Perussuomalainen kulttuuriministeri - fantastista

Osa 1.

Nyt se tuli, mutta kauan sitä sai odottaa. Kerrankin kulttuuriministeri tulee juuri oikeasta puolueesta.
Perustaide eli sellainen aito, oikea näköistaide saa sen paikan joka sille kuuluu. Kaikki tekevät OIKEAA taidetta. Kaikki ne jotka haluavat, että heidän työtään tuetaan.
Loppuu se taiteellisten tulkinnanvaraisuuksien kanssa huseeraaminen.

Oikeaa taidetta myydään julkisesti ja se käy kaupaksi. Hinta laskee, mutta ei se haittaa, koska kansan käsitys taiteesta muuttuu ja pääsemme taiteen juurille.
Postmodernistit ja muu humpuliväki saa pärjätä miten tahtoo. Kaikki sellainen vähänkin arveluttava on kiellettävä.
389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Osa 2.

Nyt se tuli, mutta kauan sitä sai odottaa. Kerrankin kulttuuriministeri tulee juuri oikeasta puolueesta.

JJJJESSsss!
Moderni taide joudutaan piilottamaan tiskin alle. Ihmiset ovat oivaltaneet sen hienoudet, mutta sen saanti vaikeutuu. Kun sitä ei saa myydä julkisesti (vrt. kieltolaki) niin hintahan nousee.
Nyt minun ei tavitse tehdä kuin pari teosta vuodessa ja saan siitä varsin mukavan toimeentulon. Jos teenkin kolme tai neljä teosta vuodessa, minusta tulee kentien rikas.
Toivokamme siis peruskulttuuriministerille pitkäääääääää ja onnellista kauttaaaaaaaaaaaaa.
Lähdenkin heti maalaamaaaaaannnnnnnnnn......

Äänestä

PS kulttuuriministeri on nerokas veto.
Tiedostavat kulttuuripiirit joutuvat paljastamaan todellisen minänsä. He ovat valinnan edessä: Tullako ulos kaapista ja paljastaa rikkautensa alkamalla ostamalla rahoittaa diggailemiaan marxistipiirejä-vai antaako oman kuplansa puhjeta?

Äänestä
  • Hiukan kummallinen sanamuoto... "alkamalla ostamalla rahoittaa" ja "marxistipiirejä". Tosi pahoja nuo marxistit kun niitä ei aina meinaa tunnistaa.
    Kyllä minä tuon ymmärsin, mutta... Oletko ihan kunnossa?

    Palaan tuohon osaan 2.
    En melkein millään meinaa jaksaa odotella sitä kun tuo peruskulttuuriministeri aloittaa työt (jännästi sanottu tuokin - vai mitä), mutta ei kai tässä auta muu kuin mennä tekemään sitä, tulevaisuudessa - ehkä - kiellettyä taidetta.
    Ostaako joku sitä varastoon jos myyn nyt vähän halvemmalla? Myytte sitten pois kunhan se on kiellettyä js siitä saa kunnon hinnan.
    Sijoittamiseen liittyy aina riskejä, niin tähänkin. Jospa ei kielletäkään tai...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hullun-piirtäjä kirjoitti:

Osa 1.

Nyt se tuli, mutta kauan sitä sai odottaa. Kerrankin kulttuuriministeri tulee juuri oikeasta puolueesta.
Perustaide eli sellainen aito, oikea näköistaide saa sen paikan joka sille kuuluu. Kaikki tekevät OIKEAA taidetta. Kaikki ne jotka haluavat, että heidän työtään tuetaan.
Loppuu se taiteellisten tulkinnanvaraisuuksien kanssa huseeraaminen.

Oikeaa taidetta myydään julkisesti ja se käy kaupaksi. Hinta laskee, mutta ei se haittaa, koska kansan käsitys taiteesta muuttuu ja pääsemme taiteen juurille.
Postmodernistit ja muu humpuliväki saa pärjätä miten tahtoo. Kaikki sellainen vähänkin arveluttava on kiellettävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu