Perussuomalaiset ovat olleet hallituksessa kohta

kaksivuotta vaikea taloustilanne joka edellinenhallitus sai aikaan vaatii paljon että kaikki sen tekemät virheet saadaan korjattua,vielä on parivuotta aikaa ja sitten uusi hallitus joka lienee samalla kokoonpanolla Vihervasurit ovat onneksi oppositiossa kuten heille se paikka kuuluu automaattisesti.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sdp Kreikka sopimukset vielä maksettava, mamut kohta kaksi miljardia vuosi, siinä on edellisten saavutukset.

Äänestä

Persuthan on taas kohta antamassa uuden tukipaketin Kreikkaan. Edellinen meni yksimielisesti persujen ansiosta. Maahanmuuttoakin ovat lisänneet 850 prosenttia. Muuten, eilen A-studiossa Nordean tutkimusjohtaja kertoi että talouskasvu alkoi ennen kuin nykyhallitus vannoi virkavalansa. Onneksi hallitus kaatuu kesällä ja saamme hyvän viher-vasemmistolaisen hallituksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiitosperussuomalaiset kirjoitti:

kaksivuotta vaikea taloustilanne joka edellinenhallitus sai aikaan vaatii paljon että kaikki sen tekemät virheet saadaan korjattua,vielä on parivuotta aikaa ja sitten uusi hallitus joka lienee samalla kokoonpanolla Vihervasurit ovat onneksi oppositiossa kuten heille se paikka kuuluu automaattisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu