NATO-VASTUSTAJILLA EI YHTÄÄN JÄRKIARGUMENTTIA

Kumoan nyt tässä ketjussa Nato-vastustajien Natoa vastaan yleisimmin esittämät argumentit kerralla, niin niitä ei enää tarvitse toistella ympäri palstaa. Tämän ketjun myötä kaikki voivat havaita, kuinka heikoilla jäillä Nato-vastustajat lopulta ovatkaan suoranaista tietämättömyyttä heijastelevine väittämineen:

”NATOON EI KANNATA LIITTYÄ, KOSKA VENÄJÄ EI PITÄISI SIITÄ”

Siis hetkinen, olimmeko me itsenäinen valtio vai emme? Jos me jätämme tekemättä omia ratkaisujamme Venäjän pelossa, se tarkoittaa, että luovumme osasta itsenäistä päätösvaltaamme. Mitä jos Venäjä päättääkin ruveta suuttuilemaan kaikista muistakin Suomen tekemistä ratkaisuista, myös muista kuin turvallisuuspoliittisista päätöksistä? Jätämmekö nekin päätökset tekemättä Venäjän pelossa? Kuinka pitkälle voimme mennä päätösvaltamme luovuttamisessa naapurille?

”EI KUKAAN KUITENKAAN TULE SUOMEN PUOLESTA SOTIMAAN TOSIPAIKASSA”

Ei tulekaan, mutta ei Naton ideana olekaan se, että hyökkäyksen kohteeksi joutunut maa jää makoilemaan ja odottamaan, että muut tulevat sotimaan sen puolesta.

”5. ARTIKLA EI TOSIPAIKASSA TOTEUDU”

Vielä kun näkisi yhdenkin pitävän faktan, dokumentin tai muun todisteen tämän väitteen puolesta. No eihän sellaista ole, koska 5. artiklaa ei kukaan ole koskaan edes uskaltanut testata. Väite on siis yhtä tyhjän kanssa.

”SUOMI ON ELÄNYT JO 70 RAUHAN VUOTTA ILMAN NATOA”

Mitä sitten? On ollut historiassamme pidempiäkin rauhanjaksoja, mutta aina se seuraava sota on tullut. Toisekseen, mitä pidempi aika edellisestä sodasta, sitä lähempänähän se seuraava on ajan puolesta.

”NATO ON LIIAN KALLIS”

No kuinkas sitten moni paljon Suomea köyhempikin maa siellä pystyy olemaan?

”SUOMEN SOTILAITA VIEDÄÄN VÄKISIN ULKOMAILLE SOTIMAAN”

En ole kuullut, että esim. yhtään norjalaista, tanskalaista tai virolaista (lähimmät Nato-maat) asukasta olisi viety pakolla ulkomaille sotimaan.

”VENÄJÄ RYHTYY VARUSTAUTUMAAN ITÄRAJAMME TAKANA, JOS LIITYMME NATOON”

Eikös Venäjä ole varustautunut jo ainakin 10 vuoden ajan itärajamme takana melko voimakkaasti? Ja koska näin on tapahtunut, eikö olisi syytä vahvistaa omaa turvallisuuttamme?

”KAUPANKÄYNTI VENÄJÄN KANSSA LOPPUU, JOS LIITYMME NATOON”

Miksei kaupankäynti sitten ole loppunut esim. Venäjän ja Saksan välillä, vaikka Saksa on Nato-maa?

”SUOMEEN TULEE ULKOMAALAISIA SOTILAITA”

Käyhän heitä täällä muutenkin jo aika tiuhaan harjoittelemassa, joten siinä ei olisi mitään uutta. Ja jos ulkomaiset sotilaat lisäävät Suomen turvallisuutta, niin miksi heidän läsnäolonsa pitäisi kokea negatiivisena asiana?

”VENÄJÄ KOKEE NATON UHAKSI JA NATO-SUOMEN VIHOLLISEKSEEN”

Nato on puolustusliitto, ei hyökkäysliitto. Eihän puolustusliittoa tarvitse pelätä, jos ei ole hyökkäysaikeita.

----
Toivottavasti tämän ketjun myötä nämä väsyneet väittämät voidaan unohtaa, ja aloittaa Natosta lopultakin oikea, rakentava keskustelu.
52520
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Tuo talousargumenttisi ei pidä paikkaansa.Nato vaatii suurempia rahallisia panostuksia palveluistaan eikä Suomi pysty vastaamaan siihen nykybudjeteillaan.
Muutenkin konkurssikypsän valtion puolustaminen on aika tyhmä idea nykymaailmassa,parempi olisi antaa vaikka jonkun muun,rikkaamman valtion haltuun tai jakaa osiksi eri valtioiden siirtomaaksi,jonkinlaisen autonomian ehkä voisi säilyttää.

Äänestä
  • "Muutenkin+konkurssikypsän+valtion+puolustaminen+on+aika+tyhmä+idea+nykymaailmassa"Siitäkään+syystä+Suomen+ei+yksinkertaisesti+kannata+veljeillä+Venäjän+kanssa.Venäjän+talouden+lopullinen+sortuminen+on+vain+ajan+kysymys.Mitä+tulee+budjetteihin,+Suomen+hallitus+budjetoi+puolustusmenot+nyt+jo+samalla+tavalla+kuin+Nato+-maat.+Ne+maksavat+bkt:staan+2%+puolustusmenoihin+ja+Suomessa+puolustusmenot+ovat+viimeisen+tiedon+mukaan+1,6%+bkt:sta.Puolustusmenoissa+siis+ei+mikään+muutu.

    Äänestä

Eversti Sampo Ahto kritisoi Natoa ja USA:ta

Eversti Sampo Ahto arvostelee Yhdysvaltoja valtatavoitteista Euroopassa. Hän pitää Natoa Yhdysvaltain sillanpääasema Euroopassa ja sen hyökkäysvälineenä kaikkialla maailmassa.

Yleisesikuntaeversti evp Sampo Ahto, 71, roimii Yhdysvaltoja ja Natoa rankoin sanoin tuoreessa maanpuolustuksen ja johtamisen erikoislehdessä Kylkiraudassa (3/2009).

– Mikään ei ole niin luonnollista kuin se, että raadolliset tavoitteet kätketään kauniiden sanojen sumuverhoon, Ahto kirjoittaa Yhdysvaltain perimmäisten tavoittein kuorruttamisesta sanojen sumuverholla.

”Puolustuksellisesta Natosta tullut hyökkäyksellinen”

Ahton mukaan puolustusliitto Nato on muuttunut Yhdysvaltain sotilaallisten hyökkäysten välineeksi:

– Demokratia, ihmisoikeudet ja muu hyvä ovat yhä hieno kuorrutus, kun perustellaan liittokunnan muuttumista amerikkalaisen Euroopan-sillanpään puolustamiseen tarkoitetusta sotilasliitosta aktiiviseksi etten sanoisi hyökkäykselliseksi Yhdysvaltojen hegemonian levittäjäksi missä maailman kolkassa tahansa.

”Pienen on syytä olla nöyränä”

ILMOITUS

Ahto toivoo, että Suomen päättäjät ovat kyynisiä realisteja, jotka ymmärtävät naiiveilta vaikuttavista puheistaan huolimatta, mistä yhdysvaltalaisten tavoitteissa on kysymys.

Hän sanoo, että toisaalta päättäjämme ovat oppineet jo suomettumisen vuosilta, että pienen on syytä olla nöyränä suuren ja mahtavan edessä.

Ahto toteaa kuitenkin, että meillä on sellaisiakin päättäjiä, jotka ovat jo omaksuneet suuren ja mahtavan, Natoa johtavan Yhdyvaltain edustamat globaalit plutokratian arvot.

Afganistanin ikuinen miehitys mahdotonta

Ahto vertaa Yhdysvaltain sotahankkeita Afganistanissa aiempiin Neuvostoliiton hankkeisiin.

– Neuvostoliiton alamäki alkoi Afganistanista, ja vähän on uusikin yrittäjä oppinut. Maan ikuinen miehitys on mahdotonta.

Ahto irvailee, että ainoa ratkaisu on totaalinen hävitys:

– Tapetaan kansan pääosa ja pistetään loput reservaattiin. Yhdysvalloillahan on asiasta kokemus, kun maan alkuperäisväestölle aikanaan järjestettiin holocaust-harvennus.

Äänestä

velkakello.fi siinä syy natosta erillään pysymisestä!

Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä
  • Nato-jäsenyyden myötä Suomi saisi lisäinvestointeja ulkomailta, koska Suomi katsottaisiin sen jälkeen turvatuksi ympäristöksi toimia. Joten velkakello.fi on nimenomaan syy liittyä Natoon.

    Äänestä

Kaikilla aloittajan esille nostamilla asioilla voi myös kumota NATOttajien esittämät argumentit NATOon liittymisen puolesta. Kaikki esitetyt asiat ovat lapsellista eipäs-juupas väittelyä, joita eivät onneksi asioihin perehtyneet juu-NATO--ei-NATO keskustelijat ja päättäjät onneksi mieti. Esim. "miksi tänne tarvitaan NATO-joukkoja, kun täällä jenkit ja muut natolaiset ravaavat jo muutenkin"
"Suomen köyhemmät maat voivat olla NATOssa koska eivät maksa "jäsenmaksujaan".
"5. artiklaa ei tarvitse koskaan käyttää, koska jäsenmaat eivät maksa maksujaan".
"Nato on puolustusliitto, jota ei tarvita, koska ei ole hyökkääjiäkään"
" Suomen ei tarvitse liittyä NATOon, pitäisi Venäjä ei siitä tai ei. Suomi on itsenäinen valtio joka itse päättää liittyykö NAToon"
"Kukaan ei tule puolustamaan Suomea tositilanteessa, joten on aivan turha maksaa kalliita NATO jäsenmaksuja"
jne. jne. jne...

Äänestä
  • "Nato+on+puolustusliitto,+jota+ei+tarvita,+koska+ei+ole+hyökkääjiäkään"Valitettavasti+on.+En+halua+arvata+syitä,+miksi+et+halua+sitä+myöntää.+Moneenko+maahan+Venäjän+vielä+pitää+hyökätä,+että+tajuat+potentiaalisen++hyökkääjän+olevan+olemassa?""Kukaan+ei+tule+puolustamaan+Suomea+tositilanteessa"Tällaisissa+väittämissä+on+vain+se+ongelma,+että+ne+ovat+vain+heittoja+ilman+mitään+todistusaineistoa+tai+kokemuspohjaa.+Eli+100+%+hyödyttömiä+argumentteja.

    Äänestä

  • sgrdhjtdgs kirjoitti:

    "Nato+on+puolustusliitto,+jota+ei+tarvita,+koska+ei+ole+hyökkääjiäkään"Valitettavasti+on.+En+halua+arvata+syitä,+miksi+et+halua+sitä+myöntää.+Moneenko+maahan+Venäjän+vielä+pitää+hyökätä,+että+tajuat+potentiaalisen++hyökkääjän+olevan+olemassa?""Kukaan+ei+tule+puolustamaan+Suomea+tositilanteessa"Tällaisissa+väittämissä+on+vain+se+ongelma,+että+ne+ovat+vain+heittoja+ilman+mitään+todistusaineistoa+tai+kokemuspohjaa.+Eli+100+%+hyödyttömiä+argumentteja.

    Eihän Venäjä ole hyökännyt yhteenkään maahan, ja mitään syytä sillä ei ole ainakaan Suomeen hyökätä - se olisi siltä hyödytön, typerä veto.

    Äänestä

  • Kriuhnaaja kirjoitti:

    Eihän Venäjä ole hyökännyt yhteenkään maahan, ja mitään syytä sillä ei ole ainakaan Suomeen hyökätä - se olisi siltä hyödytön, typerä veto.

    Etkö sinäkään tuon paremmin osaa trollata?

    Äänestä

  • Jos meillä olisi selkärankaiset päättäjät, meidän vesivarantoja ei annettaisi ulkolaisten ryöstöfirmojen haltuun. Kun alkaisimme myymään itse vettä ympäri maailmaa, tämä olisi huikea lääke talouden kurjuuteen. Sillä saataisiin talous vahvaan kuntoon ja voisimme luoda niin vahvan armeijan että tänne ei kenenkään kannata tulla. Saisitte jättää ne natot huitsin nevadaan. Taloushuolet katoaisivat kuin pieru Saharaan. Mutta eihän sellainen peli vetele tässä maassa, ja eu vielä hänksättää siinä mukana.

    On arvioitu että pohjavetemme arvo rahallisesti vastaa Norjan öljyä. Tämä ollaan nyt kelvottomien päättäjiemme toimesta antamassa pois. Kiina huutaa puhdasta vettä mutta meillä vaan toimitaan kansallisomaisuuttamme lahjoittaen esimerkiksi pahimmalle ryöstöfirmalle Nestlelle. En meinaa jaksaa ajatella kuinka typerästi toimii meidän päättäjämme. Norja pitää luonnonvaroistaan itse huolen ja kerää niistä voitot. Siksi se onkin velaton maa. Täällä tehdään päinvastoin. Uskomatonta maanpetoksellisuutta.

    Äänestä

  • Kriuhnaaja kirjoitti:

    Eihän Venäjä ole hyökännyt yhteenkään maahan, ja mitään syytä sillä ei ole ainakaan Suomeen hyökätä - se olisi siltä hyödytön, typerä veto.

    5-miljoonaisen Pietarin puolustamiseen Venäjä voi aina vedota. Katso kartalta,kuinka lähellä Suomen itäraja edelleen on Pietarista.

    Äänestä

  • veruketta kirjoitti:

    5-miljoonaisen Pietarin puolustamiseen Venäjä voi aina vedota. Katso kartalta,kuinka lähellä Suomen itäraja edelleen on Pietarista.

    Voiko tuon ontompaa NATO-puolustelua edes keksiä? Jos NATO tulee Pietarin lähimaastoon eli Suomeen, niin kyllä tilanne kiristyy varsin pelottavaksi - pakostakin..!!!!!

    Äänestä

  • Kriuhnaaja kirjoitti:

    Voiko tuon ontompaa NATO-puolustelua edes keksiä? Jos NATO tulee Pietarin lähimaastoon eli Suomeen, niin kyllä tilanne kiristyy varsin pelottavaksi - pakostakin..!!!!!

    Miksei tilanne sitten ole Virolle kiristynyt pelottavaksi? Sen itäraja on vielä lähempänä Pietaria kuin Suomen itäraja.

    Äänestä

  • Kriuhnaaja kirjoitti:

    Eihän Venäjä ole hyökännyt yhteenkään maahan, ja mitään syytä sillä ei ole ainakaan Suomeen hyökätä - se olisi siltä hyödytön, typerä veto.

    Puhut palturia. Venäjä hyökkäsi Georgiaan. Myös Krimille ja Itä-Ukrainassa on koko ajan läsnä avustaen noita roistoja, jotka häiritsevät itsenäisen maan rajoja.
    VENÄJÄÄN EI OLE LUOTTAMISTA.
    Putinin haveena on saada entiset alueet hallintaansa. Ikävä vain, että noilla naapuri mailla on niin huonot muistot yhteielosta, että kipoin kapin liittyivät Natoon ja niin Suomenkin pitäisi tehdä.
    Sitten vasta olisimme turvassa.

    Äänestä

Se avaajan järki asuu keitetyssä lampaanpäässä ja avaajalla on muutenkin vaikeuksia orientoitua tähän maailmaan, koskapa näillä keskustelupalstoilla on oma osio natolle.

Äänestä

Milloinka ihmiset heräävät? USA haluaa sodan Eurooppaan omien etujensa tähden

Yhdysvallat on imperiumina hajoamispisteessä ja maailmanherruuden säilyttääkseen luo Washington epävakautta, levottomuuksia ja sotaa ympäri maapallon.

Yhdysvallat on myös sisäisesti täyden sekasorron tilassa. Poliisivoimat vastaavat jo armeijaa, eikä Washingtonin oikeisto-eliitti välitä omaa maailmanherruutta ajaessaan omista kansalaisistaan sen enempää, kuin muun maailman ihmisistä.

Oma kansa nousee vielä kapinaan tulevaisuudessa ja Kiina ja Aasian talous on jossain vaiheessa syrjäyttämässä Yhdysvaltojen aseman.

Yhdysvaltojen neokonservatiivisella sotateollisuuskompleksilla ei mene hyvin.

Jokainen Euroopassa käyty sota on aina tulkittu Yhdysvalloissa ns. hyväksi sodaksi ja Euroopassa käytyjen sotien myötä on Yhdysvaltojen talous- ja sotapoliittinen asema rakentunut.

Yhdysvallat on tietoisesti luomassa Ukrainan tapahtumien avulla Eurooppaan uutta sotaa, joka toimisi jälleen sen omia maailmanherruus- tavoitteita edesauttaen.

Suomalainen valtamedia pitää kansalaiset täysin pimennossa niiltä vakavilta tosiasioilta joita on meneillään.

Tämänhetkisten tapahtumien vakavuus ja luonne tuodaan yhä useammin esille myös Yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden suulla, mutta on aivan sama, sanooko asian venäläinen, amerikkalainen, vai aasialainen, kunhan tapahtumien vakavuus tulee esille. https://www.youtube.com/watch?v=cikvqdMRTTA

Äänestä
  • Voisiko ylläpito poistaa nämä aiheisiin liittymättömät spämmit, kun kerran poistelusta kuitenkin tykkäätte?

    Äänestä

Erinomainen aloitus. Tuohon on karkerien tiltujen vaikea inistä mitään.

Äänestä

me olemme jo sodassa mutta siinä sodassa natosta ei ole mitään apua eikä suomi voi kun hävitä natottajien kelkassa?

Äänestä
  • Olet osittain oikeassa, Suomi häviää matuttajien kelkassa.

    Äänestä

  • Oliko todisteita väitteelle, että olemme sodassa?

    Äänestä

  • todisteettiskiin kirjoitti:

    Oliko todisteita väitteelle, että olemme sodassa?

