Kokkarien Orpo haluaa kiduttaa brittejä (Brexit)

Ministeri Petteri Orpo toteaa, että Brexitistä tehdään mahdollisimman kivulias ja brittejä satutetaan niin pahasti, ettei mikään muu maa enää koskaan uskalla erota Euroopan Unionista.

Kyllä, luitte aivan oikein. Petteri Orpo sanoi näin 20.4. 2017 kirjatun jutun mukaan. Petteri Orpo ei sano, että kansakunnilla on itsemääräämisoikeus ja oikeus erota EUsta, jos ne niin haluavat. Petteri Orpo ei sano, ettei eroavia maita pidä rangaista. Hän ei vastusta aikeita rankaista brittejä. Hän toteaa, että näin tehdään.

http://www.telegraph.co.uk/news/2017/04/20/europe-will-pay-punishes-britain-brexit-talks-warns-iceland/

Orpo myös sanoo miksi Britanniaa tullaan satuttamaan mahdollisimman paljon, Se toimii pelotteena muille maille. Se on siis uhkaus ja lupaus rankaista jokaista jäsenmaata, joka uskaltaa erota unionista. Miettikääpä sitä. Oma ministerimme siis toteaa, että tarkoitus on satuttaa eroavaa jäsenvaltiota niin paljon, ettei yksikään toinen uskaltaisi erota. Minulle on lukemattomai kertoja sanottu, että Euroopan Unioni on vapaaehtoinen valinta kansakunnilta. Siltäkö kuullostaa?

Löytyykö sieltä lukijoista vielä joku, jolla on pokkaa väittää, että Euroopan Unioni on vapaaehdoinen yhteistyöjärjestö? Kannattaa muistaa, että europarlamentti antoi jo viime joulukuussa julkilaisuman, jonka mukaan jäsenvaltiot ovat unionissa "TOISSIJAISIA." Ne ovat siis unionissa alisteisessa asemassa kokonaan. Miltä kuullostaa noin vapaaehtoisuuden suhteen?

Löytyykö sieltä vielä joku, joka pystyy valehtelemaan itselleen, että Euroopan Unionissa ei ole kyse ylikansallisesta vallankäytöstä, liittovaltiosta, joka aikoo satuttaa jokaista, joka vastustaa sitä?

Jos uskot, että EU ajaa jäsenvaltioittensa etuja, olet samanlainen kuin ne, jotka uskoivat aikoinaan Neuvostoliittoon. Kuten Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshov on todennut: Euroopan Unioni on samanlainen kuin Neuvostoliitto ennen kaatumistaan. Toki Euroopan Unioni on oikeistolainen ja suurpääoman hallitsema ylikansallinen valtarakenne, mutta periaatteessa se sisältää kaikki samat valuvirheet kuin Neuvostoliittokin.
22282
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Yksi toivomus. EU:n vallasväki jollain konstilla alas. Siinä luhistuu Suomen typerä velkomössökusetuskin. Urpo, pikku mamman poika, merkelin puudeli, maksettuko?

2Äänestä
  • Anagrammi P E T T E R I__ O R P O = P I E R E__ P O R T T O

    2Äänestä

Urpon tiedotustilaisuus oli ehkä taktisesti asetettu perussuomalaisten puheenjohtajakilpailja, Sampo Terhon tilaisuuden edelle. Uutinen ilmestyi vähän ennen sitä.

Ylen toimittaja on huomannut Stubbin aikana saman taktisen ajoituksen. Kokoomus osaa ajoittaa myös Brysselin tilaisuudet, Stubbi työnnettiin jonkun toisen julkistamisen jälkeen vielä illalla Merkelin tilaisuuden valokuvaan selän taakse tai halailemaan sitä. Toimittaja sanoi suoraan, että kokoomus ajoitti ukon kuviin ja tilaisuuksiin, jotta kansainvälinen lehdistö ottaisi tallenteen. Käteisestä puhumattakaan.

1Äänestä
  • ORPO ON SUOMEN HÄPEÄPILKKU

    Mikä jumalauta se on julakisemaan tuollaista vihaa toista maata kohtaan,

    hävetköön jos se aivopaska edes osaa!!!!!!

    MINUN JA KOKO SUOMEN NIMISSÄ TUOLLAISTA EI JULKAISTA!!!!

    NYT ORPO MENEE JA PYYTÄ SITÄ ANTEEKSI.
    JA SANOO, ETTÄ SE OLI SEN OMA HENKILÖKOHTAINEN VIHAN TUNNE -JULKAISU.

    1Äänestä

orpopoju on saanut maistaa kerran junkkerin eu kyrpää ja seivästettynä tuli taivaallinen olo, joten on ikuisesti junkkerin puppelipoju yhdessä j.käteisen ja a stuppimulkun kanssa!
Varmasti junkkeri haluaa orpon vielä uudestaan eu orgioihinsa, kunhan orvon rektaali on parantunut.

1Äänestä

"Ministeri Petteri Orpo toteaa, että Brexitistä tehdään mahdollisimman kivulias ja brittejä satutetaan niin pahasti, ettei mikään muu maa enää koskaan uskalla erota Euroopan Unionista.

Kyllä, luitte aivan oikein. "

Urpo on ehkäpä nostanut kovat liksat jostain. Eikö olisi mielenkiintoista tietää asian tausta?

Martin Seymorin juonia tuollaiset puheet, nämä ihmiset ovat rikollisia. Nimittäin kansainvälinen oikeus ei varmasti hyväksi EU:n "periaatteita", että eroamisesta kostetaan tai että EU:sta ei saa erota. Koska Saksan tuella on edistetty Saksan ylijäämää ja muiden velkaantumista, myöntämällä velkaa ostoihin Saksan tuotteista, kuten autoista ja koneista tai rahan lainaamisesta, Saksa syyllityy myös salaiseen vehkeilyyn muita, maksukyvyttömiä EU-maita kohtaan. Jos tällainen jatkuu ja kuten on nähty, EU:n Juncker vie nyt oikeuteen mm. Unkaria ja Englantia, tuomioistuimet ovat puolueellisia. Kaikki johtaisii vain dominoivan sakin vallan jatkumiseen.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14824987/kaannyin-pois-eu-sta-ja-natosta

Jotkut ovat sitä mieltä, Saksan dominanssi Europpassa olisi voinut johtaa yhteen kieleen, eli Saksaan ja monet mitättömät kansat olisi voitu tappaa vahvempien ruotsalaisen ja germaanien alta pois. Urpo ei vaikuta kovin vahvalta germaanis-ruotsalaiselta, mutta kun pitää palkkionsa eteen puurtaa.

Berlaymontin "hirviö" - ‘Monster’ at the Berlaymont

Martin Seymoria ihailevat, halveksivat ja pelkäävät. Se on selvää: hän on kaikkein tehokkain EU: n päällikkö.
David M. Herszenhorn
17.11.16, 5:33 CET
Päivitetty 22.11.16, 15.53 CET
http://www.politico.eu/article/monster-at-the-berlaymont-martin-selmayr-european-commission-jean-claude-juncker/

Venäjä pääseekin Välimerelle Adrianmeren kautta hyvässä lykyssä, koska se on nyt tuonut lentokoneita Kroatiaan ja Sloveniaan, jossa oli niitä pakolaisreittejä ja EU uhkaillee oikeudella Unkaria.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Adrianmeri

1Äänestä
  • Orpo odottaa EU:sta palkkoivirkaa kuten puudeli-Katainen sai. Siksi pitää mielistellä EU:n päättäjiä. Meno on kuin ennen Kremlissä. Hyi saatana.

    Äänestä

siina orpo-poika parka kusee kintuilleen ja samalla tunnusti,mika on miehiaan ja ajatuksiltaan. totean,vain laho- ja kusipaa. taysin idiootti.

samalla ilmoitti kokoomuksen tavoitteet,miten asioita asiallisesti ja tasapuolisesti hoidetaan.

2Äänestä

Urpon kannattaisi nyt harkita vetäytymistä pois tukemasta Suomen valtion mandaatilla Junckerin esikuntapäällikön juonitteluja. Hänet on todistettu olevan "psykoksi", mies julkisesti nolaa vaikkapa komission jäseniä ja sitten valehtelee, että ei hän ole ketään kiusannut tai ökyillyt.

Seymor on "tuomioistuimen raato" jo tässä vaiheessa. Suomen ei ole kaiken järjen mukaan syytä lähteä vetämään raatojen pidoissa yhteen enempää perustuksia kuin mitä kokoomus on tähän mennessä muiden nimissä kierosti tehnyt. Eu-mieliset poliitikot menevät samassa kloakissa likoviemäriin kuin Seymor ja kaltaisensa.

1Äänestä

Välttämättä ei tarvitsekaan odottaa niin kauan, että joku suomalainen ryhtyy eliminoimaan pahinta mätää pois vallasta. Ehkä sen tekeekin ensimmäisenä joku britti, joka ei sulata suomalaisia ylimielisiä Hitlerin, Saddamin ja Idi Aminin risteytyksiä tuhoamassa elämäänsä. Ehkä joku birtti avaa pandoran lippaan, jonka jälkeen ei montakaan nykyistä poliitikkoa ole enään toteuttamassa rikoksiaan ihmisyyttä vastaan.

