Suvakit vois tietää minä en tiedä.
Miksi tulla turvaan ja alkaa päällekarkaajaksi?
Varmaangeeneissä
388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Outoa käytöstä. Missä ovat nyöryys ja kiitollisuus?
Monet näistä turvaan tulijoista ovat itse asiassa pakenemassa omien veritekojensa seurauksia. Eivät ole mitään viattomia sodan uhreja, vaan itse raaistuneita tappajia, joilta voi odottaa mitä tahansa. Kirjoitin joskus tänne johonkin keskusteluun Irakista seuraavaa:
"Saddamin entinen lääkäri ja taiteilija Ala Bashir on kirjoittanut kirjan, jossa hän kertoo aika hyvin sikäläisestä systeemistä, joka on ollut satoja vuosia. Vallanpitäjän vaihtuessa alkaa tappo-orgiat, joissa tapetaan kaikki edellisen vallanpitäjän suosiossa vähänkään olleet. Tapetaan tai pakenevat.
Taas kun valta vaihtuu, niin sama alkaa uudestaan, aina uudet viranomaiset jahtaa edellisen valtiaan tukijoita. Tai ketä tahansa, jota epäilevät sellaisiksi. Ensimmäisinä pakenevat muualle entisen valtiaan murhakoneistoon kuuluneet, jotka tietävät heitä jahdattavan omista teoistaan. Näillä murhaajilla ei ole paluuta, ennen kuin valta taas vaihtuu. Panee miettimään, että siksikö täällä niin paljon juuri sotilasikäisiä miehiä..."
Tämä pätee moniin muihinkin alueen maihin ja Vaikkapa Syyriasta on monenlaisilla tappajilla ollut syytä lähteä pakosalle anomaan pohjoismaista turvapaikkaa omien tekojensa seurauksilta. On eri kapinallisjoukkojen kannattajia, jotka pakenee hallituksen joukkoja, tai toisia kapinallisia. on hallituksen kannattajia, jotka pakenevat kapinallisten hallitsemilta alueilta. Yleensä mistä tahansa viimeisinä yrittävät pakosalle ne, jotka eivät ole syyllistyneet mihinkään. He ajattelevat: "miksi kukaan haluaisi minulle pahaa, enhän minäkään ole mitään pahaa kenellekään tehnyt".
Ketkä pelastetaan uppoavasta laivasta ensimmäisenä Nuoret miehet varmaan tai kuka puolustaa maataan Naiset ja lapset varmaan .