sinne kävelemään, siinähän tietenkin voi käydä niin että veden alkaessa nousta menee kumisaappaaseen vettä...ehkä kastuu vieläkin enemmän. Vesi on tosin vain 12-asteista, mutta olisihan se siistiä silti kastua kokonaan. Katsotaan kuinka käy...

        Onhan se loiva ja matala ranta kaikista paras jos haluaa vaan nautiskella vedessä olemisesta. Oma paras kokemus on juuri matalasta, kirkkaasta ja lämpöisestä merivedestä, oli nautintoa touhuta siina tuossa suosikki verkkaripuvussa.
        Tuli aivan puskista nämä hellesäät, vesi lämpenee ainakin.


      • Verkkariuimari kirjoitti:

        Onhan se loiva ja matala ranta kaikista paras jos haluaa vaan nautiskella vedessä olemisesta. Oma paras kokemus on juuri matalasta, kirkkaasta ja lämpöisestä merivedestä, oli nautintoa touhuta siina tuossa suosikki verkkaripuvussa.
        Tuli aivan puskista nämä hellesäät, vesi lämpenee ainakin.

        Laita vaikka youtubeen hakusanaksi vadehavet, se on siis todella loiva ranta...mutta joo, huomenna katsomaan miltä se näyttää.


      • No joo, käyty on ja Vadehavetia nähty. Jossain vielä loivemmassa paikassa olisi voinut olla kiinnostavampaa, siinä missä kävin ei loivuus ollut niin merkittävää että vesi olisi kymmeniä metrejä paljastanut rantaa laskiessaan. Vesi oli siinä määrin mutaisen hiekkaista, ettei se houkutellut uimaan, joten ainoa mitä kastui olivat kumisaappaat, ja nekin vain ulkopuolelta. Parin viikon päästä kotimaassa taas hiekkakuopalle, sitten kastuu kaikki mikä on päällä...


      • Jaa, no ei se käynti sitten mennyt putkeen. Täällä on ollut nyt monta päivää reilusti hellettä, mutta uinnille ei ehdi. Hemmetin kuuma tehdä töitä, mutta toisaalta hyvä että näyttäisi tulevan kunnon kesä monen vuoden tauon jälkeen.


      • No, se ei niin harmita kuitenkaan. Se jo vähän harmittaa, että lähistöllä kotipuolessa olisi maaliskuun lopulla päässyt uimahalliin uimaan vaatteet päällä. Googlen kautta löytyi vasta tänään...



      • wetfinn kirjoitti:

        Tämän löysin vasta tänään... http://www.vesisankarit.fi/ajankohtaista/384/vesisankarit-tapahtuma_rantautuu_tarvasjoen_uimahalliin_24_3!

        Joo, kyllä kaikki vaatteet päällä uintimahdollisuudet olisi hyvä pystyä hyödyntää kun täällä niponipo-maassa siihen on niin harvoin mahdollisuus, uimahallissa siis. Väitän että suomalaisten surkea uimataito paranisi kummasti kun olisi paremmat mahdollisuudet vaatteet päällä uimiseen uimahalleissa, minä en ainakaan mene mistään hinnasta uimahalliin lähes alastomana hillumaan. Yksityisemmat suihkutilat ja mahdollisuus uida verkkareissa, niin johan alkaisi uimahallitunteja kertyä ja uimataito karttua. Uskon etten ole läheskään ainoa jolla on tuo tilanne.
        Yotubesta löytyy muutaman päivän vanha video kotimaisesta vaatteet päällä uinnista. Joku poika kastaa talviturkin huppari päällä ja todennäköisesti verkkarit jalassa. En viitsi sitä linkittää tänne, löytyy kyllä helposti.
        Omakin uimakausi pitäisi avata kunhan kiire vähän helpottaa ja sää lämpenee taas.


      • H2O

      • H2O kirjoitti:

        Joo, ohi meni täälläkin - ja tuskin olisin päässyt edes paikalle, mutta molemmat peukut ja varpaat pystyyn tällaisesta tilaisuudesta!

        Vaikutatko H2O kuitenkin jossain samalla kolkalla maata?


      • H2O

        En, niin kaukana ylempänä, että piti kartasta katsoa, missä moinen paikka on ....


    • Mikähän viesti tuosta on kadonnut, jokin jossa oli yhteystietoja? Jos H2O haluaa yhteyden niin tämä käyttäjänimeni ät
      sivuston osoite tavoittaa...

      • Olisiko sulla wetfinn arkistossa netistä löytyneitä märät verkkarit kuvia vuosien varrelta? Muistelin, että olisit kertonut joskus että löytyy reilusti wetlook kuvia. Tuli viimein aktivoitua tuo sähköpostikin niin sinne voisit laittaa, mutta ei mitään viruksellisia vaikka virustorjunta on kyllä kunnossa.


      • Verkkariuimari kirjoitti:

        Olisiko sulla wetfinn arkistossa netistä löytyneitä märät verkkarit kuvia vuosien varrelta? Muistelin, että olisit kertonut joskus että löytyy reilusti wetlook kuvia. Tuli viimein aktivoitua tuo sähköpostikin niin sinne voisit laittaa, mutta ei mitään viruksellisia vaikka virustorjunta on kyllä kunnossa.

        Joitakin verkkarikuvia on, enemmän farkkukuvia kylläkin uintikuvissa. Pitää katsoa missä vaiheessa ehtisin, juuri nyt en ehdi perata niitä kun on yli viikoksi rajusti ohjelmaa.


      • wetfinn kirjoitti:

        Joitakin verkkarikuvia on, enemmän farkkukuvia kylläkin uintikuvissa. Pitää katsoa missä vaiheessa ehtisin, juuri nyt en ehdi perata niitä kun on yli viikoksi rajusti ohjelmaa.

        Jep. Etsi sitten kun ehdit, itselläkin töitä ihan riittävästi että ei ehdi koneella olla kun iltaisin ja sitten venyykin näin myöhälle... Osoite on siis ihan tuo verkkariuimari täällä suomi24:ssa


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      269
      5792
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1909
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1720
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1211
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      13
      1161
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      156
      1057
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1026
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      941
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      921
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      912
    Aihe