1Äänestä
  • Kyllähän tuo on tullut nyt mieleen, mm. EU-pohatat. Tein ensin käännösvirheen, jos huomasit. Stubb on nyt jostain syystä brittien puolella. Olenkin sitä ihmetellyt, etteikö Stubin vaimolla ole enää yhtään mitään sympatiaa entiseen kotimaahansa. Stubb on tähän mennessä ns. "räksyttänyt ja ärsyttänyt brittejä", tulee tweettejä, joita lehdet julkaisevat, jotain on täytynyt pään sisällä muuttua, kun tuo uutinen on juuri päinvastainen kuin normaalisti. Onko sille se investointipankin paikka nyt luvattu ja helpottaa suurta velan maksua? Sitä en usko, että olisi alkanut yleensä Brexitiä kannattaa.

    Mitä ihmettä Stubin päässä on tapahtunut, eihän tuo voi olla tottakaan? Yleensä ihminen inhimillistyy, kun sairastuu tai joku läheinen kuolee ja jää yksin tms.

    Äänestä

  • Stubb lisäsi: "EU: n on todellakin päätävä kaksi asiaa: poistumispäivä, joka on asetettu 29. maaliskuuta 2019.
    http://www.express.co.uk/news/uk/800623/Finnish-PM-EU-manipulated-Brexit-punish-British
    "Sitten myös, kuinka paljon Britannialla on velkaa bloc - kaikki muu on tarpeetonta."
    ''
    Mr Stubb added: "The EU only really needs to decide two things: the date of exit, which has been set for the 29th March 2019.
    http://www.express.co.uk/news/uk/800623/Finnish-PM-EU-manipulated-Brexit-punish-British
    "Then, also, how much Britain owes the bloc - everything else is unnecessary."

    Tämä on tosi outo juttu. Eilen luin Express -uutista ja komentteja, siellä oli mm. William 1st-nimimerkki sanonut, että: "Britannia on jo poistettu EU:n jäsenvaltioista, vaikka he maksavat vielä vuoteen 2019 saakka kuljuja. On täyttä ajan haaskausta enää odotella mitään EU:n päätöksiä ja neuvotteluja. Tässä vaihessa parasta lähteä ja jättää neuvottelut tms."

    Ajatus oli tuo ja jos nyt englantilaisvaimo lukisi tai itse Stubb lehteä, tuollainen voi vaikuttaa. Windsorit ovat hyvin rikkaita, senpä vuoksi on surkuhupaisaa ottaa "piika-tason" perheestä vaimo kuten Harry tekee. Se on vähän sama asia kuin nakkaisi likaisen rätin koko porukan naamalle ja säännöille. Hän on typerä, "tyhmä" , suku jota hyvin harkiten levitelty edes englantilaisten tavallisten pariin, nuorin poika menee ja alkaa seurustella laskelmoivan vanhemman oloisen naisen kanssa, jonka äiti on täysin afrikkalaisen näköinen.

    Ajatelkaa, kun Ruotsin prinsessa nai sen hedgerahasto-miehensä ja nyt niillä on loma-asunnoista verovelkaa, tämä suojeltu neitonen ei saanut tuon tason sukua ja velkaa riittää. Markle tulee harkiten ja laskelmoiden sukuun, joka tänäkin vuonna sai tuloja 44 milj. £, siis niin järkyttävää. Kun kuningatar kuolee, hän saa siitä suuresta omaisuudesta, eikä ole mikään englantilainen tai edes suvun hyvä tuttu. Pitää olla nuoren miehen kouluttamaton "törppö", eikä ymmärrä rahan päälle mitään. Sitä on varmaan sen verran, ettei 10 000 tunnu kummoiselta? Torvi on mun mielestä, ei pitäisi tätä keinottelijaa, täysin eri maailmasta päästä Elisabethin omaisuuteen jaolle.

    1Äänestä

  • Mikä.on.syy kirjoitti:

    Stubb lisäsi: "EU: n on todellakin päätävä kaksi asiaa: poistumispäivä, joka on asetettu 29. maaliskuuta 2019.

    Hyvä lausunto Stubbilta: EU manipuloi Brexit-neuvotteluja rangaistakseen Britanniaa!

    Äänestä

kuka on antanut oprolle mandaatin puhua koko Suomen puolesta
ja kusta koko maan pesään????!?!?!?!?

jumalauta noi nuijat ulos, nyt riittää tuo tolloilu.

häpeä orpo häpeä

JA NYT TURPA KIINNI!!

1Äänestä

Onkohan tuo älynnyt tarkistuttaa verenpaineensa, sillä nääs silmät pullistelee päässä aika ilkeen näköisesti

1Äänestä
  • Onko tapana raivota? Minkälaiset haukut tulee Saksasta? Alan vikoa, että nyt on tosiaan pasmat ja pahasti sekaisi, Vanh. Niinistö ja Tuomioja eri mieltä puolustuksesta, Merkel pauhaa yhä vaan Brexitistä ja muka määrää, että pitää osallistua neuvotteluun. Mihin neuvotteluun?

    Jos Britannia on irtisanoutunut, se on pyyhitty pois kartalta, ei ole enää jäsenmaa, maksaa jonkun tuomioistuinten määräämän maksun ja häipyy. Ei luulisi olevan näillä "vajakeilla" sanan sijaa asiaan.

    Homma ei kuitenkaan mene "riippuvuussairaudessaan" rypevälle Saksalle ja Brysselille jakeluun.

    Äänestä

Merkelin kätyririvit rakoilee. Selvisikö DDR-daamille nyt vasta, että Martin Selmayr "organisoi voutoja"? Yleisö keksi, että Junckeri toimii Merkelin käskyläisenä. Ei varmaan olisi saanut paljastua?

Halkeamia esiintyy? Merkel "raivoaa" Junckerin kanssa vuotoista tuhoisasta Brexit-illasta
06.05.2017
http://www.express.co.uk/news/world/801123/Brexit-Angela-Merkel-Jean-Claude-Juncker-Theresa-May-Downing-Street-dinner-leaks
http://www.express.co.uk/news/world/801123/Brexit-Angela-Merkel-Jean-Claude-Juncker-Theresa-May-Downing-Street-dinner-leaks

1Äänestä

Merkeliä koskevat tarkemmat kommentit käy joku kopu poistattamassa. Neuvostoliitto, nimittäin tämä uutinen, kun vielä saksalainen alkaa uudelleen vatkata menee jo aivan kaheliksi. Jumalauta, Saksan "natsimenosta" irti ja äkkiä.

Äänestä

Kukaan ei kerro, millä lihaksilla tämä tuska tuotetaan.

Äänestä
  • Niin, se olisi todella mielenkiintoista tietää. Soini livautti kuulemma joskus, että jos kansatietäisi, mitä todellisuudessa tapahtuu, se repeäisi.

    Jonakin päivänä totuus kuitenkin paljastuu - enkä edes usko, että siihen menee kovinkaan pitkä aika, näinä "leaksien" aikoina. Hakkeroijat ovat varmaan jo kaikesta tietoisia...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Gestapo-KOK kirjoitti:

Ministeri Petteri Orpo toteaa, että Brexitistä tehdään mahdollisimman kivulias ja brittejä satutetaan niin pahasti, ettei mikään muu maa enää koskaan uskalla erota Euroopan Unionista.

Kyllä, luitte aivan oikein. Petteri Orpo sanoi näin 20.4. 2017 kirjatun jutun mukaan. Petteri Orpo ei sano, että kansakunnilla on itsemääräämisoikeus ja oikeus erota EUsta, jos ne niin haluavat. Petteri Orpo ei sano, ettei eroavia maita pidä rangaista. Hän ei vastusta aikeita rankaista brittejä. Hän toteaa, että näin tehdään.

http://www.telegraph.co.uk/news/2017/04/20/europe-will-pay-punishes-britain-brexit-talks-warns-iceland/

Orpo myös sanoo miksi Britanniaa tullaan satuttamaan mahdollisimman paljon, Se toimii pelotteena muille maille. Se on siis uhkaus ja lupaus rankaista jokaista jäsenmaata, joka uskaltaa erota unionista. Miettikääpä sitä. Oma ministerimme siis toteaa, että tarkoitus on satuttaa eroavaa jäsenvaltiota niin paljon, ettei yksikään toinen uskaltaisi erota. Minulle on lukemattomai kertoja sanottu, että Euroopan Unioni on vapaaehtoinen valinta kansakunnilta. Siltäkö kuullostaa?

Löytyykö sieltä lukijoista vielä joku, jolla on pokkaa väittää, että Euroopan Unioni on vapaaehdoinen yhteistyöjärjestö? Kannattaa muistaa, että europarlamentti antoi jo viime joulukuussa julkilaisuman, jonka mukaan jäsenvaltiot ovat unionissa "TOISSIJAISIA." Ne ovat siis unionissa alisteisessa asemassa kokonaan. Miltä kuullostaa noin vapaaehtoisuuden suhteen?

Löytyykö sieltä vielä joku, joka pystyy valehtelemaan itselleen, että Euroopan Unionissa ei ole kyse ylikansallisesta vallankäytöstä, liittovaltiosta, joka aikoo satuttaa jokaista, joka vastustaa sitä?

Jos uskot, että EU ajaa jäsenvaltioittensa etuja, olet samanlainen kuin ne, jotka uskoivat aikoinaan Neuvostoliittoon. Kuten Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshov on todennut: Euroopan Unioni on samanlainen kuin Neuvostoliitto ennen kaatumistaan. Toki Euroopan Unioni on oikeistolainen ja suurpääoman hallitsema ylikansallinen valtarakenne, mutta periaatteessa se sisältää kaikki samat valuvirheet kuin Neuvostoliittokin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu