Kirkon sotkeutuminen politiikkaan

Seka Saksassa että myös Suomessa kirkko on sotkeutumassa politiikkaan. Saksassa kirkot ovat ottaneet voimakkaasti kantaa AfD puolueen toimintaan, Seuraus on tosin se, että AfD radikalisoituu entisestään. Alunperin euroeroa vaatineesta liberaalipuolueesta on tulossa äärioikeistolainen ulkomaalaisia vastustava liike.

Suomessa taas kirkko on kunnostautunut tunnetusti poliisin toimintaa vastustamalla. Mielenosoituksiin on osallistuttu papin virka-asuissa, joten toiminta on ollut osa virkatyötä. Liperillä varustettu virkamies on vastustanut sinisen virka-asun virkamiestä.

Näinhän tämä ei voi jatkua. Kirkko on valinnut tiensä ja se on kirkon ja valtion ero. Kirkoilla ei pitäisi enää olle mitään tekemistä valtion kanssa. Kummankin valtionkirkon ero on tehtävä heti. Uskonnolliset yhteisöt voivat tulevaisuudessa rahoittaa toimintansa vaikka kolehdilla, verottajan palvelujen käyttöön ei enää pidä antaa lupaa.

Taloudellisesti itsenäinen kirkko voi sitten politikoida oman mielensä mukaan.

Tästä pitäisi tehdä kansalaisaloite.
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos joku vetää kansailaisaloitteen, niin kirjoiotan kyllä ehdotukseen tarvittavat lakimuutokset kirkon erottamiseksi valtosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Faktaapeliin-2 kirjoitti:

Seka Saksassa että myös Suomessa kirkko on sotkeutumassa politiikkaan. Saksassa kirkot ovat ottaneet voimakkaasti kantaa AfD puolueen toimintaan, Seuraus on tosin se, että AfD radikalisoituu entisestään. Alunperin euroeroa vaatineesta liberaalipuolueesta on tulossa äärioikeistolainen ulkomaalaisia vastustava liike.

Suomessa taas kirkko on kunnostautunut tunnetusti poliisin toimintaa vastustamalla. Mielenosoituksiin on osallistuttu papin virka-asuissa, joten toiminta on ollut osa virkatyötä. Liperillä varustettu virkamies on vastustanut sinisen virka-asun virkamiestä.

Näinhän tämä ei voi jatkua. Kirkko on valinnut tiensä ja se on kirkon ja valtion ero. Kirkoilla ei pitäisi enää olle mitään tekemistä valtion kanssa. Kummankin valtionkirkon ero on tehtävä heti. Uskonnolliset yhteisöt voivat tulevaisuudessa rahoittaa toimintansa vaikka kolehdilla, verottajan palvelujen käyttöön ei enää pidä antaa lupaa.

Taloudellisesti itsenäinen kirkko voi sitten politikoida oman mielensä mukaan.

Tästä pitäisi tehdä kansalaisaloite.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu