Tarja Halonen politkoi muslimiystävistään

Halonen äänessä. Rikollisiakaan ei kai saisi palauttaa, on se ihme täti.
18355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Rikolliset rikastuttavat Suomea. Lisäksi ovat sosialisteja.

Äänestä
  • Halonen jatkaa edelleen näillä lausunnoillaan Suomen alasajoa. Eikö se olisi riittänyt silloin virka-aikana tehty, ettei tarvitsisi sama jatkaa vielä eläkkeellä ollessaan.
    Hän kehoittaa virkailijoita käymään alueilla, joihin pakolaisia palautetaan. Hänpä sen sanoi. Halosella olisi varmaan aikaa ja suurilla eläkerahoillaan mahdollisuus mennä itse tsekkaamaan paikat, joihin hän katsoo olevan väärin palautta siirtolaisia. Se, jos mikä, on väärin, että hän yllyttää käyttämään verorahoilla toimivia virkamiehiä hyppäämään edestakaisin konfliktimaissa.
    Tiedonvälitys on nykyisin liiankin hyvä, mikä näitä aiheettomia pakolaisia tuo mm. Suomeen.
    Mielestäni Halonen puhuu nyt suulla suuremmalla ja vastoin parempaa tietoa.

    Äänestä

Onneksi perustuslaki suojeli meitä kolmannelta Halosen kaudelta. Joskus näinkin päin.

1Äänestä

Täystyrmäys Halosen ajatuksille ja vaatimuksille. Hän saisi luvan olla jo puuttumatta enää mihinkään. Aiheutti presidenttikaudellaan maallemme jo tarpeeksi vahinkoa.

1Äänestä
  • Samaan junaan tämä halonen näitten apinoiden kanssa, tykkää elää Afrikassa. Siellä näitä lesboja ja homoja pidetään "hyvänä".

    1Äänestä

  • 11111222222 kirjoitti:

    Samaan junaan tämä halonen näitten apinoiden kanssa, tykkää elää Afrikassa. Siellä näitä lesboja ja homoja pidetään "hyvänä".

    Lisäksi Suomesta pitäisi taas alkaa lähettää rahaa rekkakuormittain sandinistisisseille

    Äänestä

Haloska viestittää. Että mamut tänne! Täältä ei palauteta. Euroopan mamut tänne ja salakuljettajat lisää?

Äänestä

Halonen on kansanvihollinen. Joutaa vittuun koko ämmä. Paskaa suoltanut koko ikänsä, koska sen on tyhmä kuin kilin pieru.

1Äänestä

Parempi olisi eläkeläispresidenttien olla hiljaa ja antaa hoitaa niiden asioista, jotka ovat demokraattisesti virkoihin valittu. Selvästi Halonen ei kunnioita demokratiaa. Toimista muistuttaa kommunistien, vasemmistoliiton ja vihreiden harjoittamaa politiikkaa.

Äänestä

Minusta liikuttavinta asiassa on tiedotusvälineiden into julistaa Halosen sanomaa monta kertaa päivässä.
Halonen kilpailee tasapäisesti Maisa Torpan kanssa siitä kumpi on suurempi julkkis.
Mistä mahtaa johtua että yhtenä päivänä kuluneella viikolla en löytänyt iltapäivälehdistä juttua Maisa Torpasta? Eikö niillä olekaan näitä Maisa-juttuja varastossa ja siksi saattaa tulla välipäivä?

Äänestä

Halosen nimi on Tiitisen listassa eli on ollut ulkomaisen tiedustelupalvelun leivissä ja ddr:n tunnustamiskomiteassa tuomassa kommunismia Eurooppaan.

1Äänestä

https://www.youtube.com/watch?v=ZMzDed_QhJ8

Harja Talosen sertifoima ostoskeskus IRAKISSA valmistunut 2015,
Myös RASMUS -tammenterhokerho on sertifioinut.
Amnesty ,Tölön Demut, punainen pappi ja RehuGeesit of Finlantija
on luokitellut paikan. Ei saa palauttaa koska KELA puuttuu.

Äänestä
  • Suomen rahoilla tehty.

    Äänestä

https://www.youtube.com/watch?v=w2am4tB-0HE

اغرب موقف في ليلة راس السنة 2017 في فاملي مول - اربيل /Christmas festival in Family mall - Erbil

Halonen suositteli ,että pitäis käydä IRAKISSA katsomassa paikkoja.

Tässähän se näkyy. (kuvattu 4kk sitten)

Äänestä

Eikö tuo ämmä mielestään saanut tarpeeksi vahingoitettua Suomea kahtena presitenttikautenaan. Mikä tuolla on mielessä,touhottaa kun olis isompiki herra eläkeläis akka.
Entinen presitentti yllyttää ihmisiä laittomuuteen,rikoksena minä sitä pitäisin.

Kuviteltiin että tuosta päästiin kun Niinistästä tuli presitentti,mutta mistäs sitä paskaa,leveä leuka jauhaa kun puimakone älyttömyyksiä.

Äänestä

...halonen haluaa ilmoittaa olevansa olemassa. Demarien tuleva pressa ehdokas 2018.

Äänestä

Miksi Halonen haluaa tänne muslimeita joilla on aivan omat tavat"kunnioittaa" naisia. Kun on itse ollut SAK:n lakimiehenä valittamassa naisten oikeuksista. Joku ei nyt oikein ........

Äänestä
  • Tukholman syndrooma yhdistettynä kovan linjan stasi DDR:läisyyteen tekee pahaa jälkeä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


haloskassialma kirjoitti:

Halonen äänessä. Rikollisiakaan ei kai saisi palauttaa, on se ihme täti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu