Pseudonyymi John Woodmorappe on kirjoittanut kirjan The mythology of modern dating methods, missä hän väittää ajoitusmenetelmiä epäluotettaviksi. Tämä ei tietenkään ole totta, vaan tuo kirja itsessään on silkkaa humpuukia ja vääristelyä. Woodmorappen ongelmia:
1. Lainauslouhinta: hän vääristelee tutkijoiden sanomisia ja sitä mitä he oikeasti tarkoittivat lainaamalla heitä vain osittain tai jopa aivan väärin.
2. Hän väittää, että tutkijat piilottelisivat virheellisiä ajoituksia. Tosiasiassa kaikki hänen n.350 "virheellisten" ajoitusten esimerkistään ovat peräisin tieteellisistä julkaisuista. Hän kun ei itse ole tehnyt alan tutkimusta. Ajoituksia on kuitenkin tehty miljoonia ja ne ovat hyvin johdonmukaisia ja useimmiten varmistettavissa jollakin muulla menetelmällä eivätkä edes nuo kaikki 350 esimerkkiä ole esimerkkejä virheellisistä ajoituksista, vaan vain pieni murto-osa niistä.
3. Hän esittelee ikivanhoja tutkimuksia tieteen viimeisimpänä sanana. Esim. kun radioaktiivisuuteen perustuvat ajoitusmenetelmät otettiin käyttöön 1950-luvulla ja 1960-luvulla kehitettiin uusia menetelmiä, hän viittaa aivan noihin alkuaikojen tuloksiin, koska niissä on vielä ymmärrettävästi epätarkuuksia ja nuo menetelmät eivät olleet niin kehittyneitä kuin nykyisin.
4. Kun tutkijat tutkivat mikä mineraali sopisi ajoitusmenetelmälle ja julkaisevat jostakin mineraalista kielteiset tuloksensa, ettei se sovi, hän väittää, että ajoitusmenetelmä antoi vääriä, ennakkokäsityksiin sopimattomia tuloksia ja ne olisi hylätty siksi. Samoin kun tutkitaan miten jotain mineraalia voitaisiin ajoittaa ja tutkitaan eri menetelmien soveltuvuutta siihen, niin tulokset tietenkin ovat voineet olla aluksi mitä sattuu ennen kuin sopiva menetelmä on löydetty. Woodmorappe kertoo noista tuloksista muka ajoitusmenetelmien virheinä.
5. Kun tutkijat tunnistavat geologisen prosessin, joka on tehnyt mineraalin ajoittamisen mahdottomaksi, Woodmorappe väittää, että tulos hylättiin siksi ettei se sopinut ennakko-oletuksiin.
6. Kun tutkijat saavat eri menetelmillä eri tulokset ja kertovat löytäneensä tutkimuksissaan syyt siihen, Woodmorappe kertoo vain, että eri menetelmät antoivat eri tuloksia.
7. On hyvin tunnettu tosiasia, että joistakin mineraaleista karkaa jotain isotooppia tietyssä lämpötilassa. Vähemmän tunnetua on, että tuossa lämpötilassa voi karata toista isotooppia täsmälleen samassa suhteessa kuin ensimmäistä. Ja kun noita eri isotooppeja (argonin ja strontiumin) käytetään eri ajoitusmenetelmissä, tulokset ovat yhteneviä, vaikkakin molemmat vääriä. Tutkijat tietävät tämän hyvin, mutta Woodmorappe omistaa kirjassaan kokonaisen luvun sille, miten hän muka on huomannut, että ajoitusmenetelmät voivat antaa aivan sattumalta samoja vääriä tuloksia ja siksi niihin ei voisi luottaa.
8. Woodmorappe vetoaa siihen, että ajoitusmenetelmällä on saatu glaukoniittikerrostuman alaosasta nuorempi ikä kuin yläosasta. Tämä ei ole mikään ongelma, päinvastoin, se osoittaa, että ajoitusmenetelmä toimii juuri siten kuin oletettiinkin, koska tuon kerrostuman alaosa on kuumempi ja näin sieltä pääsee irtautumaan enemmän argonia, mikä saa sen näyttämään nuoremmalta kuin yläosa, josta saadaan oikea ajoitustulos.
9. Tutkijat ovat tunnistaneet eräässä tapauksessa geologisen aktiivisuuden eli vuoriston synnyn vaikuttaneen tietyn mineraalin ainespitoisuuteen ja näin sen ajoitukseen. Hän kertoo vain, että ajoitusmenetelmä ei anna tuolle kerrostumalle ennakolta päätettyä ikää.
10. Eräästä tutkimuksesta on isokroniviivaa piirrettäessä jätetty yksi poikkeva mittaustulos pois, vaikka se näkyy itse kuvassa. Tutkijat kertovat, että kyseinen näyte ei ollut samaa mineraalia kuin muut näytteet ja sen sijaintikin oli poikkeava, samoin kuin esimerkiksi sen strontiumpitoisuus n.6-20 kertainen muihin näytteisiin verrattuna. Woodmorappe syyttää tutkijoita huijareiksi ja väittää, että se olisi hylätty sen vuoksi, että muuten ajoitusmenetelmä olisi osoittautunut epäluotettavaksi.