    Talouden+”ammattitappaja”+paljastaa+hallinnan+keinotYhdysvaltain+imperiumi+on+rakennettu+suurelta+osin+muilla+kuin+suoranaisilla+sotilaallisilla+keinoilla.+Avainasemassa+olivat+kansainväliset+konsultit,+joiden+avulla+maailman+ainoa+supervalta+on+ottanut+valvontaansa+suuren+osan+maailman+raaka-ainevaroista,+muun+muassa+öljyn.Miten+muuten+kuin+suoranaisella+sotilaallisella+interventiolla+supervalta+voi+alistaa+kehitysmaan+käskyläisekseen?+Pistämällä+sen+pihteihinsä+talouselämän+avulla.Taloudellisen+hallinnan+keinot+paljastaa+alan+entinen+sisäpiiriläinen+John+Perkins+kirjassaan+Confessions+of+an+Economic+Hit+Man.+Hit+Man+tarkoittaa+ammatti-+tai+palkkatappajaa+ja+se+on+Perkinsin+oma+luonnehdinta+toimenkuvastaan,+jota+hän+harjoitti+bostonilaisessa+kansainvälisessä+konsulttitoimistossa+nimeltä+Chas.+T.+Main.+Hän+oli+yhtiön+pääekonomisti.Alun+perin+Perkins+työskenteli+Yhdysvaltain+Kansallisen+turvallisuuden+virastolle+NSA:lle,+joka+rekrytoi+lupaavia+bisnesmiehiä+rakentamaan+amerikkalaista+imperiumia+yksityisten+yritysten+avulla.+Liikemiehillä+ei+ollut+näennäisesti+yhteyttä+hallitukseen+eikä+ongelmien+ilmaantuessa+Yhdysvaltain+hallitus+olisi+ollut+vastuussa+mistään.John+Perkinsin+työnä+oli+houkutella+Yhdysvalloille+strategisesti+tärkeitä+maita+– Indonesia,+Panama,+Ecuador,+Iran+ja+Saudi+Arabia –+ottamaan+jättilainoja+infrastruktuurinsa+kehittämiseen+ja+pitää+huoli+siitä,+että+projektit+tilattiin+amerikkalaisilta+yhtiöiltä.+Maat+valjastettiin+niin+hurjiin+velkoihin,+etteivät+ne+pystyneet+niitä+maksamaan+ja+siten+ne+joutuivat+käytännöllisesti+Yhdysvaltain+kontrolliin+Maailmanpankin+ja+muiden+kansainvälisten+luottojärjestöjen+suosiollisella+avustuksella.Amerikkalaisen+Democracy+Now!-radio-ohjelman+Amy+Goodmanin+haastattelussa+John+Perkins+kertoi,+että+”talouden+palkkatappajat”+ovat+viimeksi+kuluneiden+30-40+vuoden+aikana+luoneet+historian+laajimman+imperiumin.+Keinoja+on+monia,+mutta+tyypillisesti+aina+ensin+valitaan+jokin+kolmannen+maailman+maa,+jolla+on+Yhdysvaltojen+tarvitsemia+resursseja,+yleensä+öljyä,+mutta+Panamassa+kyse+oli+kanavasta.ILMOITUSLainoista+90+%palautuu+USA:han– Joka+tapauksessa+järjestämme+tälle+maalle+valtavan+lainan+kansainvälisten+luottolaitosten+kautta.+Yleensä+prosessia+johtaa+Maailmanpankki.+Sanotaan,+että+lainaamme+miljardi+dollaria.+Yksi+lainan+ehdoista+on+se,+että+90+prosenttia+siitä+palautuu+takaisin+Yhdysvaltoihin+meidän+suuryhtiöillemme,+näille+Bechteleille+ja+Halliburtoneille,+Perkins+kuvaili.– Nämä+yhtiöt+rakentavat+lainoitettaville+maille+voimalaitoksia,+valtateitä,+satamia+ja+teollisuuspuistoja+–+isoja+projekteja,+joista+hyötyvät+pääasiassa+rikkaat.+Köyhät+ja+keskiluokka+eivät+hyödy+näistä+projekteista+eivätkä+lainoista,+mutta+heidän+sosiaaliturvaansa+leikataan+velkaa+maksettaessa.Kun+monikaan+kehitysmaa+ei+voi+mitenkään+selvitä+lainoistaan,+Perkinsin+kaltaiset+konsultit+palaavat+niihin+ja+vaativat+vastikkeeksi+jotain+muuta.+Esimerkiksi+halpaa+öljyä+amerikkalaisille+öljy-yhtiöille,+jonka+toimittamiseksi+esimerkiksi+Ecuador+nyt+tuhoaa+sademetsiään.– Tätä+me+teemme+ympäri+maailmaa+ja+olemme+tehneet+toisesta+maailmansodasta+lähtien,+ja+nyt+kontrolloimme+suurinta+osaa+maailman+raaka-aineista.Hyvä+esimerkki+politiikan+ja+talouden+kietoutumisesta+toisiinsa+on+John+Perkinsin+mukaan+Yhdysvaltain+1960-luvun+puolustusministeri+Robert+MacNamara,+joka+oli+aiemmin+Ford-yhtiön+johtaja+ja+ministerikautensa+jälkeen+Maailmanpankin+pääjohtaja.– Maailmanlaajuista+imperiumia+kontrolloivat+hyvin+harvat+miehet.+Kutsun+heitä+korpokraateiksi+(corporatocracy).+He+ovat+suurten+yhtiöiden,+pankkien+ja+hallituksen+johtajia+ja+yleensä+sama+mies+on+tätä+kaikkea.MacNamaran+tehtävä+kaikissa+kolmessa+roolissaan+oli+sama,+edistää+amerikkalaisen+liike-elämän+etuja,+korpokratiaa.Tänään+samassa+roolissa+on+Yhdysvaltain+varapresidentti+Dick+Cheney.Kermit+Rooseveltkonsultoi+kaappauksenPolitiikassa+on+saavutettu+kiistattomia+tuloksia.+Maailman+sadasta+suurimmasta+taloudesta+52+on+yhtiöitä+ja+niistä+47+on+amerikkalaisia.Talouden+ammattitappajat+astuivat+John+Perkinsin+mukaan+ensimmäisen+kerran+isoon+rooliin+Iranissa+1950-luvun+alussa.Iranin+pääministeri+Muhammad+Mossadeq+oli+demokraattisesti+tehtäväänsä+valittu,+kun+hän+kääntyi+öljy-yhtiöitä+vastaan+ja+kansallisti+niiden+omaisuuden.Öljy-yhtiöt+hermostuivat+ja+Yhdysvaltain+oli+tehtävä+jotain.+Kylmän+sodan+aikana+ja+ydinsodan+uhan+ollessa+todellinen+Yhdysvallat+ei+kuitenkaan+voinut+iskeä+sotilaallisesti+Neuvostoliiton+naapuriin.– Joukkojen+sijaan+Iraniin+lähetettiin+Kermit+Roosevelt,+CIA:n+agentti+ja+Teddyn+pojanpoika,+mukanaan+muutama+miljoona+dollaria.+Hän+järjesti+mellakoita,+mielenosoituksia+ja+epäjärjestystä,+ja+lyhyesti+sanottuna+heitti+Mossadeqin+ulos+ja+palautti+Shaahin+takaisin+valtaan.Shaahin+Iranissa+amerikkalaiset+yhtiöt+tekivät+jättiurakoita+ja+valtavasti+rahaa+vuosikymmenten+mittaan.

    Äänestä

  • – Samalla suututimme lukemattoman määrän ihmisiä. Vielä tänäänkin yksi syy Osama bin Ladenin vihaan on se, mitä me teimme Iranissa, huomautti Perkins.

    Saudi Arabia oli
    huippusaavutus

    Talouden tappomiesten suurimpana menestyksenä John Perkins pitää kuitenkin Saudi-Arabiaa.

    1970-luvun alussa öljynviejämaiden järjestö OPEC näytti lihaksiaan, vähensi öljyntuotantoa ja saattoi Yhdysvaltainkin talouden alamäkeen.

    – Valtiovarainministeriön edustajat tulivat minun ja muiden talouden ammattitappajien luokse ja vaativat suunnitelmaa, ettei tämä toistuisi. Me tiesimme, että Saudi-Arabia oli avainasemassa. Heillä oli enemmän öljyä kuin kellään muulla ja hallitseva kuninkaallinen Saudien perhe oli korruptoitunut.

    – Joten saimme aikaan sopimuksen, jonka mukaan Saudien kuningashuone investoi suurimman osan öljydollareistaan takaisin Yhdysvaltoihin ja niillä rahoilla amerikkalaiset yhtiöt rakentavat Saudi-Arabiaan suuria kaupunkeja keskelle autiomaata, voimalaitoksia, valtateitä, McDonald´seja, kaiken – Saudi Arabiasta rakennettiin länsityylinen valtio.

    Saudien kuningashuone sitoutui pitämään öljyn hinnan alhaalla ja amerikkalaisten saatavilla, ja amerikkalaiset sitoutuivat pitämään kuningashuoneen vallassa. Ja ovat pitäneet. Siitä huolimatta, että Osama bin Laden on tehnyt tekosensa saudirahoilla.

    Ja kyllähän saudit ovat investoineetkin Yhdysvaltoihin, arvioiden mukaan yhteensä 860 miljardia dollaria amerikkalaisiin yhtiöihin, joten he omistavat 6-7 prosenttia Yhdysvaltain talouselämästä. Pelkästään Bushin perheen ja heidän lähipiirissään olevien yhtiöiden bisneksiin saudit ovat sijoittaneet 1,4 miljardia dollaria.

    John Perkins kertoi olleensa yksi konsulteista, joka suunnitteli Saudi Arabiaa koskeneen rakennelman. Kuningashuoneelle sen myi todennäköisesti ulkoministeri Henry Kissinger, mutta laajan suvun yksittäisiä prinssejä piti taivutella muidenkin. Yksi heistä oli John Perkinsin haaste.

    – Hän oli todella konservatiivinen, ei halunnut nähdä maansa länsimaistuvan. Tiesin, että olin saanut haasteen. Hän teki sen minulle kuitenkin helpommaksi, sillä jokaisella New Yorkin, Bostonin tai Washingtonin vierailullaan hän halusi seuraa, kauniin sinisilmäisen blondin. Jos en sellaista pystynyt järjestämään, tapaamisen saattoi unohtaa.

    – Se oli niitä harvoja laittomuuksia, joita tein. Suurin osa työstäni taloudellisena ammattitappajana oli laillista. Sen, mitä teimme muille maille, ei pitäisi olla laillista, mutta se oli. Mutta parittaminen on laitonta ja sitä minä tein.

    Irakissa konsultit
    epäonnistuivat

    Saudi Arabian jälkeen vuorossa oli Irak. Mutta Saddam Husseinia ei saatu suostuteltua samanlaiseen diiliin kuin saudisukua. Häntä ei myöskään onnistuttu salamurhaamaan. Niinpä Saddam syrjäytettiin poikkeuksellisesti sotilaallisella miehityksellä.

    – Irakista oli tullut hyvin, hyvin tärkeä monesta syystä; strategisen sijaintinsa takia, se kontrolloi suurta osaa Lähi-idän vesivaroista ja tietysti öljyn.

    – Emmekä ole enää varmoja, voimmeko pitää saudit kontrollissa. Kuningashuone on menettämässä valtansa, osaksi juuri siksi, että se teki tämän sopimuksen lännen kanssa. Yksi keino suojautua oli ottaa Irakin öljyvarat kontrolliin.

    John Perkins yritti aloittaa kirjansa jo parikymmentä vuotta sitten, sillä hän ei pitänyt työstään eikä siitä, mitä Yhdysvallat teki.

    – Olen lojaali amerikkalainen ja uskon hyvin syvästi tämän maan perustajien perusperiaatteisiin. Mutta ajan kuluessa näin, miten petimme ne periaatteet, menetimme demokratian tajumme ja meistä tuli kapitalistinen korpokratia, imperiumi, imperialistinen maa.

    Lopullisesti hänet sysäsi liikkeelle 11. syyskuuta 2001. Se, mitä tapahtui, oli suoraa seurausta siitä, mitä talouden palkkatappajat olivat vuosikymmenten kuluessa saaneet aikaan, hän tunsi.

    – Tiesin, että jos emme tee jotain, joka kääntää maailman kurssin, tyttärelläni ei todennäköisesti ole tulevaisuutta eikä ainakaan hänen lapsillaan.

    Seksi, valta ja raha
    pyörittävät maailmaa

    Confessions of an Economic Hit Man on omistettu kahdelle entiselle Latinalaisen Amerikan presidentille, Ecuadorin Jaime Roldosille ja Panaman Omar Torrijosille, jotka kumpikin toteuttivat maissaan sosiaalisia uudistuksia ja vastustivat Yhdysvaltain ylivaltaa. Kumpikin kuoli lento-onnettomuuksissa 1980-luvun alussa ja kummankin lento-onnettomuuden kohdalla on vihjailtu salamurhasta.

    John Perkins ei vihjaa, vaan syyttää suoraan:

    – Heidät murhattiin, koska he vastustivat yhtiöitä, hallitusta ja pankkiireita, joiden tavoitteena on maailmanlaajuinen imperiumi. Me talouden tappomiehet epäonnistuimme heidän suhteensa ja toisenlaiset palkkatappajat, CIA:n sakaalit, jotka aina kulkivat perässämme, astuivat esiin.

    Kirjan kirjoittamisen Perkins kertoi pysähtyneen kerta kerran jälkeen uhkauksiin ja lahjuksiin. 1990-luvulla hän sai puoli miljoonaa dollaria suurelta rakennusyhtiöltä, että ei kirjoittaisi kirjaansa.

    Mutta 9/11:n jälkeen hän ei enää pysähtynyt.

    Äänestä

  • iyvoubob kirjoitti:

    – Samalla suututimme lukemattoman määrän ihmisiä. Vielä tänäänkin yksi syy Osama bin Ladenin vihaan on se, mitä me teimme Iranissa, huomautti Perkins.

    John Perkins kertoi olevansa kotoisin tiukan moraalisesta kalvinistisesta perheestä, mutta aikoinaan NSA viekoitteli hänet aikamme suurimmilla huumeilla – seksillä, vallalla ja rahalla. Ja niiden varassa koko systeemi toimii hänen kokemustensa perusteella myös maailmanlaajuisessa mitassa.

    Juttu on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 4.3. 2005. Stelious Koulin dokumentti Apology of an Economic Hit Man esitetään Lens Politica -festivaalilla lauantaina 14.11. kello 15 Dubrovnikissa ja sunnuntaina kello 17 Andorrassa.

    Lens Politica -festivaalilla esiintyvän Norman Finkelsteinin haastattelu on julkaistu Viikkolehdessä 13.11. Hänestä kertova elokuva American Radical esitetään sunnuntaina 15.11. kello 17 Bio Rexissä. Finkelstein puhuu lauantaina Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa kello 15. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

    Linkki: www.lenspolitica.net

    Äänestä

  • Häivy spämmi!

    Äänestä

Hyvä aloitus. venäjätrollit ei voi puolustautua yhtäkään aloituksessa mainittua trolliväitettä vastaan.

Miksei noita oikeita trolleja ja spämmääjiä saada jo pois?

Äänestä

Suomessa on porvarihallitus, miksi ei olla Natoon liitytty jos se kerran on niin erinomainen diili? Seuraavassa hallituksessa on luultavasti demarit, vihreät ja vasemmistoliitto, kuvitteleeko joku että se hallitus hakee Nato-jäsenyyttä? Eniten minua ihmetyttää se että jos kerran Nato-jäsenyydestä ei ole mitään haittaa, on vain etuja miksi Suomi ei ole jo 20 vuotta sitten liittynyt?

Äänestä

VEROPARATIISIALOITUS.

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3710267-hallintarekisteri-nousee-haudasta-voimme-vain-arvailla-mika-pehmitti-soinin-ja-turusen

Suomi EI liity koskaan natoon, eli Jenkkien hyökkäysliittoon ja veroparatiisiporvareiden sotabisneksien nettomaksajiksi.

Suomen parasta maanpuolustusta, on vahva LIITTOUTUMATTOMUUS JA PUOLUEETTOMUUS.

Jo yli 70 vuotta, olemme saaneet elää, hyvää rauhanaikaa Suomessa, LIITTOUTUMATTOMUUDEN JA PUOLUEETTOMUUDEN ANSIOSTA. - Sille hyvälle kehitykselle, toivomme hyvää jatkoa.

Äänestä

Voit tunkea natos sinne, minne ei valo näy. Vain isänmaallisuudella on näinä päivinä ja aikoina merkitystä.

Äänestä
  • Älä viitti ryssä puhua suomalaisella palstalla "isänmaallisuudesta".

    Jokainen isänmaallinen suomalainen pitää nimenomaan Natoa varteenotettavana vaihtoehtona Suomelle.

    Samaan hengenvetoon kukaan isänmaallinen suomalainen ei suostuisi ikimaailmassa liittoutumaan Venäjän kanssa länttä tai ketään muutakaan vastaan.

    Äänestä

  • realiteetit kirjoitti:

    Älä viitti ryssä puhua suomalaisella palstalla "isänmaallisuudesta".

    Jokainen isänmaallinen suomalainen pitää nimenomaan Natoa varteenotettavana vaihtoehtona Suomelle.

    Samaan hengenvetoon kukaan isänmaallinen suomalainen ei suostuisi ikimaailmassa liittoutumaan Venäjän kanssa länttä tai ketään muutakaan vastaan.

    Aidot isänmaalliset kannattavat kansallista päätöksentekoa , EI sotilasliittoon kuulumista! Meistä tulee Venäjän vihollisvaltio, jos liitymme NATOon ja jännitys kasvaa itärajalla, kauppa häiriintyy ym.

    Äänestä

  • Govoryn kirjoitti:

    Aidot isänmaalliset eivät koskaan tee päätöksiä muutakuin oman isänmaansa intresseistä käsin.

    Ellei hyökkää, Suomi ei voi tehdä itsestään vihollista kenellekään pelkästään huolehtimalla omasta puolustuksestaan.

    Tiedossa ei ole, että Venäjä pitäisi Nato -maita kuten Baltiaa, Saksaa, Ranskaa jne. vihollisinaan, joten käsityksesi perustuu pelkkään Venäjä -propagandaan, eikö niin?

    On hyvin tiedossa, että Suomen vienti Venäjälle ei ole merkittävää, joten se mikä häiriintyy on Venäjän energiantuonti eli käytännössä Venäjä yksin kärsii.

    Äänestä

Koko Eurooppa on jo Natossa ja Nato on jo Venäjän naapurissa.

Suomen liittyminen Natoon ei siten ole Natolle tärkeää millään tavoin.

Suomi ei siten voi puolustella jäämistä Naton ulkopuolelle sillä, että "emme suututa" itänaapuria.

Kuvio menee näin:

Jos Nato haluaa hyökätä Venäjälle, se hyökkää ilman Suomeakin esim. Baltiasta. Nato hyökkäisi jokatapauksessa Baltiasta tai keski-Euroopasta josta on lyhyempi matka strategisiin kohteisiin.

Tällöin vuoden 1939 tapahtumat toistuvat eli Venäjä hyökkää Suomeen JOKATAPAUKSESSA turvatakseen selustansa.

Tämä on mahdollista vain JOS EMME OLE Natossa.

Summa summarum:

Jo historia osoittaa, että Suomi ei hyödy YHTÄÄN MITÄÄN olemalla Naton ulkopuolella ja myymällä itseään tittelillä "puolueeton" ja "liittoutumaton".

Valheellisen puolueettomuus -kuplan myyminen kansalle on paitsi itsepetosta, myös maanpetosta.

Todiste:

Suomi kielsi Saksaa hyökkäämästä alueeltaan Venäjälle 1941, mutta tällä ei ollut mitään vaikutusta Venäjän toimiin. Venäjä hyökkäsi siltikin.

Ainoa järkevä malli Suomelle onkin liittyä Natoon.

Äänestä
  • Heh, mikä olkiukkoarmeija tuossakin taas...jos kuulumme NATOon, Venäjällä ON perusteltu syy hyökätä Suomeen turvatakseen selustansa - ELIMINOIDA Nato-Suomi.

    Äänestä

  • Kuulumme Natoon tai emme, Venäjä yrittää eliminoida Suomen mikäli Naton ja Venäjän välille tulee sota.

    Tämä eliminointi onnistuu vain jos Suomi EI KUULU Natoon.

    Historia toistaa itseään:

    Suomi kielsi Saksaa hyökkäämästä alueeltaan Venäjälle 1941, mutta tällä ei ollut mitään vaikutusta Venäjän toimiin. Venäjä hyökkäsi siltikin.

    Äänestä

No missä se sota nyt oikein luuraa kun vihanpitoa saulin ja putinin välillä näytä edes olevan?

Äänestä

Joo on nää nato urhot tahvoja ne toivoo sotaa Venäjää vastaan.

Äänestä
  • Venäjä ei ikinä uskalla hyökätä NATO-maahan. Ellei Putin sitten joskus viimeisinä elinvuosinaan halua viedä koko Venäjän kansaa mukanaan.

    Äänestä

  • "toivoo sotaa Venäjää vastaan."

    Koko Eurooppa on jo Natossa, eikä Putin ole uskaltanut mitään tehdä, joten suomalainen kysyy mikä maksaa? Missä se sota on josta olette vouhottaneet jo vuosikaudet?

    Nato on jo Venäjän naapurissa, joten miten Suomen liittyminen Natoon muuttaa tilannetta Venäjän kannalta?

    Olette te Venäjä -trollit heikoilla eväillä liikkeellä.

    Jos sota tulee, Venäjä yrittää miehittää Suomen selustaksi mikäli emme ole Natossa.

    Tämä voi teoriassa onnistua vain jos Suomi EI KUULU Natoon.

    Historia siis toistaa itseään:

    Suomi oli 1941 liittoutumaton ja kielsi Saksaa hyökkäämästä alueeltaan Venäjälle 1941. Saksa totteli Suomen toivetta, mutta tällä ei ollut mitään vaikutusta Venäjän toimiin vaan Venäjä hyökkäsi siltikin Suomeen.

    Äänestä

MITEN VENÄJÄ HOITAA NATO-SUOMEN
Koska poliitikkomme ovat salaa menneet liittämään Suomen NATO:n strategioihin etummaiseksi taistelumaastoksi Venäjää vastaan, on syytä tarkastella muuttunutta turvallisuuspoliittista tilannetta käytännössä.

Venäjä on siis koko ajan, 90-luvun alusta saakka, johdonmukaisesti ilmoittanut, että mahdollinen aseellinen konflikti NATO:n kanssa on ydinasekonflikti, eli ydinsota. Koska poliitikkomme ovat halunneet omista lapsellisista syistään liittää maamme tähän konfliktiin mukaan kaikin mahdollisin keinoin, Venäjä siis kohtelee kriisitilanteessa Suomea vihollismaana automaattisesti.

Suomi on Venäjälle strateginen ongelma pitkän rajan ansiosta. NATO-Suomi uhkaa Venäjälle elintärkeitä alueita suoraan. Se on suora uhka myös Venäjän toiseksi suurimalle kaupungille. Jos joku kuvittelee, ettei Venäjä ole valmis tekemään mitä tahansa Pietarin puolustamiseksi, muistakoot että viimekerralla sen pitäminen maksoi noin puolentoista miljoonan ihmisen hengen.

Lisäksi NATO-Suomi uhkaa Murmanskia ja Kuolan sotilastukohtia Norjaakin pahemmin. Sekin on otettava huomioon, kun arvioidaan venäläisten toimia mahdollisessa aseellisessa yhteenotossa.

Kuinka Venäjä sitten eliminoisi tämän suoran strategisen uhkan, jonka NATO-Suomi aiheuttaa?

Venäjän on kyettävä eliminoimaan NATO-Suomi mahdollisimman nopeasti, ennen kuin sen alueelta pystytään iskemään Venäjälle. Tämä tarkoittaa sitä, että NATO-Suomeen on tehtävä niin massiivinen isku, ettei NATO-Suomesta voida tehdä mitään hyökkäystä. Venäjälle riittää tämän varmistaminen.

Suomen miehitystä tuskin edes suunnitellaan, ainakaan konventionaalisin voimin, sillä maassa on satojen tuhansien miesten ja naisten sissisotaan koulutettu reservi. Venäjän näkökulmasta on siis aivan turha uhrata mies ja kalustovoimaan maan miehitykseen, varsinkin, kun uhka voidaan eliminoida nopeammin ja turvallisemmin joukkotuhoaseilla. Koska konflikti NATO:n kanssa on ydinasekonflikti, mitään pidäkkeitä joukkotuhoaseiden käytölle ei ole olemassa.

Ennen kuin varsinaiset sotatoimet alkavat, eli heti kun Venäjän sodanjohto katsoo, että yhteenotto on väistämätön, Suomeen hyökätään lyhyen kantaman ydinohjuksin, joissa on taktisia ydinlatauksia. Noin Hiroshiman pommin suuruiset ydinpommit räjähtävät 35 minuutin kuluttua päätöksestä Helsingissä, Oulussa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Rovaniemellä ja luultavasti myös noin kymmenessä sotilaskohteessa. Tämä ensi-isku tappaa valtaosan suomalaisista ja tuhoaa täydellisesti suomalaisen yhteiskunnan.

Tämän jälkeen suoritetaan massiivisia pommituksia pitkin rajaa sekä lentoaseen että tykistön voimin ja tuhotaan kulkuyhteyksiä ja mahdollisia tukikohdaksi kelpaavia kohteita. Sisä-Suomen metsäalueet tuhotaan napalmilla ja massivisilla kasvimyrkytyksillä. Jotta Suomen maa-alueen sotilaallinen käyttö olisi jatkossakin NATO:lle mahdotonta, Suomeen ammutaan ohjuksilla tai pudotetaan ilmapommituksin muutamia tonneja paiseruttoa, koleraa, isorokkoa, ja muita erittäin tarttuvia tauteja. Ebolan ja Marienburg-viruksen kaltaiset uudet tartuntataudit ovat erinomaisia, sillä ne säilyvät maastossa vuosien ajan ja ovat huomaamattomia kahden, kolmen päivän tartunta-ajan keston. Ne leviävät ihmisryhmissä räjähdysmäisesti.

Kaikki länteen ja etelään virtaavat vesistöt, kuten Päijänne ja Oulu-järvi, saastutetaan elinkelvottomiksi hermomyrkyin ja biologisin asein. Kokonaisten vesistöjen saastuttaminen pelkästään koleralla on tehokas tapa surmata vielä metsissä piileskelevät, ydinsäteilyn saastuttamat ja sairastuttamat suomalaiset. Peitteisille maastoalueille levitetään sariinia ja muita hermomyrkkyjä laajoina kaasupilvinä.

Kaikki tämä tapahtuu ensimmäisten tuntien aikana ja koko operaatio kestää noin päivän, kaksi.

Kaikki tämä johtuu siitä, että joukko suomalaisia poliitikkoja on päättänyt liittää salaa Suomen NATO:on.

Ja kaikki tämä tapahtuu ehkä jo ensikesään mennessä, jos Yhdysvaltojen suunnitelma Eurooppalaisesta sodasta onnistuu, kiitos poliitikkojemme, joiden mielestä tämä on kansamme edun mukaista ja parantaa turvallisuuttamme.

Äänestä

Koko Eurooppa on jo Natossa, eikä Putin uskalla mitään tehdä.

Suomalainen siis kysyy mikä maksaa? Missä se sota on josta Venäjä -trollit ovat vouhottaneet jo vuosikaudet tälläkin palstalla?

Nato siis on jo Venäjän naapurissa, joten miten Suomen liittyminen Natoon muuttaa tilannetta Venäjän kannalta?

Jos sota tulee, Venäjä yrittää jokatapauksessa miehittää Suomen selustaksi mikäli emme ole Natossa.

Tämä voi teoriassa onnistua vain jos Suomi EI kuulu Natoon.

Historia siis toistaa itseään:

Suomi oli 1941 liittoutumaton ja kielsi Saksaa hyökkäämästä alueeltaan Venäjälle 1941. Saksa totteli Suomen toivetta, mutta tällä ei ollut mitään vaikutusta Venäjän toimiin vaan Venäjä hyökkäsi siltikin Suomeen.

Äänestä

1. Suhteet naapuri maahamme.

Siinä on sulle vastaus, jos kukaan ei ole vielä sitä kertonut, monien vuosien aikana.
Nyt tiedät ja voit vetää pääsi perseestä ja nähdä maailman vihdoin ja todeta että:
OLET SUOMESSA VITUN APINA!

Äänestä
  • Mitkä suhteet?

    Onko Suomella jotain suhteita naapurimaahan? Kerro jo mitä ne ovat?

    Et kai sinä ryssä kuvittele, että Suomi uhraa oman turvallisuutensa kuplalle josta se ei ole koskaan hyötynyt mitään?

    Suomi on pelkästään menettänyt maata ryssälle viimeisen 300 vuoden aikana.

    Eli siis mitkä suhteet?

    Äänestä

  • No kerro sinä, mitä muuta pitäisi tehdä?

    Äänestä

Natoon liittymistä vastaan ei ole esitetty yhtäkään täysikasvuista syytä syystä, että sellaista ei ole olemassakaan!

Nato -hakemus sisään ja sassiin jotta saadaan työrauha tässä maassa.