11. Tutkijat ajoittivat erään kerrostuman nuoremmaksi kuin se oli aikoinaan 1960-luvulla ajoitettu. Woodmorappe kertoo, että tuo 66,4 miljoonan vuoden ikäiseksi ajoitettu kerrostuma ajoitettiin alunperin virheellisesti liian vanhaksi. Hän ei kerro, että uusi tarkempi ajoitus oli 65,8 /- 0.3 miljoonaa vuotta. Samalaisiin ajoitusten tarkennuksiin hän vetoaa muissakin yhteyksissä vetoamlla tutkijoiden eri näkemyksiin kertomatta että kyseessä ovat minimaaliset korjaukset: esim. 1-2 miljoonan vuoden ero n.250 miljoonan vuoden ajalta.
12. Hänen aineistonsa on vain pieni murto-osa ajoitusmenetelmistä julkaistusta tieteellisestä kirjallisuudesta. Johtopäätösten vetäminen ajoitusmenetelmien toimimattomuudesta noin pienen otannan perusteella on vähintäänkin epävarmaa. Toki kukaan ei kaikkea tuota kirjallisuutta pysty lukemaan.
13. Jos hänellä olisi oikeita tieteellisiä perusteita väitteilleen, hän ei kirjoittaisi kirjaansa tavalliselle kansalle, vaan julkaisisi teesinsä tieteen parissa.
1. Lainauslouhinta: hän vääristelee tutkijoiden sanomisia ja sitä mitä he oikeasti tarkoittivat lainaamalla heitä vain osittain tai jopa aivan väärin.
2. Hän väittää, että tutkijat piilottelisivat virheellisiä ajoituksia. Tosiasiassa kaikki hänen n.350 "virheellisten" ajoitusten esimerkistään ovat peräisin tieteellisistä julkaisuista. Hän kun ei itse ole tehnyt alan tutkimusta. Ajoituksia on kuitenkin tehty miljoonia ja ne ovat hyvin johdonmukaisia ja useimmiten varmistettavissa jollakin muulla menetelmällä eivätkä edes nuo kaikki 350 esimerkkiä ole esimerkkejä virheellisistä ajoituksista, vaan vain pieni murto-osa niistä.
3. Hän esittelee ikivanhoja tutkimuksia tieteen viimeisimpänä sanana. Esim. kun radioaktiivisuuteen perustuvat ajoitusmenetelmät otettiin käyttöön 1950-luvulla ja 1960-luvulla kehitettiin uusia menetelmiä, hän viittaa aivan noihin alkuaikojen tuloksiin, koska niissä on vielä ymmärrettävästi epätarkuuksia ja nuo menetelmät eivät olleet niin kehittyneitä kuin nykyisin.
4. Kun tutkijat tutkivat mikä mineraali sopisi ajoitusmenetelmälle ja julkaisevat jostakin mineraalista kielteiset tuloksensa, ettei se sovi, hän väittää, että ajoitusmenetelmä antoi vääriä, ennakkokäsityksiin sopimattomia tuloksia ja ne olisi hylätty siksi. Samoin kun tutkitaan miten jotain mineraalia voitaisiin ajoittaa ja tutkitaan eri menetelmien soveltuvuutta siihen, niin tulokset tietenkin ovat voineet olla aluksi mitä sattuu ennen kuin sopiva menetelmä on löydetty. Woodmorappe kertoo noista tuloksista muka ajoitusmenetelmien virheinä.
5. Kun tutkijat tunnistavat geologisen prosessin, joka on tehnyt mineraalin ajoittamisen mahdottomaksi, Woodmorappe väittää, että tulos hylättiin siksi ettei se sopinut ennakko-oletuksiin.
6. Kun tutkijat saavat eri menetelmillä eri tulokset ja kertovat löytäneensä tutkimuksissaan syyt siihen, Woodmorappe kertoo vain, että eri menetelmät antoivat eri tuloksia.
7. On hyvin tunnettu tosiasia, että joistakin mineraaleista karkaa jotain isotooppia tietyssä lämpötilassa. Vähemmän tunnetua on, että tuossa lämpötilassa voi karata toista isotooppia täsmälleen samassa suhteessa kuin ensimmäistä. Ja kun noita eri isotooppeja (argonin ja strontiumin) käytetään eri ajoitusmenetelmissä, tulokset ovat yhteneviä, vaikkakin molemmat vääriä. Tutkijat tietävät tämän hyvin, mutta Woodmorappe omistaa kirjassaan kokonaisen luvun sille, miten hän muka on huomannut, että ajoitusmenetelmät voivat antaa aivan sattumalta samoja vääriä tuloksia ja siksi niihin ei voisi luottaa.
8. Woodmorappe vetoaa siihen, että ajoitusmenetelmällä on saatu glaukoniittikerrostuman alaosasta nuorempi ikä kuin yläosasta. Tämä ei ole mikään ongelma, päinvastoin, se osoittaa, että ajoitusmenetelmä toimii juuri siten kuin oletettiinkin, koska tuon kerrostuman alaosa on kuumempi ja näin sieltä pääsee irtautumaan enemmän argonia, mikä saa sen näyttämään nuoremmalta kuin yläosa, josta saadaan oikea ajoitustulos.
9. Tutkijat ovat tunnistaneet eräässä tapauksessa geologisen aktiivisuuden eli vuoriston synnyn vaikuttaneen tietyn mineraalin ainespitoisuuteen ja näin sen ajoitukseen. Hän kertoo vain, että ajoitusmenetelmä ei anna tuolle kerrostumalle ennakolta päätettyä ikää.
10. Eräästä tutkimuksesta on isokroniviivaa piirrettäessä jätetty yksi poikkeva mittaustulos pois, vaikka se näkyy itse kuvassa. Tutkijat kertovat, että kyseinen näyte ei ollut samaa mineraalia kuin muut näytteet ja sen sijaintikin oli poikkeava, samoin kuin esimerkiksi sen strontiumpitoisuus n.6-20 kertainen muihin näytteisiin verrattuna. Woodmorappe syyttää tutkijoita huijareiksi ja väittää, että se olisi hylätty sen vuoksi, että muuten ajoitusmenetelmä olisi osoittautunut epäluotettavaksi.
11. Tutkijat ajoittivat erään kerrostuman nuoremmaksi kuin se oli aikoinaan 1960-luvulla ajoitettu. Woodmorappe kertoo, että tuo 66,4 miljoonan vuoden ikäiseksi ajoitettu kerrostuma ajoitettiin alunperin virheellisesti liian vanhaksi. Hän ei kerro, että uusi tarkempi ajoitus oli 65,8 /- 0.3 miljoonaa vuotta. Samalaisiin ajoitusten tarkennuksiin hän vetoaa muissakin yhteyksissä vetoamlla tutkijoiden eri näkemyksiin kertomatta että kyseessä ovat minimaaliset korjaukset: esim. 1-2 miljoonan vuoden ero n.250 miljoonan vuoden ajalta.
12. Hänen aineistonsa on vain pieni murto-osa ajoitusmenetelmistä julkaistusta tieteellisestä kirjallisuudesta. Johtopäätösten vetäminen ajoitusmenetelmien toimimattomuudesta noin pienen otannan perusteella on vähintäänkin epävarmaa. Toki kukaan ei kaikkea tuota kirjallisuutta pysty lukemaan.
13. Jos hänellä olisi oikeita tieteellisiä perusteita väitteilleen, hän ei kirjoittaisi kirjaansa tavalliselle kansalle, vaan julkaisisi teesinsä tieteen parissa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nämä kirjat on tarkoitettu uskovien uskon vahvistamiseen. Kun kirjoitetaan edes pseudotieteellistä tekstiä tukemaan kreationismia, niin oma usko ei vaikuta aivan niin järjettömältä. Tietenkin tuollaiset kirjat uppoavat vain sellaisiin ihmisiin, joilla ei ole riittäviä perustietoja, mutta heistähän nämä kreationistilahkot pääsääntöisesti koostuvat.
Mitä muuta Leisolan ja Puolimatkan kirjoitelmat ovat kuin samaa tieteen menetlmien kyseenalaistamista? Eipä niitäkään väitteitä ole esitetty tiedejulkaisuissa, eikä esitetä.
Juuri näin. Noiden kirjojen kirjoittajat esittävät kritiikkiä tieteen menetelmiä kohtaan tarjoamatta itse mitään realistista vaihtoehtoa ja kritiikkikin on huonosti perusteltua ja kumottavissa jo ihan perustiedoilla aiheesta. Mutta tavallinen kreationisti uskoo niihin, koska haluaa uskoa ja onhan se mukavampaa, jos jopa professori tai tässä tapauksessa geologi (Jan Peczkis) jakaa nuo samat harhat ja näennäisesti muka kykenee perustelemaan ne.
Tuo kirja ja sen väitteet on kumottu useassa eri paikassa, mutta Suomessakin Luominen- lehti hehkuttaa sitä aivan kuin se muka osoittaisi ajoitusmenetelmät epäluotettaviksi ja nuoren Maan todelliseksi vaihtoehdoksi. Itse asiassa nuo ongelmat mitä esitin eivät välttämättä kuitenkaan kaikki ole juuri tuosta kirjasta, vaan myös muista Woodmorappen tekeleistä. Jos keskustelu tästä etenee, niin voin ottaa kuitenkin lisää esimerkkejä hänen virheistään juuri tuosta kirjasta.