Äänestä

"”Holokaustin” valheeksi osoittanut Ernst Zündel on menehtynyt"

https://is.gd/M5US9x

Äänestä

Varsinkin tuo "70 vuotta on jo kestänyt rauhaa" on ihan helvetin väsynyt argumentti. Mitä hittoa se todistaa tulevaisuudesta, että menneisyydessä on jokunen vuosikymmen ollut rauhaa?

Äänestä
  • Tarkka puhuu asiaa, kuten aina Natoon liittyen.

    Äänestä

  • "Valtiotieteilijän mielestä Suomen Nato-jäsenyys ei lopulta olisi Venäjälle kovin iso asia."

    Yhtään sen isompi kuin Baltiankaan jäsenyys.

    Niin kauan kun joku miettii mitä joku toinen ajattelee asioistaan jotka eivät tälle kuulu, niin kauan maalla ei mene hyvin.

    Suomelle pitää olla yhdentekevää mitä Venäjä asiasta ajattelee. Vasta sitten Suomella on uskottavuutta Venäjällä ja Venäjä -vastaisessa länsirintamassa.

    Äänestä

  • uskottavuus-kunniaan kirjoitti:

    "Valtiotieteilijän mielestä Suomen Nato-jäsenyys ei lopulta olisi Venäjälle kovin iso asia."

    Yhtään sen isompi kuin Baltiankaan jäsenyys.

    Niin kauan kun joku miettii mitä joku toinen ajattelee asioistaan jotka eivät tälle kuulu, niin kauan maalla ei mene hyvin.

    Suomelle pitää olla yhdentekevää mitä Venäjä asiasta ajattelee. Vasta sitten Suomella on uskottavuutta Venäjällä ja Venäjä -vastaisessa länsirintamassa.

    kremlissä varmasti nauretaan Suomen nöyristelylle ja idioottimaiselle Naton ulkopuolella pysymiselle.

    Kuten tunnettua, venäläisessä kulttuurissa ei nöyristelijöille anneta MITÄÄN arvoa. Ja Ukrainan tilanne jo osoittaa, kuinka hyvä "suoja" Venäjää vastaan on liittoutumattomuus.

    Nyt tilanne on se, että Venäjä kohtelee Suomea kuin Nato-jäsentä ja on jo ääneen ilmoittanut ryhtyvänsä "vastatoimiin" Suomen toiminnan takia, vaikka emme siis ole edes Naton jäseniä. Meihin siis kohdistuvat samat Venäjän toimet kuin Nato-jäseniin, mutta olemme ilman Naton turvatakuita!

    Melkoista spedeilyä kyllä tää Suomen turvallisuuspolitiikka.

    Äänestä

Kyllä Suomen paikka on Natossa muiden länsimaiden kanssa. LOPETETAAN JO TÄÄ JÄRJETÖN PELLEILY OMAN TURVALLISUUTEMME KANSSA!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

VäsähtäneetVäittämät kirjoitti:

Kumoan nyt tässä ketjussa Nato-vastustajien Natoa vastaan yleisimmin esittämät argumentit kerralla, niin niitä ei enää tarvitse toistella ympäri palstaa. Tämän ketjun myötä kaikki voivat havaita, kuinka heikoilla jäillä Nato-vastustajat lopulta ovatkaan suoranaista tietämättömyyttä heijastelevine väittämineen:

”NATOON EI KANNATA LIITTYÄ, KOSKA VENÄJÄ EI PITÄISI SIITÄ”

Siis hetkinen, olimmeko me itsenäinen valtio vai emme? Jos me jätämme tekemättä omia ratkaisujamme Venäjän pelossa, se tarkoittaa, että luovumme osasta itsenäistä päätösvaltaamme. Mitä jos Venäjä päättääkin ruveta suuttuilemaan kaikista muistakin Suomen tekemistä ratkaisuista, myös muista kuin turvallisuuspoliittisista päätöksistä? Jätämmekö nekin päätökset tekemättä Venäjän pelossa? Kuinka pitkälle voimme mennä päätösvaltamme luovuttamisessa naapurille?

”EI KUKAAN KUITENKAAN TULE SUOMEN PUOLESTA SOTIMAAN TOSIPAIKASSA”

Ei tulekaan, mutta ei Naton ideana olekaan se, että hyökkäyksen kohteeksi joutunut maa jää makoilemaan ja odottamaan, että muut tulevat sotimaan sen puolesta.

”5. ARTIKLA EI TOSIPAIKASSA TOTEUDU”

Vielä kun näkisi yhdenkin pitävän faktan, dokumentin tai muun todisteen tämän väitteen puolesta. No eihän sellaista ole, koska 5. artiklaa ei kukaan ole koskaan edes uskaltanut testata. Väite on siis yhtä tyhjän kanssa.

”SUOMI ON ELÄNYT JO 70 RAUHAN VUOTTA ILMAN NATOA”

Mitä sitten? On ollut historiassamme pidempiäkin rauhanjaksoja, mutta aina se seuraava sota on tullut. Toisekseen, mitä pidempi aika edellisestä sodasta, sitä lähempänähän se seuraava on ajan puolesta.

”NATO ON LIIAN KALLIS”

No kuinkas sitten moni paljon Suomea köyhempikin maa siellä pystyy olemaan?

”SUOMEN SOTILAITA VIEDÄÄN VÄKISIN ULKOMAILLE SOTIMAAN”

En ole kuullut, että esim. yhtään norjalaista, tanskalaista tai virolaista (lähimmät Nato-maat) asukasta olisi viety pakolla ulkomaille sotimaan.

”VENÄJÄ RYHTYY VARUSTAUTUMAAN ITÄRAJAMME TAKANA, JOS LIITYMME NATOON”

Eikös Venäjä ole varustautunut jo ainakin 10 vuoden ajan itärajamme takana melko voimakkaasti? Ja koska näin on tapahtunut, eikö olisi syytä vahvistaa omaa turvallisuuttamme?

”KAUPANKÄYNTI VENÄJÄN KANSSA LOPPUU, JOS LIITYMME NATOON”

Miksei kaupankäynti sitten ole loppunut esim. Venäjän ja Saksan välillä, vaikka Saksa on Nato-maa?

”SUOMEEN TULEE ULKOMAALAISIA SOTILAITA”

Käyhän heitä täällä muutenkin jo aika tiuhaan harjoittelemassa, joten siinä ei olisi mitään uutta. Ja jos ulkomaiset sotilaat lisäävät Suomen turvallisuutta, niin miksi heidän läsnäolonsa pitäisi kokea negatiivisena asiana?

”VENÄJÄ KOKEE NATON UHAKSI JA NATO-SUOMEN VIHOLLISEKSEEN”

Nato on puolustusliitto, ei hyökkäysliitto. Eihän puolustusliittoa tarvitse pelätä, jos ei ole hyökkäysaikeita.

----
Toivottavasti tämän ketjun myötä nämä väsyneet väittämät voidaan unohtaa, ja aloittaa Natosta lopultakin oikea, rakentava keskustelